hhhhmmm.. Hei!
Tänään tunnen itseni yksinäiseksi, on launatai ilta, viikon inhottavin. Olen yksin niin kuin aina.
Löytyisikö kohtalotovereita! Olen nyt viimeiset 6 vuotta ollut yksinäinen. Välillä se on ollut lähes tuskallista, mutta usein kuitenkin siedettävän rajalla. Viihdyn aika hyvin yksinkin, mutta olen huomannut että ihminen ei tule toimeen vain yksin, jos haluaa kasvaa ihmisenä pitää olla ystäviä. Olen 19 vuotias tyttö, enkä ikinä seurustellut. Yksinäisyyteeni alkoi sillä että tein itsestäni yksinäisen. Suhteellisen pitkään ihmiset yrittivät ottaa minuun kontaktia, mutta murrosikäisenä tyttönä olin pidättyväinen, ja hyvin ankara itselleni. En tuntenut koskaan kelpaavani vain sinä minä olen, en itselleni. Pelkäsin aina torjuntaa, pelkäsin että jossaina vaiheessa joku vetää taas maton alta. Lopulta itselleni luomani surullisen ja yksinäisen identiteettini alkoi elää omaa elämäänsä ja minusta todella tuli sen kaltainen. Olen kyllästynyt aloittamaan aina alusta, koska en ole vienyt mitään orastavaa ystävyyssuhdetta vielä loppuunasti. Siksi välttelen ihmisten seuraa. Mutta haluaisin samalla ystävän.. joten kirjoitelkaa minulle jos tunnette samoin!
Tänään tunnen itseni yksinäiseksi, on launatai ilta, viikon inhottavin. Olen yksin niin kuin aina.
Löytyisikö kohtalotovereita! Olen nyt viimeiset 6 vuotta ollut yksinäinen. Välillä se on ollut lähes tuskallista, mutta usein kuitenkin siedettävän rajalla. Viihdyn aika hyvin yksinkin, mutta olen huomannut että ihminen ei tule toimeen vain yksin, jos haluaa kasvaa ihmisenä pitää olla ystäviä. Olen 19 vuotias tyttö, enkä ikinä seurustellut. Yksinäisyyteeni alkoi sillä että tein itsestäni yksinäisen. Suhteellisen pitkään ihmiset yrittivät ottaa minuun kontaktia, mutta murrosikäisenä tyttönä olin pidättyväinen, ja hyvin ankara itselleni. En tuntenut koskaan kelpaavani vain sinä minä olen, en itselleni. Pelkäsin aina torjuntaa, pelkäsin että jossaina vaiheessa joku vetää taas maton alta. Lopulta itselleni luomani surullisen ja yksinäisen identiteettini alkoi elää omaa elämäänsä ja minusta todella tuli sen kaltainen. Olen kyllästynyt aloittamaan aina alusta, koska en ole vienyt mitään orastavaa ystävyyssuhdetta vielä loppuunasti. Siksi välttelen ihmisten seuraa. Mutta haluaisin samalla ystävän.. joten kirjoitelkaa minulle jos tunnette samoin!
Vastaukset 12
Vanhimmat
En vain jaksaisi elää. Olen ahdistunut. Kaverit ovat kaikonneet. Sen jälkeen, kun ahdistuin. He eivät ymmärrä, kaikki vain pelkäävät. Vaikka oikeastaan haluan olla yksin. Minulla on hyvä itseni kanssa. Niin hyvä, kuin voi olla. Joskus tosin haluisin vain kuolla hiljaa pois. Ja vihaan itseäni. En ole koskaan seurustellut, enkä usko koskaan seurustelemaankaan. Sillä meitähän pelätään. Erilaisia.
Hmm... pelkääkö kaverit ahdistuksen tarttumista?
Yksinäisyyshän on helppo valinta, aina tuntuu löytyvän syitä miksi olla mieluummin yksin kuin toisten seurassa. Tavallaan siis oma valinta mutta oikeasti kyllä haluaisin ystäviä. Jonkinlainen kierre on jossain vaiheessa tullut: kun ei ole ystäviä, jää sosiaaliset taidot kehittymättä eikä saa ystäviä kun ihmiset kokevat kontaktin saamisen liian vaikeaksi ja luovuttavat. Loogista vai mitä? Vai kenties sittenkin katkeruutta... onhan se niin väärin kun ne joilla jo on, saavat lisää ja niille, joilla ei ole ei myöskään tule.
Kaikesta huolimatta: hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta tämän palstan lukijoille. :)
Erittäin hyvin kiteytetty.. en olisi pystynyt parempaan. Helppo ja helppo, en tiedä onko helppoa jos on ahdistunut ja liian ankara itselleen. Ymmärrän kyllä, aluksi on helppo ratkaisu valita yksinäisyys, mutta se tuo mukanaan todellisia vaikeuksia.. ei ole tavallaan suojamuuria, kuten ystävät, ja kuten sanoit sosiaaliset taidot jää kehittymättä, ja jossain vaiheessa alkaa jo inhoo itteään ja elämää..
Mutta uskon että sieltäkin suvannosta voi nousta.. viimeisen vuodenaikana olen alkanut ottaa varovaisia askelia kohti sosiaalista elämää... ja mulla ainakin on kova hinku päästä kasvamaan siksi miksi minun on määrä tulla :)
Hei Misery!, jos haluat kirjoitella mulle niin osoite on [email protected]
Olisi todella kiva kuulla sun ajatuksia
Perhe hajos, kaverit vaihto opiskelupaikkoja. Sitä vaan haluis kuolla pois, kun yksin ei jaksa.
Asun nyt äidin kanssa ja musta tuntuu ettei se piittaa mistään, mikä liittyy muhun. Haluisin muuttaa omaan kämppään, hyvällä lykyllä ulkomaille, mut mä täytän tänä vuonna vasta 17.
Mut toisaalta yksin on parempi olla kuin seurassa, sillä silloin ei tarvitse hävetä itseään ja voi olla ihan normaali. Yksin on turvassa muiden vihalta ja halveksunnalta, paitsi jos se oletkin sinä itse, joka sinua vihaa. Kuten minun kohdallani.
mulla on sama juttu... aina yksin kaikki noi asiat täsmää muhunki.
Itse olen ainakin aina ollut jokseenkin ujo, mutta nykyään kyllä tuntuu enemmänkin, että kaikenlaiset sekavat pelot hallitsevat jokapäiväistä elämääni. Pelkään edes puhua uusien ihmisten kanssa. Ehkä tämä on taas sitä kuuluisaa epäonnistumisen pelkoa. Tosi typerää, mutta ei sitä vaan pysty tutustumaan uusiin ihmisiin tai edes osallistumaan sellaiseen toimintaan missä olisi mahdollista tutustua helpommin (kuten jokin sosiaalinen harrastus jne.)
Tuskin kaikki yksinäiset ihmiset tuntevat itseään onnettomiksi tai "yksinäiseksi" siksi että on yksinäinen. Toisaalta moni voi tuntea itsensä ihan ulkopuoliseksi täällä vaikka ystäviä oliskin. Itse kyllä tunnen olevani yksinäinen ja haluaisin tosiaankin hengailla jossain porukassa. Kertoa kaikkea mitä on tapahtunut tai mikä vaivaa jne. Tehdä kaikkea nastaa ihmisten kanssa.
Melkeinpä itseäni voin vain syyttää ettei ihmissuhteet ole oikein rullanneet kuluneina vuosina. Tai ei sitä vaan enää edes kiinnosta mikään. Kammoksuttaa ajankulu ja se että elämä on pysähtynyt tähän. Eletään samaa päivää viikosta viikkoon. Periaatteessa. Kokoajan tietää että pitäisi elää ja nauttia ja tehdä sitä ja tätä, mutta samaanaikaan pelko siitä mitä tapahtuu jos.. on liian suuri estämään itse toiminnan.
Itse olen luultavasti riippuvainen tästä paskaelämästäni vaikka kokoajan haluan muuttaa sitä. Se miksi en ole pahemmin halunnutkaan tutustua uusiin ihmisiin johtuu varmaankin jonkinlaisen sotkun pelosta. Ihmissuhteethan ne vasta päänsekoittajia ovatkin. Jeah, niin se taitaa olla. Pelkään että kaikki menee ihan perseelleen. Nyt sentään niin hirveältä kuin kaikki tuntuukin niin elämä on turvallista. Vaikkei se sitä varmasti koskaan tule olemaan tässä paskayhteiskunnassa.
Ihmiset kun ovat mitä ovat.
kiitos ihmiset että kommentoitte!
nimimerki: Ahdistuneena... kirjoituksessa pisti silmään lause " ihmissuhteet vasta päänsekoittajia ovatkin..." olen elänyt samoissa fiiliksissä lähiaikoina. Silloin kun on tosi yksinäinen on surullinen yksinäisyydestään, heti kun tulee ihmisiä elämään alkaa olla surullinen niistä kolhuista ja rutuista joita he aiheuttavat sydämmeen... mutta ystävät, todelliset, on parasta mitä voi olla! Mutta mistä heidät tunnistaa????
Mutta kuka sanoi että elämän pitää olla helppoa?.. hhmmmm niin...
Mutta sydäntäni en haluaisi silti antaa tunnottomien käsiin....
(Lue kirja Susanna Tamaro: Maailman hanki -> loistava kirja)siinä sivutaan teemaa ja paljon muutakin...
Kirjoittele mulle jos tuntuu siltä, vastaan varmasti!!
sähköposti osoite on [email protected]
Sä 18 vuotias tyttö, joka yritit meilailla mulle mutta sun koneessa tai sähköpostissa oli jotain vikaa... sain sun viestit ja yritin lähettää sulle mailia mutta en tiedä onnituinko... jos haluat kirjoitella niin se olis mukavaa: jos sulla on joku muukin sähköposti-osoite??
mulla on just sama ongelma, oon koulussa aina yksin en uskalla olla ihmisten kanssa tekemisissä vaikka haluisin kyllä. Ja ei oo ollu koskaan tyttöystävää enkä edes osaa puhuu tytöille mitään. Et oo ainoo jolla on sama ongelma. On mulla onnex 2 hyvää kaveria mutta siinäpä ne sitten onkin.
no siinä oli kirjoitus.melkeen niin kuin minä olisin itse kirjoittanut.minä oon vähän vanhempi
25v mies henkilö