...yrittäessäni kääntyä hänen päälleen, hän torjui ja jatkoi minun hyväilyäni. Lopulta kun olin tulla hulluksi lemmenkipeydestäni, hän voihki kahdella kielellä; 'Pridi, pridi moi malyi maltsik. Oih - nussi, nussi. Pane minua rakas !' Nousin hänen hoikan vartalonsa päälle ja yritin työntää kyrpäni haaroväliin. Ira ojensi auttavan kätensä ohjaten kolvini suoraan lämpimään ja kiimaiseen pilluunsa. Nain kaunotarta kuin se olisi viimeinen tekoni, lanteideni vatkatessa villisti hänen riemurasiassaan suutelin tyttöä intohimoisesti ja pidin hellästi käsilläni hänen kaulaansa. Tunsin hämmentyyneenä pillun supistelevan kaluni ympärillä ikäänkuin lypsäten ja kerjäten spermoja syvimpiin syövereihinsä. En voinut olla huutamatta kyrpäni suihkuttaessa spermalastejaan Iran pillun perukoille. Hän voihki allani ja posket olivat hehkuvanpunaiset kuin granaattiomenalla.
Makasimme hiljaa vierekkäin katsellen katossa heiluvia valonheijastuksia. Olin niin hiessä, että minua alkoi hävettämään. Ira komensi minut pesulle sytyttäen itselleen uuden savukkeen. Kävin kärsimässä jääkylmästä suihkusta ja palasin valmiina nukahtamaan kaunottareni viereen. Iralla oli muita suunnitelmia. Hän kuvitella vieneensä minulta poikuuden ja halusi kai yöstä ikimuistoisen. Hän pyysi minut luokseen tuolin ääreen, jossa hän istui. Sitten hän otti kylmän ja velton tattini suuhunsa ja aloitti imuuttamisen. Ira antoi terskalle märkiä pusuja, näykki kiveksiäni ja välillä hotki kyrvän poskiensa kätköihin vartta myöten. Aina ollessani laukeamassa hän keskeytti, katsoi ylös minua ja hymyili. Ja taas mentiin. En päässyt kokeilemaan elämäni ensimmäistä kasvoilleruiskimista, sillä taas minut ohjattiin sänkyyn hänen päällensä. Pumppasin kuin unessa ja laskin toiset lastini hänen pimppaansa karjuen sekopäisenä.
Aamun koittaessa olin luovuttanut siemeneni jo neljä kertaa ja pelkkä istuminen sattui vietävästi. Timppa könysi huoneestaan ja Marlboroita poltellen jätimme tytöt eteiseen vilkuttelemaan. Meiltä kului puoli tuntia ja useita savukkeita etsiessämme taksia takaisin hotellille. Mutta juttua piisasi molemmilta.
Iraa en unohtanut täysin, meidän omituinen suhteemme kesti useita vuosia. Mutta se on jo toinen tarina.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.