ovat hieman sellaisia tynnyrissä kasvatettuja laput silmillä kulkijoita.
Yhtään omakohtaista ajatusta tai edes Raamatun tuntemista ei ole nimeksikään.
Kaikki jutut kulkee samaa rataa niiden muutaman Raamatunpaikan välillä.
Nämä tee se itse tulkinnat niellään mukisematta siten kuin ne on suurinpiirtein tuossa 50...60 luvulla keksitty.
Yhtään omakohtaista ajatusta tai edes Raamatun tuntemista ei ole nimeksikään.
Kaikki jutut kulkee samaa rataa niiden muutaman Raamatunpaikan välillä.
Nämä tee se itse tulkinnat niellään mukisematta siten kuin ne on suurinpiirtein tuossa 50...60 luvulla keksitty.
Vastaukset 54
Vanhimmat
...on hyvä suoja törmäyksiä vastaan.
Ehkä hieman. Itse onlen kuitenkin tutkinut vähän raamattua ja olen joistain asioista hieman eri mieltä. Olen puhujiltakin kysynyt niistä, mutta en ole saanut tyydyttäviä perusteluja esim. "vain me" opille... en ole kuitenkaan tehnyt siitä uskoni kynnyskysymystä.
Olen yleisesti sitä mieltä, että täällä maailmassa on turha kenenkään rueta taivaspaikkoja jakelemaan... taivaassa tavataan, jos tavataan.
kommentti.
PS. Eihän Oulun PÄSSIT tietenkään mitään järkevää perustelua pysty esittämään "vain me" -HARHAOPILLE.
Hyvää Uutta Vuotta!
Heti voi karsia kaikki ehkäisymyönteiset opit pois. Ne jotka ovat maailman mieleen, ne saarnaavat ehkäisystä.
Sitten jää niin vähän jäljelle, ettei sellaiseen samanlaiseen oppiin ole törmännyt vielä.
6. Minä ihmettelen, että te niin pian annatte teitänne kääntää pois siitä, joka teitä Kristuksen armoon kutsunut on, toiseen evankeliumiin,
7. Joka ei muuta ole, vaan että muutamat eksyttävät teitä ja tahtovat Kristuksen evankeliumia toisin kääntää.
8. Mutta ehkä me taikka joku enkeli taivaasta saarnais teille toisin evankeliumia, kuin me olemme teille saarnanneet, se olkoon kirottu!
9. Niinkuin me ennen sanoimme, niin minä vielä sanon: jos joku teille toisin saarnaa evankeliumia, kuin te ottaneet olette, olkoon kirottu!
10. Saarnaanko minä nyt ihmisten eli Jumalan mielen jälkeen? eli pyydänkö minä ihmiselle kelvata? Sillä jos minä tähän asti olisin tahtonut ihmisille kelvata, niin en minä olisi Kristuksen palvelia.
ei ole uskon kannalta mikään tärkeä asia.
Raamattu kun ei ota ehkäisyyn kantaa ei puoleen eikä toiseen.
Asia ei siten luonnollisestikaan oikeastaan edes kiinnosta muita kristittjä.
lestat ovat tehneet siitä itselleen jonkun ihme kilvoitusasian.
Valitettavasti vain sitä itse keksittä juttuasi toljottamalla unohdat paljon muuta, uskon kannalta tärkeää.
...ekumenia on yksi lopun ajan merkeistä ja häiritsevä Jumalan mylly pitäisi saada kaikin keinoin vaennettua, jotta ekumeenisuus olis täydellistä.
Raamatun ennustusten mukaan tulee kyllä vielä aika, jolloin tämä myllyn ääni vaikenee ja maan ylle laskee väärä rauha, josta ihmiset iloitsevat. He iloitsevat sen tähden, koska ei ole enää ketään, joka olisi muistuttamassa synnistä ja kaikki tekeminen oman mielen mukaan luetaan oikeaksi. Toisena tyytyväisyyttä lisää se, että saivat tämän myllyn hiljaiseksi, joka on ollut heidän mielestään tuomiohenkinen ja rauhan saavuttaminen ei ole onnistunut elävän Jumalan sanan puhutellessa vielä synnin ihmistä.
