Olen ollut masentunut jo monta vuotta, ja tänä syksynä minut otettiin laitoshoitoon. Minulla diagnosoitiin vaikea psykoottinen masennus, joka johtuu huonoista ja todella tasapainottomista kotioloista. Olen siis ollut 15 ja puoli vuotta äidin hakattavana ja halveksinnan kohteena.
Olen myös kärsinyt kolme vuotta todella julmasta koulukiusaamisesta, joka on kehittänyt minulle sosiaalisten tilanteiden pelon.
Olen jatkuvasti ahdistunut ja täysin sulkeutunut, saan vaarallisia raivokohtauksia ja viiltelen itseäni. En pysty kontrolloimaan tekojani, esim. tuota viiltelyä, ollenkaan. Olen itsetuhoinen, mutta en oikeastaan toivo kuolemaa, se on minulle täysin yhdentekevä asia. Ei olisi mitään väliä, vaikka kuolisinkin. Kerran olen yrittänyt tappaa itseni viiltelemällä.
Minulle määrättiin lääkkeeksi Seroquel. Mutta tästä lääkkeestä ei ole ollut mitään apua, vaikka olen syönyt sitä jo kuukauden. Olen nyt joululomalla, mutta joudun ensi viikolla palaamaan sairaalaan, koska hoitoni jatkuu. Aion silloin kyllä valittaa tuosta lääkkeestä, mutta on aika kurjaa/vaarallistakin olla nyt "ihmisten ilmoilla", koska pelkään jatkuvasti satuttavani itseäni, jos saan sellaisen kohtauksen.
Kysyisinkin, onko kenelläkään kokemuksia Seroquelista? Toimiko se teillä? Oliko siitä apua? Miten kauan meni, ennen kuin se alkoi vaikuttaa? Kiitos vastauksista, ne tulevat todella tarpeeseen!
Olen myös kärsinyt kolme vuotta todella julmasta koulukiusaamisesta, joka on kehittänyt minulle sosiaalisten tilanteiden pelon.
Olen jatkuvasti ahdistunut ja täysin sulkeutunut, saan vaarallisia raivokohtauksia ja viiltelen itseäni. En pysty kontrolloimaan tekojani, esim. tuota viiltelyä, ollenkaan. Olen itsetuhoinen, mutta en oikeastaan toivo kuolemaa, se on minulle täysin yhdentekevä asia. Ei olisi mitään väliä, vaikka kuolisinkin. Kerran olen yrittänyt tappaa itseni viiltelemällä.
Minulle määrättiin lääkkeeksi Seroquel. Mutta tästä lääkkeestä ei ole ollut mitään apua, vaikka olen syönyt sitä jo kuukauden. Olen nyt joululomalla, mutta joudun ensi viikolla palaamaan sairaalaan, koska hoitoni jatkuu. Aion silloin kyllä valittaa tuosta lääkkeestä, mutta on aika kurjaa/vaarallistakin olla nyt "ihmisten ilmoilla", koska pelkään jatkuvasti satuttavani itseäni, jos saan sellaisen kohtauksen.
Kysyisinkin, onko kenelläkään kokemuksia Seroquelista? Toimiko se teillä? Oliko siitä apua? Miten kauan meni, ennen kuin se alkoi vaikuttaa? Kiitos vastauksista, ne tulevat todella tarpeeseen!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pienenä lisäyksenä voisin sanoa, että Seroquel on kylläkin auttanut unettomuuteeni. Sammun joka ilta n. tunnin lääkkeen ottamisen jälkeen ja nukun melko sikeästi aamuun asti. Tosin joskus heräilen yöllä, mutta onneksi pystyn nukahtamaan uudelleen.
Ennen olin iltaisin todella levoton ja kesti aina n. pari tuntia, ennen kuin nukahdin jotenkin. Kaikki ajatukset pyörivät päässäni yhtenä sekasotkuisena "möykkynä". En pystynyt lainkaan hallitsemaan niitä.
Mulla seroquel iltalääkkeenä 4x25 ja auttaa uneen. Nenä ja hengitystiet tahtovat mennä tukkoon ja joudun ottamaan siihen ataraxia ja nasolinia sumutteena kyytipojaksi, jotta nukkuminen on mahdollista.
Mielialaan mulla on sitten ihan toiset lääkkeet eli ennen efexor 225 ja remeron 60-90mg, nyt aurorix ja sustanon250 testosteronikorvaushoito, jolla ainakin miehillä alhaisten testotasojen kyseessä ollessa on apua.
Aika pienellä lääkityksellä kuitenkin vielä olet jos ongelmat ja tila on vakava. Tuohon on varaa lisätä pelkäämättä sivuvaikutuksia muutakin. Valmiste kannattaa kyllä vaihtaa jos vastetta ei ala tuntua ja olo pysyy alhaalla. Vaihto on aina tietty hiukan arpomista ja vaikea hetki, mutta jos toinen ei auta niin se kannattaa vaihtaa toiseen.
Olen todella pahoillani kotioloistasi.Minua äitini hakkasi..ja kaikki pitivät minua kamalana kakarana..kun olin sitten ylivilkas ja tein pahojani,.Kierre jatkui..tein pahojani ja äiti hakkasi..jne.Kukaan ei ymmärtänyt.lopulta tunsin itseni täysin paskaksi.koulussakin kiusattiin..mutta pistin kaiken vain omaksi syykseni.Olinhan täysin paska ja ilkeä kakara..minuahan sai kiusata,olin ansainnut sen.
Koko nuoruuden kärsin huonosta itsetunnosta ja ahdistuksesta.Etenkin miehet pelottivat..en osannut olla luonteva miesten keskellä,koska äitini opetti,että kaikki miehet ovat pettureita ja käyttävät naisia vaan hyväkseen.
Oman miehenikin valitsin äitini tekemän mallin mukaan pelottavan ja kovan auktoriteetin omaavasta miehestä.Olin hellan ja "nyrkin" välissä melkein 20 vuotta.Meinasin muutama vuosi sitten erota..mutta tässä vain kuitenkin olen.
Olen käynyt erilaisissa terapioissa..syönyt lääkkeitä..ollut niistä aika-ajoin riippuvainenkin.Nykyisin minulla on käytössä Zoloft ja sen rinnalla toisinaan tarvittaessa Fluanxol..ne riittävät minulle.Zoloftin vaikutus alkoi mulla n.6-7 viikkoa sitä käytettyäni..sivuvaikutukset alussa olivat melko rankat..mutta siedin ne kuitenkin siinä toivossa,että lääke alkaa vaikuttaa jossakin vaiheessa.
fluanxol on hyvä..koska se lisää toimintakykyä..olen pirteämpi ja virkumpi.On hyvä,että sinä olet hakeutunut hoitoon varhaisessa vaiheessa..sulla,jos kellä on hyvä mahdollisuus parantua täysin..minä olen valitettavasti jo kroonikko.Ikuisesti masentunut..keskusteluterapiat kyllä auttaa,mutta vain hetkeksi.
Olen onneksi oppinut elämään tämän ahdistuksen ja masennuksen kanssa.Kun iskee kurja päivä..niin ajattelen,että tämä on taas tätä..kyllä se siitä taas iloksi muuttuu..jos ei huomenna,niin ehkä ensiviikolla.
Onko sulle määrätty muita lääkkeitä,kuin tuo Seroquel? Ahdistukseen on myös ihan hyviä lääkkeitä saatavilla.Kysele lääkäriltäsi.
Ja jos tuntuu,ettei Seroguel auta riittävästi..niin puhu lääkärillesi siitäkin heti..sillä muitakin on ja aina ei eka lääke tehoa,koska olemme yksilöitä jokainen.
En tiedä,auttoiko tämä kirjoitukseni sinua,mutta tahdoin sinulle vain kertoa,että on muitakin erittäin ahdistuneita,jotka ovat päässeet pahimman yli..ja kuitenkin vielä tässä iässäkin suht terveiden kirjoissa. :)
ps.Omat lapseni olen kasvattanut täysin eritavalla,kuin oma äitini minut.
Minua pelottaa laittaa emailia yleisesti esille. Sinulla oli kuitenkin hyviä ajatuksia, ja tahtoisin pitää jonkinlaista yhteyttä näiltä tiimoilta. Eli jos sinulla riittää rohkeutta neiti 46, laita tietoja, voimme vaihtaa mielipiteitä ja ratkaisuja.
Luen täälä näitä kirjoituksia, näin siinä itseni, sekä isänä, että kärsijänä lapsena. Tarkemmin ajateltuna, siirrän kaiken sen kärsimyksen perheeseeni, jonka olen vanhemmiltani saanut. Näinkö kaikki tekee? Tiedän että teen väärin ja siitä moni kärsii, mutta en voi sille mitään. On tämä elämä kurjaa, kirjoituksen aloittajallekin osanotto. Minä kärsin näin tällä hetkellä tämän aiheuttajana, toiset kärsii kärsijänä. Kaikki me kärsimme, eikö tähän tosiaan ole mitään keinoa? Voisi olla lapsellista sanoa, että kuula kalloon, mutta... sekin on käynyt mielessä, kun ei osaa lapsiaan miellyttää. Tästähän on moni asia lähtenyt. MIten sitä sitten vanhana paappana enää tuota voi anteeksi pyytää, kun tääläkin näkee koko ajan perheen toimimattomuudesta kärsiviä ihmisiä? Ilmeisesti se on niin, että vaikka minulla on paha olo, noin kymmenen vuoden päästä minun lapseni valittavat täälä pahaa oloaan. Ei tämä voi olla todellista. Puhumattakaan siitä, että en ole ainoa. Minua kauhistuttaa kaikki tämä mitä täälä luen, en vain osaa ottaa oikein kantaa siihen, olen vain hämilläni ja häpeän, koska olen itsekin syyllistynyt siihen, että lapseni eivät luultavasti ole aivan täysin onnellisia. Tämä kuitenkin auttaa tässä prosessissa, ja toivon teille kaikille hyvää, sekä toivon, että itsekin saisin vähän järkeä lukiessani tätä palstaa. Parempaa uutta vuotta kullat. Otin ehkä liiaksi p uheeksi omat ongelmani, mutta meitähän on paljon joilla on ongelmia, hoitokeinoja on kovin vähän.
Mennyttä et voi enää muuttaa,ainoastaan tulevaisuuden..ja kukaan muu tulevaisuuttasi ei voi muuttaa,kuin sinä itse!
Helposti se siihen menee,että siirtää omiin lapsiinsa omassa lapsuudessa kärsimänsä vääryydet (niin miehenikin tekee) mutta onneksi itse sitä en enää tee.Varmasti nyt yleistän,kun sanon,että te miehet harvoin osaatte puhua..mietitään itsemurhaa ja mitään muuta tietä ei osata etsiä.Mutta on moniakin teitä päästä pois ahdistuksesta..ja yksi helpoimmista on rehellisyys itselleen (sinähän olet jo aloittanut itsetutkiskelun) ja puhuminen.
Ja helpoin tie puhumiseen,on hakeutua keskustelemaan ammattilaisen kanssa,niinkuin minä tein!Se on uskomattoman helpottavaa todeta,ettet olekkaan niin paska,mitä olet koko ikäsi luullut,vaan uhri itsekin.Kertakerralta helpottaa ja siihen vaikka lääke rinnalle,niin se nostaa pikkuhiljaa stressinsietokykyäsi ja pian huomaat ajattelevasi järkevämmin,ja selkeämmin.Pikkuhiljaa..mutta hiljaa hyvää tulee!
Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa tulevaisuutta!Laitan tuolle tytölle s-postiosoitteen niin laita sinäkin siihen kirje jos tahdot vielä keskustella.En varmaan ole paras neuvoja..mutta ainakin kokemuspohjaa löytyy :)
Laita mailia osoitteeseen [email protected]
Voimme kirjoitella.Parasta mahdollista uuttavuotta sinulle :)
..kymmenellä vuodella tuossa edellisessä viestissä..tämä oikea nimimerkki ja s-postiosoite se [email protected] :)
Minulla on kokemuksia seroquelista. Sitä syötettiin minulle, koska minulla oli näköharhoja, valveunia ym. outoa... saattoi olla psykoottista masennusta silloin, koska olin myös masentunut. Toisaalta nuo näköharhat saattoivat johtua huumeidenkin käytöstä. Olen LSD:tä käyttänyt.
Anyway... Jos koet ettei seroquelista ole sinulle apua, niin juttele hoitavan lääkärin kanssa lääkkeen vaihdosta. Minulle seroquelista ei ollut hyötyä, vaikka annos oli noin 600mg päivässä. Lopulta vaihdettiin zyprexaan, josta on ollut apua. Nykyisin ei ole näkö/kuuloharhoja lainkaan.
Ajattelin vielä kirjoitella hieman infoa sähköhoidosta. Lyhyesti: tehoaa vakavan masennuksen kaikkiin tyyppeihin, psykoottisen masennuksen hoitona tehokkain keino. On useimmiten se ainoa oikea vaihtoehto silloin kun lääkkeet eivät tehoa masennukseen.
Tässä linkki, josta löydät lisäinfoa sähköhoidosta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000059&posting=22000000001916044
Omalla kohdallani sähköshokki hoidosta on ollut todella paljon apua. Annetaan 2 kertaa kuukaudessa kyseistä hoitoa Mikkelin keskussairaalassa. Itselläni on takana todella pitkä laitoshoito kausi, jonka aikana eri masennuslääkkeitä testattiin (edelleen menee kahta eri masennusläääkettä: surmontil ja efexor) lopulta päädyttiin sähköhoitoon.
Itse olen syönyt masennukseen ja syön edelleenkin myös Efexoria - ja eipä siitä ole mitään hyötyä ollut.
Olen lukenut jostain kirjasta sähköhoidosta. Eikös siinä ollut sellainen piirre, että se helpottaa masennusta, mutta ei paranna sitä? Tuossa edellä olevassa linkissä on mielestäni mielenkiintoinen huomio sähköhoidosta: "Vaikutusmekanismia ei tunneta." Näiden syiden takia sitä ei varmaan kovin yleisesti käytetä. Joskus vuosikymmeniä sitten sitä muistaakseni käytettiin yleisemmin.
Yksi vanhempia hoitomuotoja oli unen katkaisu. Olen itsekin huomannut, kun herään keskellä yötä täysin yllättäen, niin ei masennuksesta ole tietoakaan. Sitten kun menen nukkumaan uudestaan, ja nukun aamuun asti, niin taas se ankeus alkaa. Onko samoja kokemuksia?
Tavallaan masentavaa tietää, ettei masennuslääkkeistä ole apua. Itselläni menee efexoria 225mg/päivä ja surmontilia 150mg/päivä. Aivan hoidon alkuvaiheessa siitä oli apua. Tuolloin en vain tajunnut alkoholinkäyttöä lopettaa, joten se vähäinen hyöty mitä lääkkeistä oli niin minimoitui alkoholin käytön myötä. Alkoholihan tuhoaa serotiini varastoja aivoissa.
Nykyisin minulla menee Antabus lääke, jota käytetään alkoholismin hoitoon. Minun kohdallani lääkkeen tarkoitus on estää alkoholinkäyttö. Välillä tosin olen lääkkeen jättänyt tarkoituksella pois ja sortunut juomaan. Mutta jos nyt aivan viime aikoja mietitään, niin raittiina olen ollut joulukuun alusta lähtien.
Moiskussa (mielisairaala, jossa olin 1.8.2002 - 5.12.2003 hoidossa) psykologi sanoi minulle, että kannattaisi kokeilla raittiutta vaikka vuoden ajan. Katsoo meneekö paremmin. Olen ottanut haasteen vastaan ja tarkoituksena olla raittiina mahdollisimman kauan - mieluiten tuo vuosi.
Sähköhoidosta sen verran, että hieman huonosti kai muotoilin tuossa viestissä asiani, kun sanoin että se on useimmiten se ainoa ja oikea vaihtoehto silloin kun masennukseen ei lääkkeet tehoa. Minun kohdallani se oli/on se paras vaihtoehto - mutta turha kai yleistää.
Yleensä sähköhoidon jälkeen menee viikko tai kaksi ettei masenna lainkaan, mutta sen jälkeen sitten jonkin asteinen masennus iskee taas päälle. Ahdistukseenkin sähköhoidosta on ollut kohdallani apua - ei kerta kaikkiaan ahdista yhtään!
Lukuunottamatta pieniä ahdistus/masis "kohtauksia", joita viime aikoina on ollut. Niistä kuitenkin olen selvinnyt ja ottanut sen asenteen, että pieni masennus ja/tai ahdistus kuuluu vain elämään.
Voisi kai tähän vielä kirjoitella stooria liittyen itsemurhaan. Yritin itsemurhaa ennen laitoshoitoon joutumista lääkkeillä ja alkoholilla. Itseni viiltelyäkin oli silloin, kun masis ja ahdistus oli pahimmillaan. Viiltelystä olen päässyt eroon, päätin vain lopettaa sen.
Itsemurha-ajatukset taas vuorostaan ovat olleet riesana viime aikoinakin. Ei mitenkään voimakkaasti pinnassa, mutta mielessä käyneet aina silloin tällöin. "En jaksa tätä elämää", "Samaa paskaa päivästä toiseen tämä masennus" jne...
Tiedän, että itsemurha-ajatukset on AINA merkki vakavasta masennuksesta. En kuitenkaan ajatellut ottaa itsemurha asiaa puheeksi Moisiossa olevalla intervalli jaksollani. En halua takaisin sinne. Sen verran rankkana henkisenä rääkkinä koin laitoshoidon.
Onneksi tuo intervalli jakso alkaa jo ensi sunnuntaina. Saa vähän virtaa ja vipinää sähköhoidon myötä. :-) Masennnus väistyy ja kaikki on OK ainakin jonkun aikaa. Lisäksi terapiankin pitäisi alkaa täällä kotipaikkakunnalla kunhan KELA saa maksusitoumus asiat sun muut kuntoon.