Näitä viestejä lueskellessa olen huomannut, että te todella luulette olevanne suuria johtajia, koska olette vastanneet muutamaan monivalintakyssäriin oikein. Fy fan, te ootta idiootteja. T: blivande advo
KTM-apinat
Arsuli
112652
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joku on katkera, kun ei ole päässyt kauppasurkeaan, joten on joutunut menemään ammattisurkeaan.
Parasta, että keskityt vain niihin lakikirjoihisi.
Niin tai näin voin sanoa, että olen tyytyväinen opintoihini kauppakorkeassa enkä ole edes suuri johtaja. Olen saanut koulutustani vastaavan työn, kohtalaisen hyvän ansiotason sekä paljon paljon tietoa, jota joka päivä käytän. Eli vaikka pääsykokeet olisivatkin helpot niin halukkaista pyrkijöistä joka vuosi jää aino iso osa ulkopuolelle. Suosittelen KTM opintoja sekä Vaasaa opiskelupaikkana.
Ihan tyytyväinen tosiaan olen laadukkaimpaan koulutukseen, jota Suomessa voi saada valmistuttuani kauppakorkeasta. Alkuperäiselle kirjoittajalle vain tiedoksi, että katkeruudella ei saavuteta mitään, myönnä se, että kaikista ei välttämättä ole yliopistoon, vaikka halua tosiaankin olisi.
Aikoinani lueskelin HKKK:n pääsykokeisiin melkein kolme kuukautta (-no joo, ehkä vähän turhaa varmistelua mukana), oikikseen riitti n. 6 viikkoa. Perslihaksistahan näissä vaan loppupeleissä oli kyse. Turhaa siis on sisäänpääsyllä kenenkään elvistellä, ulospääsyllä ehkä vähäsen, kunnon uraputkella paljonkin...
ja käytin vain järkeäni niin pääsin sisään? Olisin päässyt lääkikseenkin kun kävin kokeen tekemässä sain 95p, käytin vain järkeäni. Oikiksen kokeet olivat ihan aloittelijoille tehtyjä siitäkin selvisi kun mietti jotain 30sek per tehtävä ja käytti järkeä.
Ihmetyttää vain, miksei Suomen tiede-elämässä näy näitä nuoria neroja, joilta onnistuu aivan mikä tahansa. Olisihan se mahtavaa, jos Suomeen saataisiin taas muutama Nobelin palkinto ja saajana olisi alle 25-vuotias viisinkertainen tohtori, joka olisi jo ratkaissut maailmankaikkeuden luonteen, elämän tarkoituksen, syöpätautien hoidon ja fuusioenergian tuottamisen, tärkeimmät saavutukset nyt mainitakseni.
...muita tärkeitä, "suomen laadukkaimmassa paikassa" tutkittavia kysymyksiä kuten
Miten saisimme teinit ostamaan?
Miten saisimme lapset yhä nuorempina kuluttamaan?
Miten loisimme mielikuvia joihin ihmiset onnettomina pyrkivät, ostamalla tietnkin?
Miten keplotella kvarttaalikapitalismin keinoin, että tilit näyttävät hyviltä ja yrityksen tulos hyvältä, että yritykselle saadaan vielä hetkeksi rahoittajia taakse?
Siitä onkin syytä olla ylpeä että noin hienoja asioita opiskelee.
Maailmankaikkeuden syvintä olemusta ja syöpälääkkeitä, katsokaa niiden alojen opiskelijoita alaspäin, tehän olette kunkkuja.
Jos nyt katsotaan Suomen nykyistä liike-elämää ja sen tilannetta, niin eivät nuo tulokset tuollakaan alalla kansainvälisesti häikäiseviä ole. Mitä nyt on ostettu muutamalla miljardilla Saksan ilmatilaa, mutta siinäkin rahavirta kävi väärään suuntaan.
Kotiinpäinvedon tulokset ovat kovin vähäisiä, korkeintaan muutamia satoja miljoonia; Enronit ja Parmalatit ovat vielä kaukana. Joten itsenne kehumisen sijasta menkää häpeämään osaamattomuuttanne!
Mitä vikaa kapitalismissa senkin pesukarhunaamainenkommunistisalaatinpurija?
Se on hyvä, että tiedät jopa YHDEN aineen mitä siellä opetetaan!