"Ajattelen, että moraali alkaa mielikuvituksesta. Sillä moraali edellyttää ehdollisten todellisuuksien ymmärtämistä ja niiden ymmärtäminen edellyttää mielikuvitusta. Mielikuvitus on vaihtoehtojen näkemistä, vertailemista ja ennakointia. Ihmisen on harjoit ettava jonkin verran mielikuvitusta, jotta hän voisi ymmärtää tekojensa todennäköisiä seurauksia - sitä tapaa millä ne loputtomiin haarautuvat - ja havaita niille vaihtoehtoja. Kuvittelemalla ihminen saa nopeasti olennaisen tärkeää tietoa, jota ilman ei o le ymmärtämistä: tietoa mahdollisista maailmoista, jotka muuttuvat todellisiksi omien valintojemme kautta.
Ajattelen, että sekä moraali että mielikuvitus ovat inhimillisen ajattelun oleellisia alueita. Että mielikuvitus on osa rationaalisuuttamme, ei irrationaalisuuttamme. Siellä missä ei ole mielikuvitusta, on mielipuolisuus.
Ei ole oikeutettua rajoittaa moraalia ja mielikuvitusta vain ihmisen privilegioiksi. On selvää, että eräänlainen lajimoraali ja yhteisvastuu toteutuu myös monien muiden lajien parissa, jopa hyönteisyhdyskunnissa. Mutta sellaista moraalia voisi kutsua fylogeneettiseksi; sillä on vähän kosketuskohtia inhimilliseen yksilömoraaliin.
Sen sijaan ei näytä olevan mahdollista siirtää näitä ajattelun ominaisuuksia tietokoneiden alueelle. Ne näyttävät versovan - ainakin toistaiseksi - biologisen elämän lainalaisuuksista. Kone voi valita eettisesti "väärin", suorittaa valintoja, joita ku tsuisimme epämoraalisiksi, jos ihminen valitsisi samoin. Mutta sen valinnat eivät ole tietoisia, koska sillä ei ole minuutta. Sillä on muisti, mutta se ei muista. Siksi se ei myöskään voi kuvitella, sillä ilman kokemusta ei ole kuvitelmaa. Tietokone on ol emassa eri tavoin kuin ihminen, jenseits von Gut und Böse.
On olemassa hyvin vähän ajattelua, johon ei liittyisi mielikuvitusta, ja tällä tarkoitan jopa matemaattista ajattelua. Fyysikko Roger Penrose on arvellut, että ihmisen matemaattinen ajattelu eroaa laadullisesti tietokoneen harjoittamasta matematiikas ta, koska se edellyttää ymmärtämistä - ja niin ollen myös mielikuvitusta.
Ihmisäly osaa tehdä ja joutuu tekemään harppauksia, eräänlaisia kvanttihyppyjä. On ehdotettu, että aivoissa mahdollisesti tapahtuu laaja-alaisia kollektiivisia kvantti-ilmiöitä. Toisten tietoisuuden tunnustamista, jolle kaikki yhteiselämä perustuu, vo idaan myös ajatella mielen kvanttihyppynä. Se tieto, että toisillakin on minuus, ei perustu pelkkään loogiseen päättelyyn. Se merkitsee tietoisuuden uuden ominaisuuden kypsymistä, eräänlaista emergenssiä. Ja kun se saavutetaan, astutaan ns. moraalin mandaatille.
Oletamme voivamme itse - edes jossain määrin - valita tekojamme, ja opimme ennen pitkää ymmärtämään, että jokaisella teolla on hyvin monimutkaisia, ajassa ja tilassa laajalle leviäviä seurauksia. Moraali edellyttää tietoisuutta omasta identiteetistä ja siitä, että minä valitsee tekonsa. Teoilla ja tapahtumilla on ratkaiseva ero. Teoilla on tekijänsä, ne eivät pelkästään tapahdu. "Minä sen tein..."
Moraali pohjaa sille, sillekin tosiasialle, että ihmisellä on pysyvä minuus ja menneisyys, joka on juuri hänen. Minuuteen liittyy aina kokemus sen muuttumisesta ja samalla sen haavoittumisesta, menettämisestä ja lopullisesta häviöstä, kuoleman varmuudesta, jonka kaikki jaamme. Se varmuus herättää myötätunnon, hyvän tahdon, jota ilman ei ole omaatuntoa.
Muistin ja ajantajun katoaminen merkitsevät myös minäkuvan tuhoutumista. Ei ole minää ilman aikaa eikä aikaa ilman minää.
