Olen ollut lapsesta saakka ns. VL-uskovainen, mutta minulla on murentuneet uskoni perustukset toinen toistaan seuraavien kokemusteni johdosta. Olen kokenut rakkaudettomuutta ja Hyvän Paimenen ääni ei kuulu enää kuin saarnoissa. Uskovaisten kannssakäyminen on muodostunut kiusalliseksi kuulusteluksi ja kyttäämiseksi. Jossain määrin hengelliseksi kiusaamiseksi.
Olen seurannut helluntailaisten toimintaa ja todennut heidän toiminnassaan paljon raamatullisia asioita, kuten kielilläpuhuminen, sairaiden parantaminen, rakkaus ulkopuolisiin ja jopa uskosta luopuneisiin ihmisiin.
Onko heidän joukkonsa todellakin niin iloista ja syvästi uskovaa joukkoa, kuin päällepäin näyttää? Onko heidän keskuudessaan ahdistavaa, aiheetonta kyttäämistä? Kuuluuko heidän keskuudessaan Hyvän Paimenen ääni? Uudelleen kastaminen minua hieman oudoksuttaa, koska raamattu puhuu vain yhdestä kasteesta? Haluan kokea todellisen Jumalan läsnäolon elämässäni.
Olen seurannut helluntailaisten toimintaa ja todennut heidän toiminnassaan paljon raamatullisia asioita, kuten kielilläpuhuminen, sairaiden parantaminen, rakkaus ulkopuolisiin ja jopa uskosta luopuneisiin ihmisiin.
Onko heidän joukkonsa todellakin niin iloista ja syvästi uskovaa joukkoa, kuin päällepäin näyttää? Onko heidän keskuudessaan ahdistavaa, aiheetonta kyttäämistä? Kuuluuko heidän keskuudessaan Hyvän Paimenen ääni? Uudelleen kastaminen minua hieman oudoksuttaa, koska raamattu puhuu vain yhdestä kasteesta? Haluan kokea todellisen Jumalan läsnäolon elämässäni.
Vastaukset 119
Vanhimmat
kuuluu Hyvän Paimenen ääni. Mene rohkeasti kuuntelemaan.
Kastekäytäntö siellä on hyvin Raamatun mukainen, koska Raamattu sanoo "Joka uskoo ja kastetaan..."
Eli ensin pitää olla usko ja sen jälkeen otetaan kuuliaisuuden askel ja mennään kasteelle Mestarin jalanjälkiä seuraten.
Raamattu ei tunne lapsikastetta eikä aikuiskastetta. Raamattu tuntee vain USKOVIEN kasteen.
Siunausta sinulle!
PS. Ihmisiä ne hellaritkin ovat ja joku saattaa kytätä toista. Yleisesti ottaen ei varmasti sellaista kyttäystä, josta vl-herätysliike on kuuluisa.
Kyllä mielestäni kastettiin kokonaisia perhekuntia. "koko hänen perhekuntansa" perheessä on yleensä myös lapsia. Vaikea sanoa kasteesta muuta, sillä minulle on iskostunut ns. lestadiolais-luterilainen kastekäsitys. Uskon että olen Jumalan johdatuksessa ja hän tietää parhaiten mitä minä tarvitsen ja kaipaan.
Siunausta
13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkky on heidän huultensa alla,
Voi olla ihan usovaisina pidetyistäkin.?
Jer. 9:4 Varokaa kukin lähimmäistänne, älkää yhteenkään veljeen luottako; sillä jokainen veli viekkaasti pettää ja jokainen lähimmäinen liikkuu panettelijana.
Jer. 9:5 He pettävät toinen toisensa eivätkä puhu totta; he ovat totuttaneet kielensä puhumaan valhetta, ovat tehneet vääryyttä väsyksiin asti.
Jer. 9:6 Sinä asut keskellä vilppiä; vilpillisyydessään he eivät tahdo tuntea minua, sanoo Herra.
Jer. 9:7 Sentähden, näin sanoo Herra Sebaot: Katso, minä sulatan heidät ja koettelen heitä; sillä mitä muuta minä voisin tehdä tyttären, minun kansani, tähden?
Jer. 9:8 Tappava nuoli on heidän kielensä, vilppiä se puhuu; suullaan he puhuvat rauhaa lähimmäisensä kanssa, mutta sydämessään he juoniansa punovat.
Jer. 9:9 Enkö minä näistä tällaisista rankaisisi heitä, sanoo Herra, eikö minun sieluni kostaisi
Ainoa oikea tie on luottaa, ei suinkaan veljeen ja veljiin, vaan horjumatta luottaa Jumalan Sanaan Jeesuksen Kristukseen Jumalan ainoaan Poikaan Meridän Herraamme.
4. Ja kuin hän omat lampaansa päästää ulos, käy hän heidän edellänsä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä he tuntevat hänen äänensä.
5. Mutta ei he muukalaita seuraa, vaan pakenevat häntä; sillä ei he tunne muukalaisten ääntä.
Kirjoitat omista tuntemisistasi epäluuloistasi. tutki kenestä Jeremia on kirjoittanut, käskikö Jeremia epäilemään kristittyä veljeä vai epäuskoista veljeä.
Martti Luther kyllä opettaa toisin, jos haluat nähdä Jumalan etsi ensin hänen seurakuntansa, siellä voit nähdä hänet veljissäsi.
Luet raamattua niin kuin se vanha vainooja kavala kauhea, haluat näyttää veljesi vääryyden palvelijana ja itsesi totuuden kirkkaana puolustajana. Hedelmistä puu tunnetaan.
Valheveljiä on maailma väärällään. Oli Jeesuksen aikan ja tänään vielä enemmän. Jeesus Kristus, eli Jumalan elävä ja voimallinen Sana on Hän jota seurataan, ja joihin luotetaan ei veljiä seurata eikä heihin saa luottaa.
Vanhoillislestadiolaisuus on yksi hyvä esimerkki siitä mihin lopulta päädytään sillä tiellä, ihmisten korottamisessa erehtymättömiksi jumaliksi ja jumal- olennoiksi, ohi Jumalan sanan Jeesuksen Kristuksen. Paavilaisuuttahan tämä on selkokielellä.
10. Ja kuin sinä nämät kaikki tälle kansalle sanonut olet, ja he sanovat sinulle: miksi Herra uhkaa meille kaikkea tätä suurta onnettomuutta? ja mikä on meidän pahatekomme ja syntimme, jolla me olemme rikkoneet Herraa, meidän Jumalaamme, vastaan?
11. Niin sinun pitää sanoman heille: että teidän isänne, sanoo Herra, ovat hyljänneet minun, ja seuranneet muita jumalia, palvelleet niitä ja kumartaneet niitä; mutta minun ovat he hyljänneet, ja ei pitäneet minun lakiani.
12. Ja te teette vielä pahemmin kuin teidän isänne; sillä katso, kukin elää oman pahan sydämensä sisun jälkeen, eikä yksikään tottele minua.
Mutta minä uskon että Jumala ei ole järjestystään muuttanut miksikään, Hän saarnauttaa sanansa edelleen kristityn veljen kautta. Usko tulee kuulosta ja kuuleminen kristuksen sanan kautta joka saarnataan edelleenkin veljen kautta. Sana jota seurataan tuodaan edelleenkin ulos veljen suusta. Kristus puhuu seurakunnalle vain ja ainoastaan veljen suun kautta. Tämän pitäisi olla selvää tekstiä.
Vanhoillisuutta on turha edes mainita silloin kun puhutaan kristityistä veljistä. Paavista puhumattakaan, jo Lutherkin hylkäsi paavin antikristuksena. Niitä valhe veljiä löytyy täältäkin, jotka tulevat suuressa rakkaudessaan ja viisaudessaan. Varsinkin kun usko pitää töillänsä näyttää. He tulevatkin suurella kerskauksella ja korskeudessaan ja ovat aina Jeesuksen jalkojen juuressa.He ymmärtävät kaikki uskon salaisuudet selittää ja samaan aikaan halveksaivat muita heidän ymmärtämättömyyttä. Heiltä puuttuukin itsensä tuntemattomuus voivat karkeilla sanoilla haistatella ja lähettää matkaan jonnekin tuntemattomaan paikkaan johon ei itsekään suostuisi menemään.
