Millä teini raiteilleen?

Kotiaresti! KOTIARESTI, Tuollaiselle tintta iidalle, hyvä se on oppia!!!!

Teidän vanhempien olisi ehkä parasta pyytää apua sieltä sosiaalipuolelta, ei tuosta muuten mitään tule. Ympäristön vaihdos lapselle saattaisi tehdä terää, irti tuosta porukasta ja rajoja opettelemaan jonnekin muualle. Saattais herättää lapsen vielä tässä vaiheessa elämää. Ehkä tulee mieleen, että kotona on kuitenkin ihan mukava asua. Eikä se ole mikään häpeä pyytää apua jos ei omat konstit tepsi, lastahan tässä on ajateltava.

Kirjoitit että muutto ei onnistu eikä koulunvaihto eikä semmoinen. Miksi? Uskoisin että parasta todellakin olisi muuttaa pois koko paikkakunnalta, ihan uusiin porukoihin. Ja jos koko perhe ette voi lähteä niin lähettäkää lapsi sitten jonnekin tuttavaperheeseen (maalle!) asumaan ja koulua käymään vaikka vuodeksi.
Itse ainakin tekisin niin. Mutta toivotan voimia, tollanen on varmaan ihan kamalaa. Kuunteleeko lapsenne? Siis fyysisesti, kuuleeko hän, ymmärtääkö hän puheesta mitään?

onko nuoren kanssa selvitelty miksi käyttäytyy niin? varmaankin kotona ainakin olette yrittäneet jo kaiken mahdollisen, se kirjoituksestasi kuvastuu.
voisiko taustalla olla jotain muuta, mitä nuori ei osaa kertoa? alakuloisuutta, masennusta?
voisiko kouluth tai koululk tai paikallinen lasten ja nuorten asioihin perehtynyt psykologi tai vastaava olla avuksi??

Moni teini ajatteelee vanhemmistaan, et kun ne on niin vanhanaikaisia ja jäkättää joka asiasta. Itse olen ajatellut ihan samoin.
Minä poltin, mut se loppu kun poltin vähän liikaa ja tuli sit huono olo. Ennen kuin tapasin nykyisen poikaystäväni, ryyppäsin turhan usein. Amiksen aikaan olen ainoastaan lintsannut, yläasteen aikana se ei ollut mahdollista.
Teini-ikä on näyttämisen aikaa, kokeilemista ja "isännöimisen" yritystä.
Hyvin usein teini lähtee kaikkeen päättömään mukaan juuri kaveripiirin takia.

Mielestäni teinin kanssa ollessa tulee olla topakka, mutta ei kieltää täysin, vaan kertoa vaihtoehdoista ja eri asioiden riskeistä. Jos puhutellessa teini istuu ja mököttää, se yleensä kuuntelee vaikkei vaikuttaisikaan siltä (tai ainakin toivonmukaan).

Asioista tulisi keskustella järkevästi ja rauhallisesti, ei itsekin alentua lapsensa tasolle ja ruveta samalla tavalla riitelemään.

Teidän tulisi tehdä teininne kanssa ehdot: rahaa ei tule, jos hän karkailee, varastelee, lintsaa koulusta ja istuu jälkkäreissä. Jos hänellä on puhelin, saldorajoitus olisi hyvä sekä ehtona, että hän maksaisi laskun itse.

Teinin ei tulisi mennä aina kavereiden mukana hillumaan vaan pitäisi osata sanoa EI! Kavereidenkin tulisi kunnioittaa hänen päätöstään. Hän ei ole sen huonompi kuin muutkaan, vaikka ei menisikään heidän hullutuksiin.

Kuskina olemisesta: jos hänellä on pyörä tai jokin muu mahdollisuus kulkea paikasta toiseen esim. bussi, siitä vaan. Et ole taksi!

Yleensä kaverit yllyttää jopa teinit vanhepiaan vastaan. Siitä voi johtua nämä toistuvat "retkahdukset". (olen kokenut!)

Itse olin aika hulivili (en nyt aivan samanlainen kuin teidän) seiska luokan lopulta amiksen ekan loppuun. Siihen asti kiukkusin ja mesosin ja haukuin vanhempiani. Luottamuskin meni jossain siellä... Paljon oli kavereilla vaikutusta asiaan.
Kun möskysin äidilleni, hän tuli vähän ajan päästä perässäni itkien. Miten kukaan voi jättää äitiään itkemään, kun on kerran itse aiheuttanut hänelle pahaa mieltä. (Hän kyllä vetosi aina myös sydänsairauteensa)

Nyt olen ok: en polta, en juurikaan juo, koulu sujuu ok, suhteet vanhempiin on hyvät ja asun kihlattuni kanssa.

Yleensä on näin, että mitä aikaisemmin nuori aloittaa riehumisensa, hänelle tulee järki käteen viimeistään toisen asteen koultuksen aikana. Mikäli hän on ollut teini-iässä rauhallinen, tunnollinen ja hiljainen, hän muuttuukin sit kasi luokan aikoihin totaalisesti. Uskoisin, että vain näyttääkseen. Myöhemmin alkanutta hillumista on vaikeampi lopettaa.

Ehkä kannattaisi kokeilla kesäloman aikana pidempää vierailua jonnekin kauemmaksi, jossa voisi olla vaikka saman ikäisiä sukulaisia (mutta erilaisia käytökseltään)tms. Pidempi ero kavereihin voisi olla avuksi. Näin hän voisi tutustua muihinkin, ja kun palaisi entisten kavereidensa luo, jokin on jo saattanut muuttua, ettei hän haluakaan olla enään entisten kavereiden kanssa. Näin saisitte myös tutustua teininne kanssa paremmin toisiinne.

Asioissa ei tule olla ehdottoman jyrkkä, vaan muistakaa ne vaihtoehdot ja riskit. Ajatelkaa asiaa teininne kannalta. Ehkä ette sitten olekaan niin k-päitä.

Onnea ja menestystä teininne kanssa!

Vanhempien kuuluukin olla inhottavia. Se on vähän kuin työpaikan pomona oleminen.

Itse asiassa nuori testaa kerta toisensa jälkeen, pitääkö vanhempien asettamat rajat vai ei; miten paljon voi vedättää; miten paljon he välittävät.

Älkää missään nimessä luovuttako vaan jatkakaa vaan rajojen asettamista ym. Sossutädeistä voi olla apua. Ainakin teille, jaksamisenne kannalta, oman mielenterveyden kannalta.

VASTUUTTAMINEN olisi paikallaan. Mitä tahansa ei voi tehdä ilman että siitä on jotakin seuraamuksia.
Omilleni aina saarnasin että kolikolla on kaksi puolta. Vapautta ei voi saada ilman vastuuta, oikeutta ilman velvollisuutta. Ei voi vain mennä ja olla, saada, pitää myös tehdä oma osuutensa sen eteen.
On oikeus saada kuukausiraha - velvollisuus tehdä kotitöitä. Vapaus mennä kavereiden kanssa - velvollisuus tulla sovittuna aikana kotiin.
Menetetty luottamus on vaikea saada takaisin.

Ja loppujen lopuksi pinnaamalla ja rellestämällä teini pilaa oman tulevaisuutensa, ei teidän. Hän voi uhmata teidän asettamia sääntöjä, mutta kyseessä on hänen oma tulevaisuutensa. Ehkä hän ei ole tätä tajunnut? - itse en ainakaan tajunnut, että nimenomaan omaa elämääni pilaan, omia opisekelumahdollisuuksia, tulevaisuutta kun pinnaan koulusta . Myöhemmin on vaikea ottaa kiinni sitä aukkoa, minkä on itse aihauttanut pinnaamisella.

Ette voi sitoa ja lukita teiniä huoneeseensa. Pitää vaan voida luottaa. Eihän muutakaan voi!

Mutta pitäisi nyt saada aikaan tilanne, jossa keskustelette, siis puhutte, eikä mene huutamiseksi .
N85 puhui paljon asiaa.

Teini-iässä irtautuminen, itsenäistyminen, etenkin tytöille on tosi rankka juttu, vaikea prosessi. Siis nimenomaan myös vanhemmille.

Itse en nuorena osannut edes ajatella, että vanhemmillani olisi paitsi järkeä, älyllistä ajattelua, saatika sitten tunteita - minusta he olivat vain välttämätön paha, joille voi sanoa mitä vaan ja joista ei tarvitse välittää - äiti etenkin.Mutta huolto kuului pelata...

mahdollisimman monella eri laadulla (kossua, siideriä, kaljaa, konjakkia ym. mitä nyt vaan saatte) ja pakota polttaan 3 askia röökiä yhdellä istumalla niin eiköhän seuraavana päivänä ole niin helvetin huono olo ja sitten kun selviää niin kysytte oliko kivaa haluutko lisää viinaa ja röökiä?

Veikkaan ettei halua.

..tuo kuulostaa siltä että paras vaihtoehto olisi etsiä sopiva perhekoti, jonne voisitte sijoittaa teinin sopivaksi ajaksi.
Niissähän on yleensä säännöt, joista todellakin pidetään kiinni ja varmaan tietyistä asioista voi sopia yhdessä perhekodin kanssa.

Kaverini lähetettiin 16-vuotiaana sisäoppilaitokseen Skotlantiin juuri kuvailemasi käytöksen takia.
Kyse oli aluksi kolmesta kuukaudesta jonka jälkeen tilannetta luvattiin miettiä uudelleen. Kaverini on ranskalainen eikä maan tyylin mukaan puhunut englantia oikeastaan ollenkaan. Ensimmäiset neljä viikkoa hän pysytteli vain huoneessaan, mutta antoi lopulta periksi ja alkoi opiskelemaan kieltä ja tutustumaan muihin poikiin.
Kolmen kuukauden kuluttua ei enää halunnut pois tullakaan ja opiskelee nyt brittiläisessä yliopistossa.
Näinkin voi käydä.

