Ihan näin yleisesti tässä oman täysi-ikäistymiseni kynnyksellä tahdoin kirjoittaa kaikille äideille ihan vaan semmosta, että on s euskomatonta miten te äidit aina, kerta toisensa jälkeen olette oikeassa.
Niin paljon kun minäkin kapinoin neljä ja kolme vuotta takaperin, aina luulin olevani oikeassa, mutta nyt jälkeenpäin, kyllä se äiti vaan aina voiton vei..
Voin myöntää että vihasin joskus äitiäni, hän oli kamalin ihminen johon kaupungilla saattoi törmätä enkä edes kotona voinut hänen kanssaan puhua. Nyt kun mietin tillannetta hävettää kauheasti, mutta onneksi äiti antoi mulle anteeksi.
Nykyään kaikki shoppailureissut ja laivamatkat joko kahdestaan tai siskon ja isukin kanssa. Uskomatonta, miten sitä oppii arvostamaan elämänsä parasta ihmistä vasta tässä vaiheessa.
Kiitos äiti!
Niin paljon kun minäkin kapinoin neljä ja kolme vuotta takaperin, aina luulin olevani oikeassa, mutta nyt jälkeenpäin, kyllä se äiti vaan aina voiton vei..
Voin myöntää että vihasin joskus äitiäni, hän oli kamalin ihminen johon kaupungilla saattoi törmätä enkä edes kotona voinut hänen kanssaan puhua. Nyt kun mietin tillannetta hävettää kauheasti, mutta onneksi äiti antoi mulle anteeksi.
Nykyään kaikki shoppailureissut ja laivamatkat joko kahdestaan tai siskon ja isukin kanssa. Uskomatonta, miten sitä oppii arvostamaan elämänsä parasta ihmistä vasta tässä vaiheessa.
Kiitos äiti!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo on huomattavasti enemmän aikuisuuden merkki kuin uhmaaminen. Mutta sinähän tiedätkin sen jo.
Elämä on helppoa kun sen oikein oivaltaa!
Onnea täysi-ikäisyyteesi!
Se on ikävää, kun joillekin jää tuo kapinavaihe "päälle". Ihminen saattaa olla jo vaikka yli kahdenkymmenen ja aina vaan käyttäytyy kuin 13 vuotias! He kapinoivat aivan kaikkia auktoritetteja vastaan, vanhemmat, koulu, puoliso, omat lapset, jos niitä nuorena siunaantuu, työpaikka, jos sellainen on. Kaikkea vastaan, joka vähänkin määrää jotakin.
Silloin ollaan syvällä suossa, eikä ilman ammattiapua selvitä. Ajatelkaa kuinka raskasta olisi aina olla oikessa!
Usein nämä ovat nuoria, joitten vanhemmat ovat antaneet itsepäiselle lapselle periksi.
teidän standardit täyttävien äitien ja isien tämän hetkiset fiilikset elämästä.
Kun koulut on käyty, työelämässä oltu jo pitkään, asunnot ja auto hankittu, ulkomaan matkat suunnitteilla ja jaloissa kaksi lasta elämän ilona.
Haluaisin kuulla tarkemmin mitä teille kuuluu nyt... kuvailkaa sitä onnea jonka olette itse saaneet aikaan. Kertokaa!
joku, joka haluaa sotkea suohon vanhat. Totuus vain on se, että olet eräänä päivänä vanha sinäkin!
Ennen sitä et ymmärrä tämän jutun juonta. Yrittää voi, mutta homma menee mielikuvituksen puolelle, sillä kuvitelma ei oletotuus.
Ilman vanhaa ei ole nuorta...
Elämäni on kadehdittavaa.
ja todellakin kiinnostunut. En itse voi sellaisia asioita saavuttaa
En ymmärrä ollenkaan kommenttiasi. Mitä tarkoitat? Millaista vastausta haet? "kuvailkaa sitä onnea jonka olette itse saaneet aikaan" ??? Kun ei tätä onnea ITSE saa aikaan, vaikka moni niin luuleekin. Lainaa on kaikki mitä meillä on ja se mitä olemme saaneet, se myös voidaan viedä meiltä pois.
Ja onnen rinnalla on aina myös jonkin verran surua, murhetta, huolta. Epävarmuutta. Ja sen sietämistä. Toisilla enemmän, joskus enemmän - toisilla vähemmän, joskus vähemmän...
semmosta se on.
Eikä ollenkaan ole ollut itsestäänselvää, että tässä olen. Mitä tulee mammonaan ja materiaan.. ainakin minulta se kaikki on viety pois muutaman kerran elämän aikana, olen joutunut muutaman kerran rakentamaan elämäni uudelleen, nollasta ikäänkuin.
Mutta ehkä elämäni ei olekaan standardit täyttävää, se kun ei mennyt sillä perinteisellä kaavalla että ensin opinnot loppuun ja ammatti ja vakityö, puoliso ja avioliitto, lapset ja omakotitalo ja kesämökki ja autot ja harrastukset..
Mutta en usko että tuo kaikki helpolla on tullut, vaikka se ulospäin siltä näyttäisikin. Uhrautumista ja luopumista ja omat kipunsa on varmaan meillä jokaisella.