P. Paavalin Epistola Roomalaisille 4
1. Mitäs me siis sanomme meidän isämme Abrahamin lihan puolesta löytäneen?
2. Sillä jos Abraham on töiden kautta vanhurskaaksi tullut, niin hänellä on kerskaamista, vaan ei Jumalan edessä.
3. Mutta mitä Raamattu sano: Abraham uskoi Jumalan, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.
4. Mutta sille, joka työtä tekee, ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta.
5. Mutta joka ei työtä tee, vaan uskoo sen päälle, joka jumalattoman vanhurskaaksi tekee, hänen uskonsa luetaan hänelle vanhurskaudeksi.
6. Niinkuin myös David sanoo: autuus on sen ihmisen, jolle Jumala vanhurskauden lukee ilman töitä:
7. Autuaat ovat ne, joidenka vääryydet ovat anteeksi annetut, ja joidenka synnit peitetyt ovat.
8. Autuas on se mies, jolle Jumala ei syntiä lue.
Se on tosiaan surullista jos sun usko on mennyt. Ei se kaikilla ole helppoa... Ite oon VL ja mun on pakko sanoa, etta ei mitaan niin rikasta asiaa oo maanpaalla kun se, etta saa olla oikealla tavalla uskomassa ja jumalan lapsena.
Se on suurin lahja mita ihminen voi saada. Sina oot saanut sen jo vanhetessas, kun oot ymmarrykseni mukaan uskovaisesta perheesta, niin se on kylla surullista etta ihmiset antavat suurimman lahjansa pois noin vaan. Mutta sehan on totta, etta usko on jokaisen ihmisen omakohtainen asia. Ei ketaan voi pakottaa uskomaan. Se viela, etta jos sulla on kiusallinen olo uskovaisten seurassa, niin onko se syytta. Vai ootko ite antanu siihen syyn. Kaikki varmasti haluais etta sa pysyisit uskomassa ja paasisit kerran taivaaseen...
vanhoillislestadiolaisten itsensä keksimässä sääntöviidakossa, jolla ei ole mitään tekemistä elävän uskon kanssa.
Onneksi nämä murtuneet henkilöt voivat siirtyä esim. helluntaiseurakuntaan tai vapaakirkkoon ja saada siellä lääkitystä haavoihinsa.
Paras lääkitsijä on tietysti Jeesus Kristus. Toivon, että sinä avaaja Jusu et Häntä ole hylännyt.
Onko oikea uskomisen tapa jokin lahja? Ja onko usko tapa ollenkaan?
Ei.. Usko ei ole tapa, vaan usko on vahva horjumaton luottamus siihen, mitä Jumala on sanassaan Raamatussa sanonut luvannut. Jota toivossa odotetaan, eikä usko näkymättömistä epäile.
Tietyt isiltä perityt säännöt ja tavat, joihin on väkevästi kiinni kasvatettu ja kasvanut, monet meistä jos lapsesta asti, voivat luoda kyllä turvallisen ymäristön ja illuusion korkeista viinämäen aidoista, joiden ulkopuolella sitten pahuus muka asuu.
Tämä on infantiili, eli lapsenomainen kieltoihin ja käskyihin, sekä niiden rikkomisen pelkoon perutuva käsitys Uskosta opista ja elämästä Jumalan valtakunnassa. Lyhyesti sanoen kysessä on lakiusko eli legalismi, joka perustuu ihmisen tekoihin tekemättä jättämisiin, ja suojautumiseen toisilta, (pahoilta), ihmisiltä.
Jeesus lähetti meidät kuitenkin ilman rahatta ja hinnatta kaikkien ihmisten keskelle, yli koko maan piirin, kuin lampaat sutten keskelle työhön ja toimintaan Jumalan valtakunnan hyväksi.
Tässä yhteydessä on hyvä mainita, ettei vanhoillislestadiolaisuudella ole sinänsä mitään tekemistä Jumalan valtakunnan kanssa. Tosin ne jotka sielläkin uskovat Jeesukseen, ovat sisällä Jumalan valtakunnassa, eli uskon ja kasteen kautta kiinni liitettynä ja ruumiin osana Jeesuksessa Kristuksessa.
Seurakunta-äitiä Maan päällä, ei sillä ole Isääkään Taivaassa.
Usko on vahva uskallus siihen, mitä ei näe.
Elävä usko kyllä epäilee Nuin ja se epäilee sen lihan kuiskuttelun tähden, joka meissä kaikissa asuu.
Liha tietenkin epäilee, kuinkas muuten.
Vernerin kanssa.
Olet varmasti saanut sellaista opetusta lapsesta asti, että vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita uskovaisia.
Tämä on mitä suurinta Raamatun vastaista HARHAOPPIA. Älä anna sen valheopin hämätä itseäsi. Mene etsimään itsellesi uusi hengellinen koti, mutta älä hylkää Jumalaa.
Siunausta sulle!
Minulla on hyvin paljon samanlaisia kokemuksia kuin kirjoitit.
Saman huomasin minäkin aikoinaan helluntalaisista.
Kyllä se on totta mitä olet päällepäin nähnyt, tosin kaikki ovat vajavaisia ihmisiä. Helluntaiseurakuntaan tulee eri taustoja omaavia ihmisiä ja joskus olen kokenut ahdistusta heidän seurassaan, ihminen muuttuu hitaasti, sen olen huomannut itsestänikin. Hyvän Paimenen ääni kuuluu selkeästi. Uskovien kaste on Raamatullinen, älä turhaan pelkää, voit tutkia asiaa rauhassa ja mennä sitten kasteelle kun olet varma.
Siunausta !
... toiseen ahdistavaan yhteisöön, koska en ole vielä toipunut täysin entisistäkään kokemuksista. Jumalan tahto toteutukoon.
Käsityksen ? Minun kokemukset pääsääntöisesti Helluntaiseurakunnasta on myönteisiä, on saanut kasvaa ja toipua sisäisistä haavoista.
Älä jää Jusu yksin, vaan mene rohkeasti Helluntaiuskovien mukaan, kokemuksesta voin sanoa kyllä kannatti !
ja kokeile, miltä hellarisrk tuntuu. Et menetä siinä mitään - sen sijaan saatat saada paljon.
Hipi hipi! :))
Minunkin kokemukseni tuosta yhteisöstä ovat todella ahdistavia. Silloin oli kyllä yleinen ahdistus koko porukassa. Vapaus, rauha ja ilo näyttivät olevan poissa muiltakin, silloin 70-luvun puhdistuksissa.
Kun minut hoidettiin yhteisön ulkopuolelle hengellisessä mielessä, niin päässäni soi Siionin Laulu:" ...ei laulamasta lakkaa mun sielun...kun uuvutettu raukka on päässyt...jne". Vaikeudet ja ahdistukset eivät loppuneet, mutta ne tuntuivat sopivimmilta kuin vl:n pakkopaita.
Jo siinä vaiheessa minulle kirkastui se, että tuollainen seurakunta ei voi olla totuuden patsas ja perustus. Jos kerran seurakunnasta puhdistetaan vilpittömiä uskovaisia ihmisiä ja vaaditaan kuuliaisuutta, joka menee Jumalan Sanan ohi, niin vika on silloin jossain muualla kuin kuulijassa. Vika on niissä, jotka tekevät ja sallivat sellaisen opetuksen ja käytännön.
Minun siperiani on kestänyt tosi kauan. Vuosikymmeniä! En ole uskoani kieltänyt, rukoillut olen paljon ja yrittänyt pyytää niitä pieniä murusia, jotka rikkaan pöydältä ovat tippuneet. Armolliset ei-vl-kristityt ovat ruokkineet minua, että olen säilynyt hengissä. Se ei ole ollut mitään sian ruokaa. Minä en ole ollut tuhlaajatytön reissuilla. Eikä se ollut mitään hengellistä huoruutta, sillä armoon en ole uskaltanut sekoittaa mitään omaa, en yhtään lakipykälää. Täysin armosta olen yrittänyt uskoa ja Jumala on antanut siihen ihmeellisesti voimaa.
Rohkaisuksi Sinulle kirjoitan tämän. Kuuntele, missä ehdotonta evankeliumia saarnataan ja usko se. Muuta et tarvitse. Oikea armo opettaa sitten vaeltamaan ja antaa hedelmät ajallaan. Jumala pitää Sinusta huolen!
Hän ympärileikkauttaa tuolla teolla itsensä ja kieltää kasteensta. Sitä ei pidä koskaan tehdä.
Tämä on harhaoppia, ei raamatullista. Kaste on kaste. Kasteeseen ei koskaan liity adjektiiveja.
Joka uskoo (lapsella on puhtain usko) ja kastetaan, hän pelastuu. Kahta kastetta ei ole eikä tule.
Meidän Herramme Jeesksen Kristuksen ruumis ja veri on sinunkin x-vl edestäsi annettu ja vuodatettu. Mene Herran rauhaan. Synnit viat ja kaikki epäilytkin Jumalan armosta sinun kohdallesi, on antereksi annettu, Jeesuksen nimessä ja Pyhässä veressä, joka on vielä tänäänkin Jumalan rakkaudesta johtuen lämmintä.
Todellakin näin on: Joka toisen miehen (Kristuksen) kanssa on, ensimmäisen (lain) vielä eläessä, hän huoraksi kutsutaan, (v. 1776 käännös). Sinulla sisareni Herrassa on todella kirkas Hengen/hengen erottamisen lahja, kiitos Jumalalle.
On kaksi eri asiaa. So. ei ole mitään yhteyttä toisiinsa Raamatun mukaan. Kaste on yksi, mutta täytyy olla Raamatun mukainen ennen kuin on yksi kaste.
Minullekin ovat sanoneet kastaneensa minut vauvana, en minä tiedä asiasta mitään. Olen uskoon tultuani ottanut Raamatun mukaisen yhden kasteen.
No miten ihmeessä sitten selität sen, ettei itse Jeesusta kastettu pienenä, vaan vasta aikuisena. Siihen aikaan ei todellakaan kastettu lapsia, vaan heidät ainoastaan siunattiin ja nimi annettiin. Vasta kun ihminen itse tajusi kasteasian, hänet vasta kastettiin. Lapsikastekäytäntö tuli vasta paljon myöhemmin käyttöön ja tietysti katolisen kirkon toimesta, joka halusi kaikki Jeesuksen opetukset muuttaa toiseksi ja toisenlaisiksi. Se , että perhekuntia kastettiin, ei todista , että myös pienet lapset olisi kastettu. Olishan nyt hyvänen aika Jeesuskin kastettu pienenä, jos kerta perhekuntia kastettiin. Tuo sun selitys ympärileikkausksesta kasteen merkkinä on tautisen typerää.
Esim. Jeesuksen antamaa esimerkkiä jalkojen pesusta ei noudata kukaan, varmaan sen takia, kun se on niin vaivalloista. Jalkojenpesu kuuluisi oikeasti ehtoollisen vieton rituaaleihin.
Ilman muuta Jeesus ympärileikattiin kuten kaikki uskovat juutalaiset silloin 8:n päivän iässä. Jeesus itse asetti kasteen Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, jolla meidät panakansojen kristitytkin tänään kastetaan, vasta kuolleistä ylösnousemisesnsa jälkeen.
Johanneksen kasteen Kristus otti meidän tähtemme ja puolestamme, sen vuoksi, että HÄN näin otti syntivelkamme päälleen, ja TÄYTTI KUULIAISUUDEN, OLLEN ISÄNSÄ JUMALAN TAHDOLLE KUULIAINEN, AINA KUOLEMAAN ASTI.
Kristus täytti Johanneksen kasteessa sen kuuliaisuuden, jonka kuuliaisuuden täyttäjiksi meistä kenestäkään ei ole. Eli näin Kristus tätti Jumala Pyhän lain, kuten hän itse toteaa.
Johanneksen kastehan on kaste vedellä parannukseen. Jokainen joka ottaa tänään johanneksen kasteen kuuliaisuuteen, kuten helluntailaiset ynnä muut uudestikastajat, he antavat ympärileikata itsensä lakia (kuuliaisuutta täyttämään. Johon he koskaan eivät yllä, eikä kukaan muukaan lihaan syntynyt.
Ap. t. 16:29 Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
Ap. t. 16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
Ap. t. 16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Ap. t. 16:32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
Ap. t. 16:33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
Ap. t. 16:34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
Eli kaste veden ja Hengen kautta Kristuksen koko ansion (vanhurskauden) omistajaksi uskossa ON nimenomaan uuden liiton YMPÄRILEIKKAUS.
Kol. 2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
Kol. 2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
Kol. 2:10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
___________________________________________________________________
Kol. 2:11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
Kol. 2:12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
__________________________________________________________________
Kol. 2:13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
Kol. 2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
Kol. 2:15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
Eli VL ympärileikkaus=UL ympärileikkaus, VL kaste=UL kaste. Ei ristiin VL ympärileikkaus=UL kaste. Tällä selkeällä tyylillä kun tutkii Raamattua niin ymmärtää vanhan ja uuden liiton yhteyden selkeästi.
"vika on silloin jossain muualla kuin kuulijassa. Vika on niissä, jotka tekevät ja sallivat sellaisen opetuksen ja käytännön."
Nimen omaan tässä tulee se ainainen kivi kengässä. Vika on aina jossakin muualla kuin itsessään. Nöyryys puuttuu. Vikoja tekee kaikki, mutta nöyrät saavat laupeuden.
Turhaan sinä syyttelet vuosikymmenten takaisia, vaano lisit nöyrä ja tekisit parannuksen omasta syyttävästä mielestäsi.
Olet ollut viattomin silloin kun isnut on kastettu ja ainoastaan perisynti on sinussa ollut, joka on jokaisessa lihassa maan päällä.
Muista, että Jeesus itse asetti lapsen uskon ESIKUVAKSI ja sinä teet tämän asetuksen tyhjäksi omalla uudiskasteella, joka on täydellistä tekovanhurskautta ja raskas synti Jumalan edessä.
Hullujako sinä puhut. Eikö nimenomaan väärässä opissa olevien tule tehdä paranus.
Ja kaikkien viallisten on nöyrryttävä vioistaan parannukseen.
Nöyryys puuttuu silloin, jos odotetaan, että sinä pyydät ensin anteeksi, koska sinähän se rikoit ensin tai sinä sen aloitit. Jeesus ei opettanut toimimaan näin uskovaisia.
Paavali kuvasi ympärileikkauksella uudestisyntymistä-
Room 2:28.
Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
29. vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on "sydämen ympärileikkaus Hengessä", ei kirjaimessa! ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Jeesuskin oli juutalaisena ympärileikattu ja kastatti silti itsensä!.
>>Mark 1:9
Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa.
>>Matt 3:13. Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
14. Mutta tämä esteli häntä sanoen:
"Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
15. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus".
Silloin hän salli sen hänelle.>Sanot-
>>Johanneksen kastehan on kaste vedellä parannukseen. Jokainen joka ottaa tänään johanneksen kasteen kuuliaisuuteen, kuten helluntailaiset ynnä muut uudestikastajat, he antavat ympärileikata itsensä lakia (kuuliaisuutta täyttämään. Johon he koskaan eivät yllä, eikä kukaan muukaan lihaan syntynyt.
>>Mark 16:
15. Ja hän sanoi heille:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16. "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu"! mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.>Apt. 22:16
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
vanhassa liitossa ja kaste uudessa liitossa.
Ellei ole avautunut itselle kasteen todellinen merkitys, eikä tiedä, mikä usko on, niin vääriä valintoja tietenkin tulee. Minä ymmärrän tämän hyvin.
Eihän vanhan liiton leipä ole tämän päivän viini. Ei kasteessa ympärileikata. Eikö sinulla ole minkäänlaista loogista ajattelua ?
...USKOO ja KASTETAAN se PELASTUU!!!
Minä ymmärrän tämän hyvin!!! sillä Jeesus ilmoitti sen itse!!!
>>Mark 16:16. "Joka uskoo" ja "kastetaan", se "pelastuu"; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Lukisit mitä kirjoitan, etkä vahtaisi sitä, millä mielellä mielestäsi sen teen.
Ei ongelmat veeällien seurakunnasta poistu sillä, että minusta tulee nöyrä. Sitä paitsi väärä kuuliaisuus ei ole oikeaa nöyryyttä.
Lisäksi en ole enää aikoihin ollut teikäläisten riesana seurakunnassa. Minut on jo hoidettu! Luota siihen että puhuttelijat/erottelijat tekivät työnsä kunnolla, ei Sinunkaan tarvitse tulla jälkikäteen parantelemaan lopputulosta.
