en uskaltanut

Olin tässä hiljattain Jordaniassa mieheni luona. Ja noin vain keskustelimme uskonnoista, raamatusta, islamista ja jotenkin keskustelu johti saatananpalvojiin.
Silloin hän kertoi kuinka jossain päin Ammania asuu saatanalle itsensä myyneitä ihmisiä ja hän voisi näyttää minulle muutamia, jotka kaikki siellä kaupungissa asuvat yleisesti tietävät olevan saatananpalvojia. Nämä ihmiset olivat sen tien valinneet, kun elämä on ollut liian kovaa ja ovat etsineet "helpomman tien" elämälleen.
Vielä lisäksi hän kertoi kuinka vuosi pari sitten pari saatanalle omistautunutta nuorta oli pitänyt n.300 muulle nuorelle "pirskeet". Siellä kuitenkin oli tapettu nuori kaunis tyttö uhrimenoin saatanalle.
Siis nämä ihmiset tunnetaan yleisesti, mutta heille ei tehdä mitään..sen käsityksen ainakin sain hänen puheistaan.
Tämä oli vain aivan uutta minulle, että myös islamissa on saatanalle omistautuneita ihmisiä.
Ai niin lopuksi...en sitten mennyt "katsomaan" näitä tulevaisuutensa ja elämänsä hukanneita ihmisiä, sillä ajatus rupesi liiaksi pelottamaan.
Jotenkin ajatus joutua liian lähelle tämänlaisia ihmisiä sai minut tuntemaan oloni epämukavaksi.
Miten satanismi ja islam yleensä on sidoksissa toisiinsa?(toivottavasti osasin esittää kysymykseni oikein).
1154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Miten satanismi ja islam yleensä on sidoksissa toisiinsa?"

Varmaan samalla tavalla kuin kristinusko ja satanismi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mennä kirjoitti:

Olin tässä hiljattain Jordaniassa mieheni luona. Ja noin vain keskustelimme uskonnoista, raamatusta, islamista ja jotenkin keskustelu johti saatananpalvojiin.
Silloin hän kertoi kuinka jossain päin Ammania asuu saatanalle itsensä myyneitä ihmisiä ja hän voisi näyttää minulle muutamia, jotka kaikki siellä kaupungissa asuvat yleisesti tietävät olevan saatananpalvojia. Nämä ihmiset olivat sen tien valinneet, kun elämä on ollut liian kovaa ja ovat etsineet "helpomman tien" elämälleen.
Vielä lisäksi hän kertoi kuinka vuosi pari sitten pari saatanalle omistautunutta nuorta oli pitänyt n.300 muulle nuorelle "pirskeet". Siellä kuitenkin oli tapettu nuori kaunis tyttö uhrimenoin saatanalle.
Siis nämä ihmiset tunnetaan yleisesti, mutta heille ei tehdä mitään..sen käsityksen ainakin sain hänen puheistaan.
Tämä oli vain aivan uutta minulle, että myös islamissa on saatanalle omistautuneita ihmisiä.
Ai niin lopuksi...en sitten mennyt "katsomaan" näitä tulevaisuutensa ja elämänsä hukanneita ihmisiä, sillä ajatus rupesi liiaksi pelottamaan.
Jotenkin ajatus joutua liian lähelle tämänlaisia ihmisiä sai minut tuntemaan oloni epämukavaksi.
Miten satanismi ja islam yleensä on sidoksissa toisiinsa?(toivottavasti osasin esittää kysymykseni oikein).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu