Jumala

Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mikään maailmassa ei viittaa siihen että Jumala olisi olemassa. Maailmankaikkeudella on juuri ominaisuudet jotka sillä voisi olettaakin olevan juuri silloin kun mitään Jumalaa ei ole.

Maailmassa on paljon kärsimystä, koska luontoa ei kiinnosta kärsiikö joku taikka kuolee, luonto vain on. Luonto on julman ja raa-an evoluution tulosta, heikot karsiutuvat pois, siinä ei ole sijaa millekään rakkauden Jumalalle.

Kerrankin kävi niin että bussi täynnä koululaisia lapsia tippui rotkoon ja kaikki kuolivat. Elämä on täysin sattumanvaraista. Jos Jumala olisi olemassa, niin miksei hän ruoki nälkää näkeviä afrikassa esimerkiksi?

Parhaimpia todisteita Jumalan olemattomuudesta on tiede. Tiede on selvittänyt luontoa ja kaikkia asioita niin ettei Jumalaa tarvita mihinkään, kaikelle löytyy luonnollinen selitys, Jumalaa ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään.

Lisäksi ei ole olemassa yhtäkään seikkaa mikä viittaisi Jumalaan. Jumalaa ei ole kukaan pystynyt todistamaan ja se johtuu siitä koska Jumalaa ei ole, mitenkäs todistat semmoisen jota ei ole? Ei ole olemassa yhtäkään todistetta Jumalasta.

Jumalaa ei ole.
17513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

todista ettei jumalaa ole

Äänestä
  • "todista ettei jumalaa ole"

    Todista ettei hammaskeijua ole olemassa tai joulupukkia tai näkymättömiä keijukaisia.

    HEH HEH HEH!

    Äänestä

  • todista että jumalaa ei ole

    Äänestä

  • Mirka.. .. .. kirjoitti:

    "todista ettei jumalaa ole"

    Todista ettei hammaskeijua ole olemassa tai joulupukkia tai näkymättömiä keijukaisia.

    HEH HEH HEH!

    vähän pipi.

    Te olette tehneet joulupukkia, mutta jumala ei ole ketä tehnut tai nimitänyt.

    Äänestä

>>Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mikään maailmassa ei viittaa siihen että Jumala olisi olemassa.

Ihan ensimmäisenä jos mietit hetken, niin luuletko, että Sinä voisit nähdä Herra Jumalan, Hänet joka on kaiken luonut - ilman Hänen suostumusta? Ja jos Hänet näkisi, niin varmaankin kuolisi säikähdykseen ellei sitten palaisi poroksi synnin tähden. Herra on Pyhä. Hän on kaiken yläpuolella, koska Hän on luonut tämän maailman.

Toiseksi, jo silmäsi -jotka ovat päässäsi- huutavat Herran kunniaa. Avaa silmäsi, katso ympärillesi niin näet todisteita.

>>Jos Jumala olisi olemassa, niin miksei hän ruoki nälkää näkeviä afrikassa esimerkiksi?

Syytät siis Jumalaa tästä?
Miksi, jos ihminen on olemassa, miksei hän ruoki nälkää näkeviä afrikassa esimerkiksi? Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Turha ihmisen on synneistänsä Luojaansa syyttää.

Jeesus on Herra.
Baruch HaShem haba Adonai!

Äänestä

Ajattelin ensin, että jätän sinut hankkimaan lisää elämänkokemusta, mutta koska postaat samaa kirjoitustasi yhä uudelleen, tulkitsen sinun olevan vakavissasi.

> Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mikään maailmassa ei viittaa siihen että Jumala olisi olemassa. Maailmankaikkeudella on juuri ominaisuudet jotka sillä voisi olettaakin olevan juuri silloin kun mitään Jumalaa ei ole.

Tässä ei ole mitään järkeä.
Peruste: meillä ei ole fysiikassa vertailukohtaa eli sellaista maailmaa, jossa Jumalaa ei ole.

>Maailmassa on paljon kärsimystä, koska luontoa ei kiinnosta kärsiikö joku taikka kuolee, luonto vain on. Luonto on julman ja raa-an evoluution tulosta, heikot karsiutuvat pois, siinä ei ole sijaa millekään rakkauden Jumalalle.

Jätät täysin huomiotta ihmisen _kyvyn_ osoittaa rakkautta.

>Kerrankin kävi niin että bussi täynnä koululaisia lapsia tippui rotkoon ja kaikki kuolivat. Elämä on täysin sattumanvaraista.

Siltä tosiaan näyttää näin läheltä katsottuna...

>Jos Jumala olisi olemassa, niin miksei hän ruoki nälkää näkeviä afrikassa esimerkiksi?

Entä jos Jumala haluaisi nähdä, kuinka sinä ruokit nälkää näkeviä Afrikassa?

>Parhaimpia todisteita Jumalan olemattomuudesta on tiede. Tiede on selvittänyt luontoa ja kaikkia asioita niin ettei Jumalaa tarvita mihinkään, kaikelle löytyy luonnollinen selitys, Jumalaa ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään.

Nyt käytät tiedettä ratsunasi, mutta et osoita lainkaan todisteita siitä, että osaat edes ratsastaa...

>Lisäksi ei ole olemassa yhtäkään seikkaa mikä viittaisi Jumalaan. Jumalaa ei ole kukaan pystynyt todistamaan ja se johtuu siitä koska Jumalaa ei ole, mitenkäs todistat semmoisen jota ei ole? Ei ole olemassa yhtäkään todistetta Jumalasta.

Tähänkään ei oikeastaan voi vastata mitenkään, koska tykität pelkästään oman mielipiteesi ilman asiaperusteita väitteillesi.

>Jumalaa ei ole.

Sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Kertoisitko, mitä pyrit saamaan aikaan väitteelläsi?

Äänestä

>>>Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mikään maailmassa ei viittaa siihen että Jumala olisi olemassa. Maailmankaikkeudella on juuri ominaisuudet jotka sillä voisi olettaakin olevan juuri silloin kun mitään Jumalaa ei ole.>Maailmassa on paljon kärsimystä, koska luontoa ei kiinnosta kärsiikö joku taikka kuolee, luonto vain on. Luonto on julman ja raa-an evoluution tulosta, heikot karsiutuvat pois, siinä ei ole sijaa millekään rakkauden Jumalalle.>Kerrankin kävi niin että bussi täynnä koululaisia lapsia tippui rotkoon ja kaikki kuolivat. Elämä on täysin sattumanvaraista. Jos Jumala olisi olemassa, niin miksei hän ruoki nälkää näkeviä afrikassa esimerkiksi?>Parhaimpia todisteita Jumalan olemattomuudesta on tiede. Tiede on selvittänyt luontoa ja kaikkia asioita niin ettei Jumalaa tarvita mihinkään, kaikelle löytyy luonnollinen selitys, Jumalaa ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään.Jumalaa ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään.>Lisäksi ei ole olemassa yhtäkään seikkaa mikä viittaisi Jumalaan. Jumalaa ei ole kukaan pystynyt todistamaan ja se johtuu siitä koska Jumalaa ei ole, mitenkäs todistat semmoisen jota ei ole? Ei ole olemassa yhtäkään todistetta Jumalasta.

Äänestä
  • Hä?

    Äänestä

  • >>Tutustuppa käsitteeseen ALLAH hieman paremmin. Hän ei ole mikään kristittyjen "pelkkää rakkautta" oleva Jumala (joka on varsin kaukana todellisuudessa ottaen huomioon miten hankalaksi hän on tehnyt loogisesti ja rehellisesti (siis ei pakkokäännytyksellä) uskoa "oikeaan uskoonsa" muihin uskoihin kasvatetuille ja järjellä ajatteleville,niin sekavaksi sanomassaan ja "ainoassa kirjassaan"

    Loogisesti ajatellen Jumalan täytyy ihmiselle olla suuri mysteeri. Eihän voi olla mahdollista, että pienempi äly ymmärtää täysin suurempaa. Jumala ei ole ihmisen kämmenellä ja tarkasteltavissa. Luulet liikoja, kun selität Jumalaa yksityiskohtaisesti.

    >>Allah tietää jo ennen syntymäämme kenestä tulee muslimi ja kenestä ei missään olosuhteissa/ajassa,

    Jos kaikki tapahtuu Allahin tahdon perusteella, niin mikä syy on ihmisillä sitten tappaa toisiaan, etenkin uskosta eronneita ja uskonnottomia? Sehän on tapahtunut Allahin tahdosta.

    >>Kaikki nämä bussissa rotkoon syöksyneet lapset oli määrätty kuolemaan sinä hetkenä, se oli heille annettu aika, ja sitä silmällä pitäen he olivat syntyneet juuri niihin elämiin jotka johtivat kohtalotoverit viimeiselle matkalleen. Mutta älä katso sitä huonona asiana, se oli niille lapsille SIUNAUS

    Mitä ihmisten teoilla ja pyrkimyksillä olisi enää merkitystä, jos kaikki on jo ennalta määrättyä? Kohtaloaan ei voi muuttaa.

    >>Kaikki elollinen poistuu täältä aikanaan/tavallaan, ja kaikelle on tarkkaan annettu tietty aika/tehtävä/elämä, joka on juuri sille (ihminen/eläin) sopiva (tai hänen kauttaan joidenkin muiden elämään sopivia).

    Jos kaikille on annettu tietty aika, miksi muslimit päättävät toisten elämän ennen aikojaan?
    Eikö se juuri ole Allahin tahdon vastaista?

    Äänestä

  • Valita.

    Matt 18

    12 Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä?
    13 Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet.
    14 Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Tutustuppa käsitteeseen ALLAH hieman paremmin. Hän ei ole mikään kristittyjen "pelkkää rakkautta" oleva Jumala (joka on varsin kaukana todellisuudessa ottaen huomioon miten hankalaksi hän on tehnyt loogisesti ja rehellisesti (siis ei pakkokäännytyksellä) uskoa "oikeaan uskoonsa" muihin uskoihin kasvatetuille ja järjellä ajatteleville,niin sekavaksi sanomassaan ja "ainoassa kirjassaan"

    Eli nopeasti:

    >>>Jos kaikki tapahtuu Allahin tahdon perusteella, niin mikä syy on ihmisillä sitten tappaa toisiaan, etenkin uskosta eronneita ja uskonnottomia? Sehän on tapahtunut Allahin tahdosta.>>Jos kaikille on annettu tietty aika, miksi muslimit päättävät toisten elämän ennen aikojaan?
    Eikö se juuri ole Allahin tahdon vastaista?

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Tutustuppa käsitteeseen ALLAH hieman paremmin. Hän ei ole mikään kristittyjen "pelkkää rakkautta" oleva Jumala (joka on varsin kaukana todellisuudessa ottaen huomioon miten hankalaksi hän on tehnyt loogisesti ja rehellisesti (siis ei pakkokäännytyksellä) uskoa "oikeaan uskoonsa" muihin uskoihin kasvatetuille ja järjellä ajatteleville,niin sekavaksi sanomassaan ja "ainoassa kirjassaan"

    Loogisesti ajatellen Jumalan täytyy ihmiselle olla suuri mysteeri. Eihän voi olla mahdollista, että pienempi äly ymmärtää täysin suurempaa. Jumala ei ole ihmisen kämmenellä ja tarkasteltavissa. Luulet liikoja, kun selität Jumalaa yksityiskohtaisesti.

    >>Allah tietää jo ennen syntymäämme kenestä tulee muslimi ja kenestä ei missään olosuhteissa/ajassa,

    Jos kaikki tapahtuu Allahin tahdon perusteella, niin mikä syy on ihmisillä sitten tappaa toisiaan, etenkin uskosta eronneita ja uskonnottomia? Sehän on tapahtunut Allahin tahdosta.

    >>Kaikki nämä bussissa rotkoon syöksyneet lapset oli määrätty kuolemaan sinä hetkenä, se oli heille annettu aika, ja sitä silmällä pitäen he olivat syntyneet juuri niihin elämiin jotka johtivat kohtalotoverit viimeiselle matkalleen. Mutta älä katso sitä huonona asiana, se oli niille lapsille SIUNAUS

    Mitä ihmisten teoilla ja pyrkimyksillä olisi enää merkitystä, jos kaikki on jo ennalta määrättyä? Kohtaloaan ei voi muuttaa.

