abortti

Niin kuin ollaan jo todettu täällä vastustajilla ei ole mitään näyttöä väitteelleensä että abortti olisi julkisesti paheksuttu asia ja useimpien moraalin vastainen asia. Se ei voi mitenkään johtua siitä että "lapsen tappaminen" olisi niin kamala aihe että se on hys-hys ja tabu. Jos useimmat suomessa olisi sitä mieltä että aborteissa tapetaan lapsia, nin kai useimmat yrittäisi asioihin vaikuttaa? Eivätkä vain anonyymisti kirjoittaisi netissä? Ja jos useimmat on sitä mieltä, mutta antavat sen kuitenkin tapahtua, niin mitä se kertoo suomen kansasta? Ja esimerkkinä, tänne abortti-palstalle on kahta eri reittii, toinen menee äidit ja isät-otsikosta, ja toinen pääsy on otsikosta naisen terveys ja hyvinvointi. Eli ainakin tarpeeksi monta sitten vissiin ainakin suomi24:N ihmisistä on sitä mieltä että abortti liittyy naisen terveyteen ja hyvinvointiin. Vai tarkoittaako se vain sitä että nyt on vain sattunut niin että suomen moraalittomimmat ihmiset ovat suomi24:n suunnitelleet?
39786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

kuulla edes joitain perusteita sille väitteelle, että yleinen mielipide olisi jotenkin aborttioikeutta vastustava. Mitään perusteitahan sille ei olla kyetty esittämään, pelkkiä väitteitä vain.

Äänestä
  • sillekään että olisi jotenkin yleisesti hyväksytty :D Muistetaan kuitenkin että valtaosa ei tapa lapsiaan vaikka raskaus olisi alkanut ei-toivotusti :) Ei tänne vaan kukaan viitti vaivautua enää vastaankaan mitään, umpipuolueellinen ylläpito poistaa ne kuitenkin kun joku vaan keksii inistä epämieluisista viesteistä.. että semmonen hyshys-tabu jossa ei muka ole 'mitään pahaa' :DDDD Siinähän sitten aborttiväki ihan keskenään mielistelee ja paijaa toisiaan ja ylistää 'lapselle parasta'-tekojaan ja 'ylivertaisia naisen oikeuksia'!! Palsta alkaa olla "keskustelun" naurettavuuden huippu, sitä käydään eräiden taholta lähinnä sensuuria huutamalla! :D Ottaahan ylläpito toisaalta siihen kantaa, että kun täällä ei saa julkaista aborttikuvia, niin nehän on siis sitten väkivaltaa_IHMISIÄ_ kohtaan...myönnetään siis yleisesti että alkiot/sikiöt on ihmisiä joille tehdään abortissa välkivaltaa!

    Äänestä

  • sen paremmin kirjoitti:

    sillekään että olisi jotenkin yleisesti hyväksytty :D Muistetaan kuitenkin että valtaosa ei tapa lapsiaan vaikka raskaus olisi alkanut ei-toivotusti :) Ei tänne vaan kukaan viitti vaivautua enää vastaankaan mitään, umpipuolueellinen ylläpito poistaa ne kuitenkin kun joku vaan keksii inistä epämieluisista viesteistä.. että semmonen hyshys-tabu jossa ei muka ole 'mitään pahaa' :DDDD Siinähän sitten aborttiväki ihan keskenään mielistelee ja paijaa toisiaan ja ylistää 'lapselle parasta'-tekojaan ja 'ylivertaisia naisen oikeuksia'!! Palsta alkaa olla "keskustelun" naurettavuuden huippu, sitä käydään eräiden taholta lähinnä sensuuria huutamalla! :D Ottaahan ylläpito toisaalta siihen kantaa, että kun täällä ei saa julkaista aborttikuvia, niin nehän on siis sitten väkivaltaa_IHMISIÄ_ kohtaan...myönnetään siis yleisesti että alkiot/sikiöt on ihmisiä joille tehdään abortissa välkivaltaa!

    myös. Eli sekin on väkivaltaa? No, sehän nyt ei kyllä mikään uutinen ollutkaan.

    ...poistetaan kyllä myös muukin väkivalta, eli eläinrääkkäys videoitakaan ei saa linkitellä... Eli ei täällä ole mitenkään rajattu, että vain väkivalta ihmistä kohtaan on kiellettyä.

    Äänestä

  • sen paremmin kirjoitti:

    sillekään että olisi jotenkin yleisesti hyväksytty :D Muistetaan kuitenkin että valtaosa ei tapa lapsiaan vaikka raskaus olisi alkanut ei-toivotusti :) Ei tänne vaan kukaan viitti vaivautua enää vastaankaan mitään, umpipuolueellinen ylläpito poistaa ne kuitenkin kun joku vaan keksii inistä epämieluisista viesteistä.. että semmonen hyshys-tabu jossa ei muka ole 'mitään pahaa' :DDDD Siinähän sitten aborttiväki ihan keskenään mielistelee ja paijaa toisiaan ja ylistää 'lapselle parasta'-tekojaan ja 'ylivertaisia naisen oikeuksia'!! Palsta alkaa olla "keskustelun" naurettavuuden huippu, sitä käydään eräiden taholta lähinnä sensuuria huutamalla! :D Ottaahan ylläpito toisaalta siihen kantaa, että kun täällä ei saa julkaista aborttikuvia, niin nehän on siis sitten väkivaltaa_IHMISIÄ_ kohtaan...myönnetään siis yleisesti että alkiot/sikiöt on ihmisiä joille tehdään abortissa välkivaltaa!

