Revansistinen Venäjä
Analyytikko: revansistinen Venäjä on heikko, mutta vaarallinen
Virolainen Postimies-lehti 19.12.2003 Kadri Liik. Suomentanut Juhani Putkinen.
Venäjä on nationalistinen ja vallanhimoinen, mutta heikko, tämä halujen ja mahdollisuuksien epäsuhde on vaarallinen kaikille, väittää haastattelussa Postimiehelle riippumaton sotilasanalyytikko Pavel Felgenhauer.
PM: Mitä te arvelette duuman vaalien tuloksista?
Tulokset ovat Venäjän kannalta murheelliset. Nationalistit ja suurvallan puoltajat, ettei sanoisi natsit, tulivat valtaan. Ei tietenkään siinä mielessä, että heillä on duumassa enemmistö – duuman valta on hyvin rajoitettu kuten tiedetään. Kyseessä on se, että he näyttävät vallan jakautumista presidentin hallinnossa.
Minä tunnen jo pitkän aikaa ja hyvin esimerkiksi (Rodina puolueen johtajan) Dmitri Rogozinin. Hän on hyvin samankaltainen kuin ne joskus suositut japanilaiset nuket, joiden sisälle oli laitettu nauhuri – niin, että ne kertaavat loputtomasti sitä fraasia, joka niille on viimeksi sanottu. Niin, että se, mitä hän puhuu ilmaisee Kremlissä hyvin vaikutusvaltaisen klaanin näkemyksiä. Siten, näyttää huonolta, mutta todellisuudessa asia on vieläkin huonommin, kuin miltä näyttää.
PM: Vaikutusvaltaiset virkamiehet Kremlissä – ketä tarkoitatte? Viktor Ivanovia, Igor Setshiniä?
En ainoastaan. Myös he edustavat vain sitä, mitä ajattelevat suuri joukko Venäjän keskitason byrokraatteja, upseereita, turvallisuuspalveluiden virkailijoita, diplomaatteja, … Nämä ihmiset ovat iältään 40-50 vuotta ja he ovat onnettomia siitä mitä tapahtui Neuvostoliitolle. He eivät ole kommunisteja, mutta ovat varustettu suurvaltasympatioilla ja heidän joukossaan vallitsee hyvin ikävät mielialat. He vihaavat kaikkia – kaukasialaisia, juutalaisia, amerikkalaisia, islaminuskoisia. Kyseessä ei ole minkään yhden Setshinin, yhden Ivanovin tai yhden Putinin käsitysten kanssa – he edustavat suurta massaa.
Mielialat ovat enemmän tai vähemmän samanlaiset kuten Saksassa 1930 luvulla tai Serbiassa 1990 alussa. Venäjä tietenkin on enemmän kuten Serbia, sillä se on heikko ja sen armeija on ränsistynyt.
Nyt ne revansistit ovat saaneet enemmistön duumassa, mutta se kuvastaa enemmistöä, mikä heillä on koneistossa (aparaatti) – ja se on hyvin vakava asia, sillä duuma ei johda Venäjää, vaan aparaatti; ei edes Putin, vaan nimenomaan aparaatti, joka kirjoittaa dokumentteja ja muodostaa mielipiteitä.
PM: Siten Putin asettaa omat mielipiteensä heidän mukaansa?
Kyllä, mielestäni Putinin vaaleja edeltävä retoriikka tulee olemaan ennen kaikkea nationalistinen – suuren Venäjän uudelleensyntyminen ja niin edelleen.
Toinen asia on, että materiaaliset mahdollisuudet sen saavuttamiseksi ovat hyvin pienet. Meidän asevoimamme eivät todellisuudessa ole taistelukykyiset ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän ne sitä on, sillä rahaa niille ei kuitenkaan anneta. Puuhaillaan propakannan kanssa, mutta joukkojen määrääkään ei vähennetä, sillä se olisi nykyisen hallinnon reaalisen sosiaalisen perustan mielialoja vastaan ja lisäksi heidän omia nationalistisia mielialoja vastaan. Siten armeija jää suureksi, mutta köyhäksi. Se on kuten Milosevitshin eliitin kanssa – nationalistit kyllä, mutta myös varkaat.
PM: Miten se tilanne alkaa näkymään ulko- ja puolustuspolitiikassa?
Minä uskon, että ulkopolitiikassa yritetään ”Venäjän maiden” ”keräämisen” kautta luoda jotakin Neuvostoliiton kaltaista. On hyvin laajalle levinnyt mielipide, että ne 30 000 000 venäläistä, jotka jäivät Venäjän rajojen ulkopuolelle, pitää jotenkin tuoda takaisin Venäjään. Hyvin itsestään selvää oli, että heti vaalien jälkeen Moskova tiedotti, ettei enää vaadi Adshaarialta viisumia. Idea kerätä entiset neuvostoliiton maat Venäjään on parhaillaan hyvin suosittu ja uskotaan, että Washington joutuu sen hyväksymään, sillä he on kiinni Irakissa, Euroopallakaan ei ole meitä varten aikaa, siten meillä on vapaat kädet dominoimiseksi.
Baltian maihin se ei niin paljon vaikuta, mutta siellä elävän venäjänkielisten asioissa suunnitellaan varmasti tehdä jotakin propagandistisia hankkeita.
PM: Onko sen kanssa lepytty, että me (Viro – jp) lähdimme NATOon?
No jaa, lopuksi leppyivät. Virallisesti on vielä välillä vastalauseita, hiljattain esimerkiksi sitä vastaan, että virolaiset ja sen jälkeen latvialaiset pystyttivät tutka-asemat. Mutta minä keskustelin siitä hiljattain yhden korkean upseerin kanssa, joka kahdenkeskisessä keskustelussa myönsi, että periaatteessa siinä (tutkissa – jp) ei ole mitään, sillä amerikkalaiset näkivät kaiken jo ennen sitä ja mitä ei nähneet, niin voivat saman tiedon ostaa sadalla dollarilla Venäjän puolustusministeriöstä.
PM: Mitä Venäjä haluaa Georgiassa?
Eri venäläiset haluavat erilaisia asioita. Virallinen linja on, että me haluaisimme, että Georgiassa tulisi valtaan ”terveet” venäläismieliset voimat, jotka pyrkisivät integroitumaan Moskovan kanssa ja politiikka olisi sen mukaista.
Mutta on myös toisia, radikaalimpia ajattelijoita, kuten Konstantin Zatulin, jonka mielestä kokonainen Georgia tulee aina olemaan venäjänvastainen, siksi Georgia on tarpeen jakaa osiin ja alistaa ne yksi kerrallaan.
Samaan tyyliin valmisteltiin sopimusta Moldovan kanssa – haluttiin jakaa osiin, jotka sitten olisivat puolestaan Venäjän protektoraatin alla. Yleinen idea on kuitenkin dominoiminen, yhdellä tai toisella tavalla – joko suoranaisena anastuksena tai tietynlaisena ”asiakassuhteena”.
PM: Moldovasta ja Georgiasta ei aiota vetää joukkoja pois?
Parhaillaan viivyttelevät miten pystyvät, sanovat, että joukkojen vetämiseen tarvitaan vähintään kymmenen vuotta – mikä on absurdinen, sillä käytännössä siellä on vain venäläiset upseerit ja aliupseerit, mutta joukoissa palvelee armenialaiset, Batumissa taas paikalliset georgialaiset. Niin että ihmisten uudelleen sijoittamisen ongelmaa ei ole. Tietty määrä aseistusta pitäisi ehkä kuljettaa, toiselta puolen katsottuna me emme jättäneet Neuvostoliiton hajotessa Georgialle sen osuutta raskaasta aseistuksesta, niin että periaatteessa voisi myös sen jättää sinne. Tai antaa armenialaisille, jos he ovat meille suuremmat ystävät.
PM: Venäjä vaatii meitä ratifioimaan Euroopan tavanomaisten aseiden rajoitussopimuksen, mutta se ei ole mahdollista ennen kuin he vetävät joukkonsa.
Siinä on kyse enemmän Lännestä, he ovat päättäneet, että kunnes Venäjä ei täytä vaatimuksia, sopimusta ei ratifioida. Moskova ajattelee toisin ja on muodostunut pattitilanne.
PM: Jääkö niin?
Moskovassa luotetaan parhaillaan, että Georgiaan ja Moldovaan saadaan valtaan ”terveet” voimat, jotka lupaavat meidän jäädä sinne ja siinä tapauksessa poistuvat Istambulissa ETYKin edessä otetut velvollisuudet, sillä vastaanottava maa hyväksyy joukkojen jäämisen.
Sellaisesta politiikasta ei kuitenkaan seuraa mitään hyvää, sillä ei Georgian, eikä Moldovan kansalliset edut ole yhteneväiset Venäjän halujen kanssa. Myös Shevardnadze oli meille alussa ”terve” valtias, mutta teki kuitenkin asioita niin kuin itse halusi.
PM: Missä vaiheessa armeijan reformi on?
Ivanovin ajalla rahoitus on stabiloitunut, se tapahtuu enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja budjetin mukaisesti. Se onkin kaikki, periaatteellista paranemista ei ole ollut. Yritettiin luoda jatkuvan valmiuden joukot – että kun toiset ei kelpaa yhtään mihinkään, niin luomme vähintään pienen eliitin, jolla saisi jotakin tehdä. Mutta kuten Tshetshenian sota on näyttänyt on myös sen mahdollisuudet hyvin rajalliset.
Oikein on sanoa, että Venäjän tekee vaaralliseksi ei sen vahvuus, vaan heikkous. Lisäksi se, että vallassa on ihmiset, jotka haluavat epästabiloida, parhaillaan esimerkiksi Georgiaa. Mutta se loppuu väistämättömästi suureen häpeään, siihen, että Venäjä heitetään sieltä jälleen ulos.
Sellainen toiminta on nykyiselle Venäjän johdolle ja armeijan johdolle luonnollinen. Pääesikuntaa johtaa ihminen, joka organisoi hölmön syöksyn Pristiinan lentokentälle, joka samoin toi mukanaan ulkopoliittisen häpeän – ja olisi voinut tuoda vielä suuremman, sillä asia olisi voinut loppua siten, että koko Venäjän joukko-osasto olisi yksinkertaisesti vangittu. Se oli mieletön, idioottimainen seikkailu ja sellaisia voimme odottaa vielä tulevaisuudessa, erityisesti sitten kun pääesikunnan päällikkö Anatoli Kvashnin tulee puolustusministeriksi – sitten kun Ivanov saa ylennyksen.
PM: Arvaatte, että Ivanovista tulee pääministeri?
Aluksi ehkä varapääministeri, voimaministeriöiden valvoja, mutta lopuksi luultavasti myös pääministeri. Minä uskon, että joka tapauksessa häntä ei pidetä kauan puolustusministerin statuksessa, sillä se ei ole riittävän korkea kohta. Siten sinne voi tulla Kvashnin, joka on hyvin typerä ja hyvin agressiivinen ihminen.
Aikoinaan Kvashnin väitteli puolustusministeri Igor Sergejevin kanssa siitä, että kumpaa pitäisi suosia maavoimia vaiko ohjusjoukkoja uusimisessa. Kuinka se väittely oikeastaan loppui?
Se loppui marsalkka Sergejevin erottamiseen puolustusministerin virasta. Väittelyhän ei käynytkään niin joukoista kuin Kvashninin ja Sergejevin välillä, niin että viimeksi mainitun lähtiessä se loppui nopeasti.
Kaikki väittelyt tärkeistä asioista on Venäjällä enimmäkseen henkilökohtaisen alasävyn kera ja keskittyvät sille, kuka mistä millaista rahaa pystyy varastamaan ja kuka sitä häiritsee – haluten rahan itselleen varastaa. Niin ka siinä tapauksessa – todisteita ei ole, mutta luotettavat lähteet kertovat, että marsalkka Sergejev sai varastettua joko 100 tai 200 miljoonaa dollaria, ennen kaikkea strategisten ohjusjoukkojen kautta. Mutta se aiheutti pahaa verta, sillä kaikkea ei saa ottaa itselleen – pitää jakaa.
PM: Miten Pihkovan ammattimainen laskuvarjodivisioona kehittyy?
Näyttää tosi huonolta. Pihkovalaiset valittavat, että juopuneet palkkasotilaat terrorisoivat kaupunkia, komentajat valittavat samaa – että palkkapäivän jälkeen kaikki häviävät ja ei tule takaisin ennen kuin rahat on lopussa.
Hiljattain Sergei Ivanov sanoi, että hän on sen kokeilun tuloksena käsittänyt, että palkkasotilaita ei tule vain värvätä, vaan myös valita. Se on oikein, tarvitaan värväyskomitea, joka valitsisi, moniasteisen kilpailun kuluessa, psykoloogisten testien avulla ja niin edelleen. Sellaiset on kaikissa maissa, joissa on palkkasotilaat, mutta meillä ei ole mitään sellaista, on vain kutsuntalautakunnat, jotka ottavat vastaan kaikki, jotka vähänkään saavat käsiinsä.
Lisäksi palkkasotilaat näyttävät itseään hyvin ongelmallisesta kyljestä. Esimerkiksi Tshetsheniassa – päättävät, että ei halua enää palvella ja lähtevät pois, heitä ei saa siitä edes karkureina rangaista, karkureita voivat olla varusmiehet, mutta he eivät.
PM: Pidättekö palkka-armeijaa periaatteessa tarpeelliseksi Venäjälle?
Ilmeisesti kyllä. Massa-armeijoiden aika on ohi. Mutta siihen menee aikaa, ensin tarvitaan professionaaliset aliupseerit, jotka opettaisivat ja johtaisivat sotilaita. Mutta siihen tarvitaan kouluja, jne.
PM: Mitä ajatella Sergei Ivanovin puheesta, että Venäjällä on oikeus ennalta ehkäiseviin iskuihin?
Se on oikeastaan amerikkalaisilta kopioitu retoriikka. Putin on siitä aiemminkin puhunut, vuonna 2001 Tashkentissa hän kauhistutti kaikkia, kun sanoi, että voimme antaa ennalta ehkäisevän iskun Talebanin tukikohtiin Afganistanissa – joka säikäytti meidän sotaväkeä, jotka tietävät, ettei meillä ole mahdollisuuksia sellaisten iskujen antamiseen.
PM: Eikö tosiaan ole?
Ei, meillä ei ole mitään millä iskeä, jos ei oteta lukuun ydinaseita. Ei ole mahdollisuutta antaa mitään ennalta ehkäiseviä iskuja perinteisillä aseilla kauemmas kuin noin sata kilometriä meidän rajoista.
Siihen aikaan kun Putin siitä puhui, meillä ei ollut ollenkaan suuren toimintasäteen risteilyohjuksia tavallisella taistelukärjellä. No ei ollut, ei ensimmäistäkään! Siitä asti on yritetty kehittää jotakin, mutta varustuksessa ei ole vieläkään. Maalien löytökykyäkään ei ole. Pommikoneet lentävät, mutta niillä ei ole hävittäjäsuojaa.
Meillä ei ole sellaisia mahdollisuuksia kuten USAlla, joka voi tosiaan iskeä konventionaalisin asein mihin hyvänsä maapallolla. Me emme pysty, mutta haluaisimme kovasti. Niinpä sitten esitetäänkin sellaisia julistuksia, joilla ei ole mitään katetta. Me emme pysty saamaan Basajeviakaan käsiimme, mitä sitten puhua kaukaisemmista ja monimutkaisemmista kohteista.
PM: Niin, Tshetshenia – mitä siitä tulee? Pattitilanne?
Minä uskon, että sota tulee Moskovaan. Ottaen huomioon, miten korruptoituneet ovat meidän turvallisuuspalvelut ja miliisi, … No jos minulla esimerkiksi olisi muutama sata tuhatta dollaria ja 20 ammattimiestä, niin minä pystyisin räjäyttämään puoli kaupunkia ilmaan. Kävellessäni ympäri kaupunkia, minä näen kuinka paljon rakennuksia on ilman tarpeellista suojausta – pääesikunta, sisäministeriö, vastavakoilu, presidentin hallinta, …
Niihin iskeminen on täysin mahdollista. Jos Mashadov tekee sellaisen päätöksen, hän sen myös toteuttaa, sitä enemmän, että hänhän on sotilas, sitä paitsi oikein hyvä sotilas – muistelkaamme vuoden 1996 elokuun hyökkäystä, jossa hän valloitti Groznoin takaisin.
Viisaasti toimien hallinnolle on mahdollista tehdä uskomatonta vahinkoa. Se, että he pitävät sissisotaa Tshetsheniassa, tappavat venäläisiä sotilaita, ei aiheuta mitään poliittisia seurauksia. Mutta hyökkäys Moskovaan olisi toinen asia – täällä pienikin räjähdys on etusivun uutinen, samaan aikaan kun Kaukasiassa voi räjäyttää mitä hyvänsä ilmaan, se ei kiinnosta enää ketään.
http://www.postimees.ee/191203/esileht/valisuudised/122226.php
Alkuperäinen vironkielinen artikkeli.
Olen pyrkinyt kääntämään mahdollisimman tarkoin sanasta sanaan, mutta kun haastattelu on aluksi tehty venäjäksi, sitten käännetty viroksi ja nyt minä virosta suomeksi, niin lopputulos ei ole paras mahdollinen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
..Saman tien hiukan tiivistää stooria, itse en oikein hahmota mikä on villakoiran ydin ja mitä varsinaisesti koitat sanoa..
Haastattelu on tosiaan pitkä ja siinä on useita erilaisia pääkohtia. Yritän tiivistää tämän venäläisen sotilasasiantuntijan sanomaa:
1. Venäjä yrittää siirtyä asevelvollisuusarmeijasta ainakin osittain palkka-armeijaan, mutta tähänastiset kokemukset ovat hyvin huonoja.
2. Venäjä on yhä imperialistinen valtio, joka miehittää naapureidensa alueita ja yrittää liittää niitä itseensä, laajentua tai ainakin dominoida naapureiden tekemisiä.
3. Venäjän seuraavaksi puolustusministeriksi saattaa tulla "typerä ja agressiivinen" henkilö, jonka jälkeen on odotettavissa erilaisia hölmöjä hyökkäyksiä sinne-tänne.
4. Tämä asiantuntija olettaa Tshetshenian sodan siirtyvän Moskovaan, hän tuntui jopa yllyttävän Tshetsheenejä räjäyttämään "puoli Moskovaa" ilmaan.
Huom! kyse on nimenomaan venäläisen sotilasasiantuntijan mielipiteistä ja näkemyksistä - ei omistani.
pakko myöntää, että oli huvä juttu ja mielenkiintoinen. ei taideta suomessa lehdissä kirjoitella tällaista.
Valitettavasti näyttää kestävän aikansa ennenkuin Suomen julkinen sana pääsee irti suomettuneisuudesta. Suomen lehdistössä ja varsinkin YLE:ssä varotaan edelleen tuomasta esille mitään negatiivista Venäjästä. Tosin se on siinä mielessä ymmärrettävääkin, että toimittajat vaihtuvat hitaasti ja Venäjä sekä kommunistit onnistuivat soluttamaan Suomen tiedotusvälineet ihan perusteellisesti - kun vielä Kekkonen soitteli lehtien päätoimittajille (sekä lähetteli myllykirjeitään) tyyliin "saatanan tunarit", niin lopputulos on tiedossa.
Viro joutui olemaan puoli vuosisataa Venäjän miehittämänä. Miehityksen aikana virolaisista hävitettiin kommunistihallinnon toimesta noin neljännes. Nyt sitten virolaiset (myös poliittinen johto) pyrkii kaikin keinoin liittymään länteen ja julkisuudessa on jatkuvasti Venäjän nykyäänkin tapahtuva törkeä Viron asioihin puuttuminen. Siten, myös tällaisia haastatteluja ja muita artikkeleita Venäjästä ilmestyy usein.