Mun mielestä on tosi törkeetä kuinka lihavia ihmisiä sorretaan ja nolataan. Joillakin ihmisillä tuntuu oleavan sellainen käsitys että lihavuus on syntiä ja että lihavuus itsessään on jokin sairaus. Näiden ihmisten mielestä on vain oikein jos he huomauttavat asiasta lihavalle ihmiselle.
En oo ite ollenkaan lihava (vaikka niin voisi luulla kun paasaan tällä lailla)
Oon itse aikaisemmin tehnyt monesti pilaa lihavista ihmisistä.
Mutta sitte sattu sellainen tapaus että olin käymässä erään kaverini sukujuhlissa (itse asiassa mä kyllä olin väärässä paikassa väärään aikaan mutta kuitenkin..) Siellä oli paljon sen mun kaverin sukulaisia. Sitten siellä oli yks äiti tyttärensä kans. Tämä äiti oli sellainen langanlaiha niuhottaja ja tosi vastenmielinen ja inhottava. Sitten tämä tytär, se oli ehkä 13-14 vuotias, noin 160 cm pitkä ja aivan valtavan lihava pallero, kuitenkin ihan kaunis kasvoiltaan. Syönnin jälkeen kun kaikki olivat nousseet ruokapöydästä siirryttiin olohuoneen puolelle.
Muut sukulaiset ehtivät varata mukavat tukevat sohvat itselleen mutta se tytär joka tuli paikalle viimeisenä joutui istumaan sellaiselle erittäin hentorakenteiselle, muovi-tuolille. Ei se tuoli siittä hajonnut kun se siihen istahti, ainoastaa rusahti oikein kuuluvasti ja pahaenteisesti.
Tyttären äiti (joka oli muuten jonkinverran humalassa) lausui tyttärelleen jotain tähän tapaan: "älä nyt saatana hajoita sitäkin tuolia ettei jouduta ostamaan uutta tilalle, Voi luoja mihin minä vielä joudun tuon sinun lihavuutesi takia".
Se oli alkurepliikki sille kamalalle vuodatukselle minkä se äiti aloitti. Mutta mitä tekivät muut sukulaiset?? Eivät ne ainakaan sitä tyttöä puolustaneet vaan tekivät häijyjä kommentteja kuten että: "joo, kyllä se Mari (nimi muutettu) on tosiaan lihonut aika valtavasti!" "Mistäköhän tuo muuten mahtaa johtua??" "paljonkos sitä painoa on sitten tytölle kertynyt??"
Noista kommenteista tytön äiti sai vain lisää puhtia ja alkoi vuodattaa kaikkea sitä kurjuutta mitä hän oli tyttärensä liikapainon takia saanut kokea. Äiti kertoi kuinka tytär vaan istuu kotona lukemassa ja syö ja syö ja paisuu. ruoka kuulemma loppuu kaapista koko ajan.
Hän mainitsi senkin paljonko tyttö painoi kun viimeksi hänet oli punnittu kuukausi sitten (muistaakseni 138 kiloa) arvelivat että on kuitenkin lihonut vielä siittä lisää, Hän kertoi kuinka häntä nolotti ja hävetti käydä tytön kanssa vaateostoksilla kun ei ikinä löytynyt sopivia kokoja jne. Äiti myös sanoi että hän on jo melkein luopunut toivosta päästä koskaan mummoksi sillä hän ei usko että kukaan mies koskaan tulisi huolimaan hänen tytärtään.
Mitä sitten se tyttö teki tämän ajan. Hän istui hiljaa siinä pienellä muovituolilla kädet sylissä, punaisena häpeästä, täristen ja yrittäen pidätellä itkua. Mua ainakin hirveesti säälitti se tyttö ja ois tehny mieli käydä kuristamassa sen äiti. Kukaan muu ei kiinnittänyt siihen tyttöön juuri huomiota sillä keskipisteenä oli äiti joka oli päässyt vauhtiin ja oli äänessä koko ajan.
Tilanne keskeytyi kun kaikki kutsuttiin kahvipöytään. Kaikki muut menivät paitsi se tyttö joka kiirehti vessaan itkemään. Mä olisin halunnut käydä lohduttaa sitä mutten nähnyt sitä enää sinä iltana sillä se oli sukeutuneena sinne vessaan loppuajaksi, ja mun ja sen mun kaverin täytyi jo lähteä.
