Miten toista pariskuntaa voisi auttaa kun näkee että parisuhde on menossa kiville? Olemme hyvän päivän tuttuja ja tilanteeseen ei uskalla puuttua etteivät toiset luule että heidän asioihinsa puututaan.
huolestunut
naapuri
7977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
harrastamalla seksiä sen naapurin puolison kanssa, turha niiden on antaa kitua huonossa suhteessaan, sinä olisit helpotuksen tuova enkeli!
Mäkin haluaisin vauhdittaa kumppania eroon. Se joutuu asumaan vaimonsa kanssa pelk. sen lapsen takia, vaikka ei ole alusta lähtien siitä pitännyt. Sitä paitsi, se muija on sillä kotona kuin "vahtikoira" ja aina täytyy olla yhdessä kun kumppani on töissä jotta se muija ei aavistaisi mitään. me ollaan silti joka päivä yhdessämme.
Jos vain saisi hänet siitä muijasta eroon!
Jos se ero tulee, niin se tulee...mutta jos huomaatte että perheessä kärsitään väkivallasta tai jos perheessä varsinkin on kärsiviä lapsia, ei kannata olla puuttumatta. Kokemusta on!!
Siksipä kannattais pitää kiirettä sen seksiasian kanssa..voi olla että kohta et enää pääsekään lakanoihin kun muuttavat pois. Minä ainakin polkisin kuin vierasta mopoa!
onko näillä ihmisillä lapsia? tarjoudu lapsen piiaksi, saavat yhteistä aikaa. tai jos yhtään liikenee ylimääräistä, lahjoita esim. risteilylahjakortti ym (keltasesta pörssistä tosi halvalla. sinä kun et tarvitse eikä viitti hukkaan laittaa...) hakudu tilanteeseen, jossa molemmat paikalla ja kysele missä ovat tavanneet ym ja sitten vähän kehut molemmista piirteitä, joita uskot heidän toisissaan ihailevan. kiva, että on ihmisiä, jotka pyytteettömästi välittää!!
jos naapurini puuttuis mun asioihin, varsinkin jos vain hyvän päivän tuttu(= jutellaan vaan välttämättömäpiä ihan tavan vuoksi) niin en kyllä hyvällä katsois. enemminkin kokisin kyllä uteluksi, ja loukkaavaksikin.
jos jotain apua haluat tarjota, tarjoa seuraa, ehdota yht. lenkkiä tai mitä vaan ja jos naapurit ITSE oma-alotteisesti ottavat asioitaan esille niin voihan niistä toki jutella.
parisuhdekiemurat on sellaisia, että parempi kun naapurit jättävät asianomaiset rauhaan...
Kannattaisikoo mennä puhumaan osapuolelle joka on heikomassa asemassa hienovaraisesti ja kysyä ensin ja kertoa mitä tiedät, huomauttaen että et halua puuttua mutta olen huomannut...