tällasia tarinoita on useita mutta..
mä sairastuin vakavaam depressioon 9-vuotiaana.
mua kiusattiin koko ala-aste koulussa, kun olin niin lihava. kuudennella terkkari laittoi minut viiltelyn takia psykiatrille. en käynyt siellä montaakaan kertaa ja lähdin sieltä esittäen tervettä ja elämänhaluista. seiskalla vaihdoin koulua sisäoppilaitokseen, josta en tuntenut ketään, ja sain paljon ystäviä. nousin ns. johtohahmoksi ja minusta tuli koulukiusaaja. seiskan kevätlukukaudella vaihdoin jälleen koulua, nyt oman paikkakuntani yläasteelle. siellä en saanut ystäviä, roikuin vain muiden mukana. kevätpuolella en jaksanut mennä kouluun. olin kotona ja kävin tekemässä kokeita. lupasin mennä kouluun taas syksyllä.
kasin syksyllä koulu alkoi normaalisti, paitsi että olin taas yksin. kuukauden päästä kieltäydyin lähtemästä kouluun. en vain jaksanut.
yläasteen terkkari lähetti minut kriisihenkilölle, joka puolestaan lähetti minut psykiatrille. joulukuussa vuosi sitten sain lähetteen mielesairaalaan itsetuhoisuuden takia. alkuperäisen hoitosuunnitelman mukaan minun piti olla sairaalassa tammikuusta elokuuhun. sain lääkityksen (remeron) joka auttoi myös unensaantivaikeuksiin. huhtikuussa suutuin lääkärille, joka ei päästänyt minua lomalle. halusin ulos, ja vakuuttelin masennuksen paranemista. en ollut pakkohoidossa, joten kirjoittauduin ulos vanhempien myötävaikutuksella.
melkein heti sairaalasta päästyäni kieltäydyin avohoidosta ja lääkkeistäni. lopetin ne.
ysin aloitin kymppiluokalla. kaksi viikkoa jaksoin, ja jäin taas pois. olin kaksi kuukautta kotona, ja aloitin uudelleen kasin naapuripaikkakunnalla, luokalla jossa minulla on hyviä ystäviä.
olen kuitenkin edelleen hyvin masentunut. viiltelenkin. tuntuu, ettei kukaan välitä. tahdon kuolla pois. en jaksaisi enää. pitääkö minun hakea apua? olen niin epävarma. ex-kouluni rehtori sanoi ettei minua enää oteta helposti sairaalaan. paha olla.
kiitos jos joku jaksoi lukea ja vastaisi.
mä sairastuin vakavaam depressioon 9-vuotiaana.
mua kiusattiin koko ala-aste koulussa, kun olin niin lihava. kuudennella terkkari laittoi minut viiltelyn takia psykiatrille. en käynyt siellä montaakaan kertaa ja lähdin sieltä esittäen tervettä ja elämänhaluista. seiskalla vaihdoin koulua sisäoppilaitokseen, josta en tuntenut ketään, ja sain paljon ystäviä. nousin ns. johtohahmoksi ja minusta tuli koulukiusaaja. seiskan kevätlukukaudella vaihdoin jälleen koulua, nyt oman paikkakuntani yläasteelle. siellä en saanut ystäviä, roikuin vain muiden mukana. kevätpuolella en jaksanut mennä kouluun. olin kotona ja kävin tekemässä kokeita. lupasin mennä kouluun taas syksyllä.
kasin syksyllä koulu alkoi normaalisti, paitsi että olin taas yksin. kuukauden päästä kieltäydyin lähtemästä kouluun. en vain jaksanut.
yläasteen terkkari lähetti minut kriisihenkilölle, joka puolestaan lähetti minut psykiatrille. joulukuussa vuosi sitten sain lähetteen mielesairaalaan itsetuhoisuuden takia. alkuperäisen hoitosuunnitelman mukaan minun piti olla sairaalassa tammikuusta elokuuhun. sain lääkityksen (remeron) joka auttoi myös unensaantivaikeuksiin. huhtikuussa suutuin lääkärille, joka ei päästänyt minua lomalle. halusin ulos, ja vakuuttelin masennuksen paranemista. en ollut pakkohoidossa, joten kirjoittauduin ulos vanhempien myötävaikutuksella.
melkein heti sairaalasta päästyäni kieltäydyin avohoidosta ja lääkkeistäni. lopetin ne.
ysin aloitin kymppiluokalla. kaksi viikkoa jaksoin, ja jäin taas pois. olin kaksi kuukautta kotona, ja aloitin uudelleen kasin naapuripaikkakunnalla, luokalla jossa minulla on hyviä ystäviä.
olen kuitenkin edelleen hyvin masentunut. viiltelenkin. tuntuu, ettei kukaan välitä. tahdon kuolla pois. en jaksaisi enää. pitääkö minun hakea apua? olen niin epävarma. ex-kouluni rehtori sanoi ettei minua enää oteta helposti sairaalaan. paha olla.
kiitos jos joku jaksoi lukea ja vastaisi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sulla on varmaan ihan kauheeta.
mutta mä en voi oikein tuohon vastata mitään, mun tarinani on kohdassa "nuoren tytön masennus" jossa on exältäni ja yhdeltä kiinnostuneelta tutulta vastauksia, mitkä eivät liity oikeastaan lainkaan aiheeseen.
mutta käy lukemassa mun juttuni jos haluat, ja lisää siihen vielä se että minua pahoinpideltiin.
ei minullakaan helppoa, mutta koita ystävä hyvä pärjätä!
Minulla on myös ollut masennus. Koko ylä-asteen ajan. Ymmärrän sinua tosi hyvin. Sitten sain kuulla evankeliumia ja tulin uskoon. Kohtasin Jeesuksen. Tänäänkin pysyn hengissä vaan siksi että Jeesus kulkee kanssani. Pystyn nauttiman elämästä, koska Jumala RAKASTAA meitä. Niinpä yritä sinäkin lukea Jumalan Sanaa Uutta Testamentia. Pyhä Henki näin synnyttää uskon ja turvan. Tai mene seurakunnan tilaisuuksiin. Seurakunta on just meitä varten! Sinne mennän sellaisina kuin olemme!