Silloin kun synnin ihminen ilmoitetaan tule aika, jolloin on väärä rauha maan päällä ja ylösnousemuksen aamu yllättää äkkiarvaamatta hengellisessä pimeydessä elävän maailman kuin varas yöllä. Armoaurinko ei silloin oleluonut enää valoaan maailmaan ja hengellinen pimeys on täydellinen.
Jeesus sanoi "Sen minä sanon teille, enkä ainoastaan teille, vaan kaikille valvokaat"
Eikö teillä vl:lä ole ihan
oma "taivas" selainen johon
uskoonne kuulumattomilla
ei ole mitään asiaa ?
...Taivasta. Armon Taivas täällä ajassa ja kunnian Taivas iankaikkisuudessa.
Armon Taivaassa=Jumalan valtakunnassa, Jumalan lapset kulkevat Jeesuksen aukaisemaa tietä kohti kunnian Taivasta, johon ei tietä kukaan muu ole voinut aukaista kuin elämän Herra Jeesus. Tämä Jeesuksen aukaisema tie on kaita, joka vie kunnian Taivaaseen ja joka ei kulje tätä tietä ei tule Taivasta perimään, vaan kadotuksen.
Lueppa Lutherin uudestaan. Koska pidät Lutheria niin tärkeänä niin kannattaa sinun kirjaimellisesti nekin ottaaa.
Lutherin teksteistä paistaa läpi, että avioliitto on suvunjatkoa varten. mm. Papiston selibaattia vastustaessa.
Luther antoi Gersonista hyvän tunnustuksen.
Gerson ei hyväksynyt missään nimessä ehkäisyä.
Katolisilla on ongelma koska opettajat ei hyväksy, mutta katoliset hyväksyy. Teoriassa mutta ei käytännössä. Siksi koska Katolisen historiassa ehkäisystä on lukuisia opetuksia aina Augustinuksen ajasta lähtien.
Synnin hyväksyminen on aina raskas asia. Varsinkin kun kyse on raskaasta synnistä.
HYVIN sairas addiktoitunut mielesi on juuttunut johonkin ihme ehkäisyyn joka ei esimerkiksi Jeesusta, Paavalia tai Lutheria kiinnostanut puupennin vertaakaan.
Uskon asiat kun ovat aivan muita asioita. Niistä kyllä em herrat puhuvat puhumasta päästyäänkin.
Tiedät hyvin esim Lutherin pääteokset ja -opetukset, niissä ei puhuta jostain ihme ehkäisystä halaistua sanaa.
eikössun kannata kääntyä katoliseksi? Silloinhan saat sairaalle ehkäisyaddiktiollesi kannattajakuntaa papistosta alkaen
Ei tainut olla silloin.
Luther ei kerro esiaviollisista suhteistakaan.
Tässä kannattais sinunkin katsoa historian peiliin. Luther kirjoittaa usein lainaten Augustinusta ja Gersonia.
Katolinen kirkko sentään osaa katsoa ennen uskoneitten mielipiteitä.
eikössesun gerssonis pitänyt palopuheita asian tiimoilta häh? montasataavuotta sitten häh?
ehkäisyä on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Raamatun tekijöitä asia ei liiemmin jostain kumman syystä kiinnostanut.
Jos ehkäisy olisi niin karmea asia kuin sinä sen koet, siitä olisi Raamatussa SELKEÄ KIELTO.
Minä en pidä' asiaa edes keskustelun arvoisena.
Ihan sama kuin joku toinen hullu alkaisi väittää että synnytyskipujen lievittäminen on hirveä synti (koska Jumalahan selvästi asettaa ne ihmiselle rangaistuksena)
ja jätä luterilaisuus sikseen
...suora kehoitus kuuluu näin:
Matt. 21
42 Sanoi Jesus heille: ettekö te ikänä Raamatuissa ole lukeneet: jonka kiven rakentajat hylkäsivät, se on tullut kulmakiveksi. Herralta on se tapahtunut, ja on ihmeellinen meidän silmäimme edessä.
