Miesmäisyydestä..

Öh.. Kun homo baarissa on myös tultu kummasteleen et kumpis olet poika vai tyttö..
Sitten kun ne homomiehetkin on yrittäny iskee.. =/
Noku niitä naisia pitäis hakee..
Niin taitais olla suotavaa edes jollain tapaa näyttää likalta.

Eliö kirjoitti:

Öh.. Kun homo baarissa on myös tultu kummasteleen et kumpis olet poika vai tyttö..
Sitten kun ne homomiehetkin on yrittäny iskee.. =/
Noku niitä naisia pitäis hakee..
Niin taitais olla suotavaa edes jollain tapaa näyttää likalta.

Lue lisää

Kummallista, miten sitä yritetään iskeä pelkästään ulkonäön perusteella. Eikös sitä pitäisi ensin tutustua ihmiseen? Mitä se tuo iskeminen edes on? Onko se sitä, että ensin kiinnostuu jostakin ihmisestä ulkonäön perusteella ja sitten ajattelee, että tuo minun on saatava ja sitten menee tekemään tuttavuutta tarkoituksena kaapata ko. henkilö mukaan kotimatkalle (jomman kumman luo)?

Minua ei ole kukaan ikinä ns. iskenyt, ei mies eikä nainen. Ei ole tainnut kukaan koskaan edes yrittääkään. Olisin minä kai sen huomannut.

Olen kyllä jutellut joskus ravintolassa uusienkin ihmisten kanssa, mutta se on ollut vain sellaista jutustelua. Jotkut ovat kyllä tykänneetkin tai niin ne väittivät. Olen joskus saanut kuulla kohteliaisuuksia myös ulkonäöstäni, mutta eipä niitä osaa oikein arvostaa, kun tietää, että se on vain pintakiiltoa, silmänlumetta, meikkiä. Sisältä minä olen jotakin muuta ja vain sillä on loppujen lopuksi merkitystä.

Minä olen aina ollut naisen näköinen, en sano että naisellinen, vaikka sitäkin olen ollut (aiemmin enemmän kuin nykyään), mutta naispuoliset ystäväni ovat olleet aina huomattavasti kauniimpia kuin minä, ja muutenkin fiksumpia. Minä olen saanut jäädä varjoon. Vierestä on viety aina.

Eikä minulle ole riittänyt pelkästään se, että näytän naiselta, vaan aina on ollut hirveän kovat ulkonäköpaineet, että näyttää nimenomaan hyvännäköiseltä. Kaunista minusta ei saa tekemälläkään, mutta erottua pitää silti ja tietysti edukseen. Ylilyöntejäkin on tullut tehtyä (liikaa koruja) ja näin jälkeen päin hävettää.

Haluavatkohan kaikki naiset näyttää kauniilta, myös äijämäiset lesbot?

Nyt olen ruvennut pohtimaan sitä, että pitäisikö minun sittenkin muuttaa tyyliäni poikamaisempaan/miesmäisempään suuntaan, jos minusta sitten pidettäisiin enemmän. En kuitenkaan osaa olla ilman meikkiä, kun olen käyttänyt sitä nuoresta asti. Kaiken lisäksin näytän ihan kauhealta ilman meikkiä. Siinäpä ongelma.

Meikkivarastoni ovat mittavat ja koko ajan hankin lisää enemmän kuin olisi edes tarpeen. Rakastan meikkejäni, värejä ym. mutta en kuitenkaan välittäisi aina meikata. On se joskus aika työlästä ja aikaavievää. Näin vanhempana meikkaaminen on vaikeampaakin, kun pitäisi näyttää kaiken muun lisäksi vielä nuoremmalta kuin mitä ikää on mittarissa.

Minkähänlaista minunkin elämäni olisi miesmäisenä naisena? Tuskin pukeutuisin jätkämäisesti, sillä en saisi itseäni ulko-ovesta ulos. Leikkaisinko tukan lyhyeksi ja laittaisin siihen keratiinia? Käyttäisinkö partavettä ja solmiota ja jättäisin säärikarvani ajelematta?

Saattaisivat ihmiset olla ihmeissään, jos muuttuisin niin paljon, että alkaisin näyttää selvästi mieheltä.

- Sorry vaan, mutta tyylin muuttaminen ei minulta onnistu. Jos olisin miesmäinen, pelkäisin itsekin itseäni. Tuskinpa tässä kukaan mitään menettää. Olen onnellinen, että olen nainen... ja "voin valita itse" oman tyylini.

Klaudia kirjoitti:

Kummallista, miten sitä yritetään iskeä pelkästään ulkonäön perusteella. Eikös sitä pitäisi ensin tutustua ihmiseen? Mitä se tuo iskeminen edes on? Onko se sitä, että ensin kiinnostuu jostakin ihmisestä ulkonäön perusteella ja sitten ajattelee, että tuo minun on saatava ja sitten menee tekemään tuttavuutta tarkoituksena kaapata ko. henkilö mukaan kotimatkalle (jomman kumman luo)?

Minua ei ole kukaan ikinä ns. iskenyt, ei mies eikä nainen. Ei ole tainnut kukaan koskaan edes yrittääkään. Olisin minä kai sen huomannut.

Olen kyllä jutellut joskus ravintolassa uusienkin ihmisten kanssa, mutta se on ollut vain sellaista jutustelua. Jotkut ovat kyllä tykänneetkin tai niin ne väittivät. Olen joskus saanut kuulla kohteliaisuuksia myös ulkonäöstäni, mutta eipä niitä osaa oikein arvostaa, kun tietää, että se on vain pintakiiltoa, silmänlumetta, meikkiä. Sisältä minä olen jotakin muuta ja vain sillä on loppujen lopuksi merkitystä.

Minä olen aina ollut naisen näköinen, en sano että naisellinen, vaikka sitäkin olen ollut (aiemmin enemmän kuin nykyään), mutta naispuoliset ystäväni ovat olleet aina huomattavasti kauniimpia kuin minä, ja muutenkin fiksumpia. Minä olen saanut jäädä varjoon. Vierestä on viety aina.

Eikä minulle ole riittänyt pelkästään se, että näytän naiselta, vaan aina on ollut hirveän kovat ulkonäköpaineet, että näyttää nimenomaan hyvännäköiseltä. Kaunista minusta ei saa tekemälläkään, mutta erottua pitää silti ja tietysti edukseen. Ylilyöntejäkin on tullut tehtyä (liikaa koruja) ja näin jälkeen päin hävettää.

Haluavatkohan kaikki naiset näyttää kauniilta, myös äijämäiset lesbot?

Nyt olen ruvennut pohtimaan sitä, että pitäisikö minun sittenkin muuttaa tyyliäni poikamaisempaan/miesmäisempään suuntaan, jos minusta sitten pidettäisiin enemmän. En kuitenkaan osaa olla ilman meikkiä, kun olen käyttänyt sitä nuoresta asti. Kaiken lisäksin näytän ihan kauhealta ilman meikkiä. Siinäpä ongelma.

Meikkivarastoni ovat mittavat ja koko ajan hankin lisää enemmän kuin olisi edes tarpeen. Rakastan meikkejäni, värejä ym. mutta en kuitenkaan välittäisi aina meikata. On se joskus aika työlästä ja aikaavievää. Näin vanhempana meikkaaminen on vaikeampaakin, kun pitäisi näyttää kaiken muun lisäksi vielä nuoremmalta kuin mitä ikää on mittarissa.

Minkähänlaista minunkin elämäni olisi miesmäisenä naisena? Tuskin pukeutuisin jätkämäisesti, sillä en saisi itseäni ulko-ovesta ulos. Leikkaisinko tukan lyhyeksi ja laittaisin siihen keratiinia? Käyttäisinkö partavettä ja solmiota ja jättäisin säärikarvani ajelematta?

Saattaisivat ihmiset olla ihmeissään, jos muuttuisin niin paljon, että alkaisin näyttää selvästi mieheltä.

- Sorry vaan, mutta tyylin muuttaminen ei minulta onnistu. Jos olisin miesmäinen, pelkäisin itsekin itseäni. Tuskinpa tässä kukaan mitään menettää. Olen onnellinen, että olen nainen... ja "voin valita itse" oman tyylini.

Lue lisää

Moni on valmis kärsimään ulkonäön takia, mutta tyylin muuttaminen miesmäiseksi olisi minulle jo liikaa. Siihen tarvittaisiin varmaan muutos korvienkin välissä. Minä haluan näyttää naiselta ja käyttää naisten vaatteita ja meikkiä. Jos joku ei hyväksy minua sen takia, niin ei voi mitään. En aio luovuttaa vielä pitkään aikaan.

Klaudia kirjoitti:

Moni on valmis kärsimään ulkonäön takia, mutta tyylin muuttaminen miesmäiseksi olisi minulle jo liikaa. Siihen tarvittaisiin varmaan muutos korvienkin välissä. Minä haluan näyttää naiselta ja käyttää naisten vaatteita ja meikkiä. Jos joku ei hyväksy minua sen takia, niin ei voi mitään. En aio luovuttaa vielä pitkään aikaan.

Lue lisää

kuka on käskenyt muuttumaan? ja vaikka joku käskisikin, niin ei todellakaan tarvitse! olet sitä mitä olet. kyllä kaikille ottajia löytyy, toiset tykkää tyttömäisistä, toiset poikamaisista. tuosta ulkonäköasiasta sen verran, että kyllä ulkonäössäkin täytyy olla jotain kiinnostavaa, en minä ainakaan ihastu ihmiseen, jos ei ulkonäkökin miellytä. tietenkään se ei ole ainoa asia mikä merkitsee.

LeSbO kirjoitti:

kuka on käskenyt muuttumaan? ja vaikka joku käskisikin, niin ei todellakaan tarvitse! olet sitä mitä olet. kyllä kaikille ottajia löytyy, toiset tykkää tyttömäisistä, toiset poikamaisista. tuosta ulkonäköasiasta sen verran, että kyllä ulkonäössäkin täytyy olla jotain kiinnostavaa, en minä ainakaan ihastu ihmiseen, jos ei ulkonäkökin miellytä. tietenkään se ei ole ainoa asia mikä merkitsee.

Lue lisää

Tuntuu vaan, että aina pitäisi muuttua, muuttua, muuttua... Ikinä ei kelpaa sellaisena kuin on, ei edes itselleen. Se päivä ei kuitenkaan valkene, että minä muuttaisin tyylini miesmäiseksi. Muutosta tapahtuu silti koko ajan, naisellisesta tätimäiseksi, mummomaiseksi...

Jos minä en pidä jostakin ihmisestä, en aina tiedä, johtuuko se ulkonäöstä, luonteesta vai saamastani kohtelusta.

Ystäviänikään en valitse ulkonäön perusteella, ja minä pidän heistä olivatpa he minkä näköisiä tahansa. Miksi sitä ei sitten voisi ihastuakin epämiellyttävän näköiseen ihmiseen?

Minä olen monesti tavannut ihmisiä, joista olen ensitapaamisella ajatellut, että eipä ole minkään näköinen. Sittemmin olen saanut huomata, että he ovat olleet kauneimpia ihmisiä maailmassa. Sitä se rakkaus saa aikaan, tai ihastuminen, mikä lie. Ehkä juuri tässä näkee sen, miten paljon myös luonne ja käytös ym. seikat vaikuttavat.

Ulkonäön takia ei kannata suorilta käsin hylätä. NIIN rumia ihmisiä ei varmaan olekaan, tai en minä ainakaan ole nähnyt, että olisin ajatellut, ettei ihmistä sen takia voisi rakastaa.

Minulla ei ainakaan ole varaa ronklata. Harva luonne kestää minun kanssani, joten ei ole muutenkaan liikaa valinnanvaraa.

Mitä, jos seurustelisi naisen kanssa, jota rakastaisi ja joka olisi viehättävän näköinen, mutta sitten jostakin syystä hänen ulkonäkönsä muuttuisi tai turmeltuisi. Vähenisivätkö tunteet häntä kohtaan? Loppuisiko rakkaus?

Klaudia kirjoitti:

Tuntuu vaan, että aina pitäisi muuttua, muuttua, muuttua... Ikinä ei kelpaa sellaisena kuin on, ei edes itselleen. Se päivä ei kuitenkaan valkene, että minä muuttaisin tyylini miesmäiseksi. Muutosta tapahtuu silti koko ajan, naisellisesta tätimäiseksi, mummomaiseksi...

Jos minä en pidä jostakin ihmisestä, en aina tiedä, johtuuko se ulkonäöstä, luonteesta vai saamastani kohtelusta.

Ystäviänikään en valitse ulkonäön perusteella, ja minä pidän heistä olivatpa he minkä näköisiä tahansa. Miksi sitä ei sitten voisi ihastuakin epämiellyttävän näköiseen ihmiseen?

Minä olen monesti tavannut ihmisiä, joista olen ensitapaamisella ajatellut, että eipä ole minkään näköinen. Sittemmin olen saanut huomata, että he ovat olleet kauneimpia ihmisiä maailmassa. Sitä se rakkaus saa aikaan, tai ihastuminen, mikä lie. Ehkä juuri tässä näkee sen, miten paljon myös luonne ja käytös ym. seikat vaikuttavat.

Ulkonäön takia ei kannata suorilta käsin hylätä. NIIN rumia ihmisiä ei varmaan olekaan, tai en minä ainakaan ole nähnyt, että olisin ajatellut, ettei ihmistä sen takia voisi rakastaa.

Minulla ei ainakaan ole varaa ronklata. Harva luonne kestää minun kanssani, joten ei ole muutenkaan liikaa valinnanvaraa.

Mitä, jos seurustelisi naisen kanssa, jota rakastaisi ja joka olisi viehättävän näköinen, mutta sitten jostakin syystä hänen ulkonäkönsä muuttuisi tai turmeltuisi. Vähenisivätkö tunteet häntä kohtaan? Loppuisiko rakkaus?

Lue lisää

en tarkoittanut että missityyppi pitäisi olla, mutta jotain täytyy olla, mikä silmääni miellyttää. eipä ole kukaan tyttöystävistäni mallityyppi ollut, mutta kaikissa on ollut SE JOKIN mikä on minuun kolahtanut. mulla se menee näin, ehkä jollakin toisella toisinpäin.

Klaudia kirjoitti:

Kummallista, miten sitä yritetään iskeä pelkästään ulkonäön perusteella. Eikös sitä pitäisi ensin tutustua ihmiseen? Mitä se tuo iskeminen edes on? Onko se sitä, että ensin kiinnostuu jostakin ihmisestä ulkonäön perusteella ja sitten ajattelee, että tuo minun on saatava ja sitten menee tekemään tuttavuutta tarkoituksena kaapata ko. henkilö mukaan kotimatkalle (jomman kumman luo)?

Minua ei ole kukaan ikinä ns. iskenyt, ei mies eikä nainen. Ei ole tainnut kukaan koskaan edes yrittääkään. Olisin minä kai sen huomannut.

Olen kyllä jutellut joskus ravintolassa uusienkin ihmisten kanssa, mutta se on ollut vain sellaista jutustelua. Jotkut ovat kyllä tykänneetkin tai niin ne väittivät. Olen joskus saanut kuulla kohteliaisuuksia myös ulkonäöstäni, mutta eipä niitä osaa oikein arvostaa, kun tietää, että se on vain pintakiiltoa, silmänlumetta, meikkiä. Sisältä minä olen jotakin muuta ja vain sillä on loppujen lopuksi merkitystä.

Minä olen aina ollut naisen näköinen, en sano että naisellinen, vaikka sitäkin olen ollut (aiemmin enemmän kuin nykyään), mutta naispuoliset ystäväni ovat olleet aina huomattavasti kauniimpia kuin minä, ja muutenkin fiksumpia. Minä olen saanut jäädä varjoon. Vierestä on viety aina.

Eikä minulle ole riittänyt pelkästään se, että näytän naiselta, vaan aina on ollut hirveän kovat ulkonäköpaineet, että näyttää nimenomaan hyvännäköiseltä. Kaunista minusta ei saa tekemälläkään, mutta erottua pitää silti ja tietysti edukseen. Ylilyöntejäkin on tullut tehtyä (liikaa koruja) ja näin jälkeen päin hävettää.

Haluavatkohan kaikki naiset näyttää kauniilta, myös äijämäiset lesbot?

Nyt olen ruvennut pohtimaan sitä, että pitäisikö minun sittenkin muuttaa tyyliäni poikamaisempaan/miesmäisempään suuntaan, jos minusta sitten pidettäisiin enemmän. En kuitenkaan osaa olla ilman meikkiä, kun olen käyttänyt sitä nuoresta asti. Kaiken lisäksin näytän ihan kauhealta ilman meikkiä. Siinäpä ongelma.

Meikkivarastoni ovat mittavat ja koko ajan hankin lisää enemmän kuin olisi edes tarpeen. Rakastan meikkejäni, värejä ym. mutta en kuitenkaan välittäisi aina meikata. On se joskus aika työlästä ja aikaavievää. Näin vanhempana meikkaaminen on vaikeampaakin, kun pitäisi näyttää kaiken muun lisäksi vielä nuoremmalta kuin mitä ikää on mittarissa.

Minkähänlaista minunkin elämäni olisi miesmäisenä naisena? Tuskin pukeutuisin jätkämäisesti, sillä en saisi itseäni ulko-ovesta ulos. Leikkaisinko tukan lyhyeksi ja laittaisin siihen keratiinia? Käyttäisinkö partavettä ja solmiota ja jättäisin säärikarvani ajelematta?

Saattaisivat ihmiset olla ihmeissään, jos muuttuisin niin paljon, että alkaisin näyttää selvästi mieheltä.

- Sorry vaan, mutta tyylin muuttaminen ei minulta onnistu. Jos olisin miesmäinen, pelkäisin itsekin itseäni. Tuskinpa tässä kukaan mitään menettää. Olen onnellinen, että olen nainen... ja "voin valita itse" oman tyylini.

Lue lisää

..näyttää kauniilta, mutta heti kun joku sanoo minua kauniiksi, niin menen hämilleni, enkä osaa ottaa asiaa kohteliaisuutena juuri sellaista olemustani kohtaan kuin olen, vaan alan pohtimaan puutteitani..

Olisin varmaan tyytyväinen vasta ulkoiseen olemukseeni, jos vartaloni olisi jäntevän naisellinen, olisin nykyistä pidempi, ei grammaakaan ylipainoa ja minulla olisi hyvän ihon lisäksi täydelliset, aristokraattiset kasvonpiirteet, täydelliset hampaat ja jaksaisin aina pukeutua ehdottoman tyylikkäästi ja tilanteeseen sopivasti.

Ehkäpä silloin voisin hyväksyä ne positiiviset ilmaisutkin helpommin..:)

Eliö kirjoitti:

Öh.. Kun homo baarissa on myös tultu kummasteleen et kumpis olet poika vai tyttö..
Sitten kun ne homomiehetkin on yrittäny iskee.. =/
Noku niitä naisia pitäis hakee..
Niin taitais olla suotavaa edes jollain tapaa näyttää likalta.

Lue lisää

Pitäisköhän sun viimeistää tossa vaiheessa muuttaa lookkia...

Klaudia kirjoitti:

Tuntuu vaan, että aina pitäisi muuttua, muuttua, muuttua... Ikinä ei kelpaa sellaisena kuin on, ei edes itselleen. Se päivä ei kuitenkaan valkene, että minä muuttaisin tyylini miesmäiseksi. Muutosta tapahtuu silti koko ajan, naisellisesta tätimäiseksi, mummomaiseksi...

Jos minä en pidä jostakin ihmisestä, en aina tiedä, johtuuko se ulkonäöstä, luonteesta vai saamastani kohtelusta.

Ystäviänikään en valitse ulkonäön perusteella, ja minä pidän heistä olivatpa he minkä näköisiä tahansa. Miksi sitä ei sitten voisi ihastuakin epämiellyttävän näköiseen ihmiseen?

Minä olen monesti tavannut ihmisiä, joista olen ensitapaamisella ajatellut, että eipä ole minkään näköinen. Sittemmin olen saanut huomata, että he ovat olleet kauneimpia ihmisiä maailmassa. Sitä se rakkaus saa aikaan, tai ihastuminen, mikä lie. Ehkä juuri tässä näkee sen, miten paljon myös luonne ja käytös ym. seikat vaikuttavat.

Ulkonäön takia ei kannata suorilta käsin hylätä. NIIN rumia ihmisiä ei varmaan olekaan, tai en minä ainakaan ole nähnyt, että olisin ajatellut, ettei ihmistä sen takia voisi rakastaa.

Minulla ei ainakaan ole varaa ronklata. Harva luonne kestää minun kanssani, joten ei ole muutenkaan liikaa valinnanvaraa.

Mitä, jos seurustelisi naisen kanssa, jota rakastaisi ja joka olisi viehättävän näköinen, mutta sitten jostakin syystä hänen ulkonäkönsä muuttuisi tai turmeltuisi. Vähenisivätkö tunteet häntä kohtaan? Loppuisiko rakkaus?

Lue lisää

..aika usein jotain sen tapaista, ettei kukaan jaksaisi kanssasi...?

Mikä se luonteenpiirre taas olikaan, jonka vuoksi muka sinua ei kestäisi?

Olen varmaan kysynyt samaa aikaisemmin, mutta en muista enää vastaustasi. Asia kuitenkin pohdituttaa minua, koska kaikilla ihmisillä on luonteenpiirteitä, joiden kanssa ei edes itse tule toimeen. Itselläni tällainen on arkuus. Heh, vaikka sitä ei ihan heti huomaa..;)

Top model kirjoitti:

Pitäisköhän sun viimeistää tossa vaiheessa muuttaa lookkia...

..jos tyylin muutoksen jälkeen luullaankin transuksi?

Jennifer kirjoitti:

..näyttää kauniilta, mutta heti kun joku sanoo minua kauniiksi, niin menen hämilleni, enkä osaa ottaa asiaa kohteliaisuutena juuri sellaista olemustani kohtaan kuin olen, vaan alan pohtimaan puutteitani..

Olisin varmaan tyytyväinen vasta ulkoiseen olemukseeni, jos vartaloni olisi jäntevän naisellinen, olisin nykyistä pidempi, ei grammaakaan ylipainoa ja minulla olisi hyvän ihon lisäksi täydelliset, aristokraattiset kasvonpiirteet, täydelliset hampaat ja jaksaisin aina pukeutua ehdottoman tyylikkäästi ja tilanteeseen sopivasti.

Ehkäpä silloin voisin hyväksyä ne positiiviset ilmaisutkin helpommin..:)

Lue lisää

...näyttää kauniilta?

Miksihän ihmiset eivät sano, jos jokin asia on pielessä toisen ulkonäössä? Sekin voisi olla joskus paikallaan.

Minulle kävi kerran niin, että minulla oli tarrapapiljotti puoli päivää hiuksissa enkä huomannut sitä ennen kuin vessan peilissä. Kukaan ei huomauttanut minulle siitä, mutta moni kyllä oli katsellut minua vähän kummastuneena. Sen muistan näin jälkeen päin.

Joistakin toisen ulkonäköön liittyvistä asioista voi sanoa, mutta ei kaikesta. Tietysti voi kehua ulkonäköä, jos siihen on jotakin aihetta, mutta muuten se on mielestäni typerää. Onko mitään mieltä kehua jonkun ulkonäköä vain siksi, että saisi toisen paremmalle tuulelle? Ehkä on, koska hyväntuulisena yleensä näyttää miellyttävämmälle, mutta itse en välittäisi tällaisista kohteliaisuuksista. Nehän sanotaan tavallaan säälistä.

Naiset voivat olla niin ovelia ja kateellisia toisilleen, että he saattavat kehua ystävänsä vaatteita, vaikka ne sopisivat hänelle huonosti, ja juuri siitä syystä. Se ei ole kovin kilttiä! Olen tehnyt kerran itsekin niin ja tiedän, että myös minulle on tehty niin.

Minä en mene hämilleni, jos minua sanotaan kauniiksi. Se on minulle samantekevää, mitä joku sanoo minun meikistäni. Voihan olla, että sanoja haluaa imarrella tai ehkä hän vain vihjaa, että meikkiä on liikaa tms.

Tietysti joskus on kiva kuulla, että joku pitää minun ulkonäöstäni, juuri se ihminen, jonka toivoisinkin pitävän. Mutta onko silläkään niin merkitystä? Rakastamani naisen mielestä olen kaunis, mutta en tiedä, tarkoittaako hän sitä tosissaan. Se ei kuitenkaan saa häntä haluamaan minua. Ehkä hän pitää enemmän miesmäisistä tyypeistä. Tai jos hän ei välitä niin paljoa ulkonäköasioista.

Minunkin pitäisi olla nykyistä pidempi, painoakin pitäisi pudottaa näin joulun jälkeen, iho ei ole enää niin hyvä kuin nuorempana, kasvonpiirteiltäni olen tyypillinen savolainen ja hampaat ovat niin hyvät, että jotkut ovat ihan hätkähtäneet ne nähdessään, jos olen hymyillyt vähän reippaammin.

Ehdottoman tyylikäs pukeutuminen vaatisi jo niin paljon, etten jaksa paneutua edes ajatukseen. Se on ihan mahdotonta tavalliselle ihmiselle. Tilanteeseen sopivasti, höh, kun vaatteita ei ole yhden yhtä kunnollista. Kaikki on ostettu alennusmyynnistä. Nythän ne on taas alkaneet ja rahat on sopivasti lopussa. Olisihan se kiva, jos olisi niin rikas, että voisi näyttäytyä bileissä joka kerta jotakin uutta päällä. Muuten ei oikein huvita lähteäkään. Onkohan tämä turhamaisuutta, vai turhautuneisuutta?

Minä haluaisin kuulla, että se tykkää minusta. Ulkonäköhöpinät joutaisivat jäämään vähemmälle.

Klaudia kirjoitti:

Tuntuu vaan, että aina pitäisi muuttua, muuttua, muuttua... Ikinä ei kelpaa sellaisena kuin on, ei edes itselleen. Se päivä ei kuitenkaan valkene, että minä muuttaisin tyylini miesmäiseksi. Muutosta tapahtuu silti koko ajan, naisellisesta tätimäiseksi, mummomaiseksi...

Jos minä en pidä jostakin ihmisestä, en aina tiedä, johtuuko se ulkonäöstä, luonteesta vai saamastani kohtelusta.

Ystäviänikään en valitse ulkonäön perusteella, ja minä pidän heistä olivatpa he minkä näköisiä tahansa. Miksi sitä ei sitten voisi ihastuakin epämiellyttävän näköiseen ihmiseen?

Minä olen monesti tavannut ihmisiä, joista olen ensitapaamisella ajatellut, että eipä ole minkään näköinen. Sittemmin olen saanut huomata, että he ovat olleet kauneimpia ihmisiä maailmassa. Sitä se rakkaus saa aikaan, tai ihastuminen, mikä lie. Ehkä juuri tässä näkee sen, miten paljon myös luonne ja käytös ym. seikat vaikuttavat.

Ulkonäön takia ei kannata suorilta käsin hylätä. NIIN rumia ihmisiä ei varmaan olekaan, tai en minä ainakaan ole nähnyt, että olisin ajatellut, ettei ihmistä sen takia voisi rakastaa.

Minulla ei ainakaan ole varaa ronklata. Harva luonne kestää minun kanssani, joten ei ole muutenkaan liikaa valinnanvaraa.

Mitä, jos seurustelisi naisen kanssa, jota rakastaisi ja joka olisi viehättävän näköinen, mutta sitten jostakin syystä hänen ulkonäkönsä muuttuisi tai turmeltuisi. Vähenisivätkö tunteet häntä kohtaan? Loppuisiko rakkaus?

Lue lisää

"Tuntuu vaan, että aina pitäisi muuttua, muuttua, muuttua... Ikinä ei kelpaa sellaisena kuin on, ei edes itselleen."

-Sitähän se elämä juuri on :) On pyrittävä olemaan mahdollisimman joustava ja altis muutokselle. On pidettävä kuitenkin kokoajan järki mukana ja oltava valppaana, ettei muutu huonompaan suuntaan. Vaikeaa vai mitä, kun kaikkea ei edes voi huomata.
Ihminen muuttuu, vaikkei hakisikaan muutosta.

Muuttua voi niin monessa eri asiassa. Kunhan ei kiinnitä huomiota liikaa johonkin tiettyyn asiaan.

Kuitenkin rennosti elää eteenpäin eikä ota liikaa paineita mootoksille. :)

Eliö kirjoitti:

"Tuntuu vaan, että aina pitäisi muuttua, muuttua, muuttua... Ikinä ei kelpaa sellaisena kuin on, ei edes itselleen."

-Sitähän se elämä juuri on :) On pyrittävä olemaan mahdollisimman joustava ja altis muutokselle. On pidettävä kuitenkin kokoajan järki mukana ja oltava valppaana, ettei muutu huonompaan suuntaan. Vaikeaa vai mitä, kun kaikkea ei edes voi huomata.
Ihminen muuttuu, vaikkei hakisikaan muutosta.

Muuttua voi niin monessa eri asiassa. Kunhan ei kiinnitä huomiota liikaa johonkin tiettyyn asiaan.

Kuitenkin rennosti elää eteenpäin eikä ota liikaa paineita mootoksille. :)

Lue lisää

Niin, pitäähän sitä yrittää näyttää joltakin:

Yritän lihottaa, yritän laihduttaa, yritän näyttää vanhemmalta, yritän näyttää nuoremmalta, yritän näyttää kauniimmalta, yritän näyttää iloisemmalta, yritän näyttää onnellisemmalta, yritän näyttää joltakin muulta kuin miltä näytän ja mitä olen, yritän hyväksyä itseni...

Turha kysymys: mitä varten? Vastaus on selvä: Siksi, ettei nainen kelpaa kenellekään sellaisena kuin on.

LeSbO kirjoitti:

kuka on käskenyt muuttumaan? ja vaikka joku käskisikin, niin ei todellakaan tarvitse! olet sitä mitä olet. kyllä kaikille ottajia löytyy, toiset tykkää tyttömäisistä, toiset poikamaisista. tuosta ulkonäköasiasta sen verran, että kyllä ulkonäössäkin täytyy olla jotain kiinnostavaa, en minä ainakaan ihastu ihmiseen, jos ei ulkonäkökin miellytä. tietenkään se ei ole ainoa asia mikä merkitsee.

Lue lisää

olen huomannut ihastuvani moniin erityyppisiin naisiin/tyttöihin. Yhteistä heille kaikille kuitenkin on se että he ovat suht kauniita. Kuka "rumiin ihastuisi? Mulle on ihan sama käyttääkö tyyppi toppia vai kauluspaitaa, kunhan on miellyttää silmääni, on söpö. Esim. tähdistä joku Cindy Crafford on huimaavan näköinen, mutta silti "ottaisin" mieluummin Winona Ryder- tyyppisen suloisen, mutta välillä hyvinkin poikamaisen naisen. Kuitenkin ihastuksissani on aina jotain persoonallista, joukosta erottuvaa. Ei tarvitse olla mikään malli, jos on kuitenkin tietyllä tavalla söpö, itsevarma tai todella ujo...ei sellaista voi määritellä. Kuitenkin asenne ja luonne on tärkeä syy ihastumiseen, vaikka yleensä ihastun ensin ulkonäön perusteella. Ihmisen lahjat eri asioihin, ja luonne kuitenkin syventävät ihastumista muiden yläpuolelle. Mutta jätkämäistä lökäpöksyä en kyllä ottaisi, ehkä tämä on pinnallista, mutta tylsää olla ihmisen kanssa joka ei viehätä seksuaalisesti. Mutta eihän minulla tästä vielä ole kokemustakaan joten tiedän asian vain teoriassa. Tämä ei ehkä kuulunut asiaan mutta olen iloinen että sain kertoa.

Klaudia kirjoitti:

Tuntuu vaan, että aina pitäisi muuttua, muuttua, muuttua... Ikinä ei kelpaa sellaisena kuin on, ei edes itselleen. Se päivä ei kuitenkaan valkene, että minä muuttaisin tyylini miesmäiseksi. Muutosta tapahtuu silti koko ajan, naisellisesta tätimäiseksi, mummomaiseksi...

Jos minä en pidä jostakin ihmisestä, en aina tiedä, johtuuko se ulkonäöstä, luonteesta vai saamastani kohtelusta.

Ystäviänikään en valitse ulkonäön perusteella, ja minä pidän heistä olivatpa he minkä näköisiä tahansa. Miksi sitä ei sitten voisi ihastuakin epämiellyttävän näköiseen ihmiseen?

Minä olen monesti tavannut ihmisiä, joista olen ensitapaamisella ajatellut, että eipä ole minkään näköinen. Sittemmin olen saanut huomata, että he ovat olleet kauneimpia ihmisiä maailmassa. Sitä se rakkaus saa aikaan, tai ihastuminen, mikä lie. Ehkä juuri tässä näkee sen, miten paljon myös luonne ja käytös ym. seikat vaikuttavat.

Ulkonäön takia ei kannata suorilta käsin hylätä. NIIN rumia ihmisiä ei varmaan olekaan, tai en minä ainakaan ole nähnyt, että olisin ajatellut, ettei ihmistä sen takia voisi rakastaa.

Minulla ei ainakaan ole varaa ronklata. Harva luonne kestää minun kanssani, joten ei ole muutenkaan liikaa valinnanvaraa.

Mitä, jos seurustelisi naisen kanssa, jota rakastaisi ja joka olisi viehättävän näköinen, mutta sitten jostakin syystä hänen ulkonäkönsä muuttuisi tai turmeltuisi. Vähenisivätkö tunteet häntä kohtaan? Loppuisiko rakkaus?

Lue lisää

vielä lisätä että rakastan kyllä ystäviänikin, olivat he minkä näköisiä tahansa. Ja kyllä joskus ajattelen joitakin heistä "partnerinakin" ja joskus se tuntuu hyvinkin mahdolliselta. Mutta silti ihastun hyvännäköisiin eikä sille voi mitään.

Jennifer kirjoitti:

..jos tyylin muutoksen jälkeen luullaankin transuksi?

sitten on kyllä vielä huonommin asiat lesbolla...

top-model kirjoitti:

sitten on kyllä vielä huonommin asiat lesbolla...

Ei kai ne mitenkään huonommin ole, vaan eikös se tarkoita sitä, että kaikille naisille ei "hepenet" sovi sitten millään, joten miksi muuttamaan väkisin tyyliään.
Hyvin pukeutunut voi olla myös poikamainen tai miesmäinen nainen;)

Muistan olleeni murroiässä hyvinkin pojan näköinen, ja ko. vaatteisiin ja kenkiin tykästynyt. Tunsin itseni itsekseni silloin, mutta koulussa minulle alettiin kovakouraisesti huomautella ja ahdistella ulkonäöstäní, kotonakin taidettiin jotain vihjailla. Lopulta minua alkoi ahdistaa, en enää pitänyt itsestäni kaikkien kommenttien keskellä, ja pakotin itseni vähitellen pukeutumaan naisellisemmin hiustyyliä myöten.

Nykyään olen kai hyvinkin naisen näköinen, kukaan ei ole ainakaan arvannut mitään mistään. En silti voisi vieläkään pitää esim. korkokantakenkiä ja inhoaisin räikeää huulipunaa - enkä aio yrittääkään koskaan. Viihdyn nykyisin minä olen, mutta joskus mietin, entä jos murrosiässä ei kukaan olisi huomautellut...entä jos itsetuntoni ei olisi kolahtanut siitä...Entä jos.. Olisinko nyt toisenlainen?

Ginny kirjoitti:

Muistan olleeni murroiässä hyvinkin pojan näköinen, ja ko. vaatteisiin ja kenkiin tykästynyt. Tunsin itseni itsekseni silloin, mutta koulussa minulle alettiin kovakouraisesti huomautella ja ahdistella ulkonäöstäní, kotonakin taidettiin jotain vihjailla. Lopulta minua alkoi ahdistaa, en enää pitänyt itsestäni kaikkien kommenttien keskellä, ja pakotin itseni vähitellen pukeutumaan naisellisemmin hiustyyliä myöten.

Nykyään olen kai hyvinkin naisen näköinen, kukaan ei ole ainakaan arvannut mitään mistään. En silti voisi vieläkään pitää esim. korkokantakenkiä ja inhoaisin räikeää huulipunaa - enkä aio yrittääkään koskaan. Viihdyn nykyisin minä olen, mutta joskus mietin, entä jos murrosiässä ei kukaan olisi huomautellut...entä jos itsetuntoni ei olisi kolahtanut siitä...Entä jos.. Olisinko nyt toisenlainen?

Lue lisää

"Olisinko toisenlainen?"

Voithan vieläkin muuttaa tyyliäsi sellaiseksi, joka oikeasti olet. En usko, että ihminen on onnellinen liikaa ohjautuessaan ulkoa päin.

Jennifer kirjoitti:

"Olisinko toisenlainen?"

Voithan vieläkin muuttaa tyyliäsi sellaiseksi, joka oikeasti olet. En usko, että ihminen on onnellinen liikaa ohjautuessaan ulkoa päin.

Lue lisää

Puhut totta kuomaseni, mutta toisaalta sanoinkin, että olen nyt ihan tyytyväinen itseeni tällaisena (tai jos ne 10 kg olis pois.. ;) Mutta siis löysin -tai hioin oman tyylini ja olemukseni jossain aikuisuuden kynnyksellä. En kylläkään kiellä sitä, etteikö muiden mielipiteillä OLISI ollut jotain merkitystä itseni kiihkeimmän etsimisen aikana, silloin joskus...

Ja erityisesti tuo kakkoskappale sisältää aivan loistavan ajatuksen! On sääli, jos ihmiset alkavat tuijottaa muotoseikkoihin sisällön sijasta. Ehkä on viisasta tsekata ensimmäiseksi miten ihmisen kanssa tulee toimeen ja sytyttääkö ja alkaa sitten vasta (jos enää muistaa..) miettiä onko se nyt jätkä vaiko nainen.

Laika kirjoitti:

Ja erityisesti tuo kakkoskappale sisältää aivan loistavan ajatuksen! On sääli, jos ihmiset alkavat tuijottaa muotoseikkoihin sisällön sijasta. Ehkä on viisasta tsekata ensimmäiseksi miten ihmisen kanssa tulee toimeen ja sytyttääkö ja alkaa sitten vasta (jos enää muistaa..) miettiä onko se nyt jätkä vaiko nainen.

Lue lisää

niinhän sitä pitäisi ajatella, mutta kyllä se ulkonäkö kuitenkin jotain merkitsee.

LeSbO kirjoitti:

niinhän sitä pitäisi ajatella, mutta kyllä se ulkonäkö kuitenkin jotain merkitsee.

Itse ihastun ihan kaikenlaisiin naisiin, olivat he sitten naisellisia tai poikatyttöjä. Siis tottakai puhun ulkoisista ominaisuuksista, jotka eivät todellakaan kerro ihmisestä kaikkea, sisin on tärkein. Silti ulkonäkö merkkaa tietenkin, niin itselleni kuin myös varmasti muille. Vaikka ainahan sitä kuulee sanottavan ettei ulkonäöllä ole väliä jne..

Laika kirjoitti:

Ja erityisesti tuo kakkoskappale sisältää aivan loistavan ajatuksen! On sääli, jos ihmiset alkavat tuijottaa muotoseikkoihin sisällön sijasta. Ehkä on viisasta tsekata ensimmäiseksi miten ihmisen kanssa tulee toimeen ja sytyttääkö ja alkaa sitten vasta (jos enää muistaa..) miettiä onko se nyt jätkä vaiko nainen.

Lue lisää

Muotoseikoillakin on merkitystä. Ensin pitää katsoa, että kyseessä on ihminen. Se on tärkein asia. Seuraavana selvitetään, onko kyseessä nainen, ja sen jälkeen, minkälainen nainen - mikäli mielenkiintoa riittää niin pitkälle.

..asian ytimeen siinä, että mies/poikamaiseksi ei tulla pelkästään pukeutumalla miesten vaatteisiin.

Nämä ovat samalla tyylikysymyksiä, joka tulee ihmisestä sisältäpäin. Se on sellaista selittämätöntä säteilyä!

Itse henkilöhohtaisesti pidän sekä poika- että miesmäisestä tyylistä. Ja tämä nainen, joka on tässä ollut päivieni ilona jo pitkään, on juuri sellainen miesmäisen ja poikamaisen ja naisellisen naisen sekoitus. Hänessä on niin monta eri puolta, ettei ihme, että häneen minäkin sekosin aikoinaan..;)

Äijämäinen/jätkämäinen tyyli on mielestäni junttimaisen ulkonäön lisäksi, kaavoihin kangistuneita mielipiteitä omaava, peräänantamaton, vaikka olisi väärässäkin, omahyväinen hohottelija. Istuma- ja kävelytyyli jäykkää ja tapa polttaa tupakkaa sellainen tukkimiesmäinen. Tällainen henkilö on usein jyrähtelevä ja örähtelevä ja sellaista harvinaisuutta ei näissä tyypeissä ole kuin keskustelutaito.

Enkä millään usko, että heitä löytää täältä netistäkään..

Laika kirjoitti:

Ja erityisesti tuo kakkoskappale sisältää aivan loistavan ajatuksen! On sääli, jos ihmiset alkavat tuijottaa muotoseikkoihin sisällön sijasta. Ehkä on viisasta tsekata ensimmäiseksi miten ihmisen kanssa tulee toimeen ja sytyttääkö ja alkaa sitten vasta (jos enää muistaa..) miettiä onko se nyt jätkä vaiko nainen.

Lue lisää

..eikö ihminen nimenomaan ilmennä sisäistä olemustaan ulospäin?

Ja eikö se ulospäin näkyvä säteily ole juuri se sytyttävä tekijä?

(Muutenhan sitä voisi syttyä yhtenään!)

Nakkisota = nakkisota :)

....tuohan kuulostaa valtavan hyvältä.

Moneen kertaanhan täälläkin on todettu, että jokaiselle löytyy jotakin.

..valottaa, miten jaottelen poikamaisen ja miesmäisen naisen.

Poikamainen näyttää nuorelta pojalta, vaikka olisikin aika iäkäs naisihminen. Poikamaisuus on herkkää "beibifeismäisyyttä".

Miesmäisyys on parhaimmillaan vakavuutta, harkitsevuutta, rauhallisuutta, tervettä itsetuntoa. Miesmäinen nainen on itsensä kanssa tasapainossa, jonka voi aistia olemuksesta. Miesmäisessä naisessa on häivähdys aikuista miestä, ei poikaa. Ja hänen kasvoistaan heijastuu jotenkin elämänkokemus ja rauha.

Mä oon hyvinkin poikamainen ja mulle on siitä monesti huomauteltukin. Parhaat kamut ei ole kyllä ulkonäöstäni mitään huonoa sanonu, mutta hiukan vanhemman puoleiset ihmiset ja vanhan kouluni oppilaat ja opettajat on kyllä huomauttanut. Kyl se tuntu monesti aika pahalta, varsinki kun rippijuhlissa sai kuulla selän takana kuisketta että, kuka toi jätkä on ja muuta vastaavaa. Viime vuonna mä sanoin mun entisille luokkalaisille kun ne nälvi mua ulkonäöstäni, että mitä se niille kuuluu miten mä pukeudun. Mä sanoin etten tykkää käyttää hameita tai liian tyttömäisiä tai paljastavia vaatteita. Poolo ja t-paita siihen päälle ja jokku löysähköt housut on mun tyyli. Mä pukeudun aina vähän löysiin vaatteisiin kun niissä mulla itellä on paras olla. En mä meikkiäkään käytä, kyl meikit on joskus juhlis ihan kiva, mut ei sitä jaksai istuu tuntii aina meikkaamassa aamulla ennen koulua. Ja onhan se ihminen ilman meikkiäkin kaunis. Jokasella on oma tyyli ja niit pitää arvostaa sellasena kun ne on.

pikku tyttö kirjoitti:

Mä oon hyvinkin poikamainen ja mulle on siitä monesti huomauteltukin. Parhaat kamut ei ole kyllä ulkonäöstäni mitään huonoa sanonu, mutta hiukan vanhemman puoleiset ihmiset ja vanhan kouluni oppilaat ja opettajat on kyllä huomauttanut. Kyl se tuntu monesti aika pahalta, varsinki kun rippijuhlissa sai kuulla selän takana kuisketta että, kuka toi jätkä on ja muuta vastaavaa. Viime vuonna mä sanoin mun entisille luokkalaisille kun ne nälvi mua ulkonäöstäni, että mitä se niille kuuluu miten mä pukeudun. Mä sanoin etten tykkää käyttää hameita tai liian tyttömäisiä tai paljastavia vaatteita. Poolo ja t-paita siihen päälle ja jokku löysähköt housut on mun tyyli. Mä pukeudun aina vähän löysiin vaatteisiin kun niissä mulla itellä on paras olla. En mä meikkiäkään käytä, kyl meikit on joskus juhlis ihan kiva, mut ei sitä jaksai istuu tuntii aina meikkaamassa aamulla ennen koulua. Ja onhan se ihminen ilman meikkiäkin kaunis. Jokasella on oma tyyli ja niit pitää arvostaa sellasena kun ne on.

Lue lisää

Olen itse bi ilmeisestikin, mutta kuten tuolla aiemmin jo sanottiin niin ihminen muuttuu koko ajan, so you will never know. Heteroksi perinteisessä mielessä en varmaan enää kuitenkaan muutu, kun virta on kääntynyt toiseen suuntaan. Joka tapauksessa pidän poikamaisista naisista sekä ulkoisesti että sisäisesti, siis siinä mielessä. Itse olen mielestäni sisäisesti joiltain osin hyvinkin poikamainen, mutta ihmiset sanovat minua naiselliseksi lyhyestä tukasta yms. huolimatta. On jotenkin tylsää jaotella ihmiset poikamaisiin, naisellisiin yms. kun jokaisesta löytyy niin monia eri puolia ja jokainen muuttuu koko ajan, mutta toisaalta minkäs ihminen mahtaa synnyinlahjana saadulle olemukselleen ja mm. visuaalisille mieltymyksilleen. Onneksi meitä on moneksi!