TOIVOA ON.

Luin vahan aikaa sitten yhdesta henkilosta, jolla on Touretten syndrooma - eli se, joka aiheuttaa pakonomaista esineiden yms. koskettelua, "hullun liikkeita", kuten pihalla tuolien alla hyppimista ja tyynylla paiskomista (tutkivan laakarin naamaan)...siis jonkin aikaa henkilo on ns. "normaali", ja saa sitten taas kohtaa jonkun "kohtauksen"...no JOKA TAPUKSESSA pointti oli se, etta tallaisen syndrooman omaava henkilo oli ryhtynyt kirurgiksi ja hanesta tuli ihan menestyva sellainen! Lisaksi han vapaa-aikanaan lensi pienkoneella. Etta en mene vahattelemaan kenenkaan vaivoja, mutta halusin vain todeta, etta tahdon voima on joskus ihmeellinen.
3856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tourette on aika eri juttu, MS-tautejakin on n 100 erilaista tunnistettavaa muotoa, joista kukin sairautena käyttäytyy eri tavalla, ja tulevaisuuskin on sen mukainen.

yksi meistä joutuu pyörätuoliin, toinen tekee normaalin eläkeputken verran töitä, ja eläköityy sen jälkeen.
Kaikki sairastavat eri tavalla, elämänura määräytyy sen mukaan.
Touretten ei pitäisi aiheuttaa kuvaamiasi oireita, mistähän on kysymys?

Vai oliko yöllä vähän yksinäistä?

Äänestä
  • Se ei ole olennaista, oliko "yolla yksinaista" vai ei. Tietoni Touretten syndroomasta perustuvat tv:sta nakemaani dokumenttiin, jossa syndroomaa sairastava nuori mies todellakin esim. hyppi pakonomaisesti puiston penkkien alitse muiden ohikulkijoiden hammastykseksi, jne...

    Mutta ehka tassakin syndroomassa on X erilaista lajia riippuen siita, KUKA sita sairastaa...?

    Äänestä

  • Edellinen kirjoitti:

    Se ei ole olennaista, oliko "yolla yksinaista" vai ei. Tietoni Touretten syndroomasta perustuvat tv:sta nakemaani dokumenttiin, jossa syndroomaa sairastava nuori mies todellakin esim. hyppi pakonomaisesti puiston penkkien alitse muiden ohikulkijoiden hammastykseksi, jne...

    Mutta ehka tassakin syndroomassa on X erilaista lajia riippuen siita, KUKA sita sairastaa...?

    ..miten sen sairauden kanssa on oppinut elämään ja miten sen on päättänyt kestää, sitten on tietysti näitä tilanteita, että toiset meistä saavat erilaista kuntoutusta kuin toiset,
    vähän asuinpaikastakin riippuen, esim. eurooppalainen hoitokulttuuri on varsin erilainen kuin jenkkien...
    Lisäksi vaikuttavat erilaiset muut tekijät, oireiden vaikeusaste, elämäntavat, elinkaari, psyykkinen tilanne ja henkinen hyvinvointi yleensäkin,
    siinä vain joitain syitä ,miksi ihmiset sairastavat erilaisin oirein näitä tautejaan. kaikki tämä vaikuttaa selviytymiseen.
    Luulisi tuon nyt olevan ihan ajateltavissa oleva juttu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapaus kirjoitti:

Luin vahan aikaa sitten yhdesta henkilosta, jolla on Touretten syndrooma - eli se, joka aiheuttaa pakonomaista esineiden yms. koskettelua, "hullun liikkeita", kuten pihalla tuolien alla hyppimista ja tyynylla paiskomista (tutkivan laakarin naamaan)...siis jonkin aikaa henkilo on ns. "normaali", ja saa sitten taas kohtaa jonkun "kohtauksen"...no JOKA TAPUKSESSA pointti oli se, etta tallaisen syndrooman omaava henkilo oli ryhtynyt kirurgiksi ja hanesta tuli ihan menestyva sellainen! Lisaksi han vapaa-aikanaan lensi pienkoneella. Etta en mene vahattelemaan kenenkaan vaivoja, mutta halusin vain todeta, etta tahdon voima on joskus ihmeellinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu