..takia satuttaa itseään? kannattaako kiduttaa
itseään katsellessa entisen rakkaansa ikkunaan ja
toivoa näkevänsä hänestä edes vilauksen..? mitä
tehdä kun sydäntä särkee eikä voi unohtaa?
itseään katsellessa entisen rakkaansa ikkunaan ja
toivoa näkevänsä hänestä edes vilauksen..? mitä
tehdä kun sydäntä särkee eikä voi unohtaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olin itekki vähän ton tyyppinen, ku oma entinen
rakkaani jätti meikäläisen.. Vaikka meil oli
välimatkaa paljon, se ei estäny mua ajattelemasta
sitä. Ajattelematta et me voitais palata yhteen
joku päivä.. Meni n.6kk ja vasta sitten aloin
etsiskelemään muita naisia.. Eipä siit menny
kauaa, kun tapasin tämän uuden rakkaani.. Ja
meillä menee mainiosti.. Se on totta, että aika
parantaa haavat.. Vaikka se tuntuu silt, et ei se
mitään tee, ei se mitään auta.. Mutta asia on
aivan toisin.. Ajan kanssa kaikki muuttuu ja
menee paremmaks.. Ei kannata jäädä suremaan yhtä
ihmistä, vaan jatkaa eteenpäin.. Elämä on täynnä
samanlaisia tapauksia, eikä tää tuu oleen sun
viimeinen.
Ainakaan mikään lyhyt aika ei parannu mun
haavojani. En ymmärrä mikä mun on, mutta
tutustuin häneen 4 vuotta sitten.
Mitään suhdetta ei ole koskaan ollutkaan, siis
kyllä kaverisuhde kuitenkin...
Vieläkään en saa pois mielestä, en millään.
Tiedän, että tilanne on toivoton, hänelle on
ollut ainakin 3 kumppani tällä aikavälillä,
kuitenkin ajattelen aina, että "vielä joskus...".
Aina jos havaitsen lähipiirissä viehättävän
henkilön, saatan lämmetä, mutta syvällä
sydämmessä oleva jäljellä oleva lämpö tätä erästä
henkilöä kohtaan saa aina perääntymään.
Tuskaa... pakkomielle. Tuntuu, ettei mitään
tehtävissa kun ei aikakaan paranna.
En uskalla ajatella mitä tapahtuisi jos olisin
jonkun uuden kanssa yhdessä ja vastaan kadulla
tulisi tämä 4 vuotinen haave...
Helppiä!!
Särkymiä sydämiä on tässä maailmassa niin
paljon... Sä et ole yksin... Mä jätin mun
jätkäkaverin noin 2kk sitten. Mä rakstin sitä
oikeesti paljon. Oli mulla ollut aikasemminkin
jätkäkavereita, mutta se oli ensimmäinen, jonka
mä tiesin oikeesti välittävän musta. Mä tiesin,
että olin sille tärkee. Mutta sitten mä huomasin
että olin liian tärkee. Se halus viettää kaiken
aikansa mun kanssa ja jos mulla oli jotain muuta
se suuttu ja loukkaantu. Se jätti kaiken mun
takia. Se ei enää välittänyt sen kavereista,
perheestä kunhan se vaan sai olla mun kanssa. Se
alko häiritsemään mua niin paljon, että monien
itkujen ja mietintöjen jälkeen mä sitten jätin
sen. Itkin sitä kauan sen jälkeen. Tuntu pahalta
kun ei ollut ketään joka heti aamulla soitti
sulle ja kerto rakastavansa mua. Koulussa se
käveli ensin yksin pää painuksissa niinkuin mäkin.
Mutta sitten se piristy. Se oli kuin toinen
ihminen. Se yritti löytää itelleen uuden
tyttöystävän... Mä tulin siitä vieläkin
surullisemmaksi. Mutta sitten mäkin tajusin sen.
Elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Mä tajusin, että
elämä on liian lyhyt murehtimiselle. Munhan
päätös se oli erota siitä jätkästä, ei sen. Nyt
mulla on uus ihana kundikaveri jota mä rakstan. En
niin paljon kun exää, mutta kuitenkin. Mä mietin
joskus, että olisin varmaan valmis luopumaan mun
tämänhetkisestä jätästä sen entisen vuoksi, mutta
sitten ajattelen tarkemmin. Mun tänhetkisellä on
sentään omakin elämä. Mä oon sille tärkee, mutta
se ymmärtää myös että ystävätkin on tärkeitä.
Pahimpaina aikoina itku ja puhuminen hyvälle
ystävälle auttoi! Hyvä ystävä kuuntelee aina!
AINA! Tsemppiä... Älä pilaa elämään yhen kundin
takia. Se ei oo välttämättä se oikee. Meressä on
paljon kaloja vai mitä?!