    aborttilaki on saanut demokraattisessa maassa olla voimassa jo lähes 40 vuotta ilman minkäänlaista kovinkaan näkyvää muutosvastarintaa koko tuona aikana, on melkoisen vahva argumentti sen puolesta, ettei se suurinta osaa kansasta kovasti vaivaisi ja häiritsisi. Kun taas se, että suurin osa jatkaa yllätysraskauksiaan ei kerro vielä mitään suurimman osan näkemyksistä aborttioikeuden suhteen. Aborttioikeuden kannatushan ei tarkoita sitä, että itse pyrkisi tekemään mahdollisimman paljon abortteja tai että haluaisi kenenkään muunkaan niin tekevän :)

    Äänestä

  • että nykyinen kirjoitti:

    ole sama kuin kansalaisten moraalikäsitys, eikä sitä ole koskaan suoraan kansalla hyväksytetty :) Se kertoo ainoastaan pienen lainsäätäjäryhmän näkemyksen, ja sekään alkuperäisidea tuskin nykykäytännössä enää toteutuu. Alunperinhän pyrittiin säästöihin koska puoskarointi tuli yhteiskunnalle vielä kalliimmaksi, pyrittiin siis pienempään pahaan kulujen kannalta. Ei siinä mitään sen ylevämpää aatetta tms. ollut takana, moraalisista oikeutuksista puhumattakaan. Jos ja kun lakia aletaan muuttaa tiukempaan suuntaan ja se saisi riittävästi vastustusta kansalaisilta, voitaisiin ehkä päätellä jotain nykylain kannatuksesta, mutta mahtaisiko sillä olla enimmälle osalle mitään merkitystä, kun eivät itse sitä kuitenkaan tule koskaan tarvitsemaan :)

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    kuin kansalaisten moraalikäsitys. Mutta tuo argumentti on silti yksi varsin pätevä perustelu sen puolesta, ettei nykylailla kovinkaan suurta vastustusta tunnu löytyvän. Sinähän et ole siis kyennyt esittämään vielä edes yhtään pätevänpuoleistakaan perustetta sille, miksi uskot suurimman osan kansasta vastustava nykyistä aborttilakia.

    Äänestä

  • ei ole sama kirjoitti:

    niin entä sillä tehtävälle teolle? Laki kun ei ole yhtä kuin moraali. Ei ole osoitettu sitäkään että lain muutokselle löytyisi riittävästi vastustusta, joten ei päde mitenkään. Eiköhän ne valitut teotkin jotain kerro.. vai eikö kun ei satu puhumaan sen oman kannan puolesta? Miksi joku hyväksyisi muille sen enempää saman teon mitä pitää omalla kohdallaan ilmeisesti vääränä ja pahana? Kansa äänestää "jaloillaan" (ovat menemättä abortteihin) kun eivät voi lainsäätäjien päätöksiin vaikuttaa.

    Laki ja moraali ovat lähes synonyymeja. Eli kaikki ne ovat molemmat normeja, jotka säätelevät yhteisön käsitystä hyvästä ja pahaasta. Seuraava on wikipediasta lainattu, mutta jo siinä näkyy hyvin se mikä on se pieni lain ja moraalin ero. Eli,e ttä laki on sama asia kuin moraali, mutta lakiin kuuluu rangaistustoimenpiteiden jne tuomiovallan mahdollisuus. Muutoin laki on ihan sama kuin moraali. Suomen laista näkee suoraan millainen moraalinen otus keskiveroinen suomalainen on: hän ei hyväksy väkivaltaa, hän antaa äänestää 18-vuotiaana, hän valvoo alaikäisten alkoholinkäyttöä, hän ei liiku rauhoitusaikana alueella joka on kielletty... Eli hän pitää joitain asioita moraalisesti vääränä ja joitain oikeana ja siksi hän on kirjoittanut myös lait sen mukaan, että hän on saanut moraalilleen myös tuomiovallan. "Häntä" ei ole olemassa, vaan hän on siis keskivertoinen suomalainen. Maatamme kutsutaan demokratiaksi, siksi hän on keskivertoinen suomalainen, hän voisi olla myös diktaattori, jolloin hän olisi olemassa konkreettisestikin.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    sitä paitsi laistahan on päättänyt pieni ryhmä, ei koko kansa (äänestyksellä)!! Ja lain alkuperänenhän tarkotus oli tosiaan välttää suurempia kuluja, ei suinkaan toimia moraalisesti...

    Äänestä

  • synonyymejä, kirjoitti:

    sitä paitsi laistahan on päättänyt pieni ryhmä, ei koko kansa (äänestyksellä)!! Ja lain alkuperänenhän tarkotus oli tosiaan välttää suurempia kuluja, ei suinkaan toimia moraalisesti...

    ...niin miten ihmeessä ne voivat olla kaukaisia toisistaan? Molemmat ovat asetuksia siitä mikä on oikein mikä väärin. Molemmat ovat käyttäytymistä sääteleviä tekijöitä. Molemmat ovat henkilökohtaisia omassa mittakaavassaan (lait valtiokohtaisia, moraali yksilöllinen)... Ihan siis jos jonkin perustelun annat, etkä vain sano yhtä päätöntä lausetta. Ja koska veikkaan, että ihan perusfilosofia lukiosta on tainnut jäädä suorittamatta, niin pahitteeksi ei olisi myöskin se lähde, minkä pohjalta näin kerrot. Itse nimittäin jo siellä lukiossa opin tämän, kuten monet muutkin yleissivistät asiat, muuta hyötyä ei koko instansista ole koskaan itselleni ollut... Eli kerropa sama nyt johonkin lähteeseen perustuen. Meneekö sormi suuhun, kun jo palstan käytetyin lähde The Wiki kertoo muuta?

    Äänestä

  • laille kirjoitti:

    niin entä sillä tehtävälle teolle? Laki kun ei ole yhtä kuin moraali. Ei ole osoitettu sitäkään että lain muutokselle löytyisi riittävästi vastustusta, joten ei päde mitenkään. Eiköhän ne valitut teotkin jotain kerro.. vai eikö kun ei satu puhumaan sen oman kannan puolesta? Miksi joku hyväksyisi muille sen enempää saman teon mitä pitää omalla kohdallaan ilmeisesti vääränä ja pahana? Kansa äänestää "jaloillaan" (ovat menemättä abortteihin) kun eivät voi lainsäätäjien päätöksiin vaikuttaa.

    homoseksuaalisuuden? Jos hyväksyt, niin olet tietenkin itsekin sellainen?

    Äänestä

  • sen paremmin kirjoitti:

    sillekään että olisi jotenkin yleisesti hyväksytty :D Muistetaan kuitenkin että valtaosa ei tapa lapsiaan vaikka raskaus olisi alkanut ei-toivotusti :) Ei tänne vaan kukaan viitti vaivautua enää vastaankaan mitään, umpipuolueellinen ylläpito poistaa ne kuitenkin kun joku vaan keksii inistä epämieluisista viesteistä.. että semmonen hyshys-tabu jossa ei muka ole 'mitään pahaa' :DDDD Siinähän sitten aborttiväki ihan keskenään mielistelee ja paijaa toisiaan ja ylistää 'lapselle parasta'-tekojaan ja 'ylivertaisia naisen oikeuksia'!! Palsta alkaa olla "keskustelun" naurettavuuden huippu, sitä käydään eräiden taholta lähinnä sensuuria huutamalla! :D Ottaahan ylläpito toisaalta siihen kantaa, että kun täällä ei saa julkaista aborttikuvia, niin nehän on siis sitten väkivaltaa_IHMISIÄ_ kohtaan...myönnetään siis yleisesti että alkiot/sikiöt on ihmisiä joille tehdään abortissa välkivaltaa!

    itse jotain asiaa, ei tarkoita että pitäisi sitä pahana asiana. Jos ei itse tee aborttia, ei se tarkoita että pitäisi sitä pahana asiana. Moni hyväksyy myös esim. homoseksuaalisuuden, vaikkeivat itse tätä oikeutta haluakaan käyttää :)

    Äänestä

  • ei TEE kirjoitti:

    ...aborttiinkin joskus joutunut/hakeutunut on ollut aiemmin sitä mieltä, että muuten hyväksyvät naisen vapaan tahdon päättää omasta lisääntymisestään, mutta minä en itse tekisi koskaan aborttia...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...niin miten ihmeessä ne voivat olla kaukaisia toisistaan? Molemmat ovat asetuksia siitä mikä on oikein mikä väärin. Molemmat ovat käyttäytymistä sääteleviä tekijöitä. Molemmat ovat henkilökohtaisia omassa mittakaavassaan (lait valtiokohtaisia, moraali yksilöllinen)... Ihan siis jos jonkin perustelun annat, etkä vain sano yhtä päätöntä lausetta. Ja koska veikkaan, että ihan perusfilosofia lukiosta on tainnut jäädä suorittamatta, niin pahitteeksi ei olisi myöskin se lähde, minkä pohjalta näin kerrot. Itse nimittäin jo siellä lukiossa opin tämän, kuten monet muutkin yleissivistät asiat, muuta hyötyä ei koko instansista ole koskaan itselleni ollut... Eli kerropa sama nyt johonkin lähteeseen perustuen. Meneekö sormi suuhun, kun jo palstan käytetyin lähde The Wiki kertoo muuta?

    mitä sen puitteissa saa tehdä rangaistuksetta, mitä ei. Ei se ota kantaa mitenkään moraalisesti tai ihmisoikeudellisesti sallimistaan teoista. Koitahan sinä todistella että laki ja moraali on jotenkin erittäin lähellä toisiaan tai jopa synonyymejä! Perusfilosofia on suoritettu ja ihan 10 arvosanalla :)

    Äänestä

  • ei TEE kirjoitti:

    itse jotain asiaa, ei tarkoita että pitäisi sitä pahana asiana. Jos ei itse tee aborttia, ei se tarkoita että pitäisi sitä pahana asiana. Moni hyväksyy myös esim. homoseksuaalisuuden, vaikkeivat itse tätä oikeutta haluakaan käyttää :)

    etteivät vastaavassa vahinko-tilanteessa ainakaan aborttia tekisi (eivätkä teekään!), minkähän takia? Ihan muuten vaan haluaa muutaman epämukavamman kuukauden mieluummin vaikka pääsisi helposti luistamaan niistä? Ehkä ne ymmärtää että siihen liittyy vaan se "pikku mutta" että päästäkseen helpolla olisi surmattava toinen ihminen/oma lapsensa, ja tälläiseen harva haluaa ilman hengenlähdön uhkaa ryhtyä!! Mikseivät sitten halua sitä? Pakkohan siihen on jotakin pahaa ja arveluttavaa liittyä, ja miksi se sama muiden tekemänä ei olisi yhtä väärin? Kuka tahansa saattaa siihen tilanteseen joutua, se ei ole mikään oleva ja pysyvä ominaisuus kuten homoseksuaalisuus :) Tekonsa voi myös valita, toisin kuin ominaisuutta.

    Äänestä

  • laille kirjoitti:

    niin entä sillä tehtävälle teolle? Laki kun ei ole yhtä kuin moraali. Ei ole osoitettu sitäkään että lain muutokselle löytyisi riittävästi vastustusta, joten ei päde mitenkään. Eiköhän ne valitut teotkin jotain kerro.. vai eikö kun ei satu puhumaan sen oman kannan puolesta? Miksi joku hyväksyisi muille sen enempää saman teon mitä pitää omalla kohdallaan ilmeisesti vääränä ja pahana? Kansa äänestää "jaloillaan" (ovat menemättä abortteihin) kun eivät voi lainsäätäjien päätöksiin vaikuttaa.

    "Miksi joku hyväksyisi muille sen enempää saman teon mitä pitää omalla kohdallaan ilmeisesti vääränä ja pahana?" Ensinnäkin mistä päättelet, että suurin osa niistä, jotka jättävät abortin tekemättä, pitäisivät vääränä tai pahana tekona yleisesti tai edes omalla kohdallaan? Toiseksikin ihmiset saattavat hyvinkin hyväksyä toisille tekoja, joihin eivät itse ryhtyisi. Minä en tehnyt aborttia kun ehkäisyni petti, mutta hyväksyn sen silti toisille. En kastanut omaa lastani, mutta hyväksyn että muut kastavat omansa. En ole homoseksuaali, mutta hyväksyn silti homoseksuaalisuuden. "Kansa äänestää "jaloillaan" (ovat menemättä abortteihin) kun eivät voi lainsäätäjien päätöksiin vaikuttaa." Tämäkö on siis mielestäsi pääasiallinen syy sille, ettei suurin osa ihmisistä tee aborttia? Sillä että suurin osa ihmisistä jopa haluaa lapsia, ei kai ole mitään tekemistä asian kanssa?    

    Äänestä

  • moni sanoo kirjoitti:

    etteivät vastaavassa vahinko-tilanteessa ainakaan aborttia tekisi (eivätkä teekään!), minkähän takia? Ihan muuten vaan haluaa muutaman epämukavamman kuukauden mieluummin vaikka pääsisi helposti luistamaan niistä? Ehkä ne ymmärtää että siihen liittyy vaan se "pikku mutta" että päästäkseen helpolla olisi surmattava toinen ihminen/oma lapsensa, ja tälläiseen harva haluaa ilman hengenlähdön uhkaa ryhtyä!! Mikseivät sitten halua sitä? Pakkohan siihen on jotakin pahaa ja arveluttavaa liittyä, ja miksi se sama muiden tekemänä ei olisi yhtä väärin? Kuka tahansa saattaa siihen tilanteseen joutua, se ei ole mikään oleva ja pysyvä ominaisuus kuten homoseksuaalisuus :) Tekonsa voi myös valita, toisin kuin ominaisuutta.

    ihmiset lapsia tekeekin :D Olin ihan elänyt siinä käsityksessä että lapsia otetaan vastaan, koska niitä halutaan. Halutaan perustaa perhe, pidetään lapsista. Kaikki valinnat mitä hyväksyy, täytyy siis tehdä itse? Hyväksytkö tupakoinnin? Tupakoitko itse? Hyväksytkö kuviokellunnan? Kuviokellutko itse? Hyväksytkö sterilisaation? Oletko steriloinut itsesi? Mitä?! Hyväksytkö tekoja, joita et itse tekisi??

    Äänestä

  • vain sen kirjoitti:

    mitä sen puitteissa saa tehdä rangaistuksetta, mitä ei. Ei se ota kantaa mitenkään moraalisesti tai ihmisoikeudellisesti sallimistaan teoista. Koitahan sinä todistella että laki ja moraali on jotenkin erittäin lähellä toisiaan tai jopa synonyymejä! Perusfilosofia on suoritettu ja ihan 10 arvosanalla :)

    ...sitten enää mietityttää miksi siitä ei ole jäänyt mitään päähän? Filosofiassa oli sellainen oppisuuntaus kuin etiikka. Etiikassa oli osuutensa uskonnoilla, laeilla ja yksilön henkilökohtaisilla moraaleilla. Eli moraali oli siellä jaettu yhteisöllisiin moraaleihin, joita edustaa muun muassa lait sekä uskonnot ja sitten henkilökohtaisiin yksilön arvoasioihin. Miten paljon minun pitää vielä todistaa? Kelpaako se esimerkkinä ollut wikipedian teksti vasta kun se on linkitetty, ettei kopioituna riittänyt?

    vastaavassa vahinkotilanteessa tehnyt aborttia. Minä olin juuri palannut hoitovapaan jälkeen työelämään ja käytin ehkäisynä pillereitä. Olimme mieheni kanssa puhuneet toisesta lapsesta, mutta halusin olla töissä vuoden tai pari ennen sitä. Aika ei silloin tuntunut sopivalta vielä toisen lapsen yrittämiseen, mutta kun se silti alkunsa sai, ei siinä aborttia tarvinnut kauaa harkita. Ei meidän elämäntilanteemme meistä niin sellainen ollut, etteikö suunnitelmia tuollaisessa tilanteessa olisi voinut vähän aikaistaakin. Talous meillä oli kunnossa ja muutenkin halua kasvattaa perhettä löytyi, vaikkei sitä ihan vielä oltu suunniteltukaan yritettäväksi :)

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...sitten enää mietityttää miksi siitä ei ole jäänyt mitään päähän? Filosofiassa oli sellainen oppisuuntaus kuin etiikka. Etiikassa oli osuutensa uskonnoilla, laeilla ja yksilön henkilökohtaisilla moraaleilla. Eli moraali oli siellä jaettu yhteisöllisiin moraaleihin, joita edustaa muun muassa lait sekä uskonnot ja sitten henkilökohtaisiin yksilön arvoasioihin. Miten paljon minun pitää vielä todistaa? Kelpaako se esimerkkinä ollut wikipedian teksti vasta kun se on linkitetty, ettei kopioituna riittänyt?

    Moraalin määritelmä tähän... Kun noin hyvällä arvosanalla olet suoriutunut, niin kyllä se mieleen musituu. Asioilla on taipumsuta unohtua jos ei vähään aikaan käytä, mutta kyllä ne mieleen nousee uudelleen, jos ne oikeasti joskus on oppinut, kuten sinä olet oppinut, muutenhan 10 olisi ollut saavuttamaton (minäkin 6 numerollani muistan...)... Ja tuostahan on turha sanoakaan, että yhteisöllä oleva kokoelma periaatteita, joita käytetään ohjamaan toimintaa, on ihan kirjattu ja sitä sanotaan kansankielessä laiksi.

    Äänestä

  • takia... kirjoitti:

    ihmiset lapsia tekeekin :D Olin ihan elänyt siinä käsityksessä että lapsia otetaan vastaan, koska niitä halutaan. Halutaan perustaa perhe, pidetään lapsista. Kaikki valinnat mitä hyväksyy, täytyy siis tehdä itse? Hyväksytkö tupakoinnin? Tupakoitko itse? Hyväksytkö kuviokellunnan? Kuviokellutko itse? Hyväksytkö sterilisaation? Oletko steriloinut itsesi? Mitä?! Hyväksytkö tekoja, joita et itse tekisi??

    joissa ei vahingoiteta/tapeta muita ihmisiä. Jokainen valitkoon mitä tekee omalle, mutta VAIN omalle keholleen!

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Moraalin määritelmä tähän... Kun noin hyvällä arvosanalla olet suoriutunut, niin kyllä se mieleen musituu. Asioilla on taipumsuta unohtua jos ei vähään aikaan käytä, mutta kyllä ne mieleen nousee uudelleen, jos ne oikeasti joskus on oppinut, kuten sinä olet oppinut, muutenhan 10 olisi ollut saavuttamaton (minäkin 6 numerollani muistan...)... Ja tuostahan on turha sanoakaan, että yhteisöllä oleva kokoelma periaatteita, joita käytetään ohjamaan toimintaa, on ihan kirjattu ja sitä sanotaan kansankielessä laiksi.

    että laki olisi se moraali, vaan se mitä TEHDÄÄN.. eli enin osa ei tee siten kuin laki sallisi (valintoja ohjaa moraali)..mitä siitä voidaan päätellä, pidetäänkö tekoa hyvänä vai pahana (vältettävänä)? Tuskin väität abortin olevan moraalisesti neutraalikaan?

    Äänestä

  • sinä... kirjoitti:

    homoseksuaalisuuden? Jos hyväksyt, niin olet tietenkin itsekin sellainen?

    Vaikkei itselläni kyseistä_ominaisuutta_olekaan :) Hyväksyn myös esim. tummaihoiset ja jopa lihavatkin vaikken itse sellainen olekaan.

