mulla oli viime kesänä poikaystävä joka jätti mut
loppukesästä. se sano koko ajan että se rakastaa
mua eikä jätä ikinä mutta sitten ihan yhtäkkiä
ilman minkäänlaista varoitusta kaikki oli ohi ja
mä putosin tosi korkeelta. mä oon nyt päässy
siitä yli mutta mulle jäi aivan sairas
menettämisen pelko. nyt mulla on uus kundi ja mä
rakastan sitä aivan sairaasti mutta mä joudun
aina ihan paniikkiin ku se ei joskus huomioi mua
niin paljon kuin yleensä. se on mun veljen tosi
hyvä kaveri ja joskus musta tuntuu että se haluis
olla vaan sen kanssa. mä oon väsyny pelkäämään
koko ajan aivan sairaasti. mun exä oli sillon
koko päivän jotenkin etäinen ku se jätti mut.
tuntu ku se olis vältelly mua. nyt ku mun kundi
joskus on samanlainen ni mä meen ihan lukkoon ja
rupeen iteki vältteleen sitä enkä katso silmiin
yms. mä tiedän että tää kaikki on ihan mun pään
sisästä ja mä tiedän että mä voisin itekin tehdä
jotain muuta ku ruveta "mököttämään". mä tiedän
että mä itse vaan pahennan tilannetta tai jopa
aiheutan sen. se varmasti kohta kyllästyy siihen
että se saa jatkuvasti lohduttaa mua kun mä oon
ihan hysteerinen. mä en voi tälle mitään ja
kärsin tilanteesta aivan sairaasti. mä en halua
menettää sitä mutta mä en itsekään kohta jaksa
enää. mulla oli paljon helpompaa sillon ku mä en
ollu kenenkään kanssa ja olin tottunu oleen
yksin. nyt mä pelkään etten mä enään selviä
yksin. mä syön vieläkin masennuslääkkeitä sen
edellisen takia ja tästä lähtien kai nykyisen...
mä pelkään että mä oon kohta taas siinä tilassa
että mä alan satuttaa itteeni ja ajatteleen
itsarii. ois hyvä jos jollakin muulla olis
samanlaisia kokemuksia. mä en jaksa yksin...
loppukesästä. se sano koko ajan että se rakastaa
mua eikä jätä ikinä mutta sitten ihan yhtäkkiä
ilman minkäänlaista varoitusta kaikki oli ohi ja
mä putosin tosi korkeelta. mä oon nyt päässy
siitä yli mutta mulle jäi aivan sairas
menettämisen pelko. nyt mulla on uus kundi ja mä
rakastan sitä aivan sairaasti mutta mä joudun
aina ihan paniikkiin ku se ei joskus huomioi mua
niin paljon kuin yleensä. se on mun veljen tosi
hyvä kaveri ja joskus musta tuntuu että se haluis
olla vaan sen kanssa. mä oon väsyny pelkäämään
koko ajan aivan sairaasti. mun exä oli sillon
koko päivän jotenkin etäinen ku se jätti mut.
tuntu ku se olis vältelly mua. nyt ku mun kundi
joskus on samanlainen ni mä meen ihan lukkoon ja
rupeen iteki vältteleen sitä enkä katso silmiin
yms. mä tiedän että tää kaikki on ihan mun pään
sisästä ja mä tiedän että mä voisin itekin tehdä
jotain muuta ku ruveta "mököttämään". mä tiedän
että mä itse vaan pahennan tilannetta tai jopa
aiheutan sen. se varmasti kohta kyllästyy siihen
että se saa jatkuvasti lohduttaa mua kun mä oon
ihan hysteerinen. mä en voi tälle mitään ja
kärsin tilanteesta aivan sairaasti. mä en halua
menettää sitä mutta mä en itsekään kohta jaksa
enää. mulla oli paljon helpompaa sillon ku mä en
ollu kenenkään kanssa ja olin tottunu oleen
yksin. nyt mä pelkään etten mä enään selviä
yksin. mä syön vieläkin masennuslääkkeitä sen
edellisen takia ja tästä lähtien kai nykyisen...
mä pelkään että mä oon kohta taas siinä tilassa
että mä alan satuttaa itteeni ja ajatteleen
itsarii. ois hyvä jos jollakin muulla olis
samanlaisia kokemuksia. mä en jaksa yksin...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Päänsisästähän toi sulla on, mutta sikäli toi voi
olla vaarallistakin että kun aikas odotat että
jätkäs sut jättää niin se lopulta kyllästyy ja
tosiaankin sut lemppaa. Sulla ei pitäs olla kovin
suurta pelkoa tulla yllättäen jätetyksi jos
kerran veljes on poikakaveris hyvä ystävä.
