Radiossa päiviteltiin yli seitsemänsadan hätäraketin ampumisia vuodenvaihteessa. Tulee sakot, jos näyttöä löytyy. Ja jotakin etsittiin mereltä, ilman tulosta - lasku 16000 e, veloitetaan pelleilijältä.
Te rikolliset
Pekka
172888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei kannata joutua merihätään klo24 uudenvuoden yönä. Samoin jos ei ääntälähde kurkusta ja soittaa 112 ei sieltä heti partiota lähdetetä tutkimaan mikä hätä kännykän omistajalla merellä. Tietävät että kännykät soittelee itsekseenkin. Itse en ampuisi merenrannalla raketteja uutenavuotena, mutta näin sisämaassa asuvana olisin ampunut, elleivät raketit olisi jääneet veneeseen.
16 000 euron kustannukset turhasta etsinnästä uudenvuodenyönä, hullua hommaa! Kaverini heitti idean, joka voisi hillitä turhaa paukuttelua: hätärakkettien hintoihin pitäisi lisätä tuntuva panttimaksu, joka hyvitettäisiin, kun vaihtaa vanhentuneita raketteja uusiin. Näin rakettien pitäminen tuoreina ei maksaisi sen enempää kuin ennenkään, mutta turha paukuttelu tulisi kalliiksi. Systeemi täytyisi tietysti lanseerata EU:n tasolla, jolloin harmaatuonti ei sotkisi asioita.
Funtsatkaa ja kehitelkää...
sais kliffastit piikkirahaa, kun hakis muutaman raketin veneestä!
Funtsi itse ennen kuin avaat seuraavan kerran suusi.
varmaan olisi parempi, että nää hätärakettien ampujat oppisivat aikuisten ihmisten tavoille.
hyvää alkanutta veneilyvuotta kaikille tasapuolisesti ikään ja sukupuoleen katsomatta
Arvasin että itsekkyyden ja saituuden saa kaivettua esiin ehdottamalla 'vähäosaiselle' veneilijälle maksua jostakin asiasta.
Seuraavaksi haluaisinkin ehdottaa pakollista venekatsastusta jossa selvitetään mm.venemoottorin päästöt sekä septitankin mereentyhjennysaukkojen kieltämistä ja pakollista umpeenlaminointia.
Helsingin keskustan venepaikat ovat lisäksi luvattoman halpoja maan hintaan nähden ja lisäksi kannatan kaiken rantarakentamisen kieltämistä koko Suomen Itämeren rannikolla. Yli 500 kg painoisen veneen kuljettaminen ilman jonkinlaista kuljettajan tutkintoa pitäisi kieltää. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpana kannatan promillerajan pudottamista vesillä (ja tieliikenteessä) nollaan.
Siinä muutamia perusteltuja ideoita, jotka eivät hetkauta yhteiskuntavastuunsa tuntevaa venelijää, mutta saavat katkeran omaannapaantuijottajan sapen kiehumaan.
Sapettaako sinua?
onneksi verottomalla löpöllä ajelu loppuu muutaman vuoden sisään.
Eikä katsastamattomalla yli 3 metrin vesikulkuneuvolla pitäisi päästä liikenteeseen ollenkaan ilman kausikatsastusta.
Nythän seuraan kuulumattomilla ei ole mitään kontrollia.
katsastukset onnistuvat pelkän kaljapullon voimalla ... varusteita näkemättä.
Ketä tällainen katsastaminen palvelee? Usein kuulee valitettavan, että ei venettä kannata katsastaa, katsastusvarusteet kun maksavat niin paljon. Näiltä henkilöiltä jää vain huomioimatta se seikka, että nämä ns. katsastusvarusteet ovat merenkulussa välttämättömiä apuvälineita, jos vaikka sattuu hädän tullen niitä tarvitsemaan! Joku saattaa katsastaa veneensä vain vakuutusalennuksen vuoksi. Sekin toki sallittakoon, onhan ainakin varusteet silloin kunnossa!
Kaljapullopalkka katsastajalle tai varusteiden siirtäminen veneistä toiseen ei palvele ketään. Tällaisen venekerhon toiminta olisi syytä saattaa viranomaisten tietoon, niin loppuu kyseinen ns. katsastustoiminta lyhyeen, jos tarina nyt ylipäätään pitää paikkaansa. Joskus vuosikymmeniä sitten saattoi tuollaista toimintaa kuulleen harjoitettaneen, mutta tuskinpa enää. Eihän?
>Radiossa päiviteltiin yli seitsemänsadan hätäraketin ampumisia vuodenvaihteessa. Tulee sakot, jos näyttöä löytyy. Ja jotakin etsittiin mereltä, ilman tulosta - lasku 16000 e, veloitetaan pelleilijältä.<
Jo vuosikymmeniä on vanhat hätäraketit tuhottu (on hyvää harjoitella niiden käyttöä)ampumalla ne Uudenvuoden yönä tasan klo.00.00 ja aivan takuulla juuri vuoden vaihtuessa ammuttujen rakettien takia ei mitään etsintöjä käynnistetä ellei niitä ammuta nimenomaan merellä,merivartiosto yms. viranomaiset tarkkailee kyllä erittäin tarkkaan onko ne ammuttu mereltä vai maalta!
Ei tietääkseni kukaan ole saanut edes sakkoja Uudenvuoden yönä nimenomaan vuoden vaihtuessa ammutuista hätäraketeista tai soihtujen käytöstä.
Nyt etsinnät aiheuttaneet raketit ammuttiin klo.04.00 ja tottahan toki myös etsinnät silloin täytyy käynnistää.
Sanoohan sen järkikin jottei hätäraketteja pidä koskaan ampua Uudenvuoden keskiyötä lukuunottamatta muina aikoina.
Tässä tämänpäivän Iltalehden juttu asiasta kun hätärakettejä oli ammuttu vielä puolenyön jälkeen:
Hätäraketit aiheuttivat 16 000 euroa maksaneet etsinnät
Raketit työllistivät tuttuun tapaan myös merivartiostoa. Kalleimman hälytyksen aiheuttivat ilmeisesti Helsingin edustalta Uunisaaresta ammutut raketit, joiden takia käynnistetyt etsinnät maksoivat 16 000 euroa.
Merivartiosto sai kello 3.51 yöllä ilmoituksen raketeista, jotka nähtiin rannikkotykistön Mäkiluodon linnakkeelta, Kirkkonummen edustalla. Koska vuodenvaihteesta oli kulunut jo neljä tuntia, etsinnät päätettiin käynnistää.
Etsinnät päätettiin kello 7.44 tuloksettomina. Etsintöihin osallistui meripelastushelikopteri, rajavartiolaitoksen vartiolaiva Merikarhu sekä Porkkalan ja Suomenlinnan merivartioasemien partiot. Yksistään helikopterin käyttö maksaa liki 4 000 euroa tunnissa.
Merivartioston johtokeskusupseerin, yliluutnantti Timo Aurasen mukaan raketit oli ilmeisesti ammuttu Uunisaaresta aiheetta.
- Asia tutkiskellaan ja ilmeisesti huomenna päätetään, tulkitaanko tämä ilkivallaksi. Jos ampuminen katsotaan ilkivallaksi, tästä voi tulla oikeusjuttu. Aika kallis paukku siitä tulee, Auranen pohdiskeli eilen illalla.
Iltalehti 2.1.2004
Sen lisäksi, että järki sanoo rakettien ampumisesta, niin sanoo myös laki.
Kansainväliset säännöt yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä (COLREG), liitteessä IV määritetään hädän ja avun tarvetta osoittamaan tarkoitetut hätämerkit.
On kiellettyä käyttää tai näyttää mitään määritellyistä hätämerkeistä ja niitä muistuttavien merkkien käyttö muuten kuin hätätilanteessa annettuna hätämerkkinä on kielletty.
Meripelastuslaki 1145/2001
25§
"Rangaistus merihätää tai muuta vastaavaa hätää koskevasta perättömästä ilmoituksesta säädetään rikoslain (29/1889) 34 luvun 10 §:ssä"
Rikoslaki 29/1889 34 luku
10§
"Joka tekee pommista, tulipalosta, merihädästä, suuronnettomuudesta tai muusta vastaavasta hädästä tai vaarasta perättömän ilmoituksen, joka on omiaan aiheuttamaan pelastus- tai turvallisuustoimen taikka pakokauhua, on tuomittava perättömästä vaarailmoituksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."
Eli linnaan vaan ja kustannukset maksuun, jos kiinni saavat.
>Jo vuosikymmeniä on vanhat hätäraketit tuhottu (on hyvää harjoitella niiden käyttöä) ampumalla ne Uudenvuoden yönä tasan klo.00.00>
Onko tästä oikein laki säädetty, vai onko tämä joku omatoiminen lain sovellutus? Yli 700:llä sadalla ampujalla on ilmeisesti aiheesta yhtenevä käsitys. Olisi kiva tietää viranomaisten kanta aiheeseen.
Tuo raketti homma olisihelppo ratkaista. Ennalta määrättynä paikassa ja aikana saisi luvallisesti tuhota vanhentumassa olevat raketit, soihdut ym. Samalla ihmiset oppisivat ja tottuisivat käyttämään niitä. Siinä yhdistyisi huvi jä hyöty.
Toivottavasti kukaan ei joudu niitä tosipaikan edessä käyttämään, mutta jos joutuu niin olisi jo valmiiksi taito ja toiminta tapa opittuna. Sillä ne olot ja olosuhteet jolloin niitä vesillä tarvitsee käyttää, eivät ole yleensä mitkään maailman parhaat. Myrkyssä, sateessa ja pimeässä olisi suuri apu kun asian olisi ennalta opetellut.
Tämä sama aihe on ollut joka vuosi lehdissä ja telkussa niin kauan kuin minä muistan eli kymmeniä vuosia.
Ei liene ylivoimaista määritellä jotakin yhteistä talvi-iltaa, jolloin raketit voitaisiin lähettää taivaalle vähintäin 8 km päässä lähimmästä merenrannasta (ja vaikka Saimaastakin). Mikähän viranomainen olisi niin rohkea, että tekisi päätöksen asiasta.
Toinen vaihtoehto lienee, että vallitseva käytäntö hyväksytään hiljaisesti eikä siitä jurputeta millään foorumilla.
Kolmas vaihtoehto on sitten ongelmajätelaitos mutta sinne vieminen ei anna käyttökokemusta ja on maksullista.
Tästä vanhasta aiheesta keskustellaan joka vuosi ja aina jotkut hörhöt kertovat paukuttelun olevan vanha tapa jne. Onhan se niillä, jotka eivät paljoa ajatttele.
Sitä,että onko joku turha vai ei ei voi rannikkoseudulla koskaan tietää. Suomen rannikkohan ei ole mikään viivoittimella vedetty viiva ja jonkun ehdottama 8 kilometria ei useassakaan paikassa ole matka eikä mikään niemelle taikka lahdenpohjalle. Ei taida olla esittäjä mikään tosi veneilijä kun puhuu kilometreistä.
Miltähän ehdottajasta tuntuisi, jos hän sattuisi uutenavuotena ajamaan veneensä karille juuri puolenyön aikaan ja rakettien näkemisen yhteydessä vilkaisisi kelloon ja jatkaisi kortin peluuta.
raketeilla järjästettää valvottuja päiviä jolloin ne voi ampua laillisesti ja raketit saa palauttaa liikkeisiin jotka myyvät niitä.
Oikeassa olet, nimim. näinkin, en ole veneilijä vaikka olen syntynyt ja ikäni elänyt rannikkokaupungeissa. Käytän venettä vain kalassa käyntiin ja vuosittain olen vuokrannut matkaveneen viikoksi Saimaalle.
Et tainnut kyllä muuten ymmärtää viestiäni. Ole ystävällinen ja lue uudestaan ja kuvittele "vähintään 8 km" tilalle "vähintään 5 meripeninkulmaa" tai vaikka 27000 jalkaa, jos sitten on helpompaa. Ajattelin vaan noita raketteja ammuttavan maalta jossa tyypillisesti kuitenkin käytetään kilometrejä.