Kuinka helposti rapu antaa periksi ihmisen suhteen, josta välittää tai mahdollisesti jopa rakastaa? Omalle kohdalleni osui ihana rapumies, jonka kanssa vietimme mukavan kevään. Omien demonieni vuoksi homma meni jäähylle, mutta kaipaus jäi päälle. Uskon, että tämä mies ymmärsi tilanteen. Kuinka pahasti ravut loukkaantuvat, lopullisesti vai säilyykö tunteet heilläkin? Kun kysessä on muutakin kuin pikkukivaa, ikuista rakkautta...
Mahdoton mies
Mii
245582
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Rapu loukkaantuu verisesti ja muistaa ikuisesti, jos toinen tarpeeksi pahasti loukkaa. Mutta pienemmistä konflikteista ja pattitilanteista tunteet ei laannu mihinkään, vaikka mökötystä saattaakin jatkua pitkään. Pari oikein valittua hellää elettä ja sanaa pitäisi tehota. Rapu arvostaa ihmisissä sitä, että osaa tarvittaessa nöyrtyä ja pyytää anteeksi.
Rapu antaa paljonkin periksi. Loukkaantuu helposti mutta leppyy kun vain hellii häntä
Oman elämänkokemuksen perusteella väittäisin, että rapu on paras horoskooppimerkki.
Härkä on huonoimpia merkkejä, neitsyt on vaikea pikkutarkkuudensa vuoksi.
Kaksonen on ihmisystävällinen ja tahtoo pitää hauskaa.
Oinas on huolimaton, avoin, leikkimielinen, herkkä ja taiteellinen, itsepäinen.
Usein molempien lähekkäisten merkkien vaikutus näkyy. On esimerkiksi härkä-oinas.
Kalat ovat salaperäisiä romantikkoja.
Skorpionit ovat piikikkäitä `sanaseppoja`
Voi olla huuhaata, mutta joskus luonnekuvaukset sopivat yhteen niin hyvin, että voi arvata, miten ihminen käyttäytyy tietyissä tilanteissa.
ihastun tai rakastun, rakkautta kestää loppuelämän!!! Tosin tottakai riippuu onko rapu sulle katkera vielä tai suuttunut, mutta kokeile kepillä jäätä! =)
Voisithan selittää tilanteen ja tuntees..voi olla että rapu siitä herää taas henkiin..
Kijroitin muutama päivä sitten tälle kaipaamalleni rapumiehelle. Kävin läpi tunteitani mutten vongannut häntä millään tasolla. Hän tietää, että tunteeni ovat syviä ja ovat jo kestäneet vuosia. Hän ei ole vastannut. Mitä tästä pitäisi päätellä? Onko ravuille tyypillistä jättää toinen tuskailemaan ilman edes yhden rivin lohtua :( Tuntuu, etten kestä enää tätä. Ikuisuus ilman häntä.
Rapu mies on todennäköisesti loukkaantunut sinulle! voi olla että tämä mies on löytänyt uuden naisen, sillä hän luuli sinun olevan mahdotonta saada. Jos et saa vastausta viestiisi niin jätä asia sikseen, silloin hän on jo löytänyt uuden rakkaan.
Tiedän tunteesi todella hyvin. Olen kanssa korvia myöten rakastunut rapumieheen. Enkä saa häneltä vastakaikua. Koskaan aikaisemmin en ole kokenut tällaista tunnetta. Etköhän sinäkin (minäkin)jonkun arvoisesi ansaitse, jonkun jota rakastaa ja antaa rakkautta myös sinulle. En voi sanoa sinulle kuin, että yritä jaksaa. Tiedän, että tunteet ei häviä, mutta elämää on jatkettava.
sama täällä rakastuin rapumieheen...suututin ..lepytin..ja nyt jostain syystä tyyppi ei enää huomioi minua enää...tuntuu pahalta...hassu mies ei kerro mitään tunteistaan ei itsestään...ja jos kysyn...voin sanoa että vastausta ei saa...
sydänhän tässä särkyi...
Jo nyt on perhana, aivan kuin minun suustani! Taisin minäkin suututtaa aikoinaan, vaikken tajua edes miten?! Koskaan en kuullut suoraa puhetta, mitään konkreettista jolla itseäni tässä lohduttaa. Jäljelle jäi vain yksi todella ISO kysymysmerkki koko ihmisestä. En ymmärrä, mitä hän minusta haki. Ajantappamista, seksiä, hauskaa seuraa vai ihan mitä milloinkin. Todella karseaa, koska minä typerys samaan aikaan kerrroin omia tuntojani. V-ttu mitä hyväksikäyttöä, ja silti vieläkin tämä tyyppi pyörii mieleni sopukoissa. Sairasta...
Taisin olla liian helppo nakki tälle rapumiekkoselle. Se on ainoa selitys, jonka olen tässä vajaan vuoden aikana päähäni kehitellyt. Hän tietää/tiesi tunteeni 101 %:sesti. Entäs minä? Minä jatkan elämääni ja toivotan hänelle hyvää elämää missä sitten ikinä onkin. Toivottavasti tulee lähitulevaisuudessakin sekin yksi päivä, ettei hän kävisi edes mielessäni.