Asia on paljon suurempi kuin minun pieni mieleni ja siellä oleva osoittelemis- ja syyttämishalu.
Miksi haluat huomion minuun? Millä mielellä itse sen teet? Tuskin aidosta lähimmäisenrakkaudesta ainakaan!?
"Turhaan sinä syyttelet vuosikymmenten takaisia, vaano lisit nöyrä ja tekisit parannuksen omasta syyttävästä mielestäsi".
Mistä sinä tiedät, että hän syyttää turhaan? Olitko paikalla ja tiedät asian tarkkaan? Siis väärintekijöitten synnit pitäisi painaa villaisella sillä perusteella että ne ovat vuosikymmenten takaisia,niinkö? Jos sinua syytetään sellaisesta, mitä et ole tehnyt ja sitten et tee tällaisesta oletetusta synnistä parannusta, niin oletkin vielä lisäksi ylpeä ja siitäkin pitää tehdä parannus. Tällainen on tai ainakin oli -70-luvulla vl:ien logiikka ja sellainen näyttää kytevän vieläkin siinä porukassa, ainakin "Erään" aivoissa. Ja kun hoitajille huomauttaa, että on syntiä syyttää toista olemattomista asioista, niin johan on tehty "pyhäinhäväistys" eli on arvosteltu kaiken arvostelun yläpuolella olevia eli hoitajia!!!
Eli kuten minulle huomautti eräs "hoitaja", kun oli puhe mielestäni väärästä erottamisesta, toisella puolella Suomea: "Vaikka minä en tiedä, mistä asiasta oli kysymys, niin olen aivan varma, että kyseinen hoitotapahtuma on oikein hoidettu. Jumalan seurakunta ei erehdy ja se on valinnut hoitomiehet tehtäväänsä, joten he eivät erehdy eivätkä tee vääriä päätöksiä".
Siis tällainen oppi vallitsee tai ainakin vallitsi -70-luvulla: yksittäisten hoitomiesten erehtymättömyyden oppi. Jos siitä on luovuttu, mielestäni Päivämiehen pääkirjoituksessa pitäisi se ilmoittaa ja julkisesti pyytää liikkeen nimissä tehtyjä vääryyksiä anteeksi niiden kohteeksi joutuneilta.
Joten "Eräs", mieti vähän, ennenkuin kehoitat parannukseen toisia. Eikö sinukin pitäisi tehdä parannus "tuomiohengestä"? "Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät pitää tuomittaman".
Mitä tarkitat sitäkö ettei konitohtoreita olekkaan vai että lankemista ei tapahdu muualla kuin riviuskovaisissa, siis vain niissä jotka seurakuntien heikoimmat ovat.
SELITÄPPÄ minulle tätä hieman...
väännät palstalle pelkkää sontaa.
"Joka uskoo ja kastetaan..."
Raamattu ei tunne lapsikastetta eikä aikuiskastetta. Raamattu tuntee vain USKOVIEN kasteen. Ensin usko ja sitten Mestarin jalanjälkiä seuraten uskollisuuden askel ja kasteelle meno.
"Muista, että Jeesus itse asetti lapsen uskon ESIKUVAKSI"
Niin asetti, mutta lapsen kastamisesta Jeesus ei puhunut yhtään mitään. Väärää kasteoppia opettavat pyrkivät käyttämään keppihevosena omalle väärälle opilleen Jeesuksen sanoja: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä heidän kaltaisensa on taivasten valtakunta."
Nämä Jeesuksen sanat eivät viittaa eivätkä liity millään tavalla kasteeseen.
Ei kannata yrittää vääristellä Raamatun totuutta.
Milloinkas sitten Jeesus tuli uskoon, kun hän kerran näytti esimerkkiä menemällä uskovien kasteelle?
on kolmiyhteisen Jumalan yksi persoona. Ei Hänen tarvinnut tulla uskoon. Etkö todellakaan tätä tiennyt?!
Jeesus näytti mallin uskovaisille ottamalla kasteen. Hänen esimerkkiään on meidänkin hyvä seurata.
mitah?! "milloin Jeesus sitten tuli uskoon"?! ei voi olla totta! eihan Jeesusksen tarvinnut tulla uskoon koska Han itse (kun on itse Jumalassa) on uskon alkaja. Han on Jumala, Han ei tarvitse pelastusta niinkuin ihminen! Jumala asuu taivaassa, jonne ihminen pyrkii paasemaan TULEMALLA USKOON!
vl, koska noin typeriä kyselet. Eikö?
uskoontulo ei ollut siis Jeesuksen syy mennä kasteelle, mitä siellä sitten tapahtui?
pitääkö meidän mennä ristinpuuhunkin kuten Jeesus, ei kai sentään sitä esimerkkiä tarvi noudattaa?
että Jumala on Jumala ja ihminen on ihminen sekä vaadit Jeesukselta "uskoontuloa", niin saat minun puolestani jäädä väittelemään itsesi kanssa.
Miksi kutsut Jeesuksen kastettakin uskovien kasteeksi, jos sitä kastetta ei edeltänyt välitön uskoontulo, eikö kyseessä ollut paremminkin esimerkki viattomien ja synnittömien kasteesta?
"Kasteeseen ei liity ADJEKTIIVEJA", hetken hieraisin silmiäni että mitähän vanhempi teologi oikein tarkoittaa tuolla laatusanalla. Koska itse käytän latinalaista ilmaisua adiectivum ilmaisua. Mutta mitähän tuossa tilanteessa joku koulua käymätön tekisi, ehkä syvä kumarrus olisi paikallaan eihän sitä sovi näyttää että ei tässä nyt oikein ymmärretä tuon pitemmälle.
Kirjoitat potaskaa, et ymmärrä kastetta.
joka retostelee tällä palstalla muiden ihmisten avioliittoja? Jos olet, niin
Häpeä!!
Konitohtoriasiaa en osaa selittää, sillä sitä en itse maininnut enkä ymmärrä sitä tässä yhteydessä, ehkä itse selität sen.
Se, että vain heikoimmat lankeaisivat, sen käsityksen "johtajat" iskostivat kansaan eli riviuskovaisiin kuuluisalla -70-luvulla. Oman käsityksensä mukaan heille ei sattunut virheitä hoitaessaan, vaan he olivat erehtymättömiä. Eikö vain muistuta katolisen kirkon "erehtymätön paavi"- oppia?-- Tosin jotkut johtajistakin joutuivat toisten epäsuosioon ja potkittiin ulos.
Ja vuosien tai vuosikymmenten kuluttua heikkoja ääniä on vl:ien johtajien joukosta kuulunut, että kyllä silloin tehtiin hoitamisissa "virheitä"... mutta niitten korjaamisesta ei ole kuulunut mitään.
Tässä selitysyritys.
Nimittäin nimimerkki vakakselle selittää mitään.
Paavilaisuuttahan tämä on, sitä juuri se on.
Ainahan puhtaan evankeliumin julistajat vainotuiksi tulevat, joka seurakunnassa kaketi näin käy.
Lahjavanhurskaus on niin vaikea asia, kun sen ylitse ei ole ihmisillä valtaa. Ja johtajathan nomenomaan rakastavat valtaa, jotta voivat näin toteuttaa himojaan ja halujaan hallita toisia ihmisiä.
Ei se sen ihmeellisempää ole, vaikka heillä onkin hienoja hengellisiä sanastoja apupoikina himojensa toteuttamisessa.
Kirjoittaa alle, ja ne miehet joista mainitset ovat varmaan jo suurilta osin kuolleet tai dementoituneita .
aavilaisuutta toki sitä on, mutta on paljon sellaisia asioita myös jossa hekin ovat Lestadiolaisuutta...
Mutta myös eroavat toisistaan vqanhurskauttamis opissa..
Valitetavaa että niinkin TÄRKEÄ asia kuin opetus avioerosta tulee sieltä.
Jota sinäkään et ymmärrä.
Täällä on kirjoitettu Lutherin sanoneen että Johanneksen kaste ja meidän (kansan kirkkomme) kaste on yksi ja sama kaste. Toisin sanoen vanhan ihmisen upottamista parannukseen ja viimeinen upotus on kuolema jossa vanha ihminen lopullisesti upotetaan. Johannes on näyttänyt ja osoittanut että minun jälkeeni tulee se joka kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
Olet varmaan usein peräänkuuluttanut Kristuksen kirkkolain käyttöä mulle, exälle. Ja VAATINUT nöyryyttä. Luulet, että olen aivan taukki siinä asiassa!
Vieritä vähän katsettasi tämän ketjun loppupäähän ja käy lukaisemassa minun ja VL_miehen keskustelu. Saat havainnollisen esimerkin siitä, miten luovasti ja kekseliäästi Kristuksen kirkkolakia voidaan soveltaa tälläkin palstalla loukkaantumisten kanssa.
Ei meillä ihmispoloilla ole omalta puoleltamme nöyryyttä käsitellä riitajuttuja. Jos kaikki lisäksi tulee vaadittuna eikä hyvällä mielellä, niin ollaan kaukana, perin kaukana oikeasta.
Jumalan Rakkaus sydämessä vaikuttaa ja auttaa panemaan asioita kohdalleen ajallaan!
En retostele ollenkaan avioliitto asioilla, eivät kuulu tutkimusteni piiriin. Enkä siis häpeä.
Elä anna itsesi pettää itseäsi, elä muidenkaan.
Hellareista et varmaan löydä kuin kolehtihaavin, ja sen täyttäminen olisi sinun tehtäväsi.
Kävin kerran kauan sitten ja ENSIMMÄISENÄ tuli kolehtihaavi eteeni, ja sen loitottua haihduin maisemista.
Et sieltä löydä muuta kuin ehkä paatuneisuutta, no jos se sinulle sopii niin ok.
Asioita voit ehkä hoitaa paremmin siellä missä olet..
Kukaan ei pääse pakeemaan ongelmia maisemaa muuttamalla, ne seuraa perässä.
Ainoa neuvoni on HOIDA asiasi kuntoon kotisiionissasi, ehkä on huonoja sanoja tekoja jotka eivät ole rakkauden-hengen hedelmää yms:
Joskus kuulusi, Kyllä! kerrankin kuuntelin ohimennen erästä radioasemaa, ja siellä sattuikin olemaan Hellareiden ohjelmaa, ja tutulta kuulosti, en voinut kuin sanoa aamenta, ja ihmettelin että onpa elävää puhetta.
No tottahan se oli, itselläni oli sama SUVISEURANAUHA joten kyllä, mutta se Hyvän paimenen ääntä oli, muttei Kuitenkaan Heellareiden suun kautta.
Lakihenkisyys on varmasti lessuilla suurempi ongelma kuin hellareilla paatuneisuus!! Kaikkea on helppo arvostella ja arvioida, ei kaikki helluntaiseurakunnat oo samasta puusta, kuin ei oo luterilaiset kirkotkaan tai lestadiolaisetkaan, riippuu paljon ihmisistä jotka ko seurakunnassa vaikuttavat!! Yleistäminen on niin järjettömän helppoa! Itse käyn missä tuntuu parhaalta, mut se on varmaa että lakihenkisyyttä, paatuneisuutta ja mitä kaikkea muuta... (kaikkea sitä ihmisen vajavaisuutta)löytyy ihan mistä kirkkokunnasta tahansa, se on varmaa!! Elävää uskoakin löytyy samoin kirkkokuntaan katsomatta!! Itse käyn aika paljon helluntai seurakunnassa ja vapaakirkossa... joskus silloin tällöin myös evlut:ssa... ihan missä tuntuu hyvältä ja jossa on tervettä oppia. Taivaspaikkoja ei jaeta sen mukaan mihin kirkkokuntaan kuuluu, vaan sen mukaan asuuko Kristus sisimmässä! Että silleen! Ihmiset osaavat myös syyllistää toisiaan riippumatta kirkkokunnasta... ihan kaikkea löytyy mistä kirkkokunnasta tahansa, se on ihmisistä itsestään kiinni. Mutta seurakunnassa jossa on on tervettä raamatun oppia ja ja katsellaan elämää Kristuksen sovintotyön pohjalta, niin siellä on myös eläviä uskovia, edelleenkin kirkkokunnasta riippumatta!! Että näin ikään... yrittäkäähän ihmiset ymmärtää toisianne enemmän ja ottaa selvää asioista!
Se puolustelee vanhoillisia vaikka ei itse niihin kuulu, eikä sitä hyväksytäkään jäseneksi, yrittää olla vaan "varajäsen".
Tiedät, varajäsen, niitähän saa jostakin Sairaalan puujalka varastosta.
Kyllä siihen syy on. Kun kirjoitat "kotisiionista" se ei ole sama kuin vanhoillislestadiolainen kirjoitus, haluaisit kyllä kovasti olla.
Horiset, koetat jotakin sanoa, mutta mitä.
SANO asia suoraan ja selkeästi.
Kun et kuitenkaa ole, syytä et ole kertonut ? sen takia olet epäluotettava, kun joku kyselee vanhoillisista, esiinnyt vanhoillisena neuvonantajana.
Aivan itsenäni, "esiinnyt vanhoillisena neuvonantajana." todella näin esiinnyn neuvonantajana.
Toki en opettajana, mutta neuvot ovatkin oikeita neuvoja, eivät käy sekayhteisten päätösten kanssa yhteen,no sekö sinua kutittaa ettet itse osaa.
Mielistelemään, eikohän VL-ope sinua suosittele. kohta saatat päästä jäseneksi !
Mielestäni on niin täydellinen ettei uusia jäseniä kaipaa.
En ole huomannut häneltä mitään puuttuvan.
Vai että mielistelen, mitäpä muuta voisi sanoa kuin :o)
...viestiäsi, kun sekoitit minut vuoropuheluusi vakaksen kanssa!
niinkö ajattelit, että ihmisen autuus on siinä, kuuluuko hän ajalliseen organisaatioon nimeltä srk tai rauhanyhdistykseen? en ole itsekään paikallisen ry:n jäsen, noin sivumennen sanoen, eikä se ole minulle uskomisen esteenä. ehkä liityn, ehkä en.
ei ihmistä tee vanhurskaaksi kuuluminen johonkin yhdistykseen, vaan omakohtainen usko.
annahan myös vakakselle oikeus ilmaista itseään - tämä on vapaa palsta. ja asiallisuus viestien sisällössä on myös hyvä muistaa - tämä kaikella ystävyydellä, joonatan.
Te niin taputtelette "hyvä veli,hyvä veli" tyyliin toisianne.
Vai olette kumpikin "ulkojäseniä", no hyvä tietää. :)
...siun kanssais!! vaikka en allekirjoitakaan vakaksen mielipiteitä avioerosta tai alkoholista, en myöskään voi olla kommentoimatta, kun ilkeilet hänelle viesteissäsi. asiallisuutta, hyvä ihminen!
Mutta kun näin kiihkeästi tahdot tietää niin OLEN rauhanyhdistyksen jäsen.
1 Tim 5:1 "Älä nuhtele kovasti vanhaa miestä, vaan neuvo niinkuin isää...". Enhän minä nyt ilkeile, ei vaan meinaa vastata kysymykseen, kiertelee ja kaartelee tuo vakas kuin kotka taivaalla.
...minkään ajallisen organisaation jäsenyys ei vanhurskauta ihmistä, olipa se luterilainen kirkko tai rauhanyhdistys, jos sydämeltä puuttuu elävä usko. viimeisenä päivänä ei kysytä minkään organisaation jäsenyyttä, vaan sitä, ovatko synnit anteeksi ja onko nimi kirjoitettuna elämän kirjaan taivaassa. se on olennaista.
Kannatti tivata, nyt ois mielenkiintoista tietää miksi olet kertonut ettet ole jäsen ? pilkanko takia vai saa kirjoittaa vapaammin ? no, parempi joka tapauksessa jäsen reilusti jos kerran on.
No kyllä kai sen Vakaksen jäsenyyden kaikki tätä palstaa seuraavat ovat tienneet.
Vaikka hän ilmoitti katuvansa syntejänsä. Kyseessä oli pk-seudulla seurakunnan vanhimmistossa ollut pedofiili. Vanhoillislestadiolaisuudessa niin ei tehdä. Eli siitä voi päätellä kumpaan kannattaa kuulua.
(Ja 70-luvun muistojaan kaivelevien kannattaa katsoa peiliin ennenkuin vastaa. Miksiköhän kritiikki pitää kaivaa vuosikymmenien takaisista asioista, joista itse en edes tiedä mitään ja joista ei täälläkään ole tasapuolista tietoa?)
Kommentoin sillä olettamuksella, että pidät nykyisiä veeälliä armollisempina kuin helluntailaisia kyseisessä tapauksessa. Ja sen perusteella myös oikeassa olevina.
Käskit ensin meidän 70-lukua muistaneiden katsoa peiliin. Viime yönä siihen tosissani usein vilkaisinkin. Näky peilistä ei ollut hullumpi!
Kun siis veeällien mukana oleva pedofiili/insestiili jää kiinni tekosistaan, niin jos katumusta löytyy, anteeksiantamusta ei evätä. Ristinryövärin ja Jeesuksen esikuvan mukaan, suuretkin synnit saa kerralla anteeksi ja ne unohdetaan. Näinhän se menee. Näinhän sen pitää mennä.
Kun siis käry käy tälle tyypille ja hän on veeällien porukassa, niin hän varmasti osaa osoittaa katumuksensa oikealla tavalla ja oikeilla sanoilla, että se veeällille kelpaa. Katumuksen syvyyttä ja vakavuutta ei voikaan/saakaan mitata.
Mutta näin raskaissa vääryyksissä asia ei ole mielestäni näin yksinkertainen, ainakaan maallisessa mielessä. Asiaa ei saa painaa villasella ja olla kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.
Minä äitinä ja mummona en uskaltaisi tällaiselle henkilölle antaa lapsia hoitoon tai opetettavaksi päiväkerhoon, peruskouluun, uimahalliin... Enkä haluaisi häntä työkaverikseni kyseisiin paikkoihin. Olenko itse armoton?
Onneksi maallinen laki on puolellani. Jos tämä vl-pedofiili/insestiili on kärynnyt julkisesti, niin merkinnät maallisissa kirjoissa panevat kapuloita rattaisiin ja työura estyy. (Vaikka asia olisi seurakunnassa jo kunnossa)
En minä ole mikään mittamummo toisten synteihin. Jumala näkee tuollaisenkin ihmisen sisimpään. Monesti vain ihmisinä pelkäämme ja arvailemme, että henkilö voi olla niin kieroutunut tai tunnevammainen tai muuten henkisesti vinksahtanut, että hän ei itse mahdollisesti koskaan tule ymmärtämään tekojensa seurauksia ja taipumus jää tallelle.
Millaisen pitkän terapian henkilö tarvitsee? En ole asiantuntija tässä, mutta jotain sentään olen kuullut ja tutkimuksia lukenut. Onko paljon toiveita paranemisesta?
Minulla on huoli omista ja muiden pienistä lapsista. Työskentelen lasten parissa ja sitä kautta tiedän, millaisia tuhoja ja vammoja sairaat aikuiset voivat näille pienemmille tehdä.
Jos Sinä tiedät noin paljon vl-asioista, niin sitten Sinulla on varmasti tieto siitä, miten pedofiilejä on seurakunnassanne hoidettu. Luultavasti et halua tarkemmin paljastaa. Ei tarvitsekaan, minulle riittää tieto, että heitäkin siellä on ollut ja on ehkä nytkin.
Tuo "Erään miehen" Juttu. Olipa siinäkin aihetta leuhkia, huh huh. Heillähän ehkäisyn käytöstäkin erotetaan jo seurakunnasta.
Lestadiolaisuudessakin on monia vääriä tulkintoja anteeksiannosta. Ensinnäkin tuo. että riittäisi muka anteeksianominen seurakunnalta, sen joltakin "ymmärtäväiseltä", jos on esimerkiksi sekaantunut omiin lapsiinsa (insesti). Sehän on vimeinen paikka, missä parannusta tällaisista synneistä tehdään.
Kyllä ensin pitää korjata syntiensä tuhoja niiden kanssa joita on teollaan ehkä lopuksi elämäänsä vammauttanut, (jos se vielä suinkin olisi edes vähäisessäkin määrin mahdollista).
Mutta mitä vielä? Kerran pöntöstä asti julistettiin synniksi, kun lapset vetivät pappi-isänsä oikeuteen, heihin kohdistuneesta insestistä. Lapset olivatkin niitä väärintekijöitä, kun eivät antaneet anteeksi!!!
Kuvottaa moinen julistus seurakunnassa. Nimiä en mainitse, enkä paikkakuntaa missä tämä tapahtui, mutta on täyttä totta.
Vähintäänkin olisi ollut oikein, että tuo isä olisi alistunut oikeudenkäyntiin hyvin nöyränä,
mitä hän siitä puhujille ryhtyi valittamaan.
Näkökanta ja siihen tuleekin suhtautua todellisella vakavuudella.
"Kun siis käry käy tälle tyypille ja hän on veeällien porukassa, niin hän varmasti osaa osoittaa katumuksensa oikealla tavalla ja oikeilla sanoilla, että se veeällille kelpaa. Katumuksen syvyyttä ja vakavuutta ei voikaan/saakaan mitata.
Mutta näin raskaissa vääryyksissä asia ei ole mielestäni näin yksinkertainen, ainakaan maallisessa mielessä. Asiaa ei saa painaa villasella ja olla kuin mitään ei olisikaan tapahtunut."
Tuossa äskeisessä kommentissasi on kaiksi asiaa. On anteeksiantamus, joka riittää yli kaikkein syntien, jos anoo ja sitten on maallinen laki, jolle tulee olla kuuliainen. Teot, jotka on tuomittavia maallisessa laissa tulee saattaa uskovaienkin maallisen tuomioistuimen eteen riippumatta siitä, onko ihminen uskovainen ja onko synnit anteeksi vai ei. Ei anteeksi antamus sovita syntiä kuin Jumalan kanssa, mutta maallisen oikeuden eteen on silti mentävä, jos näin halutaan tehdä ja nähdään se tarpeelliseksi.
Sormien läpi katsominen on väärin, mutta se ei ole väärin, jos Jeesuksen veressä korjaa asioita.
kuin x-vl:lle, että anteeksi anto on Jumalan säätämys jokaselle sen anovalle oikeus kuulla Jeeuksen nimessä ja veressä. Tämä ei poista kuitenkaan sitä kuuliaisuutta maallista esivaltaa kohtaan, joka on myös Raamatun kehoitus uskovaiselle kuuliaisuudeksi.
Kyllä rikos on sovitettava maallisen lain edessä sekä Jumalan edessä. Jumalan edessä sovittaminen on asioiden sopimista niiden kanssa, joita vastaan on rikkonut. Jos anteeksianto pyyhkii asian niin, ettei ole tahtoa lähteä sitä viemään maallisen lain eteen niin ei siinä mitään silloin, mutta jos asia halutaan viedä lain eteen niin ei sitä synniksi voida lukea.
Meillä kaikilla kansalaisilla on oikeus turvata lakiin ja meillä on myös velvollisuus toimia lain kuuliaisuudessa ja puuttua epäkohtiin, jotka havaitsemme maallisen lain rikkeeksi tulleen.
Siis kun uhrilta on pyydetty anteeksi ja hän on antanut anteeksi, niin hän ei välttämättä haluakaan viedä asiaa oikeuteen, mutta ei tee syntiä, jos viekin oikeuteen? Ymmärsinkö?
Jos anteeksi on pyydetty/annettu, tuskin vl lähtee raastupaan toista veeällää vastaan, vaikka lupa olisikin. Näin luulen.
Kaikista siistein vaihtoehtohan on se, että sovitaan asia ja unohdetaan. Mutta silloin tekijöiden ja uhrin terapia jää tekemättä ja paha asia voi jäädä kuitenkin jonnekin myrkyttämään elämää.
Tietämässäni tapauksessa vl-uhriperhettä yrittivät uskonystävät estää lakitupaan menosta vihjailemalla rahanahneudesta yms. Asia oli kuitenkin niin raskauttava, että se meni oikeusasiaksi jo viranpuolesta. Tuskin uhriperhe olisi jaksanut lähteä vaatimaan oikeutta. Itse uhri, vl-nuori aikuinen ei ikinä olisi voinut sitä tehdä. Kyse ei ollut tämän ketjun aiheesta.
Pelkään, että tätä anteeksiantamista ja sitten unohtamista käytetään painostuskeinona, jotta asiat eivät tulisi julkisuuteen. Uhrit yrittävät sitten jatkaa elämäänsä tämän purkamattoman taakan kanssa. Ja tuntevat mahdollisesti syyllisyyttä, kun asia rassaa heitä eikä unohdu millään. Näin arvelen. Haluan kuulla korjaavia mielipiteitä, jos olen väärässä.
tuomita kaikkia hellareita sen perusteella miten yhdessa hellariseurakunnassa on vanhemmisto toiminut pedofiilin suhteen. kyseessa heilla ei ehka ollut anteeksiantamattomuus, vaan se, etta olisi ollut epamukavaa heille ja kaikille seurakuntalaisille pitaa pedofiili (entinen tai ei) seurakunnassa.
mita jos he eivat tunteneet ko. miesta, ja tama mies olisi valehdellut etta katuu tata syntia mutta ei oikeasti olisikaan? sitten kaikkien lapset seurakunnassa olisivat olleet vaarassa taman miehen lasnaollessa. milta sinusta tuntuisi jos seurakunnassasi olisi pedofiili joka sanoo katuvansa sita, mutta et esim. tuntisi koko miesta?
jos mina olettaisin olleeni tuossa tilanteessa ja minulla olisi lapsi/lapsia, en oikeastaan ihmettele etta he eivat halunneet tata miesta seurakuntaan. ja jos olisivat, se olisi varmasti ollut epamukavaa minulle ja muille olla taman miehen lahettyvilla ja tietaa hanen menneisyytensa ja raakalisuutensa. kyseessa ei siis valttamatta ole anteeksiantamattomuus, vaan etta se oli heidan mielestaan paras vaihtoehto. en tieda oliko se oikein Jumalan silmissa toimia niin vai ei, mutta uskon etta he tekivat minka parhaakseen nakivat.
Hyvä kommentti, sinä ja x-vl puhutte täyttä asiaa. Siis katumus ja anteeksiantamus ja sen jälkeen teon maalliset, lain mukaiset seuraukset eli oikeudenkäynti. Näinhän se menee muutenkin, esim. pahoinpitelyjen, varastamisen, henkirikosten jne suhteen.
Vähän eriävänä, mielestäni hengelliset ja ajalliset pitää ajallisten asioitten hoitamisen yhteydessä eroitaa toisistaan.
Moni asia jää ajallisesti hoitamata, juuri hempeitten sekoilujen ansiosta.
Tokihan voimme luottaa siihen että ajallinen esivalta voi vapahtaakkin lieventävien asian tähden.
Mutta jos on es: varastanut niin ainakin varkaan tulee hoitaa se asia myös sen kanssa jolta on omaisuutta riistänyt, ei vain että pyytäiis anteeksi, ja pitäisi varastamansa.
Näin tapahtuu avioeroissa Synti annetaan anteeksi, mutta ajallinen asioitten hoito estetään.
Jos varkauteen vertaamme niin siellä onkin suuri varaskopla joka ei tahdo varastamiaan asioita halua luovuttaakkaan omistajilleen.
Vaikka Kristillinen käytäntö näin vaatii.
Paras tapa olisi hoitaa asiat sillä tavalla, ettei tarvitsisi ketään välimiestä selvittelemään asioita, mutta joskus se on vain mahdotonta.
On todella siunaus, jos uhri pystyy antamaan sillä tavalla anteeksi sydämmestään, ettei siitä eteenpäin tarvitsisi mitään jatkotoimenpiteitä. Oikeus on maallinen esivalta, eikä sen suoma turva ole todellakaan synti kenellekään.
"Kaikista siistein vaihtoehtohan on se, että sovitaan asia ja unohdetaan. Mutta silloin tekijöiden ja uhrin terapia jää tekemättä ja paha asia voi jäädä kuitenkin jonnekin myrkyttämään elämää."
Tässä on se vaikein asia, että tekijä on pääsääntöisesti jollakin tavalla sairas ja tarvitsee hoitoa omasta vastaan hangoittelusta huolimatta. On jopa vastuutonta todeta tekijän olevan sairas ja jättää asia sen riskin varaan, että teot voivat uusiutua. Oikea rakkaus ja myös tekijän sairaudesta huolehtiminen maallisin keinoin on lähimmäiselle velvollisuus.
Laupiaan samarialaisen vertauksessa Jeesus puhui, kuinka laupias samarialainen vei haavoitetun tien poskesta majataloon hoitoon ja lupasi kaiken maksaa isännälle. Tällä asialla on kaksi merkitystä. Ensimmäinen on hengellisen sielun hoitamisen merkitys ja toisella on sielun maallisen tomumajan hoitaminen myös, joten molemmat tarvitsevat hoitoa jos lähimmäinen näkee niissä haavoja.
"Pelkään, että tätä anteeksiantamista ja sitten unohtamista käytetään painostuskeinona, jotta asiat eivät tulisi julkisuuteen. Uhrit yrittävät sitten jatkaa elämäänsä tämän purkamattoman taakan kanssa. Ja tuntevat mahdollisesti syyllisyyttä, kun asia rassaa heitä eikä unohdu millään. Näin arvelen. Haluan kuulla korjaavia mielipiteitä, jos olen väärässä."
Tässä on paljon myös totuutta, mutta en usko painostuksen olevan kovin laajaa, koska ainahan lähimmäistä halutaan suojella ja auttaa, eikä sitä niinkään haluta julkisuuteen. Sitä voisi itse mennä vaikka peilin eteen ja kysyä varovasti, että miltä tällainen julkisuus itsestä tuntuisi?
Edelleen haluan korostaa, että niin hengellisesti kuin maallisestikin asiat on hoidettava, jotta kenenkään elämää ei turhaan rasiteta
Tietysti on paras tapa sopia antaa anteeksi, mutta myös rikoksen tekijän tulee korvata rikkomuksensa.
Raamattuhan kuvaa erästä, joka jopa NELINKERTAISESTI tahtoi maksaa vääryydellä riistämilleen takaisin.
Olet harvinaisen maltillinen ja fiksu keskustelija vlm:ksi.
Olemmeko mahdollisesti tavanneet palstalla aiemmin toisissa ketjuissa nyt syksyn aikana?
Kyllä mahdollisesti olemme tavanneet.
Kertoisitko tarkemmin, etten samoja juttuja toistelisi!
Muistatko itse tarkemmin minut ja viestini?
Vai olenko hukkunut massaan?
Minä olen erikoistunut tiettyihin ketjuihin ja aiheisiin, joten minut on helppo muistaa senkin takia. Mutta etkö Sinä muistakaan?
Minä en muista kirjoittaneeni koskaan VL_miehelle kovinkaan henkeviä, mutta eräälle toiselle...
erittäin lämpimästi ja selvästi sinut, etkä ole hukkunut massaan ollenkaan.
Tuo oli melkeinpä imartelevaa kuulla.
Ihanko erittäin lämpimästi muistat? Vielä parempi! Muistamiseen lienee hyvä syykin?
Kunpa itsekin muistaisin/tietäisin Sinut.
Taidan olla jo liian vanha ja horisko.
Täytyy ruveta oikein miettimään ja katsemaan omia tulosteita, löytyykö sieltä ketään VL_miestä tai vastaava...
Ihan koko sydämmen lämmöllä muistan sinut.
Muistamiseen on erittäin hyvä syy.
En kyllä ansaitse tuollaista muistamista Sinun taholtasi. Taitaa poskeasi vieläkin kuumottaa...
Olen valmis sopimaan asian ihan oikeasti, ettei meidän tarvitse kartella toisiamme tällä palstalla. Yritän ottaa opikseni ja tutkailla itseäni kaikkien kokemusten ja palautteiden valossa.
En tiedä miten pitkälle ymmärrät viestejäni, mutta en halua, että kenenkään kanssa ovat kinkkiset ja hankalat välit. Ei todellisessa eikä keinomaailmassa!
Sydämen lämmöllä muistan Sinua tällä hetkellä!
Pyydän anteeksi Sinulta ja annan anteeksi Sinulle, vaikka et tuntisikaan väärin tehneesi minua kohtaan.
Suo siellä, vetelä täällä!
Ymmärrys hoi, äly älä jätä!
En hoksannut kysyä, mikä on se "erittäin hyvä syy" muistamiseesi.
Voisitko kertoa sen minulle? Se on varmasti tärkeä tieto ja jää vaivaamaan minua, jos et kerro.
...puheet, joilla saa toisen mielen pahoitettua eivät ole kenenkään suusta oikein ja siihen minä olen sortunut heikkoudessani. Tätä minä pyydän anteeksi ja koitan muistaa sen Jeesuksen rakkauden käskyn, jolla selviää hankalimmastakin tilanteesta.
Oma kunnia ja oma taito voivat helposti sokaista ihmismieltä ja siinä saattaa mieleltään kasvaa liian suureksi, jolloin rakkaus peittyy lihan mielen alle ja tulee tilalle rakkaudettomuutta.
Omat virheeni haluan tunnustaa ja haluan oppia niistä ja pyydän omaa taitamattomuuttani sekä ylpeyttäni anteeksi. Annan Sinulle anteeksi kaiken, jotta pieninkään asia ei jää mieleeni häiritsemään ja haluan unohtaa ne asiat täydellisesti.
Armon meri on niin syvä, ettei yksikään asia sieltä palaa kun ne kerran sinne upotetaan.
Onnellista ja siunattua Uutta vuotta sinulle ja perheellesi.
...tarkalleen sitä erittäin hyvää syytä, mutta omaa mieltäni jäi vaivaamaan oma kömpelyyteni ja taidottomuus, jolla tiesin saaneen pahaa aikaan ja sitä en ole pystynyt unohtamaan. Siksi olet ollut mielessäni ja Sydämmen lämpö on tullut ympäröimään muistellessa sinua. Yksinkertaisesti minä tein värin ja silloin asioita pitää korjata, jotta sydämmellä olisi sekä lämpö, että rauha.
Nyt oloni on kohentunut kummasti.
Mietin tuossa heräillessäni Sinua ja minua.
Varauduin siihen, että et vastaa minulle enää.
Jos niin olisi käynyt, ei sekään olisi minun sydämen tilaani muuksi muuttanut Sinun suhteesi.
Olipa viestisi mieluisa ja liikuttava näin aamutuimaan. Ei me varmaan kovin kaukana toisistamme olla, koska tällainen ymmärrys välillemme syntyy? Noh sitä ei kannata miettiäkään.
Joulu ei mennyt kuitenkaan pilalle tämän takia eikä muutenkaan, vaikka tietysti muistin minäkin oman suuttumiseni.
Toivotan Sinulle, vaimollesi ja lapsillesi Hyvää ja Siunattua Uutta Vuotta ihan sydämeni pohjalta asti. Samalla voisi toivottaa jo valmiiksi Hyvää Tulevaa Joulujuhlaakin, koska se jäi minulla sanomatta!!
Jumala meitä kaikkia varjelkoon ja auttakoon ja antakoon Rakkautta lähimmäisten kohtaamiseen!
...puhtain liinavaattein Rakkaudessa ja hyvässä sovussa eteenpäin keskusteluja.
Voit tehdä täällä elämässä valintoja niin paljon kuin haluat, joista vastaat sitten viimeisellä tuomiolla.
Rukoile Jumalalta, että antaa sinulle ymmärrystä tehdä oikea valinta, koska viimeisellä tuomiolla se on myöhäistä.
Sama rääväsuinen uskosta mitään tietämätön, joka vaihtaa välillä palstaa, samat jutut eri nimimerkki vain vaihtuu.
Palsta, johon kirjoitan. En voi sille mitään, jos joku käyttää samaa nimimerkkiä toisella palstalla.
Kumoatko tuon äskeisen mitä kirjoitin?
Yritähän Siru pieni kasvaa aikuiseksi. Tuollaiset pelottelut pitäisi jo 2000-luvulla heittää romukoppaan. Kysyjän ongelmahan näyttää olevan uskonnollinen riippuvuus, jota hän on vaihtamassa toiseen, vaikka hänen pitäisi vapautua. Hän on avun tarpeessa, ei pelottelun.
Ja sinulla on eri palstalla eri nimi, jutut on samanlaiset : Minä tiedän kaiken enkä usko mihinkään muuhun kuin omaan "uskoon".
Raamattu sanoo selkeästi, ettei ole kuin yksi oikea usko, johon voi ainoastaan Jumala auttaa sisälle, jos se on hukassa ja siten Jumalan puoleen rukous on ainoa oikea tie löytää oikea usko.
Raamattu on todella pelottava niille, jotka ei halua uskoa siihen.
Kohta sinua eniten pelottaa lukea?.
Eivät kai Raamttua sentään ne yleensä pelkää, jotka eivät usko! Uskovathan sitä voivat pelätä tai mieleltään epävarmat.
Kerran lapsena kastetun ei pidä mennä uusintakasteille, sillä on vaara niissä imeä sisäleen uuden hengen, joka on antikristuksen henki eli pelkkä aidon jäljitelmä omine ihmeineen.
"tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille,jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua." 2Tess2:9-10
tosin väärällä ovella.
eihän uskovan pidä estää ihmisiä seuraamasta Raamatun sanaa elämässä ja opissa vaan kehoittaa siihen.
Tuo sinun vetosi on kyllä aika vanhaa ja tehokkaaksi koettua.
Samoin konstein kirjanoppineet yrittivät estää ihmisiä seuraamasta Jeesusta.
Osaat jopa raamattua ??
Se valo joka sinussa on taitaakin olla (pimeyttä) vääränpelkoa,koska et sittenkään tunne kirjoituksia,etkä Jumalan voimaa!!
Samalla kiivaudella taistelet kuin muslimitkin.
No saattaa olla,että sinutkin nähdään vielä kastejonossa,kunhan valaistut.
"Niin hän sanoi: Katsokaa, ettei teitä eksytetä.
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: Minä se olen, ja Aika on lähellä. Muta älkää menkö heidän perässänsä." Lk.21:8
"Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin." Mt.24:24
"Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan, Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa." 1.Joh.4:1-3
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia, ja
sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa? Ja silloin minä lausun heille julki; Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät." Mt.7:22-23
...kertoa mistä tuo laittamasi jae kertoo!
Ei Raamattua lueta ottamalla jae sieltä, toinen täältä! vaan on aina ymmärrettävä - (Asia kokonaisuus)! jos jakeen jostain irroittaa ja siteerata sitä siinä kyseessä olevassa aiheessa!!!
Asian kokonaisuushan saattaa käsittää 10/20 tai jopa paljon useampiakin jakeita! joten yhden jakeen irroittaminen omasta asiakokonaisuudestaan on Raamatun sanan "raiskaamista" jos sen liittää vain "omaa korvasyyhyänsä" pönkittämään! ja vääristää itselleenkin oikeanlaisen Raamatun lukemisen tavan.
Saat varnasti oikeanlaista tietoa tuosta lapsikasteasiasta jos vain haluat olla asiassa rehellinen itsellesi ja ennenkaikkea olla rehellinen "Raamattua kohtaan" eli Jumalan ilmoitusta kohtaan!
Kirkon "sylilapsi kaste" on katolisen kirkon luoma oppi jota ei lainkaan Raamattu tue.
Jeesus sanoi opetuslapsilleen-
>>Mark 16:15 Ja hän sanoi heille:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille"!.
16 "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu"!; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.>Siis kuten Paavalikin sanoo-
>>Room. 10:17
"Usko tulee siis kuulemisesta"!, mutta kuuleminen Kristuksen "sanan" kautta.>Matt 3:13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
14 Mutta tämä esteli häntä sanoen:
"Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus".
Silloin hän salli sen hänelle.
16 (Kun Jeesus oli kastettu), (nousi hän kohta vedestä), ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".
"Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille:.Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen." /Mk.9:36,42)
"yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa." (Ef.4:5)
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, MINÄ OLEN TEIDÄN KANSSANNE joka päivä maailman loppuun asti.
vääristellen yhdistää Jeesuksen sanat lapsista ja aivan eri kohta kasteesta, jossa kohdassa ei puhuta lapsista mitään.
Tämä on tyypillinen kasteopin vääristelijöiden ja valhevelhojen tapa yrittää harhauttaa ihmisiä.
israelilaiset, Jumalan kansa, jotka eivät Jeesusta Kristusta tunnusta?