sijainen ja minä

crox

Kävelin koulun käytävällä kohti historian luokkaa. Samalla katselin rappeutuneita seiniä joita oli tahrittu tusseilla. Tunti oli jo alkanut. Koputin oveen ja kaverini Juhis tuli avaamaan oven. Astuin sisään luokkaan ja istuin vanhalle tutulle paikalle. Katsahdin luokan eteen ja siellä seisoi jo pariviikkoa toiminut sijaisemme. Kuinkas sanotaan kun ollaan myöhässä, opettaja kysyi. Sori mulla vähän kesti, kun kun... Ääh, en saanut sanaa suustani, kun sijaisemme jo käski jäämään tunnin jälkeen. Olin jo myöhästellyt useita kertoja hänen tunneiltaan.

Tunnin loputtua muut lähtivät ja viimeinen laittoi perässään tavallisesti oven kiinni. Opettjan ilme muuttui yhä häijymmäksi ja tuli minua kohti. Minun täytyy nyt antaa sinulle pieni opetus, opettaja sanoi. Vittu ja taas lappua kotiin, mietin itsekseni. Opettaja nosti kuitenkin toisen jalkansa pulpetin reunalle ja hivutti kätensä rintojen kautta kohti kiinteitä reisiään. Lipasin huuliani ja nousin ylös. Opettaja laskeutui eteeni ja avasi housini. Täältähän löytyy iso yllätys, opettaja tuumasi ja laittoi vehkeeni suuhunsa. Opettajan kieli teki kiivaasti ympyrää terskani päässä, samalla hänen runkatessaan minua. Huohotin hiljaa itsekseni ja nautin tilanteesta. Sijainen nousi ylös ja meni luokan perälle jossa oli sohva. Hän nosti hameensa ylös ja käski minun riisumaan pikkuhousunsa. Olin tottelevainen ja aloin hivuttamaan pikkuhousuja pois, ja samalla ihailin hänen kiiltävää lemmen vakoaan. Otin hänen nilkoistaan kiinni ja aloin liuttamaan kieltäni varpaista kohti kiimaista pillua. Karvat olivat ajeltu lähes kokonaan, vain pieni vana meni keskellä. Tungin kieleni pilluun ja samalla pyöritin sormellani klitorista.

Taas otti sijainen ohjakset ja käski mennä makaamaan sohvalle. Hän istui kovan kaluni päälle ja alkoi mennä ylös alas. Sun pitää useimminkin myöhästellä sanoi opettaja huohotuksen valtaamalla äänellään. Olin hiljaa ja käänsin sijaisen pois päältäni. Ohjasin hänet sohvaa vasten, niin että hänen perseensä sojotti pystyssä kohti minua. Otin pakaroista hellän otteen ja ohjasin kaluni luukulle. Pillu suorastaan imaisi kaluni sisäänsä. Niin kostea ja kiimainen se oli. Jatkoin tätä jonkin aikaa ja vedin kaluni ulos. Sijainen hämmästeli, mutta minä vain naureskelin tyytyväisenä. Kastoin kaksi sormea ja pillussa ja hieroin niillä sitten perse reikää. Aloin ujuttamaan kaluani kohti ruskeaa ruusua, kun sijainen vinkaisi nautinnosta. Hetken työntelin puoleen väliin, kunnes sitten annoin koko komeuden upota perseen uumeniin. Panin minkä pystyin. Sijainen huusi ja samoin minulla alkoi ääni kohota kun tiesin olevani tulossa. Ruiskin spermat hänen sisäänsä ja hieroin sperman peittämällä kalun kärjelläni hänen pakaroitaan. Ai että tuntui sitten hyvältä, sijainen sai sanotuksi. Hetken kuluttua kuulin kellojen soivan. Ruokatunti oli loppunut. Vedin housut jalkaani, suutelin hellästi sijaistamme ja lähdin luokasta.

Katsoin lukkaria ja seuraavaksi oli matikkaa. Mietin jo lähteväni kotiin, kunnes näin rehtorinmme käytävällä. Hän oli noin 60 vuotias kyttyräselkäinen mies. Tuus käymään tuolla mun huoneessa, kun sulta näyttää löytyvän noita poissaoloja jonkun verran, hän sanoi möreällä äänellä. Menin vitivalkoiseksi ja lähdin juoksemaan kohti pääovia. Rehtori katsoi perääni äimistyneenä ja jatkoi kävelyänsä käytävillä.

Kotimatkalla kuulin tekstiviestin äänen. Katsoin puhelintani ja aloin lukemaan viestiä, jossa luki näin: Hei! Rehtori jutteli minulle äskettäin poissaoloistasi ja pyysi jos suostuisit keskustelemaan niistä kanssani. T: Sijaisesi Sari.

Valtavan leveä hymy valtasi huuleni ja jatkoin matkaani kohti kotia. Kotona ihmettelin mistä opettaja on numeroni saanut? Kai jostai koulun arkistoista, tuumin. Soitin numeroon mistä viesti oli lähetetty ja Sari vastasi. Sovimme tapaamisen illalla hänen luonaa.


LOPPU(?)

3

4583

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n-78

      Kirjoita lisää, tuo oli todella hyvä.

    • 100 % angel

      tätä lisäääää!!!

    • uuuuh

      jatka tätä vielä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe