Päällepäin kukaan ei arvaisi miten suurta yksinäisyyttä olen aina tuntenut. Olen sosiaalinen ja seurallinen, ja ns. tuttuja on paljon. Varsinaisia läheisiä ystäviä ei kuitenkaan ole. Olen olosuhteiden vanki. Opiskeluaikojen porukat ovat hajonneet ja muutkin ystävät etääntyneet löydettyään vakavan parisuhteen. Tuntuu, että juhlapyhät vietetään aina ydinjoukoissa, PARHAIDEN ystävien kanssa, ei sinne ole sijaa tavallisille kavereille. Minulla tätä ydinjoukkoa ei ole, joten joka juhlapyhän alla mietin kuumeisesti, minne itseni järkkäisin. Tänä uutena vuotena aion säästää itseni pettymyksiltä ja jumalattomalta soittokierrokselta, ja jäädä suosiolla kotiin. Nukun sitten vaikka koko aaton läpi. Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia, eli hyvän päivän tuttuja on, muttei todellisia ystäviä? Mikä on Uuden vuoden selviytymistrategianne?
Yksin uutena vuotena? Selviytymiskeinoja?
14
6261
Vastaukset
- vakavasti
moi. älä ota paineita mistään juhlapyhistä, ei se ole herkkua olla joulunpyhiäkään saman sakin kanssa. hermot menee. ota rennosti, mut jos tuntuu että haluut bilettää, niin lähde ilman paineita liikkeelle, jos kävos niin että kivaan porukkaan mukaan tai sitten ei. kaikki potee kumminkin krapulaaa ja hiljaista on 1.1.....vuokraa leffa , hae pitsa, tms....
make - Aatos erakko
ajattelin tänä vuonna siis huomenna viettää yksinäisen 2004 vuoden vastaanoton.
Yksinäisyys on monesti turhan raskasta.
Sitä ei pidä ajatella olotilana muuten menee pää.
Vaan ehkä toisen läsnäoloa osaa arvostaa kun kokee yksinäisyyden koko sen voimalla.
Voi ajatella niitä asioita joilla on elämässä merkitystä ja punnita läheiset ihmiset. Kuka oikeasti välittää ja mikä on tärkeää.
Huomenna haen viiniä (tai viinaa), ruokaa tolkuttoman määrän ja hyviä elokuvia (ehdottomasti ei ihmissuhdepätkiä)
ja siitä se sitten alkaa...tulkoon vuosi 2004. Minä olen valmis. - Sappi
Minä huokaisen helpotuksesta joulun- ja uudenvuodenpyhinä kun saan olla yksin ja rauhassa eikä tarvitse kenellekään selitellä tekemisiään.
Hankin jääkaapin täyteen ruokaa, löhöilen pyjamassa vaikka koko päivän jos huvittaa, katselen leffoja, luen kirjoja, juon viiniä.... Jos on kaunis ilma, käväisen kaupungilla ihmettelemässä maailman menoa, illalla ehkä parilla oluella, kilistän ilotulitukselle.
Se on ylellisyyttä!
Kun työpäivä taas koittaa, muistelen kaiholla tätä rauhaa, levollisuutta ja vapautta. - EmmaT
Joille juhlapyhien viettäminen yksin ei ole pyhäinhäväistys!! Toki ymmärrän jos tuntuu siltä, ettei haluaisi olla yksikseen - silloin fiilis voi olla alakuloinen. Tässä on tullut jo aika monta juttua, joita olisin ehdottanut itsekin. Mutta ennenkaikkea: nauti omasta seurastasi! Ota se vapautena tehdä tai olla tekemättä mitään muuta kuin mitä itse haluat. Relaa ja fiilistele juuri itsellesi sopivalla tavalla. Minä makaan lattialla kynttilöiden valossa, kuuntelen hyvää musiikkia, ajattelen asioita ja nautin siitä, ettei tarvitse hötkyillä mihinkään. Olin jo joulun yksinäni (tosin se vaatii aina kamppailua sukulaisten ja ystävien kanssa, eivät käsitä että viihdyn omissa oloissani). Tosi on, että vakiintuessaan ihmiset kehittävät "omia" perinteitään. Mutta miksei niitä voisi kehittää yksinkin?! Ja muista, että hyvä olo lähtee itsestä, ei muiden ihmisten kautta.
