Aloitin eilen uuden hmm..en vielä tiedä romaaniko vai novelli??? ja rohkaistun laittamaan sen alun nyt tänne;)Arvosteluja otan mielelläni vastaan:)
Nimeä tällä ei vielä ole.
Herään ovikellon soittoon. Pimeys ympärilläni on uhkaava. Herätyskellon vihreät viisarit näyttävät 3.04. Käteni etsii seinälampetin katkaisijaa ja sytyttää sen.
Ovikello soi uudestaan, useita kertoja, pikaisesti ja kovaa.
Tunnen, kuinka sydämeni lähtee kiihtyvään laukkaan ja korvissani alkaa humina. Kurkussani on möykky, joka ei lähde nielemällä.
Paniikki, pakoreaktio. Olen lukenut siitä, että osaisin rauhoittua, mutta en enää osaa. Se on juurtunut elimistööni, kasvanut jo sinne.
Johanna! Siirrän peiton hiljaa sivuun, lasken jalat lattialle ja hiivin hiljaa viereiseen huoneeseen.
Ovikello soi edelleen, postiluukkua auotaan ikäänkuin naputellen, odottaen.
Pieni tyttöni nukkuu lapsen unta vuoteessaan. Kissa hänen jaloissaan, nostaa uteliaana päätään, venyttelee ja lähtee kohti ovea.
Katson lastani hämärässä. Kuuntelen ovea ja katson lastani. Äidin vaistoni taistelevat keskenään.
Halu antaa lapsen nukkua ja halu suojella häntä.
Oveen pamahtaa nyrkki tai jalka.
-AVAA OVI, NINA! Kuuluu postilaatikosta.-TIEDÄN, ETTÄ SÄ OLET SIELLÄ!
Mitä jos avaan? Tulisiko Sami ovesta sisään rauhallisesti ja kävisi nukkumaan? Voinko ärsyttää häntä enempää?
-AVAA SE OVI, SAATANAN HUORA! SULLA ON VARMAAN JOKU JÄTKÄ SIELLÄ, NYT SÄ AVAAT SEN OVEN!
Kynnys on ylitetty jo. Mietin kuumeisesti, mitä tekisin. Ovesta en pääse. Ikkunat on myös poissuljettu, olen muuttanut neljänteen kerrokseen Samin takia.
Naapurit eivät ole reagoineet aiemminkaan tähän meteliin. Puhelin, miten kaipaisinkaan sitä, mutta se loistaa poissaolollaan.
Johanna alkaa itkemään unissaan. Nostan hänet syliin. Uninen vartalo, painautuu yöpukuani vasten, pää nojaa olkaani. Hyssyttelen hänelle. Silmäni etsivät vauhkona Johannan takaa jotakin, mistä olisi nyt apua.
-Ole nyt kiltti ja avaa ovi. Lupaan, että käyttäydyn. Jutellaan vaan. Nina, sä tiedät, kuinka mulla on sua ikävä. Enkä voi elää ilman sua…ja Johannaa. Ole kiltti ja avaa ovi.Johannakin varmaan haluaa nähdä isäänsä.
Johanna katsoo minuun avoimin silmin, yöpaidan nauha suussaan, lujasti kiinni pitäen.
Näen postiluukun olevan raollaan. Kenkäni varmaankin näkyvät naulakosta luukulle.Korviini kantautuu jääkaapin hurina, muuten hiljaisuus.
Helppo tie häämöttää, astuisin ovelle ja kääntäisin lukon auki, Johanna menisi nukkumaan ja me juteltaisiin Samin kanssa?
- VITTU, MIKÄ ÄMMÄ SÄ OLET ! Kun ovea ei kerran mulle avata, niin sä tiedät, että mä tulen siitä. Itse sä tätä kerjäsit. Mä pyysin nätisti, mutta kun hienohelmalle ei kelpaa…
Puhe jatkuu, mutta luukku kolahtaa kiinni ja kuulen vain epäselvää, mutta uhkaavaa muminaa. Jokin kilahtaa rapun lattialle.
Seuraavaksi alkaa kuulua outoa ääntä ja tiedän, että aika on käymässä vähiin.
Otan peiton lapsen ympärille ja menen vessaan. Lukittuani oven, istun kylpyammeen reunalle.
Johanna on hiljaa, mutta vapisee. Hän on oppinut jo aikaa sitten olemaan hiljaa.
Nimeä tällä ei vielä ole.
Herään ovikellon soittoon. Pimeys ympärilläni on uhkaava. Herätyskellon vihreät viisarit näyttävät 3.04. Käteni etsii seinälampetin katkaisijaa ja sytyttää sen.
Ovikello soi uudestaan, useita kertoja, pikaisesti ja kovaa.
Tunnen, kuinka sydämeni lähtee kiihtyvään laukkaan ja korvissani alkaa humina. Kurkussani on möykky, joka ei lähde nielemällä.
Paniikki, pakoreaktio. Olen lukenut siitä, että osaisin rauhoittua, mutta en enää osaa. Se on juurtunut elimistööni, kasvanut jo sinne.
Johanna! Siirrän peiton hiljaa sivuun, lasken jalat lattialle ja hiivin hiljaa viereiseen huoneeseen.
Ovikello soi edelleen, postiluukkua auotaan ikäänkuin naputellen, odottaen.
Pieni tyttöni nukkuu lapsen unta vuoteessaan. Kissa hänen jaloissaan, nostaa uteliaana päätään, venyttelee ja lähtee kohti ovea.
Katson lastani hämärässä. Kuuntelen ovea ja katson lastani. Äidin vaistoni taistelevat keskenään.
Halu antaa lapsen nukkua ja halu suojella häntä.
Oveen pamahtaa nyrkki tai jalka.
-AVAA OVI, NINA! Kuuluu postilaatikosta.-TIEDÄN, ETTÄ SÄ OLET SIELLÄ!
Mitä jos avaan? Tulisiko Sami ovesta sisään rauhallisesti ja kävisi nukkumaan? Voinko ärsyttää häntä enempää?
-AVAA SE OVI, SAATANAN HUORA! SULLA ON VARMAAN JOKU JÄTKÄ SIELLÄ, NYT SÄ AVAAT SEN OVEN!
Kynnys on ylitetty jo. Mietin kuumeisesti, mitä tekisin. Ovesta en pääse. Ikkunat on myös poissuljettu, olen muuttanut neljänteen kerrokseen Samin takia.
Naapurit eivät ole reagoineet aiemminkaan tähän meteliin. Puhelin, miten kaipaisinkaan sitä, mutta se loistaa poissaolollaan.
Johanna alkaa itkemään unissaan. Nostan hänet syliin. Uninen vartalo, painautuu yöpukuani vasten, pää nojaa olkaani. Hyssyttelen hänelle. Silmäni etsivät vauhkona Johannan takaa jotakin, mistä olisi nyt apua.
-Ole nyt kiltti ja avaa ovi. Lupaan, että käyttäydyn. Jutellaan vaan. Nina, sä tiedät, kuinka mulla on sua ikävä. Enkä voi elää ilman sua…ja Johannaa. Ole kiltti ja avaa ovi.Johannakin varmaan haluaa nähdä isäänsä.
Johanna katsoo minuun avoimin silmin, yöpaidan nauha suussaan, lujasti kiinni pitäen.
Näen postiluukun olevan raollaan. Kenkäni varmaankin näkyvät naulakosta luukulle.Korviini kantautuu jääkaapin hurina, muuten hiljaisuus.
Helppo tie häämöttää, astuisin ovelle ja kääntäisin lukon auki, Johanna menisi nukkumaan ja me juteltaisiin Samin kanssa?
- VITTU, MIKÄ ÄMMÄ SÄ OLET ! Kun ovea ei kerran mulle avata, niin sä tiedät, että mä tulen siitä. Itse sä tätä kerjäsit. Mä pyysin nätisti, mutta kun hienohelmalle ei kelpaa…
Puhe jatkuu, mutta luukku kolahtaa kiinni ja kuulen vain epäselvää, mutta uhkaavaa muminaa. Jokin kilahtaa rapun lattialle.
Seuraavaksi alkaa kuulua outoa ääntä ja tiedän, että aika on käymässä vähiin.
Otan peiton lapsen ympärille ja menen vessaan. Lukittuani oven, istun kylpyammeen reunalle.
Johanna on hiljaa, mutta vapisee. Hän on oppinut jo aikaa sitten olemaan hiljaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Teksti on ihan hyvää, niin latistavalta kuin tuo kirjoitettuna kuulostaakin. Iskevyys puuttuu. Jos katsot tuota itsekin, sanot pian: Tuohon nyt olisi pystynyt kuka vain.
Kaipaan omaleimaisuutta. Tilanteen kuvasit kyllä muuten hyvin ja realistisesti, ehkä liiankin, jos ajatellaan kiinnostavuutta.
Tällaiset kommentit eivät tyydytä kenenkään nälkää, mutta jos omalta osaltani jotain sanon, niin juuri tämän. Potkua, jekkua, dramatiikkaa, mielikuvitusta. Tämä ei säväyttänyt, koska se oli raportti.
mielipiteestäsi.Kirjoittamasi raportti sanan otan positiivisena, sillä sinnepäin sen olin tarkoittanutkin.Novellissa on takauma ja siksi raportti kohdastasi pidinkin:)
Erittäin hyvä tunnelma. Jäi kiinnostamaan, miten tilanne etenee, tulisiko jokin koukku. Koska kyseessä oli näinkin arkinen tapaus, mutta näin kiinnostavan hektisesti kuvattuna, tuli sellainen tunne että tämä ei varmaan päätykään aivan tavallisesti. Kirjoita vain ihmeessä loppuun.
Itsekin varmaan huomasit pienen virheesi "alkaa itkemään". Sanan "alkaa" kanssahan tulee verbin infinitiivimuoto. Illatiivimuodon käyttökin on hyväksyttävää, mutta silloin sana "alkaa" korvataan sanalla "ruveta". Tätä jälkimmäistä tulisi kuitenkin välttää mikäli tyylillisesti mahdollista.