Muisti muovaa identiteettiämme, biologiaamme, kulttuuriamme, moraaliamme. Ihminen on paljon muuta kuin ruumiinsa, hän on myös muistojaan. Calderon sanoi, että elämän unelmasta herättyämme jää jäljelle vain omien tekojemme muisto. Joudumme elämään täällä loppuun saakka omien tekojemme muiston kanssa, ja tämä tieto opettaa itsehillinnän vaikeaa taitoa.
Kun minä laajenee yli oman yksilöllisyyden ja sen rajoitusten, kun se tunnistetaan muissa, emme voi enää kieltäytyä omantunnon taakasta.
Yksinäisyydessä ei ole moraalia. Vasta siellä missä on kaksi, voivat moraali ja mielikuvitus kehittyä. Tämä johtuu siitä, että valintojen määrä kasvaa heti moninkertaiseksi. Ihminen, joka elää toisten ihmisten keskellä, on pakotettu valitsemaan ja myös arvioimaan valintojensa seurauksia. Kaiken moraalin perustana on olettamus, että ihminen voi ainakin jossain määrin tietoisesti valita muutakin kuin hammastahnamerkkinsä. Muussa tapauksessa olisi nieltävä näkemys, että ihminen on vain eri suuntiin vaikuttavien ärsykkeiden, ympäristön vaikutusten ja sattuman jakamien geenien nykimä avuton marionetti.
Oletamme, että ihmisellä on tahto, ja että hän voi itse määrätä teoistaan. Se on kieltämättä paljon oletettu. Ehkä olisi syytä puhua tahdoista, sillä niin monet erisuuntaiset sisäiset voimat, ulkoisista puhumattakaan, vuorottelevat tekojemme määrääjinä. Se, joka menee supermarketiin kukkarossaan yksi ainoa markka, ei voi valita juuri mitään. Hän ei voi ostaa sitä, mitä tahtoo, vaan sitä mitä voi. Lukemattomat ihmiset, ja jokainen joskus, ovat samassa tilanteessa myös eettisten valintojen suhteen.
Juridiikassa tarvitaan tai ainakin käytetään syyntakeisuuden käsitettä, joka on auttamattoman hämärä. Ilman armon käsitettä on vielä vaikeampi tulla toimeen, ymmärrämmepä sen sitten jumalallisena tai inhimillisenä anteeksiannon mahdollisuutena, lahjana, jota ei ansaita, vain otetaan vastaan.
Ihminen ei voi astua maailmansa ulkopuolelle, ei verrata sitä mihinkään. Hänen universuminsa on yksi ja ainoa, mutta se tuttuus on hyvin näennäistä. Tiedetään, että universum ei ole kellopeli, jonka käynti olisi ennustettavissa. Sitä ei tiedetä, onko se sattumanvarainen vain mielekäs järjestelmä. Arvoituksellisinta tässä yhdessä ja ainoassa todellisuudessa, johon ihminen on "heitetty", on mentaalisen, fyysisen ja ideoiden maailman, subjektiivisen ja objektiivisen alinomainen risteytyminen.
Kokemus ja järki, väylämme todellisuuteen, antavat fragmentaarista tietoa ja johtavat myös virhepäätelmiin. Alkeishiukkasten maailma on ihmiselle näkymätön, kuulumaton ja hajuton, syvästi vieras ja suorastaan järjenvastainen. Se on epämääräinen, epälooginen, labiili, ennustamaton, anarkistinen. Kuitenkin se on todellisuutta ja myös oman elämämme perusta. Elämme paradoksien ja metamorfoosien ympäröiminä, sillä itse aineen olemus on kaikkea muuta kuin pysyvä, vakaa ja "aineellinen". Ja aika, toinen määreemme, josta on mahdoton irtisanoutua, jonka kulumisen tunnemme luissamme ja koemme menetyksinä ja herkeämättöminä muutoksina, on sekin suhteellinen ja illusionistinen suure. Emme voi luottaa todellisuuden rationaalisuuteen tai sen loogisuuteen. Jos luotamme, teemme kovin irrationaalisia päätelmiä. Jopa oman minuutemme rajat alkavat väristä ja hävitä näkyvistä, kun tahdomme tarkastella sitä lähempää. Minälle, joka merkitsee tahtoa, vapautta ja vaihtoehtoja, jää hiuksenohut reviiri perimän ja ympäristön välissä."
Tässä on Leena Krohnin hienoin sanoin kuvattuna se, mitä minäkin moraalilla ymmärrän.
Voi olla etten ymmärrä moraalia, jota Siiri ymmärtää, mutta tämän ymmärrän ja tätä kannatan!
Ajattelen, että sekä moraali että mielikuvitus ovat inhimillisen ajattelun oleellisia alueita. Että mielikuvitus on osa rationaalisuuttamme, ei irrationaalisuuttamme. Siellä missä ei ole mielikuvitusta, on mielipuolisuus.
Ei ole oikeutettua rajoittaa moraalia ja mielikuvitusta vain ihmisen privilegioiksi. On selvää, että eräänlainen lajimoraali ja yhteisvastuu toteutuu myös monien muiden lajien parissa, jopa hyönteisyhdyskunnissa. Mutta sellaista moraalia voisi kutsua fylogeneettiseksi; sillä on vähän kosketuskohtia inhimilliseen yksilömoraaliin.
Sen sijaan ei näytä olevan mahdollista siirtää näitä ajattelun ominaisuuksia tietokoneiden alueelle. Ne näyttävät versovan - ainakin toistaiseksi - biologisen elämän lainalaisuuksista. Kone voi valita eettisesti "väärin", suorittaa valintoja, joita ku tsuisimme epämoraalisiksi, jos ihminen valitsisi samoin. Mutta sen valinnat eivät ole tietoisia, koska sillä ei ole minuutta. Sillä on muisti, mutta se ei muista. Siksi se ei myöskään voi kuvitella, sillä ilman kokemusta ei ole kuvitelmaa. Tietokone on ol emassa eri tavoin kuin ihminen, jenseits von Gut und Böse.
On olemassa hyvin vähän ajattelua, johon ei liittyisi mielikuvitusta, ja tällä tarkoitan jopa matemaattista ajattelua. Fyysikko Roger Penrose on arvellut, että ihmisen matemaattinen ajattelu eroaa laadullisesti tietokoneen harjoittamasta matematiikas ta, koska se edellyttää ymmärtämistä - ja niin ollen myös mielikuvitusta.
Ihmisäly osaa tehdä ja joutuu tekemään harppauksia, eräänlaisia kvanttihyppyjä. On ehdotettu, että aivoissa mahdollisesti tapahtuu laaja-alaisia kollektiivisia kvantti-ilmiöitä. Toisten tietoisuuden tunnustamista, jolle kaikki yhteiselämä perustuu, vo idaan myös ajatella mielen kvanttihyppynä. Se tieto, että toisillakin on minuus, ei perustu pelkkään loogiseen päättelyyn. Se merkitsee tietoisuuden uuden ominaisuuden kypsymistä, eräänlaista emergenssiä. Ja kun se saavutetaan, astutaan ns. moraalin mandaatille.
Oletamme voivamme itse - edes jossain määrin - valita tekojamme, ja opimme ennen pitkää ymmärtämään, että jokaisella teolla on hyvin monimutkaisia, ajassa ja tilassa laajalle leviäviä seurauksia. Moraali edellyttää tietoisuutta omasta identiteetistä ja siitä, että minä valitsee tekonsa. Teoilla ja tapahtumilla on ratkaiseva ero. Teoilla on tekijänsä, ne eivät pelkästään tapahdu. "Minä sen tein..."
Moraali pohjaa sille, sillekin tosiasialle, että ihmisellä on pysyvä minuus ja menneisyys, joka on juuri hänen. Minuuteen liittyy aina kokemus sen muuttumisesta ja samalla sen haavoittumisesta, menettämisestä ja lopullisesta häviöstä, kuoleman varmuudesta, jonka kaikki jaamme. Se varmuus herättää myötätunnon, hyvän tahdon, jota ilman ei ole omaatuntoa.
Muistin ja ajantajun katoaminen merkitsevät myös minäkuvan tuhoutumista. Ei ole minää ilman aikaa eikä aikaa ilman minää.
Muisti muovaa identiteettiämme, biologiaamme, kulttuuriamme, moraaliamme. Ihminen on paljon muuta kuin ruumiinsa, hän on myös muistojaan. Calderon sanoi, että elämän unelmasta herättyämme jää jäljelle vain omien tekojemme muisto. Joudumme elämään täällä loppuun saakka omien tekojemme muiston kanssa, ja tämä tieto opettaa itsehillinnän vaikeaa taitoa.
Kun minä laajenee yli oman yksilöllisyyden ja sen rajoitusten, kun se tunnistetaan muissa, emme voi enää kieltäytyä omantunnon taakasta.
Yksinäisyydessä ei ole moraalia. Vasta siellä missä on kaksi, voivat moraali ja mielikuvitus kehittyä. Tämä johtuu siitä, että valintojen määrä kasvaa heti moninkertaiseksi. Ihminen, joka elää toisten ihmisten keskellä, on pakotettu valitsemaan ja myös arvioimaan valintojensa seurauksia. Kaiken moraalin perustana on olettamus, että ihminen voi ainakin jossain määrin tietoisesti valita muutakin kuin hammastahnamerkkinsä. Muussa tapauksessa olisi nieltävä näkemys, että ihminen on vain eri suuntiin vaikuttavien ärsykkeiden, ympäristön vaikutusten ja sattuman jakamien geenien nykimä avuton marionetti.
Oletamme, että ihmisellä on tahto, ja että hän voi itse määrätä teoistaan. Se on kieltämättä paljon oletettu. Ehkä olisi syytä puhua tahdoista, sillä niin monet erisuuntaiset sisäiset voimat, ulkoisista puhumattakaan, vuorottelevat tekojemme määrääjinä. Se, joka menee supermarketiin kukkarossaan yksi ainoa markka, ei voi valita juuri mitään. Hän ei voi ostaa sitä, mitä tahtoo, vaan sitä mitä voi. Lukemattomat ihmiset, ja jokainen joskus, ovat samassa tilanteessa myös eettisten valintojen suhteen.
Juridiikassa tarvitaan tai ainakin käytetään syyntakeisuuden käsitettä, joka on auttamattoman hämärä. Ilman armon käsitettä on vielä vaikeampi tulla toimeen, ymmärrämmepä sen sitten jumalallisena tai inhimillisenä anteeksiannon mahdollisuutena, lahjana, jota ei ansaita, vain otetaan vastaan.
Ihminen ei voi astua maailmansa ulkopuolelle, ei verrata sitä mihinkään. Hänen universuminsa on yksi ja ainoa, mutta se tuttuus on hyvin näennäistä. Tiedetään, että universum ei ole kellopeli, jonka käynti olisi ennustettavissa. Sitä ei tiedetä, onko se sattumanvarainen vain mielekäs järjestelmä. Arvoituksellisinta tässä yhdessä ja ainoassa todellisuudessa, johon ihminen on "heitetty", on mentaalisen, fyysisen ja ideoiden maailman, subjektiivisen ja objektiivisen alinomainen risteytyminen.
Kokemus ja järki, väylämme todellisuuteen, antavat fragmentaarista tietoa ja johtavat myös virhepäätelmiin. Alkeishiukkasten maailma on ihmiselle näkymätön, kuulumaton ja hajuton, syvästi vieras ja suorastaan järjenvastainen. Se on epämääräinen, epälooginen, labiili, ennustamaton, anarkistinen. Kuitenkin se on todellisuutta ja myös oman elämämme perusta. Elämme paradoksien ja metamorfoosien ympäröiminä, sillä itse aineen olemus on kaikkea muuta kuin pysyvä, vakaa ja "aineellinen". Ja aika, toinen määreemme, josta on mahdoton irtisanoutua, jonka kulumisen tunnemme luissamme ja koemme menetyksinä ja herkeämättöminä muutoksina, on sekin suhteellinen ja illusionistinen suure. Emme voi luottaa todellisuuden rationaalisuuteen tai sen loogisuuteen. Jos luotamme, teemme kovin irrationaalisia päätelmiä. Jopa oman minuutemme rajat alkavat väristä ja hävitä näkyvistä, kun tahdomme tarkastella sitä lähempää. Minälle, joka merkitsee tahtoa, vapautta ja vaihtoehtoja, jää hiuksenohut reviiri perimän ja ympäristön välissä."
Tässä on Leena Krohnin hienoin sanoin kuvattuna se, mitä minäkin moraalilla ymmärrän.
Voi olla etten ymmärrä moraalia, jota Siiri ymmärtää, mutta tämän ymmärrän ja tätä kannatan!
Vastaukset 7
Vanhimmat
""Oletamme, että ihmisellä on tahto, ja että hän voi itse määrätä teoistaan. Se on kieltämättä paljon oletettu. Ehkä olisi syytä puhua tahdoista, sillä niin monet erisuuntaiset sisäiset voimat, ulkoisista puhumattakaan, vuorottelevat tekojemme määrääjinä. Se, joka menee supermarketiin kukkarossaan yksi ainoa markka, ei voi valita juuri mitään. Hän ei voi ostaa sitä, mitä tahtoo, vaan sitä mitä voi. Lukemattomat ihmiset, ja jokainen joskus, ovat samassa tilanteessa myös eettisten valintojen suhteen.""
Tässäpä se. Abortinvastustajat ovat mieltä, että aina voi valita mitä tahtoo, vaikka kukkaro olisi ihan tyhjä...
Ihmettelen kovasti, miten kukaan voi edes kuvitella omaavansa sen absoluuttisen moraalin? Tuskin meistä yksikään tekee jokainen päivä vain absoluuttisen moraalin kannalta oikeita ratkaisuja.
En jaksa millään uskoa, että abortinvastustajat kuuluisivat tähän kerrasssaan nuhteettomien joukkoon.
Vai onko sitten kiva esiintyä vastustajana, jotta muut kuvittelisivat henkilön omaavan korkeamman moraalin?
Ei - kukaan nuhteeton ei pakota toista ihmistä mihinkään, mihin hän ei halua!
Immanuel Kantilla on kategorinen imperatiivi, jossa siveellisyyden ydin on velvollisuuden täyttämistä.
Jokaisella ihmisellä on itseisarvo (Kant).
Toinen ihminen ei saa olla pelkkä välikappale minkään päämäärän saavuttamisessa (Kant)
(Vrt. Itsemurha, kuolemanrangaistus)
Yleistä moraalilakia on noudatettava.
Ihminen on lainlaatija itselleen, siis ihmisen moraalinen minä säätää velvollisuudet juuri hänelle itselleen. Ei toisille!!!
Eettisyys ja moraalinen toiminta ovat palkintoja itsessään; palkinto on siinä, että on tehnyt velvollisuutensa.
Kun on kyseessä henkilökohtainen kysymys, kuten abortti tai mikä muu tahansa, tässä sanelee henkilön oma moraali eniten. Sitä ei voi sanella lainlaatija eikä kukaan eettinen olento. Jokaisen tulisi ymmärtää, että kaikki me olemme itse vastuussa teoistamme.
Moraalisesti erittäin arveluttavaa on pakottaa toinen henkilö tahdonvastaisesti johonkin!!!
Olet oikeassa tuossa kukkarojutussa. Siitähän siinä juuri on kyse. Syyllistämällä pakottamisesta...
Etiikasta, joka vaalii vapauksia ja oikeuksia, jossa yksilöt päättävät omista toimistaan käytetään nimeä liberaalietiikka. Sitä voisi vaikka verrata YK:n ihmisoikeuksiin.
Se sisältää sananvapauden, kokoontumisvapauden, sukupuolten välinen tasa-arvon, rotujen tasa-arvon...esimerkiksi.
Liberalistinen etiikka ja länsimainen yhteiskunta kulkevat käsikädessä.
Sellaista oikeutta ja vapautta ei voi olla, jonka toteuttaminen vahingoittaa muita.
Liberalismissa arvot ovat ristiriitojen lähde, sillä eri ihmisillä saattaa olla eri arvot.
Kun kaksi kulttuuria (esim. kristillinen perinne ja Islam) kohtaavat, syntyy tarve sovitella, jotta voitaisiin elää sovussa; eri kulttuurien jäsenet eivät voi eristäytyä toisistaan; tämä on postmodernin ajan haaste: moniarvoisuus.
Ja tuo moniarvoisuus on juuri se, mikä täällä ei kuki! Vaikka kuinka ollaan länsimaissa!
Rauhoitu jo. Sinähän olet suorastaan sairas. Yritä ihmeessä etsiä jotain muuta sisältöä elämääsi. Eikö edes joulu ole tuonut sinulle mitään muuta ajateltavaa ? Esität täällä mielipiteitä, jotka kiertävät ympyrää. Tärkeintä ei kohdallasi ole itse asia, vaan joku sairaalloinen halu päteä, kinata, olla aina oikeassa. Logiikka puuttuu ja puhut itsesi toistuvasti pussiin. Jos tämän fanaattisuutesi taustalla on omakohtaisia abortteja, niin on todettava, että ne ovat taatusti olleet oikeutettuja ! Mene ensi aluksi vaikkapa pienelle kävelylle.
sinäkin abortin vain itseltäsi? Vaiko kaikilta muiltakin...
Muista myös juridiset vastuut täällä keskustelussa. Toisen yksityiselämästä ei saa esittää sellaista seikkaa (totta tai ei), että jos henkilön henkilöllisyys paljastuu, siitä olisi hänelle haittaa.
Sinähän teet kaikkesi vahvistaaksesi teoriani oikeaksi.
vastaat teoriastasi!