Joulun pukki

Cosworth

Jostainhan se on leipänsä revittävä ja teinkin vähän extraa joulupukkina. Keikkaa oli ollut mukavasti. Olin aloittanut jo kello 14 ja illan päätteeksi olisi vielä yksi keikka kaupungin toiselle puolelle, tietysti. Kähistelin kurkustani pahimmat karheudet jotta jouluyö vielä irtoaisi ilman kommervenkkejä. Kohde olikin isohko omakotitalo ja pihaan oli pysäköity yhden jaguarin lisäksi ainakin bemari ja pari mersua. Mieleen tuli väkisinkin tippien mahdollisuus, ainakaan rahasta täällä ei olisi pulaa. Jätin auton portille ja kävelin kuistille, lahjapusseja ei kuitenkaan näkynyt missään. Tarkastin vielä osoitteen, kyllä, oikea paikka. Soitin ovikelloa, sain hetken aikaa odotella, kunnes ovelle tuli ihan mukiinmenevän näköinen keski-ikäinen nainen.
Hieman juopuneena hän kujersi että pukkia olikin jo odotettu. Tervetuloa peremmälle. Astuin suureen aulaan, josta havaitsin paikalla olevan vain naisia. Heitä oli yhteensä kuusi emännän lisäksi. Noin 30 v. paremmalla puolella kaikki. Yksi heistä oli jotenkin tutun näköinen, ehkä jostain aikakauslehdestä, mutta nimi ei tullut mieleen, enkä vieläkään ole keksinyt missä yhteydessä olen hänet nähnyt. Pöydälä olevista tyhjistä viinipulloista päätellen pukkia oli odoteltu jo hyvän aikaa ja naiset olivatkin jo reippaasti viihteen puolella. Sainkin ilmestyessäni olohuoneeseen raikuvat aplodit.
Roolini mukaisesti olin pakotettu kysymään, missä ovat kaikki kiltit lapset, jotta pääsen jakamaan lahjat. Eräs naisista kysyi, eivätkös kiltit ladyt kelpaa ja emäntä siihen lisäsi, että he ovat niin kilttejä, että pukkikin saattaisi saada....lahjoja. Minut suorastaan kiskaistiin istumaan sohvalle kahden naisen väliin ja illan emäntä istahti polvelleni tarjoten samalla reilusti nähtävää anteliaasti avautuvan hameen halkion kautta. En voinut olla huomaamatta sukkanauhaliivejä, joita hame ei enää peittänyt.
Yksi naisista haki ison IKEA:n pussin, jossa oli paketteja nimilappuineen. Minun eli joulupukin tehtäväksi tuli jakaa ne naisille. Aloitin kasan päällimmäisestä, Mirjalle osoitetusta paketista. Mirja kujersi ottaessaan käteensä pitkulaisen ja ohkaisen paketin. Muut katsoivat silmä kovana Mirjaa ja vaativat tätä avaamaan paketin. Mirja repi juopuneen innolla pakkauksen auki ja paljasti parikymmensenttisen dildon, joka aiheutti varsinaisen kikatusten puuskan. Seuraava paketti oli Ingridille, pitkälle, tummalle, hieman kuluneenoloiselle naiselle. Paketissa oli jotain kovaa. Samat paketti auki hihkaisut kuuluivat ympäriltä, Ingrid sai lahjaksi Maxx-DVD:n, täynnä toimintaa. Elisabeth, eli illan emäntä oli seuraavana, paketissa oli yllättäen korsetti ja sukkanauhat. Jaha, lahjat olivatkin tätä lajia. Jokainen vieras sai jotain seksiin liittyvää. Muiden vielä avatessa pakkauksia, Ingrid laittoi DVD:n soittimeen ja filmi alkoi pyöriä isolta seinällä olevalta taulu TV-näytöltä.
Naiset pysähtyivät katsomaan filmiä, jossa kolme naista rakasteli joulupukiksi pukeutuneen miehen kanssa. Leena, yksi vieraista liihotti luokseni ja tarjosi konjakkia lämmikkeeksi. Johan tässä joutaa ajattelin huitaisten samalla juoman kurkkuuni yhdellä siemauksella. Tämähän on viimeinen keikka, joten pari paukkua...
Ingrid toi toisen, jota maltoin jo hieman maistella, olihan se laadukasta Larsenin pullotetta. Kolmas konjakki hulahti yllättäen jalkoihin ja istuuduin takaisin sohvalle kahden naisen keskelle. Huomasin Mirjan ja Elisabethin suutelevan toisiaan vastapäisellä divaanilla, Leila, pyöreähkö brunetti hieroi jalkoväliään viereisessä nojatuolissa ja katsoi filmiä lasittunein katsein. Synnovella oli Mirjan dildo kädessään ja hän nuoli sitä varsin riettaan näköisesti katsellen samalla suuntaani himokkaasti. Synnove tulikin nopeasti sohvan viereen ja istuutui syliini nostaen hamettaan vyötärölleen välittämättä vieressäni istuvista ystävättäristään. Synnove riisui päältäni punaisen pukintakin ja vieressäni istuvat naiset avustivat auliisti, parta ja viikset lensivät lattialle takin myötä ja tuotapikaa olin yläruumis paljaana naisten armoilla. Synnove siirtyi alas lattialle ja veti housujani pois. Jouduin luopumaan myös alushousuistani ja syntymäasussani levytin sohvalla katsellen ympärilleni kerääntyneitä, kiimaisenoloisia keski-ikäisiä naisia. Leila ja Mirja olivat jo hankkiutuneet eroon ylimääräisitä vaatekappaleistaan ja Synnovekin riisuuntui hyvää vauhtia jättäen yleen vain läpikuultavat tangat ja sukkanauhaliivit sukkineen. Synnove istahti jälleen syliini, enkä voinut enää estää erektiotani, kalu jämähti pystyyn koko 15 cm juhlamittaansa. Ingrid oli kaivanut jostain lahjapaketista kortsuja ja rullasi yhden kaluni päälle varsin tottuneella otteella. Synnove siirsi sormellaan tangoja sivuun ja istahti uudelleen syliini upottaen kankeni sisäänsä tyveä myöten. Hitaasti keinuen hän aloitti ratsastuksen.
Vain hetken hän ennätti ratsastaa sylissäni kun Mirja siirsi hänet syrjään ja astui hänen paikalleen. En ehtinyt nautinnoltani tajuta kuinka jokainen nainen vuorollaan ratsasti minulla. Juomani konjakit ja kondomi auttoivat kestämään laukeamatta, mutta en enää kyennyt pidättelemään kun Ingrid ja Leila ottivat kortsun pois ja alkoivat yhteistuumin nuolemaan kaluani.
Sperma lensi voimalla osin Leilan suuhun, osin Ingridin hiuksille. En saanut kuitenkaan levähtää vaan Elisabeth nappasi kaluni suuhunsa ja alkoi imeä sitä tehden samalla edestakaista liikettä suullaan. Erektioni ei ottanut hellittääkseen. Kristiina löysi jostain uuden kondomin ja kieritti sen päälle tarjoten samalla takamustaan
ulottuvilleni. Työnnyin Kristiinan tiukkaan vakoon Elisabethin ja Ingridin katsellessa aktia.
Mirja ja Leila olivat toisella sohvalla 69 asennossa ja Synnove ja Leena leikkivät dildolla lattialla. Myös Elisabeth halusi osansa ja vaihtoi paikkaa Kristiinan kanssa. Työnsin sormen Elisabethin anukseen, se upposi sinne helpohkosti ja kokeilin samaa kondomiin verhotulla kalullani. Nyt teki tiukkaa, mutta hitaasti työnsin syvemmälle, kunnes olin kokonaan sisällä. Elisabeth vikisi nautinnosta. Liika on liikaa, laukesin suoleen ja voipuneena irroittauduin ja kierähdin selälleni sohvalle. Elisabeth käpertyi kainalooni. Ingrid yritti vielä saada kaluun eloa, mutta kaikkensa antaneena se vetäytyi kuin kilpikonna kuoreensa. Pettyneenä Ingrid siirtyi Kristiinan kanssa lattialle jatkamaan leikkiään.
Nukahdimme Elisabethin kanssa sohvalle.
Aamu koitti aurinkoisena, heräsin silmiini paistavaan kirkkaaseen valoon. Elisabeth oli poistunut ja peitellyt minut lähtiessään huovalla.
Tuoreen kahvin tuoksu leijui ilmassa. Kääriydyin huopaan ja hakeuduin tuoksua seuraten keittiöön.
Elisabeth ja Kristiina olivat valmistaneet aamupalaa koko porukalle. Hörppäsin pikaisesti kahvit ja sanoin naisille, että nyt on jouduttava kotiin, muuten joulusuunnitelmat vesittyvät. Elisabeth sujautti käteeni 500€ setelin ja käyntikortin. Palkkioksi antaumuksellisesta pukkina olosta ja kiitokseksi nautinnollisesta jouluaatosta. Ovella Ellu vielä pyysi soittamaan, jotta voisimme sopia kahdenkeskisestä hetkestä myöhemmin. Sellainen oli tämän pukin joulu...

1

7075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seksipommi

      Toi oli ihan kiva sori kun jaksanut lukea lopuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3372
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      45
      3174
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      2678
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1850
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      86
      1477
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1320
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1189
    Aihe