Oletteko ikinä ajatelleet kuinka paljon toisesta
voi välittää vaikka ei edes tuntisi tätä kovin
hyvin...?Mun ystäväni tai no oikeastaan tuttuni
kuoli eilen...ja nyt vasta mä ymmärrän kuinka
paljon mä välitinkään siitä ihmisestä...en mä
edes ehtinyt kertomaan kuinka paljon mä häntä
rakastin...mun sisälle jäi vaan tyhjä paikka...mä
en ees osaa ajatella et miten tästä nyt
eteenpäin...enää hän ei moikkaaa mulle ilosesti
enää hän ei nostele mua ja vie mun hattua...hän
oli juuri ottanut uuden tatuoinnin ja saanut
uuden tyttöystävän...mä en osaa kuin itkeä, mutta
idea tässä jutussa oli, että kertokaa ihmiille
joita rakastatte että välitätte, mä tiedän tä
kuulostaa kornilta, mutta mua itteäni vituttaa
kun en tajunnut sanoa hänelle kuinka paljon
välitin...
voi välittää vaikka ei edes tuntisi tätä kovin
hyvin...?Mun ystäväni tai no oikeastaan tuttuni
kuoli eilen...ja nyt vasta mä ymmärrän kuinka
paljon mä välitinkään siitä ihmisestä...en mä
edes ehtinyt kertomaan kuinka paljon mä häntä
rakastin...mun sisälle jäi vaan tyhjä paikka...mä
en ees osaa ajatella et miten tästä nyt
eteenpäin...enää hän ei moikkaaa mulle ilosesti
enää hän ei nostele mua ja vie mun hattua...hän
oli juuri ottanut uuden tatuoinnin ja saanut
uuden tyttöystävän...mä en osaa kuin itkeä, mutta
idea tässä jutussa oli, että kertokaa ihmiille
joita rakastatte että välitätte, mä tiedän tä
kuulostaa kornilta, mutta mua itteäni vituttaa
kun en tajunnut sanoa hänelle kuinka paljon
välitin...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se on totta että pitäisi kertoa jokaiselle
ihmiselle kuin paljon välittää,ennen kuin se on
liian myöhäistä..
Otan osaa...
Useimmat ihmiset vain häipyvät elämästämme,
jättäen pieniä kauniita jalanjälkiä sydämiimme..
Usein hyvät asiat huomaa vasta sitten, kun ne on
jo menetetty..
Koita pärjätä!*hali*
Enpäs osaa sanoa tätä yhtää runollisesti kuin
tämä edellinen, mutta otan osaa. Olet aivan
oikeassa että pitäisi läheisille kertoa kuinka
paljon heistä välittää, mutta jostain syystä sitä
vain ei tule tehdyksi. Elämä on kummallista aina
välillä.
Yritä kestää...
Multa kuoli hyvä ystävä noin kaksi vuotta sitten.
Mä tajusin vasta kuukausien päästä,että toni ei
tullut enää mun kanssa päiväkahville, eikä me
enää katottu ren&stimpyä yhdessä. Se ei enää
seisonut mun rinnalla kuten ennen. Se oli vasta
17 ja sen elämä oli vasta aluillaan. Mä itken
vieläkin kun luen ikivanhaa vihkoa mihin se oli
pirrellyt kuvia, ja kirjoitellut haaveistaan.
Elämä satuttaa.
Minä olen ja jatkan historiaa. Voin esittää
kehitysvammaista!
joo...siit on nyt vuosi..se kuoli alkoholiin..mä
jopa toivoin joskus, et voi kun me voitas äitin
kans muuttaa pois...kahestaan...mä sain kuulla
tosi useesti, kuinka huono mä oli tekemään mitä
milloinkin, kuinka mä en osannut tehdä mitään
oikein...iltaisin itkin itseni uneen, kuunnelle
isän huutamista äidille..si kun se meni taas
vähäks aikaa ohi, oli mun isä maailman ihanin
mies...se osteli mulle kaikkea, ja mä toivoin, et
se olis aina sellanen..kun mä olin pieni, se vei
mut aina tanssimaan, meillä oli ihanaa useesti,
mut kamalaa vielä useammin..
Sit yhtenä päivänä kun mä olin kaverilla yötä,
tuli äiti sinne..ekana mä kysyin, et mitäs isä
nyt on tehny...koska äitin kanssa jouduttiin
usein poistuu kotoa...vastaus kuuluikin, että isä
on kuollut..se oli yrittänyt lopettaa, mutta
maksa ei kestänytkään...mä itkin ja
mielettömästi, mieleen tuli kaikki hyvät
muistot...silloin mäkin toivoin, että oisin
sanonu rakastavani sitä, ja että me tuetaan sitä
jos se haluaa lopettaa, ja kuinka ihanaa meistä
olisi jos isä lopettaisi....Oisin halunnu halata,
ja antaa suukon poskelle...nukahtaa sen suureen
pehmeään syliin...nyt ei oo enää
mahdollisuutta...joten ihan oikeesti: menkää
sanomaan vanhemmillenne, että rakastatte!ja myös
muille kamuille, koska koskaan ei voi tietää
huomisesta!
Nyt meidän elämä on suht kohdallaan, me
muutettiin pois siitä pahojen muistojen talosta,
ja kun mä katson mun isän kuvaa, jossa se on
selvinpäin, mut tekis mieli halata sitä...
Mun lapsilla ei tuu koskaan olemaan pappaa
äidin puolelta...
Luin sun juttus, ja uskon, et sul on ollu aikas
vaikeeta. Mut kaikille kuolema tulee millon
minkäkin takia.Mun vaari kuoli kans, kun sen
maksa sano poks...ei oo kivaa.
Sun kannattas lähettää toi juttu vaikka Demin
tosi juttu palstalle se oli aika hyvä, just
tollasia ne sinne just kaipaa. Sä oot hyvä antaan
meille muille esimerkkiä, kuinka kannattaa sanoo
ees kerran viikossa jollekkin, et rakastaa.
hyvät jatkot sulle!
T. Kia
Tiedän tunteen... liiankin hyvin... Paras
ystäväni kuoli vähän aikaa sitten, nyt joudun
hakemaan joka päivästä jotain syytä elää.
Tunnettiin hiekkalaatikolta asti, kasvettiin
yhdessä.. nyt en tiiä mitä on jäljellä enää
mustakaan kun häntäkään ei enää ole. Ihminen joka
tiesi musta KAIKEN eikä KOSKAAN pettänyt
luottamusta. Miten tällaista voi sattua?
Aina kun jotain tällaista tapahtuu (ei ollut
ensimmäinen ystävä..), sitä laittaa
arvojärjestyksen uusiksi.. sitten taas hetken
päästä unohtaa - ja herää taas kun on liian
myöhäistä.
Mutta ei sais valittaa siitä mitä on menettänyt
vaan olla onnellinen siitä mitä on ..vielä kun
joku kertois miten.....???
PÄRJÄILE - ystävät kyllä tukee jos pyydät:)