Vaakatyttäreni (20.10) oli pienenä todella kiltti ja mukautuvainen. Hänen ystävänsä olivat aina kovin vahvatahtoisia ja pompottelivat tytärtäni. Olen itsekin melkoinen määräilijä, mutta emme juurikaan riidelleet edes hänen ollessaan murrosiässä.
Nyt tyttäreni on aikuinen, ja hänestä on tullut ns. nuori vihainen nainen, joka väittelee kiihkeästi ja riitelee monien ihmisten kanssa. Tosin hän ei vieläkään riitele juuri minun kanssani. Onko tämä ohimenevä vaihe, vai onko vihaisia vaakoja todella olemassa?
Nyt tyttäreni on aikuinen, ja hänestä on tullut ns. nuori vihainen nainen, joka väittelee kiihkeästi ja riitelee monien ihmisten kanssa. Tosin hän ei vieläkään riitele juuri minun kanssani. Onko tämä ohimenevä vaihe, vai onko vihaisia vaakoja todella olemassa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hei!
Olen itse entinen vihanen vaaka-tyttö. Nyt jo lähes keski-ikäinen. Uskoisin, että avoin vihamielisyys, muuttuu elämänkokemusten kautta diplomaattisemmaksi. Mutta vaat ovat aina taistelemassa oikeudenmukaisuuden puolesta. Pitäisikö kysymys heittää toisinpäin? Miksi kysyt, koska hän muuttuu ja muuttuko? Jos olet määräilija ja häntä määräillyt, muutu itse, mene ja sovitä välinne, ehkä hän ajan kanssa lauhtuu. Kenties hän purkaa pahaa oloaan muihin, jota ei uskalla osoittaa sinulle.
Olet aivan oikeassa, että tyttäreni ottaa kantaa asioihin, jotka ovat hänen mielestään tässä yhteiskunnassa huonosti: taistelee siis oikeudenmukaisuuden puolesta. Se vain näyttää kummalliselta, kun olen tuntenut hänet aina ja tämä on uusi piirre.
Välimme ovat hyvät, ehkä liiankin tiiviit. Tytär kyselee usein neuvoani ja mielipidettäni esim. moraalisissa kysymyksissä. Tässä suhteessa hänen itsenäistymisensä on kesken. Yritän kyllä sanoa, että hänen on tehtävä itse päätöksensä, mutta se on vaakaihmisille usein vaikeaa.
----quote----
Tytär kyselee usein neuvoani ja mielipidettäni esim. moraalisissa kysymyksissä. Tässä suhteessa hänen itsenäistymisensä on kesken.
----quote----
Itsenäinen ihminen ei saa hakea mielipiteitä ja tukea moraaliinsa?
Itse en ole vaaka, mutta olen huomannut, että toisinaan vanhemmilla on tapana arvostella aika herkästi lapsiaan vähän kaikesta, itsenäistymisvaiheessa se kääntyy sitten vähän toisteppäin kun lapsi alkaakin puolestaan myös arvostelemaan vanhempiaan..
ja mikä pelottavinta, kun lapsi alkaa oikeasti itsenäistymään, niin vahvasti rakastava vanhempi voi tuntea olonsa ...hmm... sekä onnettomaksi että ehkä vapautuneeksi siitä kun lapsesta sitten oikeasti tulikin aikuinen joka silti välillä tuo oman mielipiteensä esille silläkin uhalla että se poikkeaa siitä toisen näkemyksestä...
en tietenkään juuri teitä tunne, mutta näin objektiivisesti asiaa katsoen vaan tuntuu aika rankalta kommentoida tyyliin "ettei se nyt niin itsenäinen olekkaan kun kerran neuvoja kyselee..."
itseä aina välillä tuollainen kirpaisee kun joutuukin sitten kyselemään neuvoja asiaan kuin asiaan muilta kuin omilta vanhemmilta, etenkin jos juuri vanhemmilta on halunnut sitä neuvoa, varsinkin jos tuontyylistä vastausta on odotettavissa.. eli ei kuin reippaasti vaan edelleen tukemaan puolin jos toisin.
köhköh. (jotain virkayskää vissiin :) )
Vihaisia vaakoja löytyy ja aikas paljonkin. Itse olen erittäin usein kiukkuinen jostain pikkuasiasta, ja huh huh sitä rähinää! Useimmiten tappelen juuri äitini kanssa, mutta ne sovitaan huumorilla.
Olen 21.10. syntynyt, ja vihastun helposti ihan pienistäkin asioista, mutta myös lepyn nopeasti. Välillä tunteet nousevat pintaan aikas raivokkaastikin. Vastapainoksi olen lisäksi hyvin herkkä... Ihan kuin vaakakuppi, joka keikkuu puolelta toiselle. Samaa tasapainottelua on havaittavissa päätöksenteossa, joka on minulle äärimmäisen vaikeaa ja hidasta.
Murrosiässä, n. 12-15-vuotiaana en riidellyt esim. juuri äitini kanssa paljoakaan, mutta sitten 17-18-vuotiaana riitoja tulee koko ajan, pieniä sanaharkkoja, ei mitään kovin isoa. Muutenkin olen nyt paljon "vihaisempi" luonteeltani kuin ennen.
niin oli mullakin. olin hirveen kiltti koulussa ja tottelin äitiä ja kaikkia. mua pompotettiin hirveesti, enkä tykännyt tapella.
nyt onkin sitten toisin.
mä oon aika monesti tappeluissa ja on ongelmia koulussa, enkä oikeestaan noudata mitään tahtoo, paitsi omaa...
jospa tytärtäsi alkoi tympiä kilttinä ja alistettuna oleminen...
Mä luulen, että tässä ei ole kyse mistään astrologiasta eikä tälläiseen ongelmaan mikään sellainen auttakkaan!Luulisin, että tyttäresi on kyllästynyt olemaan kiltti ja kapinoi siksi!
Olen itsekin syntynyt 20.10 ja pienempänä menin todellakin muiden mielen mukaan.Tämä tapa ei ole vieläkään ihan kadonnut,johtunee siitä että olen vasta aikuistumassa ja opettelemassa tekemään päätöksiä itse. Nyt olen huomannut yrittäväni korvata kaikkien tyhmien alistumisieni jättämää harmistusta taistelemalla oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden puolesta kaikkien kanssa ollen jopa hyvinkin periksiantamaton. Riitaa saattaa tulla pienistäkin asioista.
Näin vain tunnen saavani kaiken tasapainoon.
Mun oli kans ny sit pakko päästä kommentoimaan ku tyttäres oli kerta syntyny samana päivänä ku mäki ja muutenki kuulosti niin kovin tutulta, paitsi et mä kyl huudan ja puran kiukkuani ehkäpä just eniten äitiini. Tosin hitusen välejämme on helpottanu se et oon ny asunu yksin noin vuoden.
Lapsena kuiteski olin kans kaikkien tahtoon alistuva kummajainen, koulukiusattu koko peruskoulun, kunnes vaakatyttö hermostui!!! Päätös oli selkee: enää mua ei pompottele ykskää immeinen tän maan päällä!!! Ja siitä ompi seurannu tuhansia riitoja ja kriisejä hankaloittaen ehkä eniten silti omaa elämääni... Mutku se nyvvaa ei sovi oikeudenmukaiselle vaa'alle et maailma on täynnä pahaa ja epäoikeudenmukaisuutta... Luulenpa et monilleki vaaoille on tyypillistä masennus ku jossai vaihees sitä huomaa et ei tätä maailmaa yksin tai kaksinkaa kukaa pysty muuttaan! =( Parhaiten vaakojen ystävät ja lähimmäiset varmaan auttas "vihaisia vaakojaan" olemalla ymmärtäväisiä ja antamalla paljon tilaa mutta myös huomiota - eikä määräilyjä!!!!!!!!!! =)
Olen itse niinsanottu kiltti vaaka. Lapsena olin joka äidin ihanne lapsi, emme riidelleet kotona, en riidellyt edes veljeni kanssa (joka oli myös vaaka) Se ei sopinut kuvaan, kaikki oli kuin pumpulista, oli aina riitojen ratkoja kavereideni kesken, myöntyväinen kaikkeen ja sovittelija tyyppiä..mutta kaiken tämän olin tietoisesti, koska niin vain pääsi kaikkein helpoimalla ja se tuntui silloin sopivalta. Sisälläpäin välin kyllä kiehuin kiukusta ja se oli todella raskasta kun ei voinut purkaa pahaa oloa mihinkään.. ja kaikki kuvitteli että ei minulla edes voisi olla paha olo! VÄÄRIN vaakalapselta pitää välillä tivata niin kauan että ärräpäitä pääsee ennen kuin totuus irtoaa omasta voinnista, kaikki on hyvin aina, ja iankaiken ulkokuoren puolelta jos kukaan ei halua ottaa selvää ja sekös meitä vaakoja välillä kiukuttaa!! Me ollaan vähän kuin marttyyreja että vaaditaan itsellemme myös huomiota ja mahdollisuutta purkaa kiukkuamme muiden toimesta, koska itse me emme voi sitä tehdä, meidän vain kuuluu olla pyhimyksiä, ja kaikki odottaa meiltä sitä! Haluamme mielyttää, koska se on tapamme saada huomiota. Ongelma onkin siinä, että ihmiset haluavat käyttää kilteyttämme hyväkseen lepertelemällä ja saamalla meidät tekemään mitä emme oikeastaan haluaisikaan tehdä, mutta eihän kiltti vaaka saa kieltäytyä! Kuitenkaan ei pidä luulla että vaakaihmiset olisivat heikkoja ja haavoittuvaisia kiltteytensä takia, päin vastoin tavaastaan eläytyä muiden elämään ja ratkoa muiden ongelmia ja jättäytyessään kiltteydessään taka alalle vaa'at kehittävät vankan itsepuolustuksen ja kyvyn selvitä uhkaavista tilanteista. Tämän siis opin itsekin vasta kun muutin pois kotoa ja huomasin että aina elämässä ei pärjääkään kiltteydellä. Jossain vaiheessa oman sisimmän taakka kasvaa niin suureksi että se on pakko purkaa... usein räyhäämällä, koka masentuminen on vaa'alle liian arkipäiväistä,(hän käy jatkuvasti asioita päässään eikä pääse niistä eroon, toisin kuin muut jotka löytävät aina kohteen paatokselleen..henkinen purkautumaton taakka saattaa muistuttaa jossainvaiheessa masennusta) Siis ennen niin kiltti ja herttainen lapsi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja joutuu kasvattamaan ulkokuoren itselleen jottei särkyisi kokonaan vastoinkäymisten kohdatessa. Joten yrittäkää ymmärtäkää että meilläkin on oikeus joskus vaatia jotain, haluta jotain, sanoa EI, ja odottaa, että jos minä olen hyvä muille, tulee muidenkin olla hyvä minulle!
Haluan kiittää sinua Vaaka 82. Tämä sinun tekstisi on juuri kuin omasta elämästäni. Kaikille pitäisi olla niin pirun mukava ja kiltti. Mutta kun tulee päivä, jolloin ei vain jaksa hymyillä, kaikki ovat nokka nyrpyllään. "Ei tuollaista murjottamista jaksa katsella" Minun kaverini ainakin odottavat minun olevan koko ajan iloinen, en koskaan saisi olla huonolla tuulella. Sitten tulee tunne, ettei kukaan välitä, ja sitä haudon päässäni monta päivää. Kenellekään en kuitenkaan saa puhutuksi asiasta. On siis mukava tietää, että en ole yksin sisäisen ahdistukseni kanssa.
nuorilla on taipumusta muutua murrosiässä kuten varmaan tiedät..=)kaikelle on oma aikansa..varsinkin tytöt on aivan mahdottomia..itsenäistyminen vaatii paljon kaikkia tunteita..voimakkaita sellaisia,on vähän niinkuin omien rajojensa koettelemista=)
tuli tässä vain mieleen että minullakin on vaaka-poika..vielä aika pieni mutta hän on maailman suloisin lapsi=)
Olen samaa mieltä. Paras ystäväni on hieman tai ei hieman vaan HYVIN kärttyisä!!!!! Itse olen jousimies ja luulen että ystävyytemme ei kestä enää sekuntiakaan. pelkään että kaikki vaa,at ovat samanlaisia kiukkupusseja!!!1
Minä olin varmaankin tyttäresi kaltainen pienenä (olen 18.10.85). Vaaka pitää väittelyistä, se on selvää vanhemmalla iällä. Minä kun en suuttunut (pääpunaisena huutanut jne.) kenellekkään, tarvitsin jonkin kohteen jolle purkaa aika-ajoin agressioita, ja se oli nimenomaan ÄITI minunkohdalla. On edelleenkin. Kaitpa se on jäänyt siitä kun hän oli ylihuolehtiva. Hyvä että pääsi neljänseinän sisältä minnekkään.