... ovat suhtautuneet isovanhemmiksi tulemiseen? Peräänkuulutan varsinkin teitä, esikoisensa nuorena saaneet. =)
Haluaisin kovasti lasta mieheni kanssa, hänkin tavallaan haluaa. Vakkarityö, vuokrakämppä yms. muut vouhotukset on kunnossa. Pelottaa vain vanhempiemme suhtautuminen.
Aikoinani olin raskaana, mutta tein suosiolla abortin. Isäni oli hetken aikaa ylpeä, että hänestä olisi voinut tulla isoisä, äitini ei vielä nelikymppisenä halunnut "mummiksi". Tuosta kumminkin on aikaa, enkä edes uskalla ajatella tilannetta, jossa kerromme, että heistä tulee isovanhempia. Näenkö pettyneitä ja selityksiä vaativia ilmeitä??
Haluaisin kovasti lasta mieheni kanssa, hänkin tavallaan haluaa. Vakkarityö, vuokrakämppä yms. muut vouhotukset on kunnossa. Pelottaa vain vanhempiemme suhtautuminen.
Aikoinani olin raskaana, mutta tein suosiolla abortin. Isäni oli hetken aikaa ylpeä, että hänestä olisi voinut tulla isoisä, äitini ei vielä nelikymppisenä halunnut "mummiksi". Tuosta kumminkin on aikaa, enkä edes uskalla ajatella tilannetta, jossa kerromme, että heistä tulee isovanhempia. Näenkö pettyneitä ja selityksiä vaativia ilmeitä??
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eipä lasten hankkiminen mielestäni kuulu mitenkään vanhemmillenne. Kyllä he tottuvat isovanhemmuuteen (ainakin) ajan kanssa! Jos olette miehesi kanssa päättäneet hankkia lapsen, olette siihen valmiita ym., niin ei kannata kauheasti miettiä muiden mielipiteitä, kyse on kuitenkin teidän elämästänne! Itse sain lapsen 19-vuotiaana ja äitini suhtautui oikein innolla mummouteensa.
Pienen alkujärkytyksen jälkeen olivat todella innoissaan tulevasta vauvasta ja ostelivat vauvaa varten tavaroita.
Koko ajan pyytäävät vauvaa yökylään ja lelliivät. Isovanhemmaksi tullessaan mummi oli 38v ja ukki 40v.
Miehen isä ei reagoinu juuri mitenkään.. Äitisä oli pitkään järkyttyny, kun hänen pikku poika saa lapsen. Se pikkupoika on 23v. Niin ja 4kk ennen vauvan syntymää täytin 18v.
että mieskin "tavallaan haluaa" lapsen??? Eli siis kun sinä haluat lapsen, odotat miehesikin haluavan, vai?!
Ehkäpä kannattaisi ensin jutella miehesi kanssa siitä, onko lapsi edes tervetullut perheeseen, ennen kuin hätäilet vanhemmille puhumisesta. Uskon että (lähes) kaikki isovanhemmat nauttivat roolistaan, viimeistään alkujärkytyksen jälkeen.
Joka tapauksessahan se on TEIDÄN päätöksenne, ei mummojen ja vaarien.
Tiesin, että tuosta sanavalinnasta joku hihkaisee. En odota mieheni olevan varjoni, eli siis kun minä haluan, niin hänenkin pitäisi haluta. Hän on sitä mieltä, että jos lapsi tulee, niin sitten on tullakseen. Sitten on lapsen aika. Olemme puhuneet asiasta ja kohta on isompi asuntokin, missä olisi sitten mahdollisuus vaaville.
Mieheni siis vielä empii, aletaanko tosissaan yrittämään lasta, vai odotellaanko vain ns vahinkoa.
Siksi tässä mietin vanhempieni suhtautumista, koska äitini on aika tulista tyyppiä (sukuvika??) ja aborttini aikoihin hän sanoi, että jos lapsi tulee, en kuulu enää perheeseen. Saattoi johtua iästäni... Paha mieli siitä kuitenkin jäi.
Mutta varmaan tästäkin tekstistä tulee kitinöitä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että vanhempani saavata olla mitä mieltä tahansa perheenlisäyksestä. Eipä olisi ensimmäinen kerta tässä suvussa, kun joltain katkeaa välit. En halua vaikuttaa pessimistiltä, mutta olen varautunut tuohonkin vaihtoehtoon. =)
Toiset vanhemmat eivät halua tulla "vanhoiksi", siis mummoiksi ja papoiksi ennen aikojaan... Onneksi oma äitini on ihan toista maata, hän jopa kyselee jatkuvasti joko se pikkuinen on aluillaan (olen itse samanikäinen kuin sinäkin, mieheni vanhempi) :)
Jos välit katkeavat vanhempien kanssa lapsen syntymään, ehkä se on parempikin niin. Ainakin lapsen kannalta, miksi olla yhteydessä isovanhempiin jotka eivät lapsesta välitä.
Jos nyt näin pahasti tapahtuisi, että välit vanhuksiin katkeaisivat, niin uskon, että ne siitä jonain päivänä palautuisivat ennalleen. Meillä ollaan tulisia, muttei pitkävihaisia! =) Mitä nyt mummo heitti poikansa pihalle, eikä tämä uskaltanut 20 vuoteen ottaa yhteyttä.. ;)
Äitillä oli silloin varmaan jokin 40 kriisi tuloillaan. Ja onhan se totta, että 42 vee mummo on aika nuori. Mutta näin meidän suvussa.
No jaa, emme ota paineita tuosta vanhusten suhtautumisesta. Mieheni vanhemmat varmaan halkeaisivat onnesta, samoin kuin hänen murmurinsa. Ko mummo on sanonut, ettei suostu kuolemaan, ennen kuin on nähnyt lapsenlapsenlapsen. Mikäköhän tänkin viestin pointti oli..? Hih. =)
Huumoria teidän suvusta ainakin löytyy :) Mutta siis kyllähän se on niin, että ainahan ne välit kannattaa yrittää pitää kunnossa. Vanhemmista on varmasti paljon apua ja iloa tulevaisuudessakin. Ja pitäähän tietysti mummon toivettakin kunnioittaa :)
Mutta onnea teille, älä turhaan stressaa vanhuksien mielipiteistä. Sinä sen lapsen synnytät ja elätät ja sinä myös päätät. Tietysti yhdessä miehesi kanssa.
"Mieheni siis vielä empii, aletaanko tosissaan yrittämään lasta, vai odotellaanko vain ns vahinkoa."
Käytättekö ehkäisyä? Olen jo kauan ihmetellyt monen pariskunnan päättämättömyyttä, eli ei yritetä "oikeasti" vaan odotetaan "vahinkoa". Joko sitä ollaan valmiita lapseen tai sitten ei.
Olen sitä mieltä että jos joudut miettimään vanhempiesi suhtautumista ja kyseltävä siitä täältä, niin ehkä kannattaa antaa ajatuksen kypsyä vielä vähän aikaa. Aikuisen ihmisen ei tarvitse olla vanhempiensa mieliksi, vaikka tietenkin heidän mielipiteensä on tärkeä. Ehkä heillä on syytäkin epäillä kypsyyttäsi kun kuitenkin olet nuorehko naisihminen? Tietenkin ymmärrän huolesi sen perusteella mitä kerroit vanhempiesi reaktioon aborttiisi.
Käytämme ehkäisyä, toistaiseksi. Kunhan uuteen kotiin saadaan kaikki tarpeellinen, jätämme ehkäisyn. =)
Pariskunnat joiden "päättämättömyys" tuntuu sinua vähän ärsyttävän ovat ihmisiä,jotka eivät halua hallita biologiaa ja väkisten vääntää sitä mieleisekseen.
Kuten suurin osa haluaa ,etenkin tällä palstalla.
perhe on tärkeä! mieheni sanoi ettei kuulu välittää muiden mielipiteistä jos jotain haluaa oikeasti!
On mielestäni iso askel yhtäkkiä aloittaa yrittämään raskaaksi tulemista jolloin kuvaan sopii vaihde jossa
katsellaan mitkä on fiilikset ku jättää ehkäisyn pois ja sitten pikkuhiljaa voi alkaa yrittää..
myös turhautuminen ei tule niin helposti!
Tietenkin tiedän ettei vauvoja "tehdä" tai "hankita" vaan niitä saadaan, sen verran olen minäkin asioita vauvakuumeissani miettinyt.
Tuohon edellisen voisin kuitenkin kommentoida että vaikka vaan "jättää ehkäisyn pois fiiliksellä" niin voi tulla raskaaksi. Eli ei kannata koettaa kepillä jäätä - vauva tarvitsee vain yhden kerran joten siihen on oltava valmis. Niin kypsä on oltava että tietää mitä elämältään haluaa: on tiedettävä heti kun ehkäisyn jättää pois että todellakin haluaa ja on valmis kasvattaa lapsen. Sitten kun lasta ei ala kuulumaan niin sitä voi alkaa "yrittämään".
Meilläpäin ollaan tehty niin että totuttaudumme ajatukseen (tai lähinnä mies, minä olen ollut kuumeessa koko syksyn) ehkäisyä käyttämällä, ja keväällä kun elämäntilanne hiukan rauhoittuu niin jätämme ehkäisyn pois. Sitten asiaan voi keskittyä ilman stressiä.