Päänahka täynnä rakkuloita

Onko toivoa

Päänahkaani alkoi ilmaantua vähän alle 5-kymppisenä finnin tapaisia rakkuloita. Niiden sisältä puristettaessa tulee kirkasta tai kellertävää nestettä. Jonkin verran myös kasvojen ja selän iho oireilee. Joskus ilmaantuu myös laajoja aristavia isoja "finnejä", jotka ovat selvästi erilaisia. Kasvot olen saanut pidetyksi kurissa Dacid-voiteella. Minulla on aina ollut rasvoittuvat hiukset, mutta acneoiretta ei liiemmin ollut edes kossina. Ensimmäinen ihotautilääkäri dignostisoi (lue arveli) oireeni ruusuacneksi, toinen karvantuppitulehdukseksi, kolmas sienitaudiksi. Rakkulat ovat pahimmillaan silloin kun niitä vähiten toivoisi (ilmeisesti stressiperäisiä). Päänahahan rakkuloista otettiin bakteeriviljelmä mikä oli negatiivinen. Apocykliinillä oireet häviävät (jos ottaa hieman yli lääkärin määräämän annoksen), mutta oireet ilmaantuvat muutaman päivän päästä kuurin loputtua. Olen syönyt Apocykliiniä viitisen vuotta ja menin uudelleen arvailtavaksi ja saadakseni vaihteeksi muuta lääkettä. Sain sinilääkettä sisäisesti nautittavaksi - ei auttanut, sen jälkeen Tetrasyksliiniä - ei auttanut. Palasin takaisin Apocykliiniin ja oireet alkavat hävitä. Aposykliinin nauttiminen on kuitenkin vastenmielistä jatkuvasti.
Onko tämä jokin miesten vaihdevuosien oire vai mikä? Pitääkö minun tyytyä kurjaan kohtalooni loppuiäksi? Onko muita samanlaisen päänahan omaavia? Voisiko jokin ruoka-aine olla altistava tekijä, esim. punaviini, jota aloin nautiskella jokseenkin samoihin aikoihin, kun iho-oireita ilmaantui? Entä uimahallin kloori? (näitä kahta olen vähän epäillyt)
Kerro mistä sinä olet saanut avun - ihotautilääkärit eivät näytä voivan auttaa minua.
Jään odottamaan avusta kiitollisena.

6

8046

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rajoitteinen

      Minulla tekee vehnä tuon tasan tarkkaan. Parissa viikossa alkaa toipuminen, kun ei käytä vehnää. Eli tarkoittaa sitä, että joku ruoka-aine voi tehdä tuon. Ei välttämättä vehnä sinulla.

      • Onko toivoa

        Toivoa siis voisi olla olemassa. Kävitö allergiatestissä vai honasitko itse tuon vehnän? Olen kyllä todellinen vaalean leivän mussuttelija.
        Tarkkaillaan.


      • Rajoitteinen
        Onko toivoa kirjoitti:

        Toivoa siis voisi olla olemassa. Kävitö allergiatestissä vai honasitko itse tuon vehnän? Olen kyllä todellinen vaalean leivän mussuttelija.
        Tarkkaillaan.

        Itse seurailin ja hoksasin. Iltapäiväväsymys ja suoranainen tokkura leipäaterian jälkeen useita tunteja taisi olla merkittävin paljastava seikka. Ihon kuntoutuminen tuli ohessa. Jo aikuisella tyttärelläni on hiljattain todettu vehnälle yliherkkyys. Lapsena oli pahasti atooppinen.


    • Who knows ?

      Kannattaa siis mennä allergiatestiin ja testata tuo vehnä tai kokeilla Gluteiinitonta "diettiä" jonkin aikaa. Tai hankkiudu hyvälle ihotautilääkärille, joka on erikoistunut päänahan ja hiusten ongelmiin. Tampereen Koskikekuksen lääkäriasemalla oli ainakin joku perehtynyt lääkäri, joku Ari, sukunimi taisi alkaa K:lla ? Asutko sielläpäinkään ?

      • Anonyymi

        Sukupuolitauti toi minulle vesikellukka näppyjä aluksi päähän nyt hiukset lähteneet. Hupilakin on hintansa nyt alapään kavoituskin lähtenyt. Se pahinta kun ei ole mitään lääkitystä vaivaan.


    • ericc

      Käärmesalva vie ihottuman ja liikaa käytttynä nahankin. Minä toin sitä Pietarista, saa kyllä ihan Apteekista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1957
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      840
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      746
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      42
      679
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      631
    6. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    7. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      604
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 47
      524
    Aihe