Kävin istumassa

uudessa Accord Tourerissa, joka oli kaikilla herkuilla.

On kuitenkin pakko todeta, että viimeistely ja laadun tuntu on aivan toista esim. V70 Volvossa, johon oli samassa liikkeessä helppo verrata. Nahkaverhoilu on Hondassa kuin keinonahkaa Volvoon verrattuna (saatikka Saabin) ja kurtussa kuin 9-5 vaihekepin pussi. Takapenkki oli ahdas (180cm)- säädin ensin etuistuinmen sopivaksi. Muutoinkin autosta puuttui se laadun leima, mitä Hondalta kyllä odotin. Pettymys.
61062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No jaa. En sitten tiedä mitä kaikkea autolta vaadit, mutta mielestäni Honda tarjoaa täysin kaiken mitä autolta toivoa voi. Nahkaverhoilua on turha verrata autojen välillä. Taidatpa olla ainut joka jättää auton ostamatta huonon nahkaverhoilun takia. Vaikka et ehkä Hondaa ollutkaan ostamassa. Eikä Hondaa tosiaankaan ole tehty Saabin saati sitten Volvon kilpailijaksi. Omassa hintaluokassaan Honda on Mazda6 kanssa ylivetoja. Tavara tilaa löytyy enemmän kuin monesta muusta autosta. Ja tehot ovatkin sitten aivan toista laatua kuin muissa autoissa. Esim. Hondan 2.0 kone tuotta 155hv.
Ja Hondan uusi ensi vuonna markkinoille tuleva 3.0 V6 kone tuottaa 250hv. Ja tämä teho löytyy vasta Volvo S60r mallista, missä on turbot yms. krääsät. Ja hintakin on omissa lukemissaan. Ja matka ajossa tämä Hondan V6 moottori muuttuu kätevästi V3 moottoriksi ja kulutus laskee huomattavasti. Ja uuden accordin vakio varustelukin on aivan huippua. Mitä löytyykään Volvosta vakiona??? Ei yhtikäs mitään. Siihen saa ostaa automaatti-ilmastoinnin ja kaikkea muuta. Hondassa vakiona lähes kaikki. Mietippä uudemman kerran...

Äänestä
  • Kysymyksessä ei ole premium luokan auto, siinä on valmiina kaikki mitä toivot. Toisin kuin näissä "halpa" premiumeissa.

    Äänestä

  • "Ja tämä teho löytyy vasta Volvo S60r mallista"

    Korjaan, se löytyy T5 mallista joka maksaa 47600,-. Saas nähdä paljonko Honda on tuota halvempi.

    Äänestä

  • Mistähän saisi lisätietoja tuosta V-6 moottorista
    Tuleeko se myös Euroopan markkinoille ja mihin malleihin?

    Äänestä

En käynyt istumassa vaan omistin pari vuotta tuollaisen V70:n.Jatkuviin vikoihin kyllästyneenä vaihdoin sen Accord Tourer executiv X:ään.Nyt olen ajanut 15000km autolla jossa ei ole ollut yhtäkään vikaa.Muutenkin tuo Volvon köyhä varustelu ja rahastus joka nippelistä rupesi kyllästyttämään.Jos Volvoon saisi kaikki varusteet
mitä tässä Hondassa on se maksaisi ehkä 20-30000 euroa enemmän kuin Honda.Hondan nahkasisustuksessa
on se etu Volvoon verrattuna että esim.farkun niitit ei tee siihen naarmuja.

Äänestä
  • Jostain syystä joidenkin on vaikea käsittää auton laatua, kun puhutaan kestävyydestä. V70:stä on kuulunut muualtakin (ei pelkästään näiltä palstoilta) erinäisistä vioista, joten jokainen valitkoon auton käytön tai korjaamon?

    Mitä tulee autojen vertailuun (V70 vs. Accord), ovat autot eri kokoluokkaa. Joten eikös tietyt "mittaerot" ole silloin selviötä. Jos otetaan vertailuun aloitusmallit n. 38t€ ja n.30t€, on vertailu syytä unohtaa heti alkuunsa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


james Potkukelkka kirjoitti:

uudessa Accord Tourerissa, joka oli kaikilla herkuilla.

On kuitenkin pakko todeta, että viimeistely ja laadun tuntu on aivan toista esim. V70 Volvossa, johon oli samassa liikkeessä helppo verrata. Nahkaverhoilu on Hondassa kuin keinonahkaa Volvoon verrattuna (saatikka Saabin) ja kurtussa kuin 9-5 vaihekepin pussi. Takapenkki oli ahdas (180cm)- säädin ensin etuistuinmen sopivaksi. Muutoinkin autosta puuttui se laadun leima, mitä Hondalta kyllä odotin. Pettymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu