Joo kävin siellä. Tein aluksi muutamia huomioita.
1. Vähän väkeä. Ehkä 30-40
2. Suurin osa vanhuksia tai vanhoja
3. Kirkko oli kaunis, iso, avara ja valoisa.
Istuin takapenkkiin enkä oikein tiennyt miten olla. "Messukaava" oli minulle aika uusi, joskin suurin osa "elementeistä" oli todella tuttua. Edessäni istui nuori pari, miehellä ponihäntä ja korvakoru. Ry:llä olisi katsottu pitkään. He vaikuttivat mukavilta. Oli kiva kun kättelimme kun pappi kehoitti kättelemään vieressä istuvia ja sanomaan (muistaakseni) Kristuksen Rauhaa. Se lämmitti.
Siellä oli ehtoollinen. Aamulla ajattelin että käyn vain katsomassa mikä on meininki ja minkälainen on kirkko. Tein periaatepäätöksen että en mene ehtoolliselle. Mutta uskokaa tai älkää, kävin siellä! Ekaa kertaa ehkä neljään vuoteen. Kyllä, 3/4 osaa oli naispappeja. Kyllä, se minua hieman arvelutti. Toisaalta, muuttuuko Jumalan Sana siitä lukeeko sitä mies vai nainen? Ymmärrän nyt että tämä asia on aika hankala.
Astuin ulos kirkosta ja aurinko paistoi. Minun oli hyvä olla. Sain olla oma itseni, rauhoittua ja kuunnella Jumalan Sanaa.
Aion käydä uudestaan. :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
aurinko paistoi? Missä? Nouseeko aurinko yleensä jossain?