Voisiko joku selittää miksi lapsen pitäisi välttämättä olla biologisesti oma? Miksei mikä tahansa lapsi kelpaa, onhan maailma täynnä turvattomia, jotka eivät muuta kaipaa kuin turvallista kotia ja rakastavia vanhempia?
Miksi sen täytyy olla kasvanut naisen vatsassa?
Miksi sen täytyy olla kasvanut naisen vatsassa?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minä ja mieheni haluasimme kovasti lapsen on se sitten oma taikka adoptoitu. Adoptiota meille ei vain suoda, koska minä olen vielä hieman alla 25. Toinen ongelma on sitten se, että miehelläni on ikää ho sen verran, että se tulee vastaan mahdollisuuden adoptoida. Niin ja maista jolloin miehelläni olisi mahdollisuus minulta vaaditaan 30-vuoden ikää. Eli ollaan liian nuori ja liian vanha. :(
Itselläni PCO, joten mahdollisuudet omaan vielä ja toisaalta se on ainut mahdollisuus meille.
Ja mitä tulee lapsiin jotka tarvitsisi rakastavia vanhempia ja turvallista kotia. Meillä olisi sellainen antaa talouskin vakaa, joten kaikki puitteet OK! Mutta meitä ei kelpuuteta vanhemmiksi :( Itse sosiaalialan ammattilaisena tunnen itseni hieman tyhmäksi.
Huvittavinta tässä on se, että nytkin tuttu huumeäiti sai lapsen ja häneltä ei kysytty haluaako hän lapsen ja eikä tarkasteltu onko hänestä kasvattamaan lapsen. Tuskin kukaan joka adoptioon ryhtyy ei haluaisi lasta ihan aidosti ja oikeasti. Ei sinne ne huumeäidit ainakaan jonota. Mutta itsellä kun olisi jotain mitä antaa niin ei!!
Olemme kahden lapsettomuuden orjia - suurentaa surua entisestää.
Toiset sanoo, että mitäs menitte naimisiin kun meillä on sitä ikäeroa, mutta minkäs teet kun se oikea aito suuri rakkaus on siinä. Tämäkään koettelemus ei meitä erota vaan pikemmin yhdistää entisestään. :)
Maaima on niin epäoikeudenmukainen, mutta silti tässä on vain elettävä!
Uusia vuosia! Toivotaan, että se tuo mukanaan parempaa :)
En tuota sosiaalihuollon nippotarkistelua olekaan koskaan käsittänyt. Kun kerran tuhansilla ja taas tuhansilla lapsilla on niin suuri tarve päästä omaan kotiin. Miksei sitten kaikkia ihmisiä velvoiteta sosiaalihuollon tarkistuksiin ennen kuin saavat hankkia lapsen?
Näkee niin kovin ikäviä tapauksia kun se lapsi "vain sattui tulemaan" ja jollakin naisella saattaa olla esimerkiksi 5 lasta viiden eri miehen kanssa eikä oikein edes tiedä kenen. Eikä niistä lapsista todellakaan sitten edes pidetä huolta. Surkea systeemi kerta kaikkiaan!
Näin joskus yhden ruotsalaisen ohjelman jossa poika rupesi tutkimaan että onko hänellä sisaruksia, löysi niitä 10!!! Kaikki adoptoitu eri puolille. Ja löysi myös äitinsä, vaikutti vähälahjaiselta, oli seksuaalisesti "löysä" ja käytti alkoholia ja tupakoi. Ilmeisesti oli kymmenenen lapsen jälkeen kuitenkin liian vanha tulemaan raskaaksi joten lastenteko loppui vihdoin, irtosuhteet jatkuivat. Kyllä oli traagista katseltavaa.
Toivottavasti on joku järjestö, joka ajaa adoptoinnin helpottamista. Ja hyvää jatkoa sinulle, toivotan onnea teille että saisitte tavalla tai toisella toivomanne.
monologiksi, mutta
toisaalta on hyvä, että adoptoiminen ei ole helppoa. JOKAISELLA adoption kautta tulvalla lapslla on vaikea tausta ja lapsi tarvitsee tällöin erityisen tasapainoisen kodin.
toisaalta olisi myös hyvä, että biologisia lapsia hankkivien soveltuvuutta vanhemmiksi testattaisiin myös. kun on ikäraja adoptioon, niin miksi ihmeessä ei biologisen lapsen tekemiselle? siinäpä suuri vääryys! tuloja, asuinoloja, ja vanhempien parisuhteen laatua ja henkistä kypsyyttä ja vastuunkantokykyä sietäisi mielestäni testata siinä missä adoptiovanhemmiksi aikoviltakin.
vääryys on suuri siinä, että lähes kuka tahansa täysin vastuuton ihminen, joka ei edes kykene pitämään oaa elämäänsä järjestyksessä ja kantamaan huolta itsestään, voi hankkia lapsen (ja jopa vahingossa). sitten taas monet mahdollisesti erinomaiset vanhemmat eivät saa koskaan mahdollisuutta saada lasta, vaikka hartaasti toivovat.
vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta on maailma tlvillaan. kaikkea ei kukaan saa, jokainen saa vain jotakin.
Tottakai jokainen terveellä järjellä varustettu haluaa oman lapsen, siis nähdä sukunsa jatkuvan! Sitä ei korvaa mikään tuontimukula, turha edes yrittää herätellä keskustelua asiasta. Tämä koko aihe on epätoivossaan rypevien parien juttuja, EROTKAA, VAIHTAKAA PUOLISOA jos nykyisessä on elimellistä vikaa joka estää lapsen saamisen, tämä on mun neuvo! Tietenkin voidaan ajatella että jos vika onkin miehenpuolessa niin voisin tietenkin tarjota palveluksiani...edellyttäen että se jää tietenkin meidän kahdenkeskiseksi asiaksi...
Hm.. taitaakin olla niin, että Kekelle ei ole suotu sitä naista, kenen kanssa saada yhteinen lapsi rakkauden tähden. Ei se partnerin vaihto ole tässä asiassa se pääasia, koska itse en ainakaan haluaisi lasta kenen tahansa kanssa, vaan siihen ei kuka tahansa kelpaa. Onko tavoitteenasi löytää täältä nainen, joka haluaa tehdä sinulle lapsen kenenkään sitä tietämättä? Taidat olla väärällä palstalla.
minua henkilökohtaisesti.
omat vanhempani (ne ainoat oikeat) eivät kyenneet saamaan biologista lasta, joten adoptoivat minut ja 4 vuotta myöhemmin pikkusiskoni. olimme heille heidän toiveittensa täyttymys ja olen ainakin itse aina elänyt siinä uskossa ja ymmärryksessä, että adoptoidun ja biologisen lapsen ero on vain siinä, että BIOLOGINEN LAPSI KASVAA ÄIDIN VATSASSA -OTTOLAPSI ÄIDIN SYDÄMESSÄ. muuta en kykene uskomaan. olen ottovanhempieni sukua, vaikka en samaa verta olekaan. se on ihan merkityksetön asia minulle.
ja sitten,... jos ei olisi mahdollista adoptoida, niin mitenköhän ratkaiset minun kaltaisteni lasten kohtalon? itse synnyin skitsofreenikko-alkoholisti-vanhempien lapseksi (kummallakin lapsia monesta liitosta entuudestaan,...minulla on biologisia sisaruksia/-puolia yhteensä 8). ilman adoptiota olisin varttunut lastenkodissa ja jäänyt hyvin paljosta paitsi!
olen muuten suomalaista syntyperää,...
...ottolapsi on aina toivottu lapsi, biologinen lapsi ei välttämättä ole.
käsitykseni mukaan lasta ei kuitenkaan saa (ainakaan suomesta) adoptoida, jos pari kykenee itse saamaan biologisia lapsia.
jos tietoni on väärä tämän asian suhteen,...
ensisijainen keino hankiia lapsi pitäisi kuitenkin olla nimenomaan se biologisen lapsen yrittäminen.
ottolasta voi rakastaa yhtä paljon, kuin biologista (sen olen itse kokenut ottovanhemmiltani saaman rakkauden kautta), mutta,...
koskaan adoption perusteena ei saisi olla se, että halutaan tarjota huonoista oloista tulevalle lapselle hyvä koti, vaan nimenomaan se, että halutaan saada lapsi.
välillä ärsyttää joidenkin ihmisten käsitykset adoptiosta. muistan kun yläasteella istuimme ystävieni kanssa ruokapöydässä ja eräs ystäväni aloitti keskustelun lasten hankimisesta ja sanoi, etä hän aikoo ainakin adoptoida ulkomailta lapsen, koska tahtoo pelastaa lapsen elämän. tuolloin tokaisin itse (ottolapsena) ystävilleni sen, että adoptio on ymmärrettyä suurempi prosessi, kestää ajallisesti kauemman, kuin biologisen lapsen hankkiminen ja siihen on paljon ehtoja (varallisuus,ikä, terveys, koulutus, asuinolot jne,..). tuo kaikki tuli ystävälleni yllätyksenä, mutta on aivan uskomatonta, että jopa monella aiukuisella on hyvin simppeli käsitys adoptiosta ja sitä harkitaan monesti väärin perustein. halutaan olla "hyväntekijöitä".
uskon, etten itse voisi kokea olla toivottu lapsi, jos vanhempani olisivat vain halunneet "pelastaa" minut, mutta olisivat kuitenkin kyenneet hankkimaan biologisen lapsen.
lehdissä hehkutetaan julkkisten ottolapsista (ulkomailta adoptoituja). olen miettinyt mm. arja korisevan adoptioasiaa. tällähän on miehensä kanssa biologinen poika ja kansainvälisen adoption kautta hankittu tyttö. kokeeko tämä tyttö olevansa yhtä toivottu ja haluttu, kuin tuo biologinen lapsi? rakkautta hän saa varmasti ihan yhtä paljon ja vanhemmat ovat tasapuolisia kumpaakin lastaan kohtaan, mutta oliko tyttö vanhemmilleen se hartaasti toivottu suuri unelmien täyttymys? sitä en tosin tiedä oliko tällä pariskunnalla joku syy, miksi eivät voineet enää saada toista biologista lasta, vai olisivatko voineet.
heillä on todellinen syy eli sekundaarilapsettomuus. He eivät ole saaneet toista omaa lasta vaikka ovat sitä halunneet. Heistä oli kerran juttua jossain lapsettomuuden jutuissa. Uskon, että he rakastavat tätä ottolastaan yhtäpaljon kuin omaa poikaansakin.
tuota en tiennyt,.. hyvä niin.
uskon minäkin, että rakastavat molempia yhtä paljon. kirjoitinkin sen tuossa aiemmin. se, mitä mietin, on se, että halusivatko he molempia yhtä paljon. sekin selvisi,... yhtä toivottuja molemmat :).
Ehkä juuri siksi, että kun olen omat lapseni synnyttänyt, ne silloin ovat ns. minun. Toki arvostan vanhempia jotka adoptoivat tms. lapsia, monet lapset kaipaavat kotia. Mutta ainakin itse omat lapseni synnyttäneenä tiedän, että ne ovat minusta....T. äippä
Oikein kirjoitit kun sanoit MINUSTA !! Sitä asiaa ei pysty millään korvikelapsilla korvaamaan!! MINUSTA...se oli kauniisti sanottu..ihan tässä kekekin herkistyy...
vaan, mutta ketään adoptiovanhempia ei kuulu "arvostaa" siksi, että ovat adoptoineet. he ovat halunneet saada lapsen, mutta eivät ole pystyneet lasta tekemään. minun ottovanhempani rakastavat minua yhtä paljon, kuin sinä omia biologisia lapsiasi. anteeksi vaan. tätä asiaa pitää ilmeisesti tuoda enemmän julki, jos kerran aikuisilla ihmisillä ja vieläpä joidenkin lasten vanhemmilla on noin typerä/väärä kuva adoptiovanhemman ja adoptiolapsen välisestä siteestä.
tavallaan tuolla kirjoituksellasi yrität väittää minulle, että minun AINOA OIKEA ÄITINI ja AINOA OIKEA ISÄNI (mutta eivät biologiset), eivät olisi minua rakastaneet yhtä paljon, kuin muiden lasten vanhemmat biologisia lapsiaan.
minua ei adoptoitu siksi, että kaipasin kotia. minut adoptoitiin siksi, että vanhempani olivat lasta halunneet, mutta eivät onnistuneet siinä omin voimin. he yrittivät monta vuotta, kävivät sitten läpi kaiken maailman lapsettomuustestit ja -hoidot ja lopulta jonottivat adoptiojonossa 4 vuotta! voitko sinä väittää, että minä en ole haluttu ja toivottu ja odotettu lapsi?!?
voin myös sanoa sen, että vaikka minut on toinen nainen synnyttänyt ja olen ottanut tähän yhteyttä täysi-ikäisenä ja olemme jonkin verran tekemisissä, niin häntä en pidä "oikeana" äitinäni, kuten ei kukaan meistä adoptoiduista lapsista pidä biologista äitiään. se veri on ihan toisarvoinen asia.
lienet aika nuori ihminen? ainakin ajatuksesi ovat hyvin naivilla pohjalla, mikäli kuvittelet pariskuntien päätyvän adoptioon säälistä orpoja lapsiraukkoja kohtaan.
mitä olisit muuten itse tehnyt, jos et olisi kyennyt jostain syystä saamaan lasta? edes lapsettomuushoitojen jälkeen,... olisitko tyytynyt kohtaloon lapsettomana? kaikille lapsen saaminen/äidiksi- tai isäksi tuleminen ei ole yhtä tärkeää, kuin toisille.
adoption jälkeen lapsen biologisilla vanhemmilla ei ole enää mitään oikeutta lapseen, joten lapsista tulee täysin adoptiovanhempien lapsia.
minä kasvoin biologisen äitini vatsassa odotusajan 9 kuukautta, mutta adoptioäitini sydämessä ainakin 4 vuotta (jos vain adoptiojonossaoloaika lasketaan odotusajaksi).
onneksi kaikille ihmisille ei edes myönnetä oikeutta adoptoida! ihminen, joka ajattelee/tuntee sinun tavallasi, ei voisi missään nimessä olla hyvä ottoäiti. biologiselta äidiltä tarvitaan vain kyky raskaaksituloon.
kai on sitä mieltä, että minä "korvikelapsi" (ottolapsi) en saisi kokea olevani rakastettu ja toivottu ja että minun vanhempani (ottovanhemmat) eivät olisi lasta ansainneet, kun eivät pystyneet itse tekemään.
kyllä se, ketä voi rakastaa ja ketä ei, lähtee ihmisestä itsestään. sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kenen siittiöstä tai munasolusta kukakin on alkunsa saanut.
ottolapsi ON AINA HALUTTU JA TOIVOTTU lapsi vanhemmilleen (otto-). biologisen lapsen voi saada myös "vahingossa" (ihan liian usein).
TYHMÄLLE KYSYMYKSELLE!
se on luonnonlaki se että miksi juuri biologinen lapsi!......
vastaus. Noin lyhyesti ja suppeasti perustellulle mielipiteelle ei tarvitse antaa arvoa.