43 Sentähden sanon minä teille: Jumalan valtakunta pitää teiltä otettaman pois ja annettaman pakanoille, jotka sen hedelmän tekevät.
44 Ja joka lankee tähän kiveen, hän runnellaan. Mutta jonka päälle hän lankee, sen hän murentaa.
45 Ja kuin pappein päämiehet ja Pharisealaiset kuulivat hänen vertauksensa, ymmärsivät he, että hän heistä sanoi.
Matt. 22
29 Niin Jesus vastaten sanoi heille: te eksytte ja ette tiedä Raamatuita, eikä Jumalan voimaa.
30 Sillä ylösnousemisessa ei naida eikä huolla, mutta he ovat niinkuin Jumalan enkelit taivaassa.
31 Mutta ettekö te ole lukeneet kuolleitten ylösnousemisesta, mitä teille on Jumalalta sanottu, joka sanoo:
32 Minä olen Abrahamin Jumala, ja Isaakin Jumala, ja Jakobin Jumala? Ei ole Jumala kuolleiden Jumala, mutta elävien.
Joh. 5
37 Ja Isä, joka minun lähetti, hän todistaa minusta. Ette ole koskaan hänen ääntänsä kuulleet eli hänen muotoansa nähneet,
38 Ja ei teillä ole hänen sanansa pysyväinen; sillä ette usko sitä, jonka hän lähetti.
39 Tutkikaat Raamatuita; sillä niissä te luulette teillänne ijankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta.
40 Ja ette tahdo tulla minun tyköni, että te saisitte elämän.
Matt.4
4 Mutta hän vastasi ja sanoi: kirjoitettu on: ei ihminen elä ainoasti leivästä, mutta jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.
-> 5. Moos. 8
3 Ja hän vaivasi sinua ja antoi sinun isota, ja ravitsi sinun mannalla, jota et sinä eikä sinun isäs tunteneet, antaaksensa sinun tietää, ettei ihminen elä ainoastansa leivästä; vaan kaikesta mikä Herran suusta lähtee, elää ihminen
Mark. 7
6 Mutta hän vastaten sanoi heille: Jesaias on hyvästi teistä ulkokullaisista ennustanut, niinkuin kirjoitettu on: tämä kansa kunnioittaa minua huulilla, vaan heidän sydämensä on kaukana minusta.
Näin Jeesus jo näiden muutaman esimerkin perusteella ei tehnyt tyhjäksi yhtään piirtoa vanhasta testamentistakaan uuden liiton aikanakaan, joten se on pätevä Pyhässä Hengessä edelleen ja iankaikkisesti.
Siksi on turha yrittää väittääkään, etteikö Jumalan sana olisi myös vanhan testamentin Hengessä täydellisen pätevä ja horjumaton. On Jumalan sanan pilkkaamista ja halveksimista tehdä sitä yhtään tyhjäksi.
Tämä Vanha kunnon Gerson Lutherin mielestä.
Varmaan vanhat kunnon mielipiteet.
Lyhyesti
Ehkäisy on paha synti, jopa pahempi naimisissa. Sitä pahempi jos sikiäminen on jo alkanut. Silloin pahempi kuin murha.
Gerson pääteoksessaan.
Contraception T. 7, 199
The fifth commandment is: thou shall not kill. [...] They commit this sin who succeed, in whatever way, in preventing the fruit which should come from carnal intercourse between man and woman. They sin even more if the fruit comes to life, and the death is caused by stabbing, gluttony, excessive flirtatiousness, or carelessness.
It is forbidden for two people, married or not, to do any kind of lustful fondling without respecting the way and the vessel Nature requires for conceiving children. It is worse when it is outside of the natural way, either if it is out of wedlock or even worse, within it.
Is it permitted for spouses to prevent the conception of a child? No: I often say that it is a sin worse than murder. It is a sin which deserves the fires of hell. Briefly, any way of preventing conception during intercourse is dishonest and reprehensible.
...tässä ehkäsyasiassa.
Kuten ei Jeesus tehnyt piirtoakaan tyhjäksi vanhasta testamentista, vaan vahvisti sen, niin hän myös tämänkin sanan vahvisti.
3.Moos. 20
1 Ja Herra puhui Mosekselle; sanoen:
2 Sano myös Israelin lapsille: kuka ikänänsä Israelin lapsista, eli muukalaisista, joka Israelin lasten seassa asuu, siemenestänsä Molekille antaa, sen pitää totisesti kuoleman: maan kansan pitää häntä kivittämän kuoliaaksi.
3 Ja minä asetan minun kasvoni sitä ihmistä vastaan, ja hävitän hänen kansastansa, että hän Molekille siemenestänsä antanut ja minun pyhäni saastuttanut on, ja minun pyhää nimeäni häväissyt.
4 Ja jos maan kansa sitä ihmistä säästää, joka siemenestänsä Molekille antanut on, niin ettei he sitä surmaa,
5 Niin minä kuitenkin sitä ihmistä vastaan minun kasvoni asetan, ja hänen sukuansa vastaan, ja hävitän sen ja kaikki jotka hänen perässänsä Molekin kanssa huorin tehneet ovat, heidän kansastansa.
6 Jos joku sielu hänensä noitain ja tietäjäin tykö kääntää, huorin tekemään heidän kanssansa, niin minä kasvoni asetan sitä sielua vastaan, ja hävitän sen kansastansa.
7 Sentähden pyhittäkäät teitänne, ja olkaat pyhät; sillä minä olen Herra teidän Jumalanne.
ei pätkän vertaa eikä muuten sinunkaan hourailusi kiinnosta.
Niillä vähämielisillä jorinoilla kun ei ole uskon kannalta YHTÄÄN MITÄÄN MERKITYSTÄ.
että sinun sepustuksesi ovat niin ala-arvoista moskaa että en lue niitä lainkaan. Että turhaan mulle mitään kirjoittelet. Jää kato lukemati.
...loppuelämää sitten sinulle.
Tuo äskeinenkin on Jumalan sanaa, eikä se vähene tai häviä yhtään, vaikka et sitä lukisikaan. Olet siitä kuitenkin nyt tietoinen, omaksi valinnaksesi vain jää, haluatko olla kuuliainen vai tottelematon.
...sinulla yleensä yhtään mikään?
...ettää avaat keskustelut omaksi yksinpuheluksi, jos et sitten halua keskustella avaukseesi tulleista vastauksista.
Tyylinsä kullkain.
ei sun juttujasi ja tänne pastaamiasi hajanaisia Raamatunpaikkojasi jaksa kukaan lukea
mulle aika yhdentekevää mitäsä kirjoittelet
21. Ei sinun pidä siemenestäs antaman Molekille poltettaa, ettes häpäisisi sinun Jumalas nimeä; sillä minä olen Herra.
1. Ja Herra puhui Mosekselle; sanoen:
2. Sano myös Israelin lapsille: kuka ikänänsä Israelin lapsista, eli muukalaisista, joka Israelin lasten seassa asuu, siemenestänsä Molekille antaa, sen pitää totisesti kuoleman: maan kansan pitää häntä kivittämän kuoliaaksi.
3. Ja minä asetan minun kasvoni sitä ihmistä vastaan, ja hävitän hänen kansastansa, että hän Molekille siemenestänsä antanut ja minun pyhäni saastuttanut on, ja minun pyhää nimeäni häväissyt.
4. Ja jos maan kansa sitä ihmistä säästää, joka siemenestänsä Molekille antanut on, niin ettei he sitä surmaa,
5. Niin minä kuitenkin sitä ihmistä vastaan minun kasvoni asetan, ja hänen sukuansa vastaan, ja hävitän sen ja kaikki jotka hänen perässänsä Molekin kanssa huorin tehneet ovat, heidän kansastansa.
olet täysin sairas mies
Usein mieleeni tulee vanha kunnon Gerson. Hän pohti sitä, pitäisikö ylipäänsä mitään hyvää tekstiä päästää julkisuuteen. Ellei kirjoiteta ja julkaista, moni pelastettavissa oleva sielu jää vaille apua. Mutta jos julkaistaan, Perkele on heti siinä lukemattomine ilkeine ja myrkyllisine kitoineen, jotka myrkyttävät ja tärvelevät kaiken, niin että hedelmää ei sittenkään synny.
sairasta sairasta sääliksi käy
Laki tappaa.
En ole kuollut. Olen vain sairas. Täällä Synnin Egyptinmaan keskellä.
Terveet ei.
sinä ja vlm olette aikapaljon samanlaisia hourulaisia kuin se vakas
täysin sairasta on jo sekin miten täällä roikutte kuukaudesta toiseen tyhjää pölisemässä
sairas vanha äijä
Miksi Luther niin sitä luki. Ai niin tuo Augustinuskin oli myös ehkäisyvastainen.
Sitten Lutherkin on sairas.
Sairaita miehiä nekin.
Menen sitten veren siirtoon ehtoolliselle.
ei tällaisia jo valmiiksi vaahtosuisia hulluja saa yllyttää niin lopetan tähän.
morovaan ja muista lääkkeesi
Jumalan viisaus on ihmisten mielestä hulluus.
Se ommmmmoro.
...Jumalan sana on yhdentekevä, mikä on suuri murheen asia maan päällä, koska ajan illassa armon auringon säteet vielä paistavat, mutta kerran lakkaa paistamasta armon aurinko ja silloin laskeutuu maan ylle väärä rauha, tuomion rauha.
uskohan sinäkin nyt ihan ensimmmäiseksi se mitä se sinun lutherisi opettaa ehtoollisesta ja avioerosta....
sinä muuuten et totuutta ole vielä edes löytänyt
joomorovaan
Kaksiseinäinen vielä kaiken lisäksi.
Mutta kyllä se tosi on ettei ole muuta kuin piskuinen joukko, se vain on valitettavasti jostakin syystä ottanut Kirkon ja Esivallan suojakseen , eikä Jumalan suojelusta haluaisi..
No se tulee eräitten asioitten tuomana es: avioero, sen Kirkolliset ovat saaneet väännettyä heidän mieliinsä, ja samalla rakentaneet kirkkonsa Jumalan valtakunnan päälle.
Olisikohamn sitten tämä viina asia niin vaikuttava että se on tuonut Esivallan seurakunnan päälle, esivallat ja päämiehet kun tahtovat itse juoda hyvää viinaa, ja näin on iskostanut seyrakuntalaisille että viina oliis pahaa kaikessa muodossa..
Eikä se vähäkään ole mitä Kirkko ja esivalta tästä hyötyy....saa rusikoida erimielisiä ym:
ei ole muuta tekemistä keskenään kuin copypaste
jos Raamattua haluan lukea, sen löydän kuule ihan itse
...Jumalan sanako tyhjää sinun mielestä. Se taitaa kuule Jukka etenkin sinua kouraista syvältä sydämmestä, mutta ihmiskunnia ei anna tuumaakaan myöten sen sanan vastaanottamiselle.
...Paavalillekin:
21 Tämän tähden ovat Juudalaiset minun templissä ottaneet kiinni ja tahtoivat minun surmata.
22 Mutta Jumalan avun olen minä saanut ja seisonut tähän päivään asti, todistaen sekä pienille että suurille, enkä mitään muuta sanoen kuin mitä prophetat ja Moses ovat sanoneet tulevaksi:
23 Että Kristuksen piti kärsimän ja oleman ensimäisen kuolleiden ylösnousemisesta julistamassa valkeutta tälle kansalle ja pakanoille.
24 Kuin hän näin edestänsä vastasi, sanoi Festus suurella äänellä: Paavali, sinä hulluttelet, suuri oppi hulluttaa sinua.
25 Niin hän sanoi: en minä hulluttele, voimallinen Festus, vaan totuuden ja toimen sanoja puhun
sinä vanha runkkari
...Jukka, että et millään malta olla kukematta kommenttejani vakaasta aikomuksestasi huolimatta. Tietenkin ne luet, vaikka et niihin välttämättä kommentoikkaan, mutta kun ne on niin kirpaisevia sanoa, ettei kieli tahdo sinullakaan pysyä kurissa sitten millään.
...nyt oli jo liian suuri kohteliaisuus sinulta minulle ja taatusti toteutuu mielestäsi Jumalan oleptus tuossa kommentissa.
Tiedätkö, että:
Ilm. 3
16 Sentähden ettäs pensiä olet, ja et kylmä etkä palava, rupean minä sinua minun suustani oksentamaan ulos.
Sinä ole aika palava omassa uskossasi, mutta väärässä ja siksi alat lämmetä sangen kovasti tämän keskustelun edetessä.
...käy, kun loppuu omat eväät, eikä ole sanoilleen ja väitteilleen pohjaa. Silloin pitää paeta paikalta kun alkaa maa polttamaan jalkojen alla liikaa.
Niin poistui rikas mieskin Jeesuksen työkä, kun hän ei halunut luopua omaisuudestaa ja seurata Jeesusta. Rikas mies meni murheellisena pois.
vaan lähinnä mielenkiinto kinata vanhojen mistään mitääntajuamattomien runkkuäijien kanssa
Usko nyt ensin mitä Gerson opettaa Ehkäisystä.
Minä uskon niinkuin Raamattu opettaa Avioerosta ja Ehtoollisesta. Uskon niinkuin Luther opettaa, mutta en usko niinkuin lutherista opetetaan.
Totuutta jota tarkoitan on historiallinen todennnäköinen totuus Lutherin esikuvan opetuksista.
Moro vain again.
...ja kuulemiin.
Näyttää kerran olevan ensimmäisetkin uskon peruseväät pimennossa asiattoman nimittelyn vuoksi, joten miksi luulet minun olettavan, että eväitä löytyisi mihinkään muuhunkaan asiaan.
Ole kuuliainen silloin kun sinun kohdallasi Jumala kutsuu ja puhuttelee, koska Jumala ei kutsu loputtomiin.
Ps. En ole muuten kovin vanha ja veikkaampa, että samalta vuosikymmeneltä olemme aloittaneet elon taipaleen.
ei ole merkitystä yhtään enempää kuin paavin kondomikiellollakaan
en usko kumpaakaan en pätkääkään
miksi pitäisi
ethän sinäkään usko lutherin avioero etkä ehtoollisopetuksia
ehkäisyopetuksiä hänellä ei sitten kyllä edes ole
tynnyrissäpä hyvinki...ei ahdista ollenkaan, hyvä olla näin. Mitä raamatun tuntemukseen tulee, niin raamatun tunteminen tai tuntemuksen puute ei ole mikään uskon este. Meiltä kysytään tuomiopäivänä uskoitko? ei mitä lukee raamatussa sivulla 350.
Oman opin tynnyri jossa omia opetuksia on ihan riittoisasti?.
Kieltolain ymmärrän nyt, piti saada tynnyrit tyhjiksi konjakista että saisitte kerskata tukeasta tynnyristä.
Luulin että VL-t asuua sellaisessa Tynnyriksi kutsutussa paisuneessa ihravuoressa, jota pomoksi kutsutaan.
Palaja palaja sinun pahoista tynnyreistäs..
uskotko sokeasti vaikket edes tiedä mihin uskot????
Eikös jonkinlainen Raamatuntuntemus ole kristinuskon perusta?
Vai ihanko mutu-tuntumalla elelet?
Vai matkitko muita?
...on Raamatunkin mukaan niin yksinkertainen, ettei lapsikaan siltä tieltä eksy. Ei tieto ole autuuden ehto. Kuten Saulus oli korkeasti oppinut ja tunsi Raamatuita enemmän kuin kukaan muu Juutalainen, vaan siitä huolimatta ei usko olut hänelle tiedon kautta auennut. Damaskon tiellä Herran iolmestymisen jälkeen Saulus alkoi käsittämään uskon todellisen ja olemuksen.
Jeesus sanoo: "Ellette tule niin kuin lapsi, niin ette pääse sisälle Jumalan valtakuntaan" Näin Jeesus osoittaa, että tksinkertaista on uskoa, jos haluaa.
Tieto ja Raamatun tuntemus on kyllä hyväksi kaikille ja ennen kaikkea sitä tarvitsee uskon perustaa kertoessa etsiville ja siitä kydelesille ihmisille. Uskon tulee pohjautua tukevasti Raamattuun tai se ei voi kestää.