Eiköhän se jätkäs kerro kuitenkin kaverilleen
(ellei sulle kehtaa) jos teidän suhteessa on sen
mielestä joku vikana ja sitten velipoika varmaan
antaa sulle pientä vihjettä tulevista ongelmista.
Eli äläpä huoli, et sä joudu aamulla heräämään
siihen että poikakaveris soittaa ja jättää sut.
Mulla on samanlainen ongelma, pelkään meinaan
koko ajan menettäväni jätkäkamuni. Mulla ei oo
kauheesti hyviä kokemuksia jätkistä. Meillä on
meinannut aikasemmin mennäkin poikki, mut se ei
oo liittyny tähän mun pelkoon. Meillä on monista
tärkeistä jutuista erilaiset näkemykset, ja
ollaan muutenkin tosi erilaisia, eli vaikka
rakastettas kuinka toisiamme ni aina on jotain
vastassa...Pelkään joka päivä ettei se enää
jaksa 'taistella'. Toivottavasti sä löydät
ratkasun tohon juttuus, mä en varmaan koskaan
löydä...
mä aloin olee viime syksynä yhen jätkän kanssa
yhessä... meillä meni tosi hyvin se koko aika ku
me oltiin yhessä eli puol vuotta... tottakai
pieniä riitoja oli joskus mut kuiteski...mä
rakastin tätä jätkää ihan mielettömästi ja sekin
rakasti mua.. tai nii se ainaki väitti... sit
yhtä äkkiä se vaan jätti mut.. ilman mitään syytä
tai selitystä... se sattu ihan helvetisti..
kukaan ei voi tietää miltä se tuntuu jos ei ite
oo kokenu sitä... ei mitään syitä tai
selityksiä... se vaan loppu ku seinään... se
sattuu vieläkin kun aattelen sitä iltaa ku se
jätti mut... mut onnex me ollaan vielä kavereita
etten mä sitä ihan kokonaan menettäny... vaikka
alussa se kaveeraaminen oli hankalaa...
Nyt mä oon löytäny uuden kullan ja mä rakastan
sitä... mut täytyy myöntää et pelkään joskus jos
tää mun nykyinen tekee mulle sen saman minkä mun
ex teki mulle... en tiiä mitä mulle sitten
kävis... joo... Mut hauskaa kesää kaikille!!!
sama ongelma on mullakin. mä aloin oleen mun
jätkäkamun kans syksyllä ja meil meni tosi hyvin
paitsi että pelkäsin et se jättäis mut mun
bestiksen takia. Tuntu ihan et se pitäis siitä
enemmän kuin musta vaikka se väitti koko ajan et
se rakastaa mua. jätkäkamuni kertoi sille kaikki
pulmansa eikä mulle. sitten n. kuukauden päästä
asiat alko meneen huanosti kun pelkäsin niin
paljon et se jättäis mut niin en uskaltanu kattoo
sitä enää silmii enkä puhumaan niin paljon..
lopulta se ei enää kestäny mun 'outouttani' ja
jätti mut.. myöhemmin huamasin että se oli
varmaan kaikki omaa vikaani. vai olikohan se
bestikseni vika, en vieläkään tiedä varmaksi,
mutta pari viikkoa sitten exäni kysyi
bestikseltäni alakko oleen. sitte mä vasta
tajusin että exäni oli jo pidemmän aikaa pitänyt
parhaasta kamustani. onneksi ne ei alkanu oleen,
en olis kestäny sitä..
Ok, ymmärrän että tuollaiset ikävät menneet
tapahtumat jättää kaikenlaisia pelkoja.
Mutta, vaikka vaikealta tämä tuntuukin, yritä
olla miettimättä liikaa tulevia. Tarkoitan
lähinnä, että elä tässä päivässä ja nauti siitä.
Ethän sä voi koko loppuelämääsi stressata tulevia
asioita, joten ota vaan rennosti.
Ja ikävä totuus on se, että se ero tulee
kuitenkin jossain vaiheessa elämää...
vaikka olisitte yhdessä vielä vanhoina mummoina
ja pappoina. Mitä sitä etukäteen miettimään.
Elämä kasvattaa.