Tämä tapahtuo ihan vahingossa kun kesällä päätimme leikata kauhean yli pitkäksi kasvaneen niityn. Aloitimme leikaamaan ruohoa koneella.Minä potkin alta pois keppejä ja kiviä. Kun niitty oli melkein leikattu huomasin että heinien seasta oli lentänyt jokin pesä.Järkytyin kuin huomasin että pesästä oli tippunut poikasia ruoholle, niillä oli karvapeite mutta liikkua ne eivät vielä osanneet, tutkin vähän aikaa niitä ja totesin ne myyriksi.Poikasia oli yhteensä 6. Emoa ei näkynyt missään kunnes vähän ajan päästä koiran toi ruohomättäästä puolikuolleen myyrän en tiedä oliko se niiden emoa vai ei, myyrä kuoli, haavoja siinä ei ollut joten ei ainakaan jäänyt ruohonleikkurin alle olisiköhan koira napannut? Mutta poikaset oli pakko yrittää pelastaa. Niillä ei ollut vielä silmiä auki eikä viljaa syöneet joten arvelin että imivät vielä. Tein niiille maidon korviketta mitä syötin niille parin tunnin välein ruiskulla tipoittain suuhun.Yksi poikanen kuoli ,jo alussa se oli poikasista pienin eikä maitoakaan huolinut kunnolla. Muut Myyränpoikaset kasvoivat ja niiden silmät avautuivat ne alkoivat myös liikkumaan "pesässä" pidin niitä pahvirasiassa jossa oli niiden vanhan pesän rippeitä pian siirsin rasian vanhaan lasiseen terraarioon minkä sisustin kepeillä ja ruoho-sammalmättäillä.Poikaset alkoivat syömään kiinteätä ruokaa.Ruuaksi tarjosin niille kauraa, ulkoa erillaisia kasveja ja ruohoa,omenaa.
Ne alkoivat jo muistuttaa aikuisia myyriä.Pari viikkoa eteenpäin päätin että nyt ne ovat jo tarpeeksi isoja selviytyäkseen itsekseen luonnossa, 5 isoa myyrää päästin vapauteen vähän matkan päästä pihastemme olevalle pellolle. En tiedä selvisivätkö hengissä, mutta ainakin saivat tilaisuuden.Tulevaisuudessa pitää olla varovaisempi ruohoa leikatessa, nykyään olemme jättäneet niityn rauhaan ja vain naapurin lammas käy sitä karsimassa.Ei nimittäin haluta että vastaavaa sattuisi uudestaan.Myyrät pitäkööt niittynsä.
Keinoemona myyränpoikasille..
7
2677
Vastaukset 7
- Honey
Ainakin mun mielestä hienosti tehty. Eiköhän ne pikku myyräset ole itsekin löytäneet ruokaa ja elelevät nyt massut pyöreinä :)
- lintunen
moi!! sanotaan, että luonnosta ei saa ottaa eläimiä mut musta ainakin sä teit hyvän teon koska ei noin pienet myyrän-poikaset ois selvinny ees päivää... hyvä!!!
- friend
lintunen kirjoitti:
moi!! sanotaan, että luonnosta ei saa ottaa eläimiä mut musta ainakin sä teit hyvän teon koska ei noin pienet myyrän-poikaset ois selvinny ees päivää... hyvä!!!
juu on samaa mieltä hienosti tehty!
- Anni
friend kirjoitti:
juu on samaa mieltä hienosti tehty!
Hoitosi vaikutti todella asian tuntevalta ja myyrät voivat varmaan hoidossasi hyvin! En siis tosiaankaan tiedä mitään myyrien hoidosta mutta heräsi vain sellainen ajatus että osaako ne myyrät hakea itselleen luonnossa ruokaa ku ne on sinun kuonasi tottuneet ruokintaan.
- myyrä
Anni kirjoitti:
Hoitosi vaikutti todella asian tuntevalta ja myyrät voivat varmaan hoidossasi hyvin! En siis tosiaankaan tiedä mitään myyrien hoidosta mutta heräsi vain sellainen ajatus että osaako ne myyrät hakea itselleen luonnossa ruokaa ku ne on sinun kuonasi tottuneet ruokintaan.
Kyllä luulen että ne pärjäävät hyvin, sillä kaikki ruoka jonka tarjosin niille on löydettävissä lähiympäristöstä.Viljapeltojakin on täällä monia.Kyllä myyrää ruokaa löytää, ne syövät paljon erillaisia kasveja,jyviä,hyönteisiä tai mitä sattuu löytymään en usko että ne nälkään nääntyvät kun ruokaa on joka puolella myyrän ympärillä, vieressä, olisi varmaan eri asia jos ne olisivat olleet lintuja joille kelpaavat vain tietty ruoka.Myyrähän on melkein kaikki ruokainen.Vaikka enemmän kasvinsyöjä..
- JMont
Tuli hyvä mieli kun luki tätä. Mahdollisuus elämään pitää olla jokaisella elävällä ja sitä pitää suojella. Ja ainakin niillä oli mahdollisuus selvitä, ilman sinua sitä ei olisi ollut.
- tekemistä
olen myös pelastanut pulaan jääneen metsämyyrän,näyttää isolta hiireltä.mutta se olikin raskaana ,sille laitettiin 1m/1m häkki ja se sai 5 vauvaa joista tuli aivan huoneessa liikkuvia lemmikkejä,kuten äitinsäkin.asutaan maalla ovi oli auki jos haluavat lähteä aika koitti elämä kutsui.kävivät joskus entisellä ruokakupilla se oli kissan ja myrtsyjen yhteinen.nyt ei ole näkynyt tänä kesänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241255- 761255
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841201Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129985Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8975- 68887
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.82813Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.81651- 146584
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91567- 50559
- 26544
- 37528
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää48527Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t12521- 46513
- 20495
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.88494