    >>Kaikki elollinen poistuu täältä aikanaan/tavallaan, ja kaikelle on tarkkaan annettu tietty aika/tehtävä/elämä, joka on juuri sille (ihminen/eläin) sopiva (tai hänen kauttaan joidenkin muiden elämään sopivia).

    Jos kaikille on annettu tietty aika, miksi muslimit päättävät toisten elämän ennen aikojaan?
    Eikö se juuri ole Allahin tahdon vastaista?

    Eli miten sitten kristityt selittävät ennenaikaiset kuolemat? Eli jos kaikki on sattumaa ja Jumala ei ohjaa meitä, ja joku kuolee toisen tappamana ennen aikaisesti, niin miten tälläisen ihmisen voisi tuomita helvettiin jos hän olisi kenties myöhemmin elämässään "löytänyt Jeesuksen", mutta ei ehtinyt tehdä sitä toisen julmuuden takia?

    Vastauksena niin paljon "vapaata tahtoa" arvostavilta kristityiltä ei riitä Jumalan tahto, koska silloinhan kyse ei olisi enää vapaasta tahdosta jos ihminen ei todella ole elänyt ja tehnyt kyseistä valintaa!

    Äänestä

  • [ex]sinner kirjoitti:

    Valita.

    Matt 18

    12 Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä?
    13 Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet.
    14 Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.

    Eli tosiaan,lueppa myös ylempi kirjoitukseni. Ja tuo Raamatun kohta ei todista mitään vapaan tahdon/Jumalan tahdon puolesta. Ennemminkin päinvastoin, siinähän JUMALA ETSII kadonneen lampaan käsiinsä ja PALAUTTAA sen laumaan. Lammas ei olisi sitä itse osannut.

    Ja viimeisenä se ettei "taivaanisän tahto ole että yksikään näistä pienemmistä joutuisi kadotukseen". Mitä ihmeen pelleilyä tämä kaikki sitten on? Miksei Jeesus vaivautunut SUORAAN JA SELKEÄSTI SANOMAAN ETTÄ "Olen Jumalanne, palvokaa minua", vaan puhui aivan päinvastoin kusettaen kaikkia maailman juutalaisia ja muslimeita ja tehden heille mahdottomaksi profeetan jumalana palvomisen, kun edes evankeliumeista (puhumattakaan VT:stä) muslimi ei löydä sille todisteita, vaan ennemminkin löytää todisteita siitä että Islam on oikeassa..

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    Eli miten sitten kristityt selittävät ennenaikaiset kuolemat? Eli jos kaikki on sattumaa ja Jumala ei ohjaa meitä, ja joku kuolee toisen tappamana ennen aikaisesti, niin miten tälläisen ihmisen voisi tuomita helvettiin jos hän olisi kenties myöhemmin elämässään "löytänyt Jeesuksen", mutta ei ehtinyt tehdä sitä toisen julmuuden takia?

    Vastauksena niin paljon "vapaata tahtoa" arvostavilta kristityiltä ei riitä Jumalan tahto, koska silloinhan kyse ei olisi enää vapaasta tahdosta jos ihminen ei todella ole elänyt ja tehnyt kyseistä valintaa!

    "Elä jokainen päivä, niinkuin se olisi viimeisesi".
    Niin olen kuullut sanottavan. Se on armonaikaa se, minkä ajan saa olla elossa. Siitä ei tiedä, koska se loppuu.

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    Eli tosiaan,lueppa myös ylempi kirjoitukseni. Ja tuo Raamatun kohta ei todista mitään vapaan tahdon/Jumalan tahdon puolesta. Ennemminkin päinvastoin, siinähän JUMALA ETSII kadonneen lampaan käsiinsä ja PALAUTTAA sen laumaan. Lammas ei olisi sitä itse osannut.

    Ja viimeisenä se ettei "taivaanisän tahto ole että yksikään näistä pienemmistä joutuisi kadotukseen". Mitä ihmeen pelleilyä tämä kaikki sitten on? Miksei Jeesus vaivautunut SUORAAN JA SELKEÄSTI SANOMAAN ETTÄ "Olen Jumalanne, palvokaa minua", vaan puhui aivan päinvastoin kusettaen kaikkia maailman juutalaisia ja muslimeita ja tehden heille mahdottomaksi profeetan jumalana palvomisen, kun edes evankeliumeista (puhumattakaan VT:stä) muslimi ei löydä sille todisteita, vaan ennemminkin löytää todisteita siitä että Islam on oikeassa..

    >> Miksei Jeesus vaivautunut SUORAAN JA SELKEÄSTI SANOMAAN ETTÄ "Olen Jumalanne, palvokaa minua".

    Hän sanoi, että Jumala on taivaassa, ja hän ja Jumala ovat yhtä (mieltä). Hän sanoi, että hän puhuu totuutta. Jumalan lapseus on sellainen yleinen käsite. Jeesus sanoi ihmisiä veljikseen ja sisarikseen ja Jumalaa isäkseen. Ihmiset rukoilevat taivaallista Isä Jumalaa.
    Miksi sinulle nämä tavalliset käsitteet aiheuttavat ongelmia? Ne voit hyväksyä sellaisena kuin on sanottu, ei tarvitse enempää pohtia.

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    Eli tosiaan,lueppa myös ylempi kirjoitukseni. Ja tuo Raamatun kohta ei todista mitään vapaan tahdon/Jumalan tahdon puolesta. Ennemminkin päinvastoin, siinähän JUMALA ETSII kadonneen lampaan käsiinsä ja PALAUTTAA sen laumaan. Lammas ei olisi sitä itse osannut.

    Ja viimeisenä se ettei "taivaanisän tahto ole että yksikään näistä pienemmistä joutuisi kadotukseen". Mitä ihmeen pelleilyä tämä kaikki sitten on? Miksei Jeesus vaivautunut SUORAAN JA SELKEÄSTI SANOMAAN ETTÄ "Olen Jumalanne, palvokaa minua", vaan puhui aivan päinvastoin kusettaen kaikkia maailman juutalaisia ja muslimeita ja tehden heille mahdottomaksi profeetan jumalana palvomisen, kun edes evankeliumeista (puhumattakaan VT:stä) muslimi ei löydä sille todisteita, vaan ennemminkin löytää todisteita siitä että Islam on oikeassa..

    Mat 9:2 Ja katso, hänen tykönsä tuotiin halvattu mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi".

    Mat 9:20 Ja katso, nainen, joka oli sairastanut verenjuoksua kaksitoista vuotta, tuli takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua.
    Mat 9:21 Sillä hän sanoi itsekseen: "Jos vain saan koskettaa hänen vaippaansa, niin minä tulen terveeksi".
    Mat 9:22 Silloin Jeesus kääntyi, näki hänet ja sanoi: "Tyttäreni, ole turvallisella mielellä; sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi". Ja sillä hetkellä nainen tuli terveeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mirka.. .. .. kirjoitti:

Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mikään maailmassa ei viittaa siihen että Jumala olisi olemassa. Maailmankaikkeudella on juuri ominaisuudet jotka sillä voisi olettaakin olevan juuri silloin kun mitään Jumalaa ei ole.

Maailmassa on paljon kärsimystä, koska luontoa ei kiinnosta kärsiikö joku taikka kuolee, luonto vain on. Luonto on julman ja raa-an evoluution tulosta, heikot karsiutuvat pois, siinä ei ole sijaa millekään rakkauden Jumalalle.

Kerrankin kävi niin että bussi täynnä koululaisia lapsia tippui rotkoon ja kaikki kuolivat. Elämä on täysin sattumanvaraista. Jos Jumala olisi olemassa, niin miksei hän ruoki nälkää näkeviä afrikassa esimerkiksi?

Parhaimpia todisteita Jumalan olemattomuudesta on tiede. Tiede on selvittänyt luontoa ja kaikkia asioita niin ettei Jumalaa tarvita mihinkään, kaikelle löytyy luonnollinen selitys, Jumalaa ei yksinkertaisesti tarvita mihinkään.

Lisäksi ei ole olemassa yhtäkään seikkaa mikä viittaisi Jumalaan. Jumalaa ei ole kukaan pystynyt todistamaan ja se johtuu siitä koska Jumalaa ei ole, mitenkäs todistat semmoisen jota ei ole? Ei ole olemassa yhtäkään todistetta Jumalasta.

Jumalaa ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu