mä oon aika hiljanen ja ujo ihminen, en haluaisi
olla.. en todellakaan!
mä haluaisin rohkistua..kertokaa miten???
tää voi teistä olla ihan outoo luettavaa mutta
minkä teet?
kyl mä puhun ihmisille.. mut joskus tuntuu ettei
keksi mitään puhumista ja et mun jutut ei ketää
kiinnosta.. mä haluaisin olla hyvää seuraa..
jos teil on ollu saman tapainen ongelma..
vastatkaa ja kertokaa miten pääsitte siitä yli!
te oottte ihania jos ees vaivautuisitte..
olla.. en todellakaan!
mä haluaisin rohkistua..kertokaa miten???
tää voi teistä olla ihan outoo luettavaa mutta
minkä teet?
kyl mä puhun ihmisille.. mut joskus tuntuu ettei
keksi mitään puhumista ja et mun jutut ei ketää
kiinnosta.. mä haluaisin olla hyvää seuraa..
jos teil on ollu saman tapainen ongelma..
vastatkaa ja kertokaa miten pääsitte siitä yli!
te oottte ihania jos ees vaivautuisitte..
Vastaukset 7
Vanhimmat
No mulla ei itseasiassa oo mitää vaihtoehtoo, ku
et meet ihmisten lähelle ja kuuntelet mitä ne
juttelee, ja alat jutella samoja asioita.. ja
sitte jossai vaiheessa, jos kukaa ei huomaa.. no
voihan sen tehä sillee et sen huomaakii.. Vaihtaa
puheenaihetta..Vastaa et onnistuko tai onx toi
ees hyvä idis..Jos vastaat et ei se toiminu ni
yritän keksii jotai muuta...OK?! :)
kaiken lisäksi olen niin pessimistinen etten edes
halua mitään small talkia yrittää. jotenkin niin
teennäistä. sitten joskus jotkut puhuu ihan
sellasesta asiasta mistä en tiedä yhtään mitään
joten ei siihenkään oikein mitään viitti heittää.
olis kiva olla spontaani ja huumori-ihminen
vieraiden ihmisten keskellä, mutta kun ei kykene
niin ei kykene. mun kohdalla suurin este on huono
itsetunto ja pessimismi.
Olin aika ujo viel joskus vitosel... Sit löysin
kaverin, jonka kaa rupesin sekoileen, me
juteltiin ihan omiamme ja tehtiin kaikkee
outoo... Nyt kaikki tuntee meijät ja pitää meit
hauskoina ilopillereinä ja siilleen... Oon nyt
seiskal... Mul on kaveri, joka on aika
pessimistinen ja sanoo tuntevansa ittensä
kömpelöks ja rumaks, ja sanoo kadehtivansa mua
ihan sairaasti. Mä ihmettelen! Siis, kannattaa
ettii sellasii kavereit, jotka ymmärtää sua, mut
en suosittele ihan tällast elämää ku mul... Tää
nyt vähän sivus aiheest mut muistakaa et tärkeint
on olla oma ittensä, ei kannata esittää mitään!
Mä kans muuttusin Lukiossa ihan toiseen suuntaan.
Ehkä se oli osaltaan sitä iloa ku pääsi pois
hirveelt yläasteelt. Musta tuli iloinen ja
seurallinen ja vähän pellekin. Kavereil tuntu
aina olevan hymy suussa kun mä tulin paikalle. Se
oli hieno tunne. Höpötin vaan kaikkee mikä tuntu
must hauskalta ja otin kantaa muitten juttuihin.
Tietenkää koko ajan en ollu suupielet korvissa,
mut usein. Smileä! :D
joillekin ihmisille kun ei tosiaankaan keksi
mitään sanottavaa. Smalltallkki on iha hyvä
aloitus ja yleensä se johtaa johonkin hiukan
fiksumpaankin jaaritteluun. Typerin
keskustelunaihe on sää, mutta saahan silläkin
aloitettua juttelun ja johdatettua sen sitten
vaikka ulkoilmaharrastuksiin tms. Ja helpoin tapa
keskustella on kysellä toiselta.. suurin osa
ihmisistä nauttii kun saa puhua itsestään eli
kysy vaan harrastuksia ja kuinka kauan on sitä
puuhannut ja nyökyttele kiinnostuneen näköisesti.
Mun ongelma oli vain itseluottamuksen
puuttuminen.. Mietin sitä, et jos avaan suuni,
niin meikäläistä morkataan.. Kun mua oli
koulukiusattu 3-6 luokalle fyysisesti ja
henkisesti.. 7-9 luokalle henkisesti.. Haukuttu ja
kaikkee muuta paskaa.. Sitte 9 luokan
loppupuolella yllättäen uuden kaveripiirin
tullessa kuvioihin löysin oman itseni.. Mutta
siinä samassa muutuin "täydellisesti".. Hiljasesta
äidin pikku kullan nupusta tuli "rappio nuori"..
Alotin polttamaan ja ryyppäämään yms. Kavereitten
keskuudesta se lähti.. Oon aivan tyytyväinen
itteeni, vaikka niin nyt kävikin.. Ilman sitä, et
olisi sellainen kun olen tänään.. Samat kaverit
jylläävät vieläkin piireissä..
itsetunto kysymys. mua puolestaan pahoinpidellään
henkisesti ja fyysisesti kotona, joten yhtä paha
kuin koulukiusaaminen. no shit happens i just have
to live with that.