Mitä kautta ohjaudumme; kommentti Cesaren viestiin

Tuolla alempana Cesare otti mielestäni hyvin puheeksi asian, joka on tosi tärkeä. Lesboja mitataan aina lesbouden kautta eli siis sukuelimistä käsin. Jos lesbo tekee jotakin, se johtuu siitä tai ei johdu siitä, että hän on lesbo. Se on ihan älytöntä ja ala-arvoista. Ihmisen toimintaa ohjaavat aivot, järki ja tunteet ja ne sijaitsevat yläpäässä. Alapäässä sijaitsee lähinnä viettitasoa olevat elimet, joille kyllä luulisi ohjauksen tulevan yläpäästä. Eli lesbo ei raiskaa siksi, että on lesbo vaan sikis, että on raiskaaja, tai ei ole päällekäyvä siksi, että on lesbo, vaan siksi, että on päällekäyvää sorttia. Aivan sama juttu miehillä. Käyttäytymisestä, toisen ihmisen huomioon ottamisesta yms. asioista on kyse.
3512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

noin minäkin ajattelen.

Äänestä

Mistähän oli kun joskus luin, samapa kai tuo. Suurimmalla osalla raiskaajista ei ole kyse seksistä eikä seksuaalisuudesta, vaan vallasta. Halusta saada alistaa toinen täysin tahtoonsa, häpäistä toinen ihminen. Raiskaaja jolle on tehty kemiallinen kastraatio on jatkanut toimintaansa, vaikkakin hieman eri muodossa, pahoinpitelemällä ja muuten alistamalla. Johan tuokin todistaa, että aivoista, eikä jalkovälistä suurimmaksi osaksi nuo jutut on kiinni.

Äänestä

Cesare palautti keskustelua oikeille raiteille. Nuo palstalle änkeytyneet lesboja yleistävästi haukkuvat viestit ilmentävät enemmänkin kirjoittajien omaa kaunaa ja ennakkoluuloja, kuin todellisuutta. Lesboissa on kauniita/rumia, älykkäitä/vähemmän älykkäitä, vahvoja/neuroottisia, lempeitä/väkivaltaisia jne jne biologisesti ja psyykkisesti samassa suhteessa kuin muussakin väestössä keskimäärin. Vain ympäristön paineet meidän kaltaistamme vähemmistöä kohtaan sekä käytännön vaikeudet löytää luontevaa kumppania stressaavat tavallista enemmän.

Jos joku todella uskoo yksipuolisiin yleistyksiinsä, on pakko sanoa, että hän tekee johtopäätöksiä äärimmäisen rajoittuneen otoksen perusteella. Hän ei todennäköisesti tunnista meitä lähiympäristössä olevia lesboiksi. Tunnen vain muutamia meikäläisiä, he ovat mielestäni aidosti viehättäviä, myönteisiä, vastuuntuntoisia naisia, auttavaisia. Vastustamattomia. Bailuissa näkee tietysti laajempaa kirjoa meistäkin, mutta niinhän se on, että yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä...onneksi näin on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks rakastunut kirjoitti:

Tuolla alempana Cesare otti mielestäni hyvin puheeksi asian, joka on tosi tärkeä. Lesboja mitataan aina lesbouden kautta eli siis sukuelimistä käsin. Jos lesbo tekee jotakin, se johtuu siitä tai ei johdu siitä, että hän on lesbo. Se on ihan älytöntä ja ala-arvoista. Ihmisen toimintaa ohjaavat aivot, järki ja tunteet ja ne sijaitsevat yläpäässä. Alapäässä sijaitsee lähinnä viettitasoa olevat elimet, joille kyllä luulisi ohjauksen tulevan yläpäästä. Eli lesbo ei raiskaa siksi, että on lesbo vaan sikis, että on raiskaaja, tai ei ole päällekäyvä siksi, että on lesbo, vaan siksi, että on päällekäyvää sorttia. Aivan sama juttu miehillä. Käyttäytymisestä, toisen ihmisen huomioon ottamisesta yms. asioista on kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu