JOULUJEN JOULU
Leila oli sairas. hän oli jo kuukausia maannut vuoteessa. Kasvot olivat kalpeat, silmät suuret ja kirkkaat. Hervottomina lepäsivät valkeat kädet peitteellä. Hengitys oli käynyt kovin raskaaksi. Leila enää tuskin jaksoi kohottaa päätään.
Joulu oli tulossa, sillä päivät lyhenivät. Kahden pimeän välillä oli vain kapeakaistale hämärää. Kauan sitten oli peippo lentänyt pois koivusta ikkunan alta. Vain talitiainen kävi kurkistelemassa ja koputtelemassa lintuludalla.
Joulu! Viime jouluna oli Leila vielä ollut aivan terve. Hän oli täysin rinnoin jaksanut laulaa jouluvirren. Joulukirkossakin hän oli käynyt. Oli kuin vieläkin olisi kohonnut silmäin eteen kirkkaat kynttiläkruunut ja pappi- sedän ystävälliset kasvot. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. "Onko taivaassa tällaista?" oli hän kysynyt isältä.
Monta kertaa Leila oli nytkin kysellyt isältä ja äidiltä: "Pääsenkö taaskin joulukirkkoon?" "Jos taivaan Isä sinut parantaa", oli vastattu. Iltaisin hän oli pannut kätensä ristiin ja rukoillut: "Rakas isä, tee minut niin terveeksi, että pääsisin Pollella joulukirkkoon!"
Leila kutsui äidin vuoteensa viereen. Äidillä oli kovin paljon työtä, mutta hän istahti kuitenkin sängyn reunalle ja silitti sairaan otsaa. "Äiti kerro minulle joulukirkosta!" pyysi
tyttö.
Äiti kertoi: "Kun Jeesus oli pienokainen, kantoi äiti hänet kirkkoon. Siellä oli silloin myöskin vanha uskovainen Siimeon. Hän otti Jeesus-lapsen syliinsä. Kurttuiset kasvot loistivat ja silmät säteilivät. "Nyt sinä, Herra, lasket palvelijasi lepoon menemään, sillä minun silmäni ovat nähneet
vapahtajani!" puhkesi hän liikuttuneena puhumaan ja puristi poikasta sydäntään vasten. Se oli Siimeonin joulukirkko. Sillä oikea joulukirkko on siellä, missä on Jeesus. Ja siellä, missä Jeesus on ihan omana Vapahtajana, siellä on taivaan joulukirkko auki!"
"Kerro äiti vielä siitä taivaan joulukirkosta!"
pyyteli Leila.
"Siellä ei tarvita kynttilöitä. Siellä on Jeesus valona. Kaikilla sinne pääsevillä ihmisilläkin on kirkkasti hohtavat ruumiit. Siellä soivat humisten ihanat urut, ja enkelit laulavat kiitosvirttä. Sinne ei saavu tauti, ei vanha aatami eikä kuolma. - Tahtoisithan lapseni, sellaiseen joulukirkkoon?"
"Tahdon, äiti! Mutta minulla on ollut niin monta kertaa vanha aatami."
"Kaikki syntisi ovat anteeksi annetut", lohdutti äiti. "Jeesus on sinunkin Vapahtajasi niinkuin hän oli Siimeoninkin Vapahtaja. Kuten isä vei sinut kulkusten helistessä viime jouluna joulukirkkoon, samoin vie hyvä enkeli sinut taivaan joulukirkkoon."
Leila hymyili.
Seuraavana yönä hän uneksi: Joku koputti ikkunaan. Leila kiiruhti katsomaan. Siellä oli kaunis enkeli. "Olen tullut sinua viemään taivaan joulukirkkoon", sanoi hän. "Avaapa ikkuna pikku Leila!" Leila avasi. Lämmin suvi-ilma lehahti huoneeseen, vaikka puut kimmelsivät huurteisina ja nietokset peittivät niittyjä. Oli myös kuin tuhannet peipot ja kesäpääskyt olisivat visertäneet.
Enkeli otti Leilaa kädestä, ja niin hypähdettiin kevyesti maahan. Koivuun oli sidottu pieni säihkyvän valkea varsa. Sen perässä oli hopeankirkas kirkkoreki. Siihen istahdettiin.
Hepo hypähti lentoon. Suvituuli leyhyi kasvoja vasten ja poutapääskyset visertelivät jossakin
kaukana. Sieltä kaukaa häämötti kullanhohtoinen kirkko. Lukemattomat joulukynttilät säteilivät
sen ikkunoista. Sen holvien alle kävi kulku.
- - -
Aamulla pantiin Leilan valkea ruumis valkeaan arkkuun.
Joulukirkon päätyttyä pappi-setä siunasi hänen hautansa kirkon seinustalle ikkunan alle.
Ruutujen läpi loisti vielä kynttiläkruunu, jota suntio parhaillaan sammutteli.
(kertomus Väinö Havaksen kirjasta Joulusta jouluun)
Leila oli sairas. hän oli jo kuukausia maannut vuoteessa. Kasvot olivat kalpeat, silmät suuret ja kirkkaat. Hervottomina lepäsivät valkeat kädet peitteellä. Hengitys oli käynyt kovin raskaaksi. Leila enää tuskin jaksoi kohottaa päätään.
Joulu oli tulossa, sillä päivät lyhenivät. Kahden pimeän välillä oli vain kapeakaistale hämärää. Kauan sitten oli peippo lentänyt pois koivusta ikkunan alta. Vain talitiainen kävi kurkistelemassa ja koputtelemassa lintuludalla.
Joulu! Viime jouluna oli Leila vielä ollut aivan terve. Hän oli täysin rinnoin jaksanut laulaa jouluvirren. Joulukirkossakin hän oli käynyt. Oli kuin vieläkin olisi kohonnut silmäin eteen kirkkaat kynttiläkruunut ja pappi- sedän ystävälliset kasvot. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään niin kaunista. "Onko taivaassa tällaista?" oli hän kysynyt isältä.
Monta kertaa Leila oli nytkin kysellyt isältä ja äidiltä: "Pääsenkö taaskin joulukirkkoon?" "Jos taivaan Isä sinut parantaa", oli vastattu. Iltaisin hän oli pannut kätensä ristiin ja rukoillut: "Rakas isä, tee minut niin terveeksi, että pääsisin Pollella joulukirkkoon!"
Leila kutsui äidin vuoteensa viereen. Äidillä oli kovin paljon työtä, mutta hän istahti kuitenkin sängyn reunalle ja silitti sairaan otsaa. "Äiti kerro minulle joulukirkosta!" pyysi
tyttö.
Äiti kertoi: "Kun Jeesus oli pienokainen, kantoi äiti hänet kirkkoon. Siellä oli silloin myöskin vanha uskovainen Siimeon. Hän otti Jeesus-lapsen syliinsä. Kurttuiset kasvot loistivat ja silmät säteilivät. "Nyt sinä, Herra, lasket palvelijasi lepoon menemään, sillä minun silmäni ovat nähneet
vapahtajani!" puhkesi hän liikuttuneena puhumaan ja puristi poikasta sydäntään vasten. Se oli Siimeonin joulukirkko. Sillä oikea joulukirkko on siellä, missä on Jeesus. Ja siellä, missä Jeesus on ihan omana Vapahtajana, siellä on taivaan joulukirkko auki!"
"Kerro äiti vielä siitä taivaan joulukirkosta!"
pyyteli Leila.
"Siellä ei tarvita kynttilöitä. Siellä on Jeesus valona. Kaikilla sinne pääsevillä ihmisilläkin on kirkkasti hohtavat ruumiit. Siellä soivat humisten ihanat urut, ja enkelit laulavat kiitosvirttä. Sinne ei saavu tauti, ei vanha aatami eikä kuolma. - Tahtoisithan lapseni, sellaiseen joulukirkkoon?"
"Tahdon, äiti! Mutta minulla on ollut niin monta kertaa vanha aatami."
"Kaikki syntisi ovat anteeksi annetut", lohdutti äiti. "Jeesus on sinunkin Vapahtajasi niinkuin hän oli Siimeoninkin Vapahtaja. Kuten isä vei sinut kulkusten helistessä viime jouluna joulukirkkoon, samoin vie hyvä enkeli sinut taivaan joulukirkkoon."
Leila hymyili.
Seuraavana yönä hän uneksi: Joku koputti ikkunaan. Leila kiiruhti katsomaan. Siellä oli kaunis enkeli. "Olen tullut sinua viemään taivaan joulukirkkoon", sanoi hän. "Avaapa ikkuna pikku Leila!" Leila avasi. Lämmin suvi-ilma lehahti huoneeseen, vaikka puut kimmelsivät huurteisina ja nietokset peittivät niittyjä. Oli myös kuin tuhannet peipot ja kesäpääskyt olisivat visertäneet.
Enkeli otti Leilaa kädestä, ja niin hypähdettiin kevyesti maahan. Koivuun oli sidottu pieni säihkyvän valkea varsa. Sen perässä oli hopeankirkas kirkkoreki. Siihen istahdettiin.
Hepo hypähti lentoon. Suvituuli leyhyi kasvoja vasten ja poutapääskyset visertelivät jossakin
kaukana. Sieltä kaukaa häämötti kullanhohtoinen kirkko. Lukemattomat joulukynttilät säteilivät
sen ikkunoista. Sen holvien alle kävi kulku.
- - -
Aamulla pantiin Leilan valkea ruumis valkeaan arkkuun.
Joulukirkon päätyttyä pappi-setä siunasi hänen hautansa kirkon seinustalle ikkunan alle.
Ruutujen läpi loisti vielä kynttiläkruunu, jota suntio parhaillaan sammutteli.
(kertomus Väinö Havaksen kirjasta Joulusta jouluun)
Vastaukset 6
Vanhimmat
voiko tuota sanoa niinkään sykähdyttäväksi,ja
mitäoi joi voivottelemista tuossa on??
Ihan tavallinen, kuin mikätahansa juttu vain.
otsikkokin oli täysin väärin.
Olis pitänyt olla vl tapaus eikä lestadiolaistapaus.
Näkyy olevan kirjoittajissa monenlaista toheloa.
Eipä taida täydellistä kirjoittajaa löytyä
lainkaan näiltä sivuilta!
Minua se puhutteli. Tykkään lukea tämäntapaisia kertomuksia, ne on niin liikuttavia, mutta toivorikkaita elämään uskoa antavaa. Kirjoittele lisää tänne kertomuksia. Heippa sulle !
jälkeen ajattelinkin kirjoittaa lisää samankaltaista.
Koska esim. kirjasi josta olit ottanut avauksesi omistaa vain pieni osa vanhoillisista eikä tietystikään muut ollenkaan.
Terveellistä luettavaa kaikille tällaisella palstalla.
Joten kirjoittele pois vain!