Kun tämä keskustelu on hyvinkin sekavaa, lienee parasta koettaa panna joitakin perusasioita paikalleen. Totta on, että asetelma on monimutkainen, kun eri tekijöitä kootaan yhteen.
Osapuolet:
1. Lapsi
2. Äiti
3. Isä
Osapuolia on selkeästi kolme. Lapsella on aina ehdottomasti isä ja äiti. Lapsi on selkeästi keskeisin osapuoli. Sen sijaan laki pitää ensisijaisena äidin asemaa ja intressiä sekä sallii lapsen eliminoimisen, jos äiti sattuu niin haluamaan. (tai jos isä häntä siihen pakottaa, kuten täällä on voitu lukea) Isällä ei ole juridista puhevaltaa lapsensa elämästä päätettäessä. Ja hän on yhtä lainsuojaton kuin varhaisvaiheessa oleva lapsi.
Onko oikein ja kohtuullista, että raskauden alussa vain nainen on juridisesti toimintakelpoinen? Miksi laki ei suojaa lapsen tai isän intressiä? Abortti on käytännössä aivan naisen tahdonalainen asia, jonka tekemiseen ei käytännössä tarvita perustelua.
Prosessi:
4. Elämä
5. Kuolema
Yleensä päätetään lapsen elämästä tai kuolemasta. (jätämme nyt sen mahdollisuuden pois laskusta, että raskaus olisi vaarallinen naiselle) Lapsi on aloittanut kasvunsa ja elämänsä, mutta vanhempien (äidin) vallassa on raskauden jatkuminen. Hänellä on käytössään myös lääketieteelliset välineet ja yhteiskunnan rahoitus päätöksilleen, olivat ne mitä hyvänsä.
Onko naisen oikeuksia viety aivan liian pitkälle suhteessa lapsen tai isän oikeuksiin päätettäessä lapsen elämästä tai kuolemasta ? Miten on mahdollista, että elämän säilyttämiseen tarkoitettu terveydenhuoltojärjestelmä surmaa – vailla omaa harkintaa – juridisesti heikosti suojattuja ihmistaimia?
Moraali:
6. Oikea
7. Väärä
Oikea ja väärä ovat monimutkaisia asioita. Osapuolia abortissa on kolme. Lapselta ei kysytä, haluaako hän elää vai kuolla. Tällaista kysymystä ei toki yleensä aseteta edes aikuisen ihmisen vastattavaksi. Kuka voisi vakavasti ajatellen ottaa vastuun lapsen puolesta?
Kuinka rikkaassa ja sivistyneeksi itseään kuvittelevassa yhteiskunnassa saatetaan jättää huomioon ottamatta raskauden alkuvaiheessa olevan ihmisen elämä, vaikka elämää muutoin saatetaan pitää itseisarvoisen tärkeänä? Sivistyksen mittana pidetään pikemminkin sitä, kuinka huolehdimme kaikkein heikoimmista. Kuinka päätöstä lapsen elämästä saatetaan pitää moraalisesti neutraalina toimena?
Olisiko lapsen vanhemmille osoitettava tukea ja opastettava vastuullisuuteen, lapsen surmaamisen sijaan?
Asian kiertely ja selittely:
Puhumien ”alkiosta” tai ”sieluttomasta solumöykystä” on raakaa kypsymättömyyttä, joka ei kestä vakavaa tarkastelua. Valheellista on myös surmatun lapsen asemaan asettautuminen ja sitä seuraava argumentointi siitä, että ”elämä olisi kuitenkin ollut onneton, kun ei ollut mahdollista syntyä toivottuna” tai että ”vanhemmat eivät kuuluneet yhteiskunnan ulkoisesti menestyneimpiin ryhmiin” Tekemisiä voi tietysti selitellä, mutta muuta arvoa tällaisella puheella ei ole.
Jos äiti / isä vakavasti on sitä mieltä, ettei hän jaksa lapsestaan huolehtia, on silti mahdollista antaa lapselle elämä ja sallia hänet niiden hoitoon, jotka lasta kipeästikin toivovat.
Mitä tarvitaan:
Pitää lisätä toivoa jotta epätoivo vähenisi!
Pitää määritellä selkeästi elämän osapuolten oikeudet ja velvollisuudet.
Pitää uskaltaa nimittää asioita oikeilla nimillä ja ymmärtää mitä olemme tässä elämässä tekemässä.
On rohjettava tukea lapsen vanhempia raskauden aikana ja lapsen kasvaessa aikuisuuteensa saakka.
Osapuolet:
1. Lapsi
2. Äiti
3. Isä
Osapuolia on selkeästi kolme. Lapsella on aina ehdottomasti isä ja äiti. Lapsi on selkeästi keskeisin osapuoli. Sen sijaan laki pitää ensisijaisena äidin asemaa ja intressiä sekä sallii lapsen eliminoimisen, jos äiti sattuu niin haluamaan. (tai jos isä häntä siihen pakottaa, kuten täällä on voitu lukea) Isällä ei ole juridista puhevaltaa lapsensa elämästä päätettäessä. Ja hän on yhtä lainsuojaton kuin varhaisvaiheessa oleva lapsi.
Onko oikein ja kohtuullista, että raskauden alussa vain nainen on juridisesti toimintakelpoinen? Miksi laki ei suojaa lapsen tai isän intressiä? Abortti on käytännössä aivan naisen tahdonalainen asia, jonka tekemiseen ei käytännössä tarvita perustelua.
Prosessi:
4. Elämä
5. Kuolema
Yleensä päätetään lapsen elämästä tai kuolemasta. (jätämme nyt sen mahdollisuuden pois laskusta, että raskaus olisi vaarallinen naiselle) Lapsi on aloittanut kasvunsa ja elämänsä, mutta vanhempien (äidin) vallassa on raskauden jatkuminen. Hänellä on käytössään myös lääketieteelliset välineet ja yhteiskunnan rahoitus päätöksilleen, olivat ne mitä hyvänsä.
Onko naisen oikeuksia viety aivan liian pitkälle suhteessa lapsen tai isän oikeuksiin päätettäessä lapsen elämästä tai kuolemasta ? Miten on mahdollista, että elämän säilyttämiseen tarkoitettu terveydenhuoltojärjestelmä surmaa – vailla omaa harkintaa – juridisesti heikosti suojattuja ihmistaimia?
Moraali:
6. Oikea
7. Väärä
Oikea ja väärä ovat monimutkaisia asioita. Osapuolia abortissa on kolme. Lapselta ei kysytä, haluaako hän elää vai kuolla. Tällaista kysymystä ei toki yleensä aseteta edes aikuisen ihmisen vastattavaksi. Kuka voisi vakavasti ajatellen ottaa vastuun lapsen puolesta?
Kuinka rikkaassa ja sivistyneeksi itseään kuvittelevassa yhteiskunnassa saatetaan jättää huomioon ottamatta raskauden alkuvaiheessa olevan ihmisen elämä, vaikka elämää muutoin saatetaan pitää itseisarvoisen tärkeänä? Sivistyksen mittana pidetään pikemminkin sitä, kuinka huolehdimme kaikkein heikoimmista. Kuinka päätöstä lapsen elämästä saatetaan pitää moraalisesti neutraalina toimena?
Olisiko lapsen vanhemmille osoitettava tukea ja opastettava vastuullisuuteen, lapsen surmaamisen sijaan?
Asian kiertely ja selittely:
Puhumien ”alkiosta” tai ”sieluttomasta solumöykystä” on raakaa kypsymättömyyttä, joka ei kestä vakavaa tarkastelua. Valheellista on myös surmatun lapsen asemaan asettautuminen ja sitä seuraava argumentointi siitä, että ”elämä olisi kuitenkin ollut onneton, kun ei ollut mahdollista syntyä toivottuna” tai että ”vanhemmat eivät kuuluneet yhteiskunnan ulkoisesti menestyneimpiin ryhmiin” Tekemisiä voi tietysti selitellä, mutta muuta arvoa tällaisella puheella ei ole.
Jos äiti / isä vakavasti on sitä mieltä, ettei hän jaksa lapsestaan huolehtia, on silti mahdollista antaa lapselle elämä ja sallia hänet niiden hoitoon, jotka lasta kipeästikin toivovat.
Mitä tarvitaan:
Pitää lisätä toivoa jotta epätoivo vähenisi!
Pitää määritellä selkeästi elämän osapuolten oikeudet ja velvollisuudet.
Pitää uskaltaa nimittää asioita oikeilla nimillä ja ymmärtää mitä olemme tässä elämässä tekemässä.
On rohjettava tukea lapsen vanhempia raskauden aikana ja lapsen kasvaessa aikuisuuteensa saakka.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eräs vaihtoehto on menettää kaksi elämää yhden asemesta. Mitkähän mahtaisivat olla raskaana olevien naisten itsemurhaluvut, jos abortti ei olisi mahdollista? Isät harvemmin riistävät henkeään raskauden vuoksi. (kai)
lähtee miehiltäkin asian vuoksi. Muutenkin sanoisin, että kolme siinä elämänsä menettää, tuli itsemurhia tai ei...
Mies lankeaa myös usein juomaan ja huumeisiin, muuhun epäsosiaaliseen elämään.
Tämä kommentti sisälsikin jo vastauksen sinänsä. Siksi juuri abortti on yksin naisen päätettävissä, koska kaikki jälkiseuraamukset kummassakin vaihtoehdossa ovat yksin naisen kannettava