Tuossa vaiheessa jos koulusta alkaa lintsaamaan ja kulkee sellaisessa kaveriporukassa jonka poliisi tuntee, pitäis vastuuntuntoisen vanhemman jo herätä!!!!!!!!!!

Minun poikani teki samoin ja kun omat keinoni loppuivat otin avukseni viranomaiset. Tätä päätöstä en ole katunut päivääkään ainoastaan sitä etten aikaisemmin puuttunut näin rajusti.

Viimeinen pisara oli kun poliisit toivat pojan kotiin ja kertoivat varastamisesta.........
Sieltä kuulustelusta suoraan marssimme yhdessä kunnan sosiaalityöntekijän puheille ja rupesimme selvittämään miksi ja mitä varten. Lopputulos oli että poika lähti koulukotiin käymään koulunsa loppuun(avohuostaanotettuna eli kaikki vanhemman oikeudet ja velvollisuudet ovat minulla).

Hän on nyt käynyt vuoden kolukodissa koulua ja aina viikonloput kotona paitsi jos on karannut tai jäänyt palaamatta lomiltaan, silloin tulee yleensä hänelle 2-3 viikon poistumiskielto. Muutaman kerran kokeiltuaan hän ei ole enään poistunut luvatta ja koulukin on alkanut maistua.

Vanhan ns. kaverit ovat jääneet kokonaan ja muutenkin poika on nyt paljon rauhallisempi kun ei tarvitse salailla eikä potea huonoa omaa tuntoa.

Hän itse on jälkeenpäin sanonut että on se hyvä että hoidin hänet sinne koulukotiin muuten olisi jäänyt käymättä peruskoulu loppuun. Nyt hän suunnittelee tulevaisuuttaan ihan erilailla kun ennen puuttumistani tilanteeseen.

Jaksamista ja rauhallisempaa aikaa sinulle ja nuorellesi toivotan

mun pikkusysterillä oli tollane vaihe, ja se oli sillon 12. liikkui porukassa, jotka myös varastelivat, polttivat ja ryyppäsivät. koki hienoksi olla 'ongelmanuori' heti murkkuiän alettua, kun kaveritkin sitä olivat. tosiasiassa meillä oli silloin vielä hyvä koti, eikä tukena ja turvana olleet pelkästään äiti ja isä vaan naapurissa asuvat serkut sekä isovanhemmat. silti tyttö karkasi, alkoi polttamaan ja elämään kuin olisi sillan alla asunut. asiaa selvitettiin, ja systeri erotettiin kyseisestä porukasta, jotka sitten alkoivat kiusata haukkumalla ja hakkaamalla 'nössöä' pikkusiskoani. yritettiin viikkokausia estää moista, mutta kun sisko tuli päivä toisensa jälkeen koulusta mustelmilla ja tavarat rikkinäisinä, alkoi oikea hulabaloo. aluksi soitettiin kouluun, kysyttiin että mitä peliä tämä nyt on, ja opettaja lupasi hoitaa asian. sama kierre kuitenkin jatkui ja jatkui. kun kysyimme, olisiko luokanvaihto mahdollista, sanottiin 'ei.' kiusaajia piti ymmärtää, olivathan he kovia kokeneita ongelmanuoria. nyt siskollani on hyviä ystäviä ja asiat mallillaan, mutta vanhempamme ovat eroamispisteessä kyseiseen asiaan liittyneen kuukausien stressin ja erimielisyyksien vuoksi.

Ehkä lisäämällä vastuuta omasta perheestä, teettämällä kotitöitä ja tehkää yhdessä juttuja niin että nuori tuntee olevansa tarpeellinen eikä tarvis hakea kavereista perhettä niin kovasti. ehdotus vaan, mutta meillä ainakin on hyvin toiminut kun kaikilla riittää omia tehtäviä, toki myös harrastuksiin riittää aikaa.

Mä olin aika samanlaine ku sun lapsi.Jäin kiinni röökin poltosta ja sillon mun faija laitto olkkarin pöydälle kauheesti röökii ja pisti mut polttamaan.Ei tehnyt yhtää mieli enää,enkä oo enää siitä lähtien röökanny.Juominen taas loppu siihen,ku isobroidi pisti mun eteen raakaa viina ja sano,et jos et pysty tota juomaan,nii lopeta koko saatanan juominen.Tää kuulostaa tosi vanhanaikaselta mut se tehoo oikeesti!Jos en olis lopettanu tupakanpolttoo,nii sit en olis.Mutku lopetin nii tuntu helvetin hyvältä!Onnee sulle!

sanoisin vaan, että mulla on sama ongelma mun vanhempien kanssa. teen noita kaikkia samoja asioita, olen vain 1 vuoden nuorempi ku sun lapses. ja en itse asiassa tiedä mitä sä tekisit. sanon vaan yhden neuvon. älä ole liian tiukka! siis jos sä tiedät et se menee vaikka juomaan nii anna mennä ja sovi sen kans vaik et kahelttoista kotiin tai sit sä tuut hakee sen et ei tapahtuis mitää pahaa sille.