    Äänestä

  • tekoja, kirjoitti:

    joissa ei vahingoiteta/tapeta muita ihmisiä. Jokainen valitkoon mitä tekee omalle, mutta VAIN omalle keholleen!

    sun hyväksynnän peruste. Monien mielestä abortista ei tapetakaan "muita ihmisiä", vaan alkuraskauden keskeytys koetaan naisen omana, moraalisesti hyväksyttävänä päätöksenä :) Synnyttämään pakottamisen moraalisuudesta sitten voidaankin olla jo toista mieltä.

    Äänestä

  • ei väitetä kirjoitti:

    että laki olisi se moraali, vaan se mitä TEHDÄÄN.. eli enin osa ei tee siten kuin laki sallisi (valintoja ohjaa moraali)..mitä siitä voidaan päätellä, pidetäänkö tekoa hyvänä vai pahana (vältettävänä)? Tuskin väität abortin olevan moraalisesti neutraalikaan?

    on moraalitonta, kun suurin osa ei sitä tee?

    Tehdään? Siis moraali on se mitä tehdään, vai laki on se mitä tehdään? Laki on yhteisön moraaliasetukset. Yksilöllinen moraali jokaisella on teitenkin erikseen, mutta lait eivät ole siltikään mitään muuta kuin moraaliset toimintaohjeet yhteisölle. Laki on yhtäkuin moraali. Henkilökohtainen moraali on yhtäkuin moraali. Silti molemmat moraalit ovat sama asia. Eli kuten edellä oli selitetty. Eri mittakaavoissa vain moraalista puhuttaessa. Henkilökohtainen moraali koskee vain henkilökohtaisia päätöksiä. Yhteisöllinen moraali koskee koko yhteisöä. Henkilökohtaisesti jokainen saa tehdä oman valtion lainsäädäntönsä ja asetttaa tiselleen rangaistuksia ja tuomiovaltaa jos näin haluaa, mutta tämä tuomiovalta on vain häneen itseensä kohdistyuva. Yhteisö voi laatia samoin tuomiovallan ja se koskee sitten koko yhteisöä. Siis täh? Viestisi ei oikein avaudu... Siis kerrotko sinä, että koska laki sallii jotain täytyisi jokaisen henkilökohtaisesti tehdä lainsallimalla tavalla? Eli laki sallii meillä turkistarhauksen, minunkin pitää siis laittaa tarha pystyyn, sillä minähän kannatan turkistarhausta henkeen ja vereen, koska lakikin sen sallii? Oletko koskaan kuullut, että ihmiset saavat käyttää myös omia aivojaan? Se, että abortti on eettisesti kyseenalainen asia ei varmasti mitenkään sulje pois sellaisia asioita, kuten mitä valtioiden lait ovat, eli että ne ovat kansalaisten muodostaman yhteisön moraali? Vai? BTW: < eli enin osa ei tee siten kuin laki sallisi (valintoja ohjaa moraali)..> Niin, valintoja ohjaa aina moraali, sekä henkilökohtaiset arvovalinnat, että yhteisön arvovalinnat, eli lait. Eli ihan samoin lait ohjaavat ihmisten valintoja. Puolatar esimerkiksi ei tee valintaa, että menee terveyskeskukseen aborttiin, vaikka hänen oma moraalinsa sen sallisi, sillä silloin tekemiseen puuttuu jo valtion laki, eli se toinen moraali...

    Äänestä

  • sterilisaatiokin kirjoitti:

    on moraalitonta, kun suurin osa ei sitä tee?

    ei vähemmistön tekemiset mitenkään automaattisesti moraalittomia oo. Steriloinnissakin päätetään pelkästään omasta kehosta.

    Äänestä

  • olis, kirjoitti:

    ei vähemmistön tekemiset mitenkään automaattisesti moraalittomia oo. Steriloinnissakin päätetään pelkästään omasta kehosta.

    ...jotka sterilisaation kautta eliminoidaan.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Tehdään? Siis moraali on se mitä tehdään, vai laki on se mitä tehdään? Laki on yhteisön moraaliasetukset. Yksilöllinen moraali jokaisella on teitenkin erikseen, mutta lait eivät ole siltikään mitään muuta kuin moraaliset toimintaohjeet yhteisölle. Laki on yhtäkuin moraali. Henkilökohtainen moraali on yhtäkuin moraali. Silti molemmat moraalit ovat sama asia. Eli kuten edellä oli selitetty. Eri mittakaavoissa vain moraalista puhuttaessa. Henkilökohtainen moraali koskee vain henkilökohtaisia päätöksiä. Yhteisöllinen moraali koskee koko yhteisöä. Henkilökohtaisesti jokainen saa tehdä oman valtion lainsäädäntönsä ja asetttaa tiselleen rangaistuksia ja tuomiovaltaa jos näin haluaa, mutta tämä tuomiovalta on vain häneen itseensä kohdistyuva. Yhteisö voi laatia samoin tuomiovallan ja se koskee sitten koko yhteisöä. Siis täh? Viestisi ei oikein avaudu... Siis kerrotko sinä, että koska laki sallii jotain täytyisi jokaisen henkilökohtaisesti tehdä lainsallimalla tavalla? Eli laki sallii meillä turkistarhauksen, minunkin pitää siis laittaa tarha pystyyn, sillä minähän kannatan turkistarhausta henkeen ja vereen, koska lakikin sen sallii? Oletko koskaan kuullut, että ihmiset saavat käyttää myös omia aivojaan? Se, että abortti on eettisesti kyseenalainen asia ei varmasti mitenkään sulje pois sellaisia asioita, kuten mitä valtioiden lait ovat, eli että ne ovat kansalaisten muodostaman yhteisön moraali? Vai? BTW: < eli enin osa ei tee siten kuin laki sallisi (valintoja ohjaa moraali)..> Niin, valintoja ohjaa aina moraali, sekä henkilökohtaiset arvovalinnat, että yhteisön arvovalinnat, eli lait. Eli ihan samoin lait ohjaavat ihmisten valintoja. Puolatar esimerkiksi ei tee valintaa, että menee terveyskeskukseen aborttiin, vaikka hänen oma moraalinsa sen sallisi, sillä silloin tekemiseen puuttuu jo valtion laki, eli se toinen moraali...

    pysty mutuilemaan lakia yleismoraaliksi, katos kun useimmilla saattaa olla aivan erilainen yksilönmoraali :) Sen takia juuri laista ei voida päätellä kokokansan moraalia (vaan pikemminkin niistä henk.koht. moraalin mukasista valinnoista).

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...jotka sterilisaation kautta eliminoidaan.

    päättää elimistönsä soluista (

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    sun hyväksynnän peruste. Monien mielestä abortista ei tapetakaan "muita ihmisiä", vaan alkuraskauden keskeytys koetaan naisen omana, moraalisesti hyväksyttävänä päätöksenä :) Synnyttämään pakottamisen moraalisuudesta sitten voidaankin olla jo toista mieltä.

    näe tarvetta kiistää tapettavien ihmisyyttä, vaikka sen tappamisen/ihmisoikeudettomuuden hyväksyisikin :) Abortti on aina ollut ja tulee olemaan eettisesti kiistanalainen ja arveluttava teko, vaikka kuinka koitat vängätä sitä jotenkin yleisesti 'moraalisesti hyväksytyksi' päätökseksi :) ei ole mitään millä sen kykenisit osoittamaan!

    Äänestä

  • miksei saisi kirjoitti:

    päättää elimistönsä soluista (

    ...että kyseessä on vain henkilökohtainen arvoasetelmasi. minulle sukusolu on yhtälainen "ihmisyksilö" kuin on alkiokin tai sikiökin... Tarkoitatko siis nyt tällä viestiketjulla sitä, että seuraavan kerran kun lakeja laaditaan pitää osata tulla kysymään sinun henkilökohtaiset arvosi, jotta laki sattuu oikealle arvomaailmalle?

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    pysty mutuilemaan lakia yleismoraaliksi, katos kun useimmilla saattaa olla aivan erilainen yksilönmoraali :) Sen takia juuri laista ei voida päätellä kokokansan moraalia (vaan pikemminkin niistä henk.koht. moraalin mukasista valinnoista).

    Edellinen oli kavatusfilosofian sivuilta. Sitä edellinen Wikistä... Mitä vielä kaipaat? Mulla on aika hienot musta-tuntuu kuvitelmat, kun kasvatustieteet ja wikikin kirjoitetaan minun tuntemuksieni pohjalta! Ok, ma vielä jotain kviaa katselen, mitkä muut tahot osanneet hakea tiedoilleen oikean lähteen, eli minun tunteeni...

    Äänestä

  • myöskään kirjoitti:

    näe tarvetta kiistää tapettavien ihmisyyttä, vaikka sen tappamisen/ihmisoikeudettomuuden hyväksyisikin :) Abortti on aina ollut ja tulee olemaan eettisesti kiistanalainen ja arveluttava teko, vaikka kuinka koitat vängätä sitä jotenkin yleisesti 'moraalisesti hyväksytyksi' päätökseksi :) ei ole mitään millä sen kykenisit osoittamaan!

    tapauksessa, että jokaikisen ihmisen mielestä se on moraalisesti oikea teko. Ihmisiä on monenlaisia. Olen myöskin itse sitä mieltä, että alkio on lajiltaan ihminen. En vain näe alkeellisessa kehitysvaiheessaan olevan alkion kehittymisen pysäyttämistä moraalittomana. Siis vain ja ainoastaan silloin kun nainen itse sitä haluaa. Jännä että haastat riitaa ja kiihdyt. Miksi? Tässä vaan rauhallisesti rupatellaan ja asioista keskustellaan. Miksi aggressiivisuus?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Edellinen oli kavatusfilosofian sivuilta. Sitä edellinen Wikistä... Mitä vielä kaipaat? Mulla on aika hienot musta-tuntuu kuvitelmat, kun kasvatustieteet ja wikikin kirjoitetaan minun tuntemuksieni pohjalta! Ok, ma vielä jotain kviaa katselen, mitkä muut tahot osanneet hakea tiedoilleen oikean lähteen, eli minun tunteeni...

    ...joiten en uskalla linkittää. Ylen oppimisessa on esimerkiksi pätkä, jos videona kiinnostaa enemmän kuin tekstinä ylioppilaskokeen reaalin joker kysymyksestä haastatelupätkä. Google: laki ja moraali, on melko ensimmäisiä. Siinä pohditaan juuri tätä lain ja moraalin dilemmaa. Eli sitä pientä eroa, että laki on samanlainen moraalinen ohjeitus, mutta kuitenkin erilainen, kun lakiin kuuluu tuo rangaistuksen mahdollisuus. Moraalisesti taas ihmisellä olisi velvollisuus myöntää varasteneensa, kun taas lainmukaan syyllisen ei tarvitse myöntää syyllisyyttään... Eli pohditaan juuri sitä lain ja moraalin eroa, mikä on se yhteisöllisyyden ja henkilökohtaisuuden tekemä pieni ero noissa moraaliasetuksissa. Varsin mielenkiintoinen miettiä, vaikkakaan ei vastauksia saa, kuten ei koskaan noihin pohdintoihin. Ehkä avautuu sinullekin paremmin kun on audiovisuaalisena, eikä vain tekstinä? Ja kelpaa perusteluksi paremmin kuin teksti? Odotan edelleen, että oletko inttämässä vastaan jollakin ihan pätevälläkin argumentilla, vai vain mutulla? Ei sinänsä ihan hauskahan on kuulla myös miltä sinusta tuntuu...

    Äänestä

  • missään... kirjoitti:

    tapauksessa, että jokaikisen ihmisen mielestä se on moraalisesti oikea teko. Ihmisiä on monenlaisia. Olen myöskin itse sitä mieltä, että alkio on lajiltaan ihminen. En vain näe alkeellisessa kehitysvaiheessaan olevan alkion kehittymisen pysäyttämistä moraalittomana. Siis vain ja ainoastaan silloin kun nainen itse sitä haluaa. Jännä että haastat riitaa ja kiihdyt. Miksi? Tässä vaan rauhallisesti rupatellaan ja asioista keskustellaan. Miksi aggressiivisuus?

    "Jännä että haastat riitaa ja kiihdyt. Miksi? Tässä vaan rauhallisesti rupatellaan ja asioista keskustellaan. Miksi aggressiivisuus?" :) ??? Jännä että näet jossain kohtaa aggressiivisuutta, kiihtymistä ja riidanhaastamista..

    Äänestä

  • vain sen kirjoitti:

    mitä sen puitteissa saa tehdä rangaistuksetta, mitä ei. Ei se ota kantaa mitenkään moraalisesti tai ihmisoikeudellisesti sallimistaan teoista. Koitahan sinä todistella että laki ja moraali on jotenkin erittäin lähellä toisiaan tai jopa synonyymejä! Perusfilosofia on suoritettu ja ihan 10 arvosanalla :)

    todellakaan ole lain synonyymi. On joitakin lakeja jotka ovat erittäin vanhentuneita ja niiden mukaan tietyt teot ovat äärimmäisen lievästi rangaistavia, esim eläinsuojelurikkomukset kaikessa karmeudessaan. Kautta aikojen omaisuusrikokset ovat raskaasti rangaistavia kun taas erilaiset väkivallan teot menevät hyvinkin lievillä rangaistuksilla. En moiti lakien säätäjiä mutta moraali puhtaimmassa muodossaan ei toteudu nykyisessä laissa. Ja kyllä minäkin olen suorittanut lukion filosofian. Ajatustyön teen kuitenkin omilla aivoillani enkä kyselisi kenenkään oppiarvojen perään ne kun eivät todellakaan todista mitään kenenkään moraalista!

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...jotka sterilisaation kautta eliminoidaan.

    pohjanoteeraus näyttää taas olevan vauhdissa tieteidensä ja idioottimaisten kirjoitustensa kanssa... Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja suuren yleisön mielipide kirjoitti:

Niin kuin ollaan jo todettu täällä vastustajilla ei ole mitään näyttöä väitteelleensä että abortti olisi julkisesti paheksuttu asia ja useimpien moraalin vastainen asia. Se ei voi mitenkään johtua siitä että "lapsen tappaminen" olisi niin kamala aihe että se on hys-hys ja tabu. Jos useimmat suomessa olisi sitä mieltä että aborteissa tapetaan lapsia, nin kai useimmat yrittäisi asioihin vaikuttaa? Eivätkä vain anonyymisti kirjoittaisi netissä? Ja jos useimmat on sitä mieltä, mutta antavat sen kuitenkin tapahtua, niin mitä se kertoo suomen kansasta? Ja esimerkkinä, tänne abortti-palstalle on kahta eri reittii, toinen menee äidit ja isät-otsikosta, ja toinen pääsy on otsikosta naisen terveys ja hyvinvointi. Eli ainakin tarpeeksi monta sitten vissiin ainakin suomi24:N ihmisistä on sitä mieltä että abortti liittyy naisen terveyteen ja hyvinvointiin. Vai tarkoittaako se vain sitä että nyt on vain sattunut niin että suomen moraalittomimmat ihmiset ovat suomi24:n suunnitelleet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu