ei haluta!1

Olen nyt raskaana viikolla 9 5. Ennen raskautta aina teki mieli harrastaa seksiä, mutta nyt raskauden myötä halut on totaalisesti hävinny. Ällöttää koko ajatus, onkohan tämä normaalia? Mieheni kosketuskin välillä ihan etoo,pelottaa jotta alkaako koko äijä lopullisesti etoa. On se outoa, rakastan kumminkin häntä. Ensimmäisen lapseni odotus aikana ei ollut tälläisiä ongelmia. Olen 23 vuotta ja tyttö 3v ja 3 kk.

Neuvolassa muuten kävin viikolla 8 5 ja sydänäänet jo kuului,kaukaa mutta selvästi.

Onko muita joilla la heinäkuussa 2004. Vaikka Oulun seudulta, olisi kiva vaihtaa kuulumisia vaikka mailaillen??
2845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Raskauden alkuaikoina olin niin väsynyt, että ei tosiaan tehnyt mieli seksiä. Mies olisi halunnut, mutta minä halusin vaan nukkua. Ärsytti, kun hän ei tätä tajunnut, vonkasi ja vonkasi vaikka itse tolkutin hänelle kuinka väsynyt olen.
No, tämä meni kyllä ohi parissa kuukaudessa ja halut palasi entiselleen ja seksi kelpasi raskauden loppuun asti vaikka se viimeisinä aikoina olikin vähän hankalaa.

Äänestä

Kolmas lapsi tulossa melko lopuillaan. Ei ole tarkoitus masentaa, mutta itselläni haluttomuus ja etominen on kestänyt kaikkien kolmen raskauden aikana ihan alusta loppuun saakka.. Etominen "isää" kohtaan.. ainakin se VÄHENEE sitten vauvan synnyttyä.. ;)
Mutta älä anna haluttomuuden pilata raskauttasi. Ole silti onnellinen, ja toivon että miehesi ymmärtää asian. Onhan suhde paljon muutakin kuin seksiä. Toivottavasti halusi palaavat, ei tämä kaikilla jatku koko raskautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


9+5 kirjoitti:

Olen nyt raskaana viikolla 9 5. Ennen raskautta aina teki mieli harrastaa seksiä, mutta nyt raskauden myötä halut on totaalisesti hävinny. Ällöttää koko ajatus, onkohan tämä normaalia? Mieheni kosketuskin välillä ihan etoo,pelottaa jotta alkaako koko äijä lopullisesti etoa. On se outoa, rakastan kumminkin häntä. Ensimmäisen lapseni odotus aikana ei ollut tälläisiä ongelmia. Olen 23 vuotta ja tyttö 3v ja 3 kk.

Neuvolassa muuten kävin viikolla 8 5 ja sydänäänet jo kuului,kaukaa mutta selvästi.

Onko muita joilla la heinäkuussa 2004. Vaikka Oulun seudulta, olisi kiva vaihtaa kuulumisia vaikka mailaillen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu