BILSAN OPETTAJA VILAUTTI

abcde

Meillä oli yläasteella nuori kaunis naispuolinen biologian opettaja. Eräällä bilsantunnilla opettaja tuli luokkaan ja sanoi: "Tänään olisi tarkoitus käydä läpi millaiset sukupuolielimet naisella on".

Opettaja pisti piirtoheittimille kalvon, jossa oli kuvattu naisen sisäiset sukupuolielimet. Hän aloitti:

"Naisella on ensinnäkin kaksi munasarjaa. Ne tuottaa joka kuukausi yhden munasolun ja lisäksi naishormooneja."

"Tämä tässä on kohtu. Siellä sikiö kehittyy vauvaksi raskauden aikana."

"Tässä on emätin. Sinne mies laittaa yhdynnässä peniksen ja päästää sinne siittiöt, jotka sitten kulkeutuu munasarjoihin"

"Emätin aukeaa jalkojen väliin, jossa naisella on kolmionmuotoiset häpykarvat. Ne mä voinkin näyttää teille ihan luonnossa, kun satun olemaan nainen."

Ja sitten opettaja aukaisi housuistaan vyön, napin ja vetoketjun, laski housut polviin, ja lopuksi pudotti myös pikkuhousunsa. Hetken siinä katseltuamme hän nosti housut takaisin ylös.

Se oli ensimmäinen kerta elämässäni kun näin naisen pimpsan livenä. Paitsi olinhan tietysti nähnyt äidiltäni, mutta sitä ei lasketa. Sillä opettajalla oli paljon kauniimpi kuin äidillä.

2

10999

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen

      onko toi totta? vois ihan hyvin.. yks tuttu opettaja totes kesken tunnin, että "taidanpas tästä mennä vaihtamaan tamppoonin". oppilaat katto vähän pitkää... eihän se sillee oo mitää ihmeellistä, mut näin vaa esimerkkinä, et opettajat ei aina ole...... siveellisiä??

    • 85v

      missä koulussa tää tapahtu?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe