(Kosken)korvatunturilla oli vietetty jo varsin pitkään ns. hulvatonta elämää. Tarkemmin laskien, huhtikuulta alkaen jolloin ensimmäinen vieras saapui kaukaa lämpimiltä mailta.
Väittävät muslimien olevan raittiita,- kaikkea kanssa.
Ainakin tälle dishdasha- kaapuun ja valkeaan ghutra- päähineeseen verhotulle henkilölle tuntui pukin, ja kotitonttu C.G Tahvanaisen kilju maistuvan.
Samaa kategoriaa palvoi italialainen Padre E. Pazzi. Varsinainen kyläjuoppo.
Mannerheim taas edusti arvokasta, vanhaa koulukuntaa, jolle aamupuurolla nautittu snapsi edusti alkoholia parhaimmillaan. Ja se toki riitti.
Tähän seurueeseen kuului kymmenittäin muitakin julkimoita, mutta nyt keskitymme vain tähän arabiin, jota pukin muori alitajuisesti heti arasteli.
Rukouksensa tämä mies muisti sentään uskollisesti lukea viidesti päivässä. Kiljunjuonnin lomassa. Pyllistäen Utsjoen suuntaan.
Jo muutaman päivän kuluttua muori sai tutustua tähän tasankojen beduiiniin. Aamuviideltä narahti keittiön ovi. Arvokkaan näköinen valkoasuinen mies askelsi tupaan.
” Allah akbar, haista sinä muori paska”
Muori ei ollut uskoa korviaan. ” Mitä te oikein sanoitte?”
” Saanko puuroa, vanha vuohi ? ”, kuiskasi viiksekäs mies.
Muori olisi vetänyt kauhalla päin naamaa, ellei oven takaa päässyt epämääräisiä tirskahduksia.
Tempaisten oven auki, hän näki lattialla naurusta kieriskelevät Petteri Punakuonon, joulupukin, Tahvanaisen ja muuta ryyppyremmiä.
Suomien raskaalla kapustallaan pitkin rutisevia selkäruotoja, muori kiljui.
” Epatot, maahiset, tenukepit, raukat näin minä teille kieliä opetan…”
Arabi pyysi, tilanteen selvittyä, tiedostamatonta keppostaan anteeksi. Kuitenkin muorin sydämeen jäi asumaan jotain hieman epävarmaa. Hän päätti seurata tilannetta.
Ruskeakasvoinen, näin keväällä ahavoituneesta poromiehestä käyvä mies oli yleensä hyväkäytöksinen. Kuitenkin hänestä oli patoutuneita tunteita aistittavissa. Tuska, viha, raakuus, hellyys… jotain saavuttamatonta asui tuossa kookkaassa ruhossa.
Kesän mittaan, aavikkomiehen oppiessa suomea paremmin, laittoi muori merkille hänen kiintymyksensä eläimiin. Tästä hän mielessään iloitsi. Jotain positiivista.
Kunnes Petteri Ruskeakuono ( tiedättehän tämän poron, joka lentää aivan Petteri Punakuonon perässä, mutta reagoi kovin hitaasti jarrutuksiin…), kertoi kesäyön harmaasta haamusta tallissa. Joka yö hoippui keittiöjakkaralla varustettu hahmo lehmien tykö. Eikä siellä lypsetty, lehmiä ainakaan.
Vastenmielisyyttä kokien, laittoi muori myös merkille että arabi jätti myös partansa ajamatta. Alkoivatpa he pukin kanssa muistuttaa toisiaan entistä enemmän…
Punaisen nenän hän sai jo ennen lokakuun puoltaväliä, kiitos tehoavan kiljun.
Pukki ja Petterihän sen toki jo omasivat ennestään.
Kaikkea oli muori nähnyt ja kokenut neljäänsataan vuoteen, mutta joulukuun alkupuolella tuli mitta täyteen.
Aamupuuroa hämmentäessään hän kuuli jonkun lähestyvän itseään takaapäin.
Tallitonttu Tomera kai siellä, ajatteli hän hajamielisesti. Kunnes lujat kourat tarttuivat häntä lanteista.
Myskintuoksuinen, voimakas hajuvesi iski muorin tajuntaan.
Arabi- välähti salamana eukon mieleen.
Kähisevä ääni sopotti hänen korvaansa.
” Lähe sie eukhoksi miulle, miullah on dollareita, paethan joukhossa ethelään”
Joku kova ja käyrä painoi muorin takamuksia. Satojen vuosien kokemuksella pukin vaimo tiesi että se ei ollut arabin tikari.
Kierto, kääntö ja napsaus. Kaksoisvirtojen maan mies kaatui kuin hiekkamyrskyn lakaisemana.
Topakka vaimo otti nyt komennon kouriinsa. Kaikki kiljut kaadettiin maahan, pukki ja johtoporot vieroitushoitoon. Jouluun enää kolme viikkoa…
Töistään luisuneet tontut alkoivat painaa hommia kellon ympäri.
Kaikki vieraat takaisin kotimaihinsa. Ainoastaan Mannerheim sai jäädä. Lukipahan edes joku sotalakeja pukille, joulun mentyä…
Mutta yksi ongelma piti vielä hoitaa. Arabi.
Neuvoteltuaan kotvan Ruskeakuonon kera, he nostivat tiedottoman allahin julistajan rekeen ja temmelsivät yhdessä yli tähtitaivaan.
Etelän ristin näkyessä vihdoin he laskeutuivat kuumaan autiomaahan.
” Mikhän on thämä paikha”- ihmetteli kyyditettävä herättyään.
Kovia nähneen muorin kasvoilla viivähti surun häivähdys.
” Jää Allahin haltuun, ystäväni”, halaten pultsarinoloista miestä, hän tämän väljän kaavun toiseen taskuun painoi rullalle punottuna 750000 US Dollaria, toiseen ladatun pistoolin.
” Kaikesta huolimatta ystävä, hyvää joulua”.
Partainen mies tuijotti typertyneenä muoria, joka nousi pukin erikoisohjukseen, pulkkaan, muita leveämpään.
Jalakset löivät tulta, hankautuessaan aavikon kuumaan hiekkaan. Taikareki nousi ilmaan.
Aavikon kasvatti katsoi suu auki taivaalle katoavaa kaksikkoa.
Mithä oikhein tapahtui…
Tukka kuin pomminpurkajalla, arabi kömpi koloonsa. Humalakin väsytti.
Poissa pukki, kaiken hyvän tuoja. Kunnon ryyppytoveri.
Tulikin käpälöityä muoriakin, kaikkea se kilju teettääkin…
Väsyttää… laitan tuon aseenikin sivummalle.
Kroooooohhh.
Vasta stratosfäärissä muori soitti CIA:n miehille satelliittipuhelimella Saddamin olinpaikan. Ja loput olette kai lukeneetkin lehdistä…
Oikein Hyvää Joulua ystävät!
Väittävät muslimien olevan raittiita,- kaikkea kanssa.
Ainakin tälle dishdasha- kaapuun ja valkeaan ghutra- päähineeseen verhotulle henkilölle tuntui pukin, ja kotitonttu C.G Tahvanaisen kilju maistuvan.
Samaa kategoriaa palvoi italialainen Padre E. Pazzi. Varsinainen kyläjuoppo.
Mannerheim taas edusti arvokasta, vanhaa koulukuntaa, jolle aamupuurolla nautittu snapsi edusti alkoholia parhaimmillaan. Ja se toki riitti.
Tähän seurueeseen kuului kymmenittäin muitakin julkimoita, mutta nyt keskitymme vain tähän arabiin, jota pukin muori alitajuisesti heti arasteli.
Rukouksensa tämä mies muisti sentään uskollisesti lukea viidesti päivässä. Kiljunjuonnin lomassa. Pyllistäen Utsjoen suuntaan.
Jo muutaman päivän kuluttua muori sai tutustua tähän tasankojen beduiiniin. Aamuviideltä narahti keittiön ovi. Arvokkaan näköinen valkoasuinen mies askelsi tupaan.
” Allah akbar, haista sinä muori paska”
Muori ei ollut uskoa korviaan. ” Mitä te oikein sanoitte?”
” Saanko puuroa, vanha vuohi ? ”, kuiskasi viiksekäs mies.
Muori olisi vetänyt kauhalla päin naamaa, ellei oven takaa päässyt epämääräisiä tirskahduksia.
Tempaisten oven auki, hän näki lattialla naurusta kieriskelevät Petteri Punakuonon, joulupukin, Tahvanaisen ja muuta ryyppyremmiä.
Suomien raskaalla kapustallaan pitkin rutisevia selkäruotoja, muori kiljui.
” Epatot, maahiset, tenukepit, raukat näin minä teille kieliä opetan…”
Arabi pyysi, tilanteen selvittyä, tiedostamatonta keppostaan anteeksi. Kuitenkin muorin sydämeen jäi asumaan jotain hieman epävarmaa. Hän päätti seurata tilannetta.
Ruskeakasvoinen, näin keväällä ahavoituneesta poromiehestä käyvä mies oli yleensä hyväkäytöksinen. Kuitenkin hänestä oli patoutuneita tunteita aistittavissa. Tuska, viha, raakuus, hellyys… jotain saavuttamatonta asui tuossa kookkaassa ruhossa.
Kesän mittaan, aavikkomiehen oppiessa suomea paremmin, laittoi muori merkille hänen kiintymyksensä eläimiin. Tästä hän mielessään iloitsi. Jotain positiivista.
Kunnes Petteri Ruskeakuono ( tiedättehän tämän poron, joka lentää aivan Petteri Punakuonon perässä, mutta reagoi kovin hitaasti jarrutuksiin…), kertoi kesäyön harmaasta haamusta tallissa. Joka yö hoippui keittiöjakkaralla varustettu hahmo lehmien tykö. Eikä siellä lypsetty, lehmiä ainakaan.
Vastenmielisyyttä kokien, laittoi muori myös merkille että arabi jätti myös partansa ajamatta. Alkoivatpa he pukin kanssa muistuttaa toisiaan entistä enemmän…
Punaisen nenän hän sai jo ennen lokakuun puoltaväliä, kiitos tehoavan kiljun.
Pukki ja Petterihän sen toki jo omasivat ennestään.
Kaikkea oli muori nähnyt ja kokenut neljäänsataan vuoteen, mutta joulukuun alkupuolella tuli mitta täyteen.
Aamupuuroa hämmentäessään hän kuuli jonkun lähestyvän itseään takaapäin.
Tallitonttu Tomera kai siellä, ajatteli hän hajamielisesti. Kunnes lujat kourat tarttuivat häntä lanteista.
Myskintuoksuinen, voimakas hajuvesi iski muorin tajuntaan.
Arabi- välähti salamana eukon mieleen.
Kähisevä ääni sopotti hänen korvaansa.
” Lähe sie eukhoksi miulle, miullah on dollareita, paethan joukhossa ethelään”
Joku kova ja käyrä painoi muorin takamuksia. Satojen vuosien kokemuksella pukin vaimo tiesi että se ei ollut arabin tikari.
Kierto, kääntö ja napsaus. Kaksoisvirtojen maan mies kaatui kuin hiekkamyrskyn lakaisemana.
Topakka vaimo otti nyt komennon kouriinsa. Kaikki kiljut kaadettiin maahan, pukki ja johtoporot vieroitushoitoon. Jouluun enää kolme viikkoa…
Töistään luisuneet tontut alkoivat painaa hommia kellon ympäri.
Kaikki vieraat takaisin kotimaihinsa. Ainoastaan Mannerheim sai jäädä. Lukipahan edes joku sotalakeja pukille, joulun mentyä…
Mutta yksi ongelma piti vielä hoitaa. Arabi.
Neuvoteltuaan kotvan Ruskeakuonon kera, he nostivat tiedottoman allahin julistajan rekeen ja temmelsivät yhdessä yli tähtitaivaan.
Etelän ristin näkyessä vihdoin he laskeutuivat kuumaan autiomaahan.
” Mikhän on thämä paikha”- ihmetteli kyyditettävä herättyään.
Kovia nähneen muorin kasvoilla viivähti surun häivähdys.
” Jää Allahin haltuun, ystäväni”, halaten pultsarinoloista miestä, hän tämän väljän kaavun toiseen taskuun painoi rullalle punottuna 750000 US Dollaria, toiseen ladatun pistoolin.
” Kaikesta huolimatta ystävä, hyvää joulua”.
Partainen mies tuijotti typertyneenä muoria, joka nousi pukin erikoisohjukseen, pulkkaan, muita leveämpään.
Jalakset löivät tulta, hankautuessaan aavikon kuumaan hiekkaan. Taikareki nousi ilmaan.
Aavikon kasvatti katsoi suu auki taivaalle katoavaa kaksikkoa.
Mithä oikhein tapahtui…
Tukka kuin pomminpurkajalla, arabi kömpi koloonsa. Humalakin väsytti.
Poissa pukki, kaiken hyvän tuoja. Kunnon ryyppytoveri.
Tulikin käpälöityä muoriakin, kaikkea se kilju teettääkin…
Väsyttää… laitan tuon aseenikin sivummalle.
Kroooooohhh.
Vasta stratosfäärissä muori soitti CIA:n miehille satelliittipuhelimella Saddamin olinpaikan. Ja loput olette kai lukeneetkin lehdistä…
Oikein Hyvää Joulua ystävät!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oikein Hyvää Joulua, kiitos mainiosta tarinasta!
Kiitos. Hyvää Joulua sinullekkin.
...joulukuun alkupuolella tuli muorin kahvimitta täyteen. Aamupuuroa hämmentäessään hän kuuli jonkun lähestyvän itseään takaapäin.
Tallitonttu Tomera kai siellä, ajatteli hän hajamielisesti. Kunnes lujat kourat tarttuivat häntä lanteista.
Myskintuoksuinen, voimakas hajuvesi peitti vain vaivoin likaisen, pesemättömän äijän ominaishajun, joka ei enää kielinyt entisen elämän ylevästä loistosta. Kähisevä ääni sopotti muorin korvaan.
- ”Jäthethän nämä pakkamhan lahjoja, paethan yhdesshä viettämhän ansaithuja eläkepäivhiä. Minulha dollarheita aimho läjhä. Minulha ystäviä Venäjällä, Libyasha, Arabhiemirhaatheisa…”
Joku kova ja käyrä painoi muorin takamuksia. Satojen vuosien kokemuksella pukin vaimo tiesi että se ei ollut arabin tikari.
Kierto, kääntö ja napsaus. Karvainen turjake lensi kaaressa ja kaatui kuin hiekkamyrskyn lakaisemana.
Topakka vaimo otti nyt komennon kouriinsa. Kaikki kiljut kaadettiin maahan, Porot joutuivat treenaukseen ja muu kylän väki töihin. Jouluunkin enää kolme viikkoa… Tontut alkoivatkin päät särkien painaa hommia kellon ympäri.
Ja kaikenmaailman vieraatkin saisivat häipyä: valitkaa, katkaisuhoitoon tai takaisin kotimaahan. Idi Amin oli ensimmäinen lähtijä, sillä hänen korvissaan sanalla ”katkaisuhoito” oli jotenkin ikävä kaiku. Mannerheim sai jäädä, olihan hän jokseenkin suomalainen ja lukipahan edes joku sotalakeja tonttuarmeijalle.
Mutta yksi ongelma piti vielä hoitaa – ja se maata retkotti tiedottomana kyökin lattialla. Kohta se heräisi ja alkaisi sopertaa arabiaa vessanpöntöllä. Tämä tilanne oli muorille jo turhankin tuttu.
Neuvoteltuaan kotvan Ruskeakuonon kera, he nostivat tiedottoman körilään rekeen ja temmelsivät yhdessä yli tähtitaivaan. Etelän ristin näkyessä vihdoin he laskeutuivat kuumaan autiomaahan.
- ”Mikhän on thämä paikha”, ihmetteli kyyditettävä herättyään.
Kovia nähneen muorin kasvoilla viivähti surun häivähdys.
- ”Jää Allahin haltuun, ystäväni”, halaten pultsarinoloista miestä, hän tämän väljän kaavun toiseen taskuun painoi rullalle punottuna 750 000 US-Dollaria, toiseen ladatun pistoolin.
- ”Kaikesta huolimatta ystävä, hyvää joulua”.
Partainen mies tuijotti typertyneenä muoria, joka nousi erikoispulkkaansa. Muorin leveä ahteri mahtui juuri ja juuri tämän ylösalaisin käännetyn Alfa 166:n pyörien väliin.
Teräksinen katto löi tulta hankautuessaan aavikon kuumaan hiekkaan. Taikareki nousi ilmaan.
Aavikon kasvatti katsoi suu auki taivaalle katoavaa kaksikkoa.
– ”Mithä oikhein tapahtui… ”
Tukka kuin pomminpurkajalla Pukki kömpi maakuoppaan. Humala väsytti, selkää kivisti. Mikäs paikka… ainakin täällä on juureksia… saa porkkanalaatikkoa, lanttulooraa… mistäs se muori niin suuttui… käpälöinnistä… kaikkea se kilju teettääkin…
Väsyttää… laitan tuon aseenikin sivummalle. Kroooooohhh.
Vasta stratosfäärissä muori soitti CIA:n miehille satelliittipuhelimella vihjeen kiinnostavan henkilön olinpaikasta. Ja loput olette kai lukeneetkin lehdistä…
Oikein Hyvää Joulua ystävät, saa nähdä, jakaako lahjat tänä vuonna mies oliivinvihreässä univormussa.