Poikuudesta pääsin siis eroon ja nousinkin jonkinsorttiseksi sankariksi; mieheksi poikien joukossa. Siinä taisi kasvaa pituutta sekä mies että kalu kumpainenkin jokusen sentin, kun paistattelin huomion keskipisteenä. Mutta kun makuun pääsee, niin lisäähän sitä tahtoo, namia.
Vain Hannelen sanat, saat antaa satasen, painoivat mielessä. Alkoikin tuskainen miettiminen, kun kundien kanssa keksittiin erilaisia ideoita, mistä rahaa taikoisi tosi tarpeeseen. Satanen oli silloin todella iso raha.
Usein tuli myös pyörittyä tupakkakaupan liepeillä.
Hannelea vain ei näkynyt. Eikä liikkeeseen ollut asiaa omistajan läsnäollessa.
Eräänä päivänä pelasimme fudista pihalla ja Osku onnistui potkaisemaan pallon kongista kadulle päin. Juoksin perään, mutta törmäsinkin suinpäin juuri kadulla kävelevään naiseen. Kaaduimme kostealle asfaltille, minä päällimmäiseksi ja suoraan naisen jalkojen väliin. Nainen kirkaisi pelästyneenä, mene helvettiin siitä....ennenkuin tajusi tilanteen. Hannele nousi, oikaisi lanteille nousseen hameensa, tarttui minua korvasta kiinni ja sanoi, helvetin kakara, niinkö oot puutteessa, että pitää raiskausta yrittää...
Korvalehteen sattui niin saatanasti, kyyneleet pursuivat luomien välistä. Anteeksi Hannele, se oli vahinko, ei ollut tarkoitus..
Hiljaa, Hannele huusi, sä saat korvata mun hajonneet sukkahousut ja pestä mun vaatteet. Et hävii minnekään vaan tuut perässä, Hannele katsoi tuimana kauniiden kulmiensa alta, enkä huomannut pilkettä silmäkulmassa. Mentiin viereiseen taloon, josta Hannele oli vuokrannut yksiön itselleen. Kalustus oli aika askeettinen, suuri sänky oli keskellä huonetta, seinällä kaappi ja toisella valtava peili. Hannele riensikin peilin eteen ja vilkaisi olemustaan. Seisoin orpona eteisessä ja katselin kuinka hän riisui likaantuneen hameensa ja riisui polvesta rispaantuneet sukkahousunsa. Samaan vaatekasaan päätyi myös pusero. Silmäni tapittivat muodokkaita rintoja, joita liivit eivät peittäneet, mutta korostivat sitäkin enemmän. Tuus poika tänne, Hannele sanoi. Nolotti lähestyä häntä housun etumus koholla, mutta tein työtä käskettyä. Avaa liivien haka, kun siinä olet. Sormeni vapisivat kun tartuin olkaimiin ja väänsin liiveistä. Auts, senkin tollo, ei niitä revitä auki, vaan hakaset aukeavat sisällepäin.
Neuvoista viisastuneena sainkin hakaset aukeamaan hetken niiden kanssa ähellettyäni. Hannele kääntyi ja suudella muiskautti minua, kiitos ja käveli kylpyhuoneeseen vinkaten minut perässään.
Kylppärissä oli siihen aikaan yleinen, mutta normaalia isompi kylpyamme, johon Hannele laski veden valumaan. Saat pestä selkäni hän sanoi ja iski silmää. Veden valuessa ammeeseen Hannele istahti sen reunalle ja levitti jalkojaan paljastaen pikkuhousujen peittämän jalkovälinsä.
Paine housuissani alkoi lisääntymään, kun hänen kätensä siirtyi pikkuhousujen sisälle ja teki edestakaista liikettä siellä.
Hymyillen hän katsoi minua ja sanoi, haluatko nähdä jotain kivaa. Kun en osannut muuta kuin ynistä, hän, odottamatta parempaa vastausta riisui housunsa paljastaen karvattomaksi ajellun häpynsä ja kosteudesta kiiltävän vaon.
Hannele työnsi sormensa vakoon ja nuolaisi sen jälkeen sormeaan. Tuu tänne Hannele sanoi ja painoi minut hartioista alas polvilleni eteensä.
Lämmin ja kostea vako levittäytyi silmieni edessä. Nuolaise, maista mua ,Hannele sanoi, Kumarruin ja kieleni varovaisesti kosketti hänen häpyään, tunsin kuinka hän värähti ja nuolaisin pitkällä vedolla hänen pilluaan. Suolainen kosteus levisi kasvoilleni. Hämmästyin, koska maku oli hyvä. Olin kokemattomuuttani luullut jotain aivan muuta, mutta nyt innostuin oikein
todella. Nuoruuden innolla kieleni liikkui vaossa edestakaisin kunnes Hannele työnsi minut äkisti loitommalle huohottaen nautinnosta. Tuu ammeeseen mun kanssa. Hannele sulki hanan ja astui täyteen ammeeseen niin, että vesi loiskui yli laitojen. Riisuin vaatteeni alta aikayksikön ja muna vankasti tanassa hyppäsin ammeeseen minäkin. Hannele nappasi kaapista kortsun, jollaiseen olin tutustunut jo ensi kerralla, avasi pakkauksen ja kääräisi kumin kalun päälle, pyllisti minulle ja huokaisi, äkkiä, tuu äkkiä sisään. Märkä ja kiiltävä pillu oli houkuttelevana edessäni. Työnnyin sisään ja aloitin edestakaisen työntelyn, Hannele kiljui ja hänen tussunsa alkoi kouristelemaan, samalla tunsin kuinka siemenet lähtivät liikkeelle, yksi, kaksi, kolme..loppua ei tuntunut tulevan ollenkaan, kunnes oli pakko irtautua. Hannele, parkaisin pelästyneenä, tää kumi on rikki; terska pää pisti esiin kiiltävänä ja spermaisena kuminriekaleiden seasta. Voi helvetti Hannele parkaisi ja alkoi pestä pilluaan raivoisin liikkein, Voi saatanan kuustoista, että pitikin,..., Pue nyt ja ala vetää, Hannele huusi minulle, Ei eihän mulla oo edes sitä sata..., turpa kii ja ala vetää nyt, Hannele kuulosti jo todella vihaiselta. Heitin kortsun lattialle, hyppäsin vaatteisiini ja häivyin. Mitä se nyt rupesi riehumaan vaikka äsken vaikutti niin tyytyväiseltä, ei naisista kyllä ota selvää...
Toinen kerta hakusessa
Cosworth
2
4448
Vastaukset
- Byzantine
Tilanne kehittyy. Pidempään olisit voinut kuvata itse aktia. Toivottavasti seuraavassa osassa pojun kaikki toiveet täyttyvät.
- Rebeca
Jatka nyt hemmetissä. Todella hyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2212926Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1071189Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321102- 681048
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2791002Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka338989Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788