Ravut loukkaantuu todella helposti. Voipi olla että hän on vihainen sinulle, tai sitten hänellä on uusi nainen. Rapu mies kaipaa naista rinnalleen, ja jos sinusta ei siihen ollut on joku muu anastanut hänen sydämmensä. Rapu mies on ihana, sääli ettet saanut rapua metsästettyä omaksesi..
Oon harkatytto ja seurustelen juuri em. mainitun kaltaisen rapumiehen kanssa. Muhun sattuu tosi paljon taa sulkeutuneisuus...tuntuu ettei se rakasta, vaikka sanookin joskus niin.
Hitto, voisin kuvitella tan tyypin kanssa itteni tohon ihan samaan tilanteeseen...APUA!
Oliko oma rapusi P-Suomesta kotoisin...kenties?
Tallainen kaytos tuntuu olevan erityisen ominaista tietyn paikkakunnan miehille...merkista riippumatta.
Ihan kuin puhuisit minun suullani. Tai lukisit ajatuksiani. Tämä tuska on kauheaa. Ikävä tosiaan repii kappaleiksi. Minäkin odotan päivää, jolloin en häntä enää edes ajattelisi. Mutta se on ehkä vasta pitkän ajan päästä.
Minä myös tunnen itseni hyväksi käytetyksi, vaikka tuskin hän sitä tunnetta tarkoituksella minulle on tehnyt. Rapu on rapu vaikka kuinka keitetään :)
Tukahdutettu rakkaus muuttuu kiukuksi! Tuntuuko tutulta?
Kaikki kirjoittamanne tuntuu NIIN tutulta. Tunteet vihasta siihen toiseen vellovat sisuksissa vuorotellen, enkä edes pysy perässä missä kulloinkin mennään. En minäkään jaksa uskoa, että kokemani oli mitenkään tahallista. Asiat nyt menivät miten menivät, mutta ehkäpä ravuille on tyypillistä vetää panssari päälleen kun tunteenpurkauksia suuntaan tai toiseen satelee. Pahinta kaikessa on se, että tämä kyseinen mies ei ole vastannut meiliini kun sellaisen hänelle laitoin kk sitten. Onko se sitten periaatteellista vai kytisikö hänenkin mielessään kuitenkin jotain muuta? En voi kuitenkaan rakennella pilvilinnoja enkä haaskata energiaani haamuun, joka aivan kuin veitsellä leikaten hävisi elämästäni. On tämä kuitenkin niin uskomatonta. Miksi jotkut (en halua yleistää mitään tiettyä merkkiä) ja ehkä juuri ravut vetäytyvät kuoreensa niin totaalisesti? Unohtavatko he kaiken kokemansa hyvän heti ja suuntaavaat uuteen vai odottavatko he aina aloitteita toisaalta?
Minäkin tein sen virheen, että rakensin pilvilinnoja ja unelmoin yteisestä tulevaisuudesta. Niissä linnoissa taisi olla huonot perustukset, kun ne kaatui kasaan. Enää en uskalla ihastua saati rakastua. En uskalla edes tutustua uusiin miehiin, koska pelkään uutta iskua. Tai paremmin sanottuna - uutta pistoa. Päivät tuntuu tosi raskaalta ja jokainen pienikin asia muistuttaa tästä rakastamastani ihmisestä. Rinnasta puristaa ja ahdistaa. Haluaisin niin kovasti jo päästä jatkamaan omaa elämääni, mutta en tiedä jaksanko. Rakkaus on vienyt kaikki voimani ja kuljen vaan päivä kerrallaan eteenpäin kuin sumussa.
Rapuihin taitaa olla helppo rakastua, mutta vaikea päästää irti. Ne pitävät saksillaan kiinni ja puristavat lujaa otteessaan, vaikka raukkautta eivät näytäkään. Se tuntuu siltä hyväksi käytöltä.
Ravut eivät osaa käyttää hyväksi. Ravut ovat kilttejä ja ajattelevat aina toisen parasta. He eivät halua ikinä loukata. He ovat huonoja puhumaan pahasta olostaan, rapu on mestari kätkemään surunsa. Oletteko loukanneet näitä rapu mieheiänne jotenkin? He loukkaantuvat helposti.
Mikä on rapu miehenne tilanne? Onko heillä elämässään meneillään juuri jotain vaikeuksia? voi olla etteivät he halua sotkea teitä omiin sotkuihinsa. Tai ehkä rapu ei vaan välittänyt tarpeeksi.. Rapu ihastuu helposti, mutta rakastuakseen rapu tarvitsee oikeasti suuria tunteita. Olen ollut ihanan rapumiehen rakas jo vuosia ja välillä hänkin sulkeutuu kuoreensa. Rapu mies rakastuessaan jahtaa naista ja hemmottelee tätä. Oma rapuni pyöri ympärilläni yli puoli vuotta ennen kuin annoin periksi :) Eli rakastuin häneen. He ovat yleensä sinnikkäitä ja romanttisia. Harmi että ette saaneet rapua "omaksenne". Rapu on ihana, hellä, kiltti, kohtelee naista hyvin, lapsirakas, ja perhe on ravulle tärkeää.
Noin se menee! Me ravut loukkaannumme äärettömän helposti ja toinen osapuoli ei välttämättä edes tiedä loukanneensa. Ja juuri siinä tilanteessa rapu ei takuulla kerro mikä vaivaa, vaan vetäytyy nuolemaan haavojaan ja odottaa toisen tajuavan mistä on kyse.
Osaako kukaan teistä ravuista kaipaa sielunsa syövereitä ja verrata kokemaansa? Jos teiltä kysytään asioita suoraan (tässä tapauksessa meilitse) niin miksi jättäisitte vastaamatta? Siksikö, että teillä olisi uusi suhde? Mikä siinä voi olla niin vaikeaa, että kirjoittaa toiselle vaikka edes muutamalla rivillä, mitä on tuntenut ja missä voisi oikaista toisen väärinkäsityksiä jne. Minua tälläinen epävarmuus kalvaa suunnattomasti. En niinkään halua tätä ihmistä takaisin, mutta haluaisin tietää miksi sitten vietimme aikaa yhdessä ja mikä hänen mielestään meni metsään. Pelkäävätkö rapumiehet niin älyttömästi loukkaavansa toista osapuolta jos kertovat asiat rehellisesti. Minua loukkaa ja nöyryyttää se, että toinen ei edes vaivaudu vastaamaan takaisin. Enkä minäkään haluaisi tehdä itsestäni toista häiritsevää, kysymyksillä pommittelevaa skitsoa, joka ei osaa päästää irti.
Paljon väitetään, että rapumies ei puhu tunteistaan, varsinkaan murheistaan, vaan piiloutuu kuorensa taakse. Itselläni tuo ei pidä paikkaansa, puhun kaikesta välillä jopa turhankin avoimesti. Rapumiehesi käyttäytyminen omalla kohdallani tulisi kysymykseen silloin, jos rakkaani olisi loukannut mua verisesti, tunteeni olisivat täysin kuolleet ja olisin "ikuisesti katkera" kaikesta. Näin kävi ex-vaimoni kanssa, hän jätti mut tökeröllä tavalla ja otti eron. Nyt vuosien jälkeen en vastaa enää mihinkään meileihin hänelle, hän on täyttä ilmaa mulle.
Teidän tapausta tarkemmin tuntematta on vaikea sanoa mistä kaikki johtuu, mutta jos ravulla vähääkään on tunteita jäljellä, ei hän pysty hiljaa olla ikuisesti. Mutta tämä nyt oli vain mun näkemys, koska noin minä käyttäytyisin :)
Voi olla että rapumiehesi ei haluakkaan kanssasi suhdetta, mutta ei halua loukata sinua. Ehkä siksi hän ei vastaa, koska ei halua joutua sanomaan sinulle sitä. Ehkä hän ei ymmärrä että epätietoisuus satuttaa sinua vielä enemmän. Onko sinulla mahdollisuutta mennä tapaamaan tätä miestä ja kysyä suoraan häneltä? Ravut ei yleensä huvikseen kiusaa ihmisiä tuolla tavalla.
"Anna mulle ne vastaukset, sä tiedät että mä tarviin ne. Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista kuin epätietoisuus" Tämän biisin sanat pitää varmaan paikkansa sinun kohdallasi. Pärjäile!
Kiitos kaikille! Olen saanut teiltä uusia näkökantoja katsoa tätä asiaa ja uskoa, ettei kannata ottaa koko juttua turhan vakavasti. Yksi ihan arvokas kokemus muiden joukossa tässä elämän aikana. Hyvää talven jatkoa ja alkanutta uutta vuotta! =)
Toivottavasti nämä edes hiukan selvitti meikäläisten eriskummallista sielunelämää :)
Lykkyä tykö sulle ja hyvää vuodenjatkoa!
Juttusi oli kuin minun kirjoittama. Erona vaan et tavatessamme hän oli eroamassa entisestään...meillä oli on -off...ei osannu päättää, ei tiennyt, lupaili, puhui sellasia juttuja mitä vaan elokuvissa kaikki oli kun elokuvissa ja unissa...kaikki oli liian hyvää ollakseen totta, ja niin se olikin. jäi toisen luo...en tiedä mikä olet itse horoskoopiltasi, minä olen myös itse rapu...en tiedä onko kahden ravun liitto vaan tuhoon tuomittu. saa mailailla jos haluat vaihtaa ajatuksia :)
en unohda häntä ikävä kyllä koskaan :(
Horoskoopiltani olen neitsyt.
Viimeinen lausahduksesi sopii myös minulle!
"Älä unohda silmää kyyneltävää, älä sydäntä hellää rakastavaa. Sillä myrskyinen merikin levätä saa, mutta kaipaava sydän ei milloinkaan."