Auttakaa hyvät ihmiset. Minulla on ollut akvaario neljä vuotta ja tähän asti kaikki on mennyt hyvin, yksi kala on kuollut ja sekin vahuuttaan. Ostin akvaarion käytettynä ja nyt ongelmana on siellä alusta asti ollut partamonni. Sen kylkeen on ilmestynyt valkoinen täplä. Ilmeisesti se on ollut sen kyljessä jo useamman päivän, mutta tänään vasta huomasin sen. Partamonnin lempipaikka kun on juurakko missä se on kiinni lähes aina valoisaan aikaan (ruokailua lukuunottamatta). Täplä on selkeärajainen, kala ei ole pöhöttynyt eikä siinä näy mitään muutakaan epätavallisia merkkejä. Ehkä sen verran, että se on juurakossa kiinni vähän tavallista vähemmän eli syö normaalisti ja käy lenkeillään kuten ennenkin.
Pilkkutaudista ei ole kysymys, älkääkä kysykö akvaarion vesiarvoista, vedenvaihoista tai akvaarion koosta, sillä ne ovat taatusti ok. Itse olen tullut siihen tulokseen että se olisi joku iholoinen. Onko kenelläkään antaa vinkkejä sen hoidosta, itse en löytänyt äkkiseltään netistä mitään asiaan auttavaa. Toisaalta en ole myöskään tarkistanut partamonnien elinikää, tällä sitä on noin 10 vuotta.
Niin ja vielä tiedoksi: mitään muutoksia akvaarion olosuhteissa ei ole tapahtunut vuoteen. Silloin ostin pari helomonnista, mutta kaikki akvaariossa on muuten ok.

Vastaukset 4
Vanhimmat
..vaikka tuolta juttuja
http://www.aquahoito.info/suomi/taudit/index.html
Kiitti vinkistä, kävin kyllä kaikki mahdollisuudet läpi, mutta mikään ei tunnu täsmäävän. Toisaalta voipi olla, että partiksellani on tullut vanhuus eteen, sillä katsoin juuri sen elinikää ja se on noin 10 v.
Koska se on ollut edellisellä omistajalla noin
6 v. ja mulla 4 v. niin ehkä se on sitten vaan heikentynyt iän myötä ja on tullut elinkaarensa päähän. En pysty lääkitsemäänkään sillä pilkku on ollut siinä jo niin kauan että pilkkutauti se ei voi olla joten ehkä sen aika on vaan tullut.
Täytyy katsella nyt pari päivää ja sitten jos näyttää siltä, että kala alkaa kärsimään niin lopettaa se.
partiksesi on vain jo niin vanha että alkaa 'harmaantua' :P
joten älä hätäile...en usko että kyse on taudista!
tsemppiä!!! ja kirjoittele sitten kuinka kävi? :D
Partis on vanha sitkeä sissi jolla on nyt ilmaantunut toinen harmahtava täplä (ei niin valkoinen kuin ensimmäinen) samaan kylkeen kuin ensimmäinenkin. Huolestuttaa se, että nyt tuntuu, että miekkapyrstöcasanova on saanut saman täplän kylkeensä. En tosiaan pysty paikallistamaan mikä tauti on kyseessä, lääkitsen nyt kuitenkin kalat, sillä vaikka partis näennäisesti on kuitenkin kunnossa, se on iso ja hyväkuntoinen. Casanovakin syö ihan terveen lailla, joskaan ei jahtaa naisia kuten yleensä. Luulen, että tässä tulee nyt kahden kalan menetys, mutta elämä on lyhyt, Rytkönen pitkä. Kiitti BarBi kannustuksesta. Tiedottelen miten kävi.