- Tonttu
Mä tekisin mitä vaan, jos saisin ystävän jonka kanssa vois jutella ja pitää hauskaa ja heittää läppää ja itkee ja niin eespäin...
Kavereita mulla kyllä olis vaikka muille jakaa. Kiva, että edes niitä on.
Mutta ystävää sitä kaipais tosissaan. - Minsku
Sama täällä,hyvänpäivän tuttuja paljonkin,mutta ei niitä todellisia ystäviä.Olen kaiken lisäksi ollut,aikoinaan koulukiusattu.Ja kun löydän jonkun uuden ns. hyvän ystävän,niin myöhemmin,se osoittautuu aivan muuksi,on nimittäin kokemusta siitä,että edestä päin ollaan niin ystävää,mutta takana ollaan aivan ns. piruja.On muutama tosi hyvä ystävä,mutta ne on muuttaneet pois toiselle paikkakunnalle.Lue myös juttuni Unohdanko koskaan.
Vietän Uuden Vuoden aaton kotona,avomieheni kanssa,on se paras ystvä. =)-huuleen,jos ens vuosi tuo sinulle parempia ystäviä.Niin voithan vaikka otta hyvän kirjan,lukea sitä ja kuunnella jotain rentouttavaa musiikkia.Ja napostella jotain pikku herkkuja... - berry
Olen joutunut jotenkin huomaamattani tilanteeseen johon vähän aikaa sitten havahduin.
Huomasin,että vanha kavereiden ydinjoukko jonka kanssa olemme tunteneet "hiekkalaatikosta" asti,juhlineet monet uudet vuodet,synttärit ja kokeneet niin paljon yhdessä..se onkin poissa.
Osa on muuttanut,seurustelee,saanut uusia kavereita jne.Eli ei enää juurikaan tavata.Itsekkin seurustelen mikä vie tietysti osan ajasta.
Kun huomasin,ettei puhelin enää pirisekkään entiseen tapaan,enkä ole enää selvillä kavereitteni asioista ja tapaamiset ovat muuttuneet jotenkin pinnallisiksi entisten syvällisten keskustelujen siaan,niin kyllä se tuntui shokilta ja tuli tunne että "miten minulle kävi näin",koska olihan minulla tästä porukasta kaksi todella hyvää ystävää joiden oletin pysyvän kanssani aina.
Ja nyt heräsi kysymys,tapaankohan enää uusia todellisia ystäviä,kun tuntuu että piirit ovat jotenkin vakiintuneet viimeistään lukion jälkeen.Ja niin minullakin piti olla se vaki porukka,mutta kävikin näin..minulla ei ole koskaan ollut oikeen tarvetta tutustua uusiin ystäviin,niimpä uudet tuttavuudet ovatkin yleensä jääneet aika pinnallisiksi vaikka olen avoin,puhelias,tälläinen "koheltaja" persoona joka on aina menossa jne. eli sosiaalisuutta ei puutu,mutta ehkä taito syventää ystävyyttä puuttuu..tiedä sitä.
Jopas tulikin pitkä kirjoitus,kertokaa jos teillä on vastaavaa.- gandalf3
Noinhan siinä tuppaa mullakin käymään.Kun luin näitä kirjoituksia tajusin että mun kannattaa ottaa yhteyttä yhteen vanhaan ystävään jonka kanssa en ole ollut missään kontaktissa yli vuoteen.Olen menettänyt monta ystävää sillätavalla että kun on tullut jotain erimielisyyttä olen ottanut sen todella vakavasti enkä ole suostunut unohtamaan vanhoja kaunoja.Jälkeen päin ne erimielisyydet tuntuu todella mitättömiltä verrattuna siihen että menetti sen ystävän.Vanhoista ystävistä kannattaa pitää kiinni,sen olen huomannut.
- myös yksin
Vietin uuden vuoden yksin kotona. Menin nukkumaan klo 22 ja itkin itseni uneen. Poikaystävä jätti minut päivää ennen uutta vuotta, joten kaikki suunnitelmat menivän siinä samassa...Ystäviä on kyllä, mutta kaikki olivat ns. pariskuntien juhlissa ja jotenkin kummasti ei oikein kiinnostanut liittyä mukaan YKSIN! Energiaa ei riittänyt myöskään tähän sinunkin mainitsemaasi "soittokierrokseen"...Miten sinun uusi vuosi sujui?
- Mick
Muistanpa itse muutaman vuoden takaisin ajan kun oli tämä kuuluisa millennium. Olin silloin 19-vuotias ja todella yksinäinen. Joskus paljon aikaisemmin olin ajatellut että sitten uutenavuonna 2000 teen jotakin ikimuistettavaa. No kokonaan toisin kävi - ei ollut ystäviä eikä kunnolla edes hyvänpäivän tuttuja joiden kanssa olis voinut jotakin suunnitella. Siinä sitä sitten vaan seurailin tylsistyneenä teeveestä kun vuosi vaihtui pitkin maailmaa. Illalla sentään olin porukoiden kanssa ammuskelemassa kotipihalla raketteja, mutta siltikin melkoisen tyhjä olo jäi.
Nyttemmin onneksi tilanne on vähän muuttunut ja kavereita ja tyttöystäväkin löytyvät. Voin huoletta sanoa että yksinäisyys on todella raastava tunne silloin kun sitä vähiten kaipaa. - R'Salogel
monena uutena vuonna lähin taas yksin jatkaan matkaan kuunnellen whitesnaken /here i go again.
Minuun sattui viestisi ja rukoilen, että seuraavaa uutta vuotta ei sinun todellakaan tartte viettää yksin. Usko lujasti. ok:) - ärsyyntyny serkusta!
Joo no mä olin tuolla serkuilla varmaan johkin yheksään asti ILLALLA ni sitten se sanoo et lähdetkö pois ku haluun olla MUIDEN kanssa... No lähin sitten... XC ja sit se meni saunaan ja ei tullut enääb takasin... vaikka jotkut oli et mee vaan ja neil oli täällä meiän tykön sipsii ja kaikkee... Mut ei TULLUT!! Inhoon mun serkkuu yli kaiken,jooh mulla ei ole hyvii sukulaissuhteita.. Valitettavasti XC vaikka se lupas olla uuen vuoden yli..niin se mulle sano!! Ja sit se vaan pettää! Saa olla viiminen joulu kun enään koskaan tuun mun serkuille!! NYT LOPPU..keaä on ainut millon käyn...eli KERRAN VUODESSA,koska yleensä käyn KAKSI KERTAA ni nyt LOPPU..Nähään kerran vuodessa!! Tai JOPA kerran kahessa vuodessa!! Kyllä multa kotookin löytyy 100% enemmmän tekemistä ja sit tää on muutenkin tylsä paikka et en jaks olla täällä!! Ollaan ensvuon uus vuosi perheen kaa tai mun omien kavereiden!! TÄSTÄ UUESTA VUODESTA SAIN KYLLÄ SEMMOSEN OPETUKSEN..ETTÄ EN KYLLÄ ENÄÄN KOSKAAN TULE!! LOPPU! SUKULAISET ON PASKOJA EIKÄ NIIHIN VOI LUOTTAA VAIKS EKA LUULIN TÄÄKIN SELLANEN OPETUS!! MUT NYT LOPPU PREKELE! KYLLÄ SE ON INHOTTAVAA KUN JOUTUU UUTENA VUOTENA OLEMAAN YKSIN...SIIS SE ON KAUHEETA!! MULLA TULI IHAN SEMMONEN OLO ET HALUUN NOPEE TÄÄLTÄ POIS JA EN PALAA ENÄÄN KOSKAAAAAANNNNNNNNNNNNN!!!!!! TÄÄ ON IHAN TYHMÄÄ KU SAMAS MUMMOLA NI PASKA SERKKU TULEE AIN TÄNNE!!PASKA!! MUN SERKKU ON NIIN PERHEKESKEINEN......... !!!!! PASKIN UUUSCUOSI KOKO ELÄMÄS
- 10+13
Pitää vaan ajatella että uudenvuoden aattokin on ihan tavallinen päivä jonka voi aivan hyvin viettää ihan tavallisesti, vaikka ihan yksinkin..
Itsekin olin yksin kotona katselin ikkunasta raketteja ja menin nukkumaan 00:10
- mmmmm
minä olen 13 vuotias tyttö ja olen koko uuden vuoden yksin kotona katson netflixiä äitini on sairaalassa isäni on töissä veljeni ovat paikassa minne koko perhe olisi alun perin mennyt mutta minut jötettiin kotiin yksin olisin halunnut nähdä raketteja ja olla perheeni kanssa mutta näin se nyt menee;(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2137506- 582943
- 1932357
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101773Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1711728Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201406- 751261
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271165Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029