joskus sitä tuntee olevansa vain pikku poika... joka suuressa metsässä on eksyksissä. ei tiedä mihin mennä, ei tiedä mitä ajatella, ei tiedä kehen luottaa. tunteet vaihtuvat kun tuuli puhaltaa kovaa. välillä tuuli on lempeä ja hyväilevä, välillä pureva ja kova. joskus myrskyää, joskus on vain tyyntä. välillä tuuli paiskoo minne sattuu, joskus seisoo vahvasti omilla jaloillaan. jos haluaa suojaan kaikelta pitää jäädä jonnekin luolaan pimeään yksinään. mutta se ei tyydytä. siellä ei saa mitään. täytyy ottaa riski, mennä metsään, etsiä kauniita asioita. niitä etsiessä kompastuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kantoon tai kiveen. haluaa kuitenkin uskoa että kauniit asiat ovat sen arvoista. niiden mustelmien, haavojen ja kolhujen. kun joskus saa kukan käteensä, ei siitä halua irrottaa koskaan, kukkia haluaa kerätä ison kimpun ja pitää ne kaikki ikuisesti. niitä katsellessa tuntuu hetken hyvälle kunnes taas kaatuu ja samalla irtoaa yksi kukkanen ja ruhjoutuu maahan, sitä ei saa koskaan enää takaisin. silti yksikin kukkanen kädessä pitää toivoa yllä. jos on tyhjin käsin niin pimeä metsäkin tuntuu synkältä, armottomalta ja pelottavalta.
ehkä sitä haluiaisi uskoa että jossain on aurinko joka paistaa kaikille, mutta sitä ei nää, metsän isot puut peittävät sen. silloin ei voi kuin vaellella metsässä ja toivoa että joskus tulee aukio vastaan tai edes jossain hyvin piilossa ollut sinivuokko... ruusut ovat kaikkein harvinaisimpia, niitä löytää ehkä yhden metsästä ikuisuudelta tuntuvan etsinnän jälkeen, jos silloinkaan. ehkä ruusut ovatkin vain jonkun joskus keksimä huhu, että metsässä vaeltavalla olisi jokin syy katsoa seuraavankin pöheikön taakse.
kaikista ikävintä on jos juuri löydetty kukkanen osoittaatuukin kuolleeksi. sitä ei ehkä heti huomaa, on innoissaan, kunnes totuus paljastuu. sen jälkeen alkaa pelätä että tuokin kauniina loistava kielo onkin oikeasti jo kuollut. sen jättää ottamatta koska muisto koetusta karvaasta pettymyksestä on kirkkaana mielessä, vuosienkin jälkeen.
aiemmasta pettymyksestä vihaisena saattaa jopa tallata koko kukan. ja se ei enää koskaan loista kuin ennen. ehkä juuri siitä kielosta olisi tullut koko kimpun kaunein kukka joka pysyy kädessä vaikka törmäisi metsän isoimpaan mäntyyn. usein huomaa senkin että vaikka kukka olisi vaatimattoman näköinen voi siitä kuitenkin tulla kaikkein rakkain kukka kimpussa, joka pysyy loppuun asti. kauniit kukat kun tippuvat niin helposti ja ovat usein kuolleitakin.
------
tällä kertomuksella sain sanat tänä yönä velloneille ajatuksilleni ja tunteilleni. tunsin olevani eksyksissä oleva pieni poika ja siitä lähti tarina liikkeelle. saman kirjoituksen laitoin myös "jatkonovellit" osioon joten olen sama kirjoittaja, kukaan ei ole kopsannut tarinaa tänne. haluisin kuulla mitä ajatuksia kertomus teissä herätti. onko samanlaisia tunteita ollut? myös kiinnostaisi lukea muiden tarinoiden muotoon laitettuja ajatuksia ja tuntemuksia.
ehkä sitä haluiaisi uskoa että jossain on aurinko joka paistaa kaikille, mutta sitä ei nää, metsän isot puut peittävät sen. silloin ei voi kuin vaellella metsässä ja toivoa että joskus tulee aukio vastaan tai edes jossain hyvin piilossa ollut sinivuokko... ruusut ovat kaikkein harvinaisimpia, niitä löytää ehkä yhden metsästä ikuisuudelta tuntuvan etsinnän jälkeen, jos silloinkaan. ehkä ruusut ovatkin vain jonkun joskus keksimä huhu, että metsässä vaeltavalla olisi jokin syy katsoa seuraavankin pöheikön taakse.
kaikista ikävintä on jos juuri löydetty kukkanen osoittaatuukin kuolleeksi. sitä ei ehkä heti huomaa, on innoissaan, kunnes totuus paljastuu. sen jälkeen alkaa pelätä että tuokin kauniina loistava kielo onkin oikeasti jo kuollut. sen jättää ottamatta koska muisto koetusta karvaasta pettymyksestä on kirkkaana mielessä, vuosienkin jälkeen.
aiemmasta pettymyksestä vihaisena saattaa jopa tallata koko kukan. ja se ei enää koskaan loista kuin ennen. ehkä juuri siitä kielosta olisi tullut koko kimpun kaunein kukka joka pysyy kädessä vaikka törmäisi metsän isoimpaan mäntyyn. usein huomaa senkin että vaikka kukka olisi vaatimattoman näköinen voi siitä kuitenkin tulla kaikkein rakkain kukka kimpussa, joka pysyy loppuun asti. kauniit kukat kun tippuvat niin helposti ja ovat usein kuolleitakin.
------
tällä kertomuksella sain sanat tänä yönä velloneille ajatuksilleni ja tunteilleni. tunsin olevani eksyksissä oleva pieni poika ja siitä lähti tarina liikkeelle. saman kirjoituksen laitoin myös "jatkonovellit" osioon joten olen sama kirjoittaja, kukaan ei ole kopsannut tarinaa tänne. haluisin kuulla mitä ajatuksia kertomus teissä herätti. onko samanlaisia tunteita ollut? myös kiinnostaisi lukea muiden tarinoiden muotoon laitettuja ajatuksia ja tuntemuksia.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kauniilla tavalla olet pohtinut elämän eripuolia.
Sen julmuutta, kuolemaa ja sen ihmeellisyyttä.
Kirjoitusvirheitä oli paljon.Isot kirjaimet aina lauseen alkuun ja lauseet eivät ala esimerkiksi sanoilla: mutta ja kun. (Ensimmäinen kappale)