Sen jälkeen mä oon aatellut vähän erillä tavalla lihavista ihmisistä, ihmisiä nekin kuitenkin on!
Kommnetoikaas nyt jotain tästä aiheesta!
En oo ite ollenkaan lihava (vaikka niin voisi luulla kun paasaan tällä lailla)
Oon itse aikaisemmin tehnyt monesti pilaa lihavista ihmisistä.
Mutta sitte sattu sellainen tapaus että olin käymässä erään kaverini sukujuhlissa (itse asiassa mä kyllä olin väärässä paikassa väärään aikaan mutta kuitenkin..) Siellä oli paljon sen mun kaverin sukulaisia. Sitten siellä oli yks äiti tyttärensä kans. Tämä äiti oli sellainen langanlaiha niuhottaja ja tosi vastenmielinen ja inhottava. Sitten tämä tytär, se oli ehkä 13-14 vuotias, noin 160 cm pitkä ja aivan valtavan lihava pallero, kuitenkin ihan kaunis kasvoiltaan. Syönnin jälkeen kun kaikki olivat nousseet ruokapöydästä siirryttiin olohuoneen puolelle.
Muut sukulaiset ehtivät varata mukavat tukevat sohvat itselleen mutta se tytär joka tuli paikalle viimeisenä joutui istumaan sellaiselle erittäin hentorakenteiselle, muovi-tuolille. Ei se tuoli siittä hajonnut kun se siihen istahti, ainoastaa rusahti oikein kuuluvasti ja pahaenteisesti.
Tyttären äiti (joka oli muuten jonkinverran humalassa) lausui tyttärelleen jotain tähän tapaan: "älä nyt saatana hajoita sitäkin tuolia ettei jouduta ostamaan uutta tilalle, Voi luoja mihin minä vielä joudun tuon sinun lihavuutesi takia".
Se oli alkurepliikki sille kamalalle vuodatukselle minkä se äiti aloitti. Mutta mitä tekivät muut sukulaiset?? Eivät ne ainakaan sitä tyttöä puolustaneet vaan tekivät häijyjä kommentteja kuten että: "joo, kyllä se Mari (nimi muutettu) on tosiaan lihonut aika valtavasti!" "Mistäköhän tuo muuten mahtaa johtua??" "paljonkos sitä painoa on sitten tytölle kertynyt??"
Noista kommenteista tytön äiti sai vain lisää puhtia ja alkoi vuodattaa kaikkea sitä kurjuutta mitä hän oli tyttärensä liikapainon takia saanut kokea. Äiti kertoi kuinka tytär vaan istuu kotona lukemassa ja syö ja syö ja paisuu. ruoka kuulemma loppuu kaapista koko ajan.
Hän mainitsi senkin paljonko tyttö painoi kun viimeksi hänet oli punnittu kuukausi sitten (muistaakseni 138 kiloa) arvelivat että on kuitenkin lihonut vielä siittä lisää, Hän kertoi kuinka häntä nolotti ja hävetti käydä tytön kanssa vaateostoksilla kun ei ikinä löytynyt sopivia kokoja jne. Äiti myös sanoi että hän on jo melkein luopunut toivosta päästä koskaan mummoksi sillä hän ei usko että kukaan mies koskaan tulisi huolimaan hänen tytärtään.
Mitä sitten se tyttö teki tämän ajan. Hän istui hiljaa siinä pienellä muovituolilla kädet sylissä, punaisena häpeästä, täristen ja yrittäen pidätellä itkua. Mua ainakin hirveesti säälitti se tyttö ja ois tehny mieli käydä kuristamassa sen äiti. Kukaan muu ei kiinnittänyt siihen tyttöön juuri huomiota sillä keskipisteenä oli äiti joka oli päässyt vauhtiin ja oli äänessä koko ajan.
Tilanne keskeytyi kun kaikki kutsuttiin kahvipöytään. Kaikki muut menivät paitsi se tyttö joka kiirehti vessaan itkemään. Mä olisin halunnut käydä lohduttaa sitä mutten nähnyt sitä enää sinä iltana sillä se oli sukeutuneena sinne vessaan loppuajaksi, ja mun ja sen mun kaverin täytyi jo lähteä.
Sen jälkeen mä oon aatellut vähän erillä tavalla lihavista ihmisistä, ihmisiä nekin kuitenkin on!
Kommnetoikaas nyt jotain tästä aiheesta!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Et kai ole vain se sama Joni, joka on täällä ennenkin kirjoitellut OMASTA lihavuudestaan?
Vastaus kysymykseesi! En oo kirjoitellut tänne kovinkaan monesti aiemmin enkä ainakaan omasta lihavuudestani koska en ole mitenkään lihava vaan itseasiassa aika hoikka.
Kumminkin joku hirvee läski, hah hah!
..saa ajattelemaan, ja ihminen voi alkaa laihduttamaan, jos itsekuria löytyy, mutta jos toi läski ei halua edes yrittää, niin oma syy, ihan oikein sille.
PS: Tuo tuoli juttu oli loistava, jos ihmisellä on edes vähän itsekunnioitusta, niin hän ei istusi siinä tuolissa vaan menisi tekemään vaikka vatsalihaksia. eikä äiti sanoisi tuolla tavalla jos näkisi että lapsi yrittää edes vähän, eikä istu tietokoneen ääressä ja vain syö....
että eihän erilaisuutta tarvii hyväksyä, poistetaan se...
Pitäks juoppoja ja narkkareita myös hyväksyä? Ensin varastavat autostani stereot, ja sitten saavat kuntoutuksen verorahoillani? Ja vitut !!!
Karmea tarina. Ei voi olla totta, että aikuiset ihmiset ovat käyttäytyneet noin uskomattoman törpösti.
Ja näitä vastauksia lukiessa tuli mieleen lähinnä, että ainakin joka toinen ihminen näillä foorumeilla on aivan totaalisen itseriittoinen, tunnevammainen kakara, josta on hauskaa kirjoitella nimimerkin suojissa ihan mitä sattuu.
Kuvitelkaapa itsenne sen lihavan tytön osaan. Istuisitte siinä kuuntelemassa kuinka kaikki ympärillä jauhavat siitä, miten kamalan läski ja ruma ja saamaton olet ja miten oma äitisi häpeää sinua. Pystyisittekö vaan pirteästi toteamaan, että jahas, lähdenpä tästä tekemään vatsalihasliikkeitä? Tuskin.
Ihan totta. Enemmän kuin yksikään lihava ihminen, minua ällöttävät ihmiset, jotka tosissaan uskovat, että jos joku on lihava, hän ei ole ihminen ollenkaan. Sellaiset, joiden filosofian mukaan mikään muu ei ole kamalampaa ja inhottavampaa kuin ylipaino.
Voisin melkein väittää, että näillä ihmisillä on elämässään joitain vakavia puutteita, jos ei ole mitään muuta, mihin takertua itsessä ja muissa ihmisissä.
Ja kuka helvetti väittää, että 'normaalipainoisella' ihmisellä on oikeus laukoa loukkaavia kommenttejaan kenellekään päin naamaa? Jos joku ei esteettistä silmää miellytä, niin ei voi mitään, siihen ei ainakaan auta isoon ääneen aiheesta mölyäminen.
Joo, anteeksi nyt vain vuodatus, mutta vitutuksen taso on nyt aika korkealla.
Ja se, joka tulee nyt kommentoimaan, että minä olen itse vain katkera läski (täällähän yleisin eriävään mielipiteeseen esitetty argumentti on 'sä oot vain kateellinen!'), saa keittää päänsä ja sen jälkeen ampua aivonsa seinälle. Kiitos.
Minuakin peruskoulussa haukuttiin nörtiksi, homoksi, ja haisuliksi. Ja nyt, vuosien päästä olen sitä mietin, että ihan syystä, kun koko vuoden olin samoissa verkkareissa ja samoissa tarjoustalon lenkkareissa. Likainen tukka, joka ei ole koskaan nähnyt kampaa, ja t-paidastakin näki heti mitä olin syönnyt sillä viikolla.
Eräänä päivällä tuli riita vnhempien kanssa, enkä päässyt yhteen paikkaan, koska haluaisin pukeutua juuri samoihin verkkareihin, jotka olivat päälläni sekä kotona että ulkona, ja silloin äiti sanoi aika rumasti, ja nöyrytti minua tuttavien edessä. Ensin tuntui pahaalta, mutta nyt olen kiitollinen hänelle siitä. Elämäni muutui silloin, ja lukiossa jo enää kukaan ei voinut edes arvata, että minä olin tuo sama säälittävää olento ylä-asteen luokkakuvassa.
Minä olen nyt aivan eri henkilö, ja kavereita on enemmän kuin olisin edes toivonnut. Pukeudun siististi, olen kohtelias, pidän huolta ulkonäöstäni, käyn kuntosalilla, ja harrastan sählyä. Kiitos äiti että avasit silmäni, muuten istuisin edelleen huoneessani itsesäälissä.
Toki olet tavallaan oikeassa. Mielestäni vaan vaatteiden vaihtamista ei voi aivan täysin verrata laihduttamiseen, joka vaatii valtavaa itsekuria ja voi kestää vuosia.
Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Olivat sitä mieltä, että olin outo ja ihan nörtti kun en dokannut kuin viimeistä päivää viikonloppuisin. En ole muuttunut niistä päivistä (ainakaan ulkoisesti) tippaakaan, mutta minulla on ystäviä, pukeudun niinkuin parhaaksi näen (eli en mihinkään miss sixtyihin, mutta siististi) ja ennenkaikkea uskallan väittää omaavani tarpeeksi tunneälyä, etten todellakaan menen kenellekään kommentoimaan vaikka en jonkun ulkonäöstä pitäisikään.
Niin, kamalaa kuulla tuollaisesta!
Ja toden totta, olette säälittäviä, jotka ette osaa suhtautua moiseen asiallisesti.
Ihmettelen tosiaan, onko teidän ihanneyhteiskuntanne sellainen, jossa jokainen on hoikka ja kaikilla on oikeus ja velvollisuus huomautella ilkeästi tukevammille?
Itse olen 177 pitkä. 13 vuotiaana olin hieman lyhyempi (172 pituinen) ja painoin 72 kiloa. En siis ollut mikään keijukainen, sentään vielä painoindeksin normaalirajoissa. Mutta kyllä siitä sain kuulla!! Luokallani olleet pojat komentoivat täysin piittaamattomasti ja ei ollut kovin kiva sitä kuunnella. Niin arvatkaapa mitä siitä seurasi? 14 vuotiaana aloin laihduttaa. 15 vuotiaana painoin 60 kiloa ja koin yhä olevani valtava tynnyri. Yritin oksentaa ja lenkkeillä, paastota ja viillellä itseäni. Päällystin seiniäni mallien kuvilla. 16 vuotiaana jatkan ja jatkan samaa, tällä hetkellä 63 kiloisena, enkä tune itseäni yhtään pienemmäksi noin fyysisesti kuin 10 kiloa painavampana tai 4 kiloa laihempana. Ilkeistä kommenteista ei pääse eroon. Ja sanon vielä senkin, että minulla ei ole syömishäiriötä (sitäkään en saanut aikaiseksi, ja senkin takia tunnen epäonnistuneeni). Häiriö on niissä jotka kommenttejaan minulle heittivät. Mutta kyllä se vaikuttaa yhä, vaikka yritän olla itseeni tyytyväinen. Mutta onhan tässä nuoruusvuosille hyvää käyttöä, enpähän notku hampurilaispaikoissa herättämässä pahennusta jenkkakahvoineni kun vuoroin istun kotona syömässä ja häpeämässä ja vuoroinjuoksen treenaamassa ja lenkkeilemässä.
>Ihmettelen tosiaan, onko teidän ihanneyhteiskuntanne sellainen, jossa jokainen on hoikka ja kaikilla on oikeus ja velvollisuus huomautella ilkeästi tukevammille?
Onko teidän ihanneyhteiskuntanne sellainen, jossa jokainen on raikas, ei polta, ei käytä huumeita, ei varasta, ei raiskaa, ja kaikilla on oikeus ja velvoillisuus huomautella ilkeästi jos joku poltaa pilveä tai varastaa?
joo siis oon ite noin 165/65 ja sillee pyöree mut silti alaasteel mua kiusattii ja yläasteel porukka oli jo vähä aikuisempii eikä kiusannu ku oli paljon muitaki pyöreitä.. nyt oon onnellinen ka mull on likka frendi ja oon normaali painoinen ja vähän hoikkakin.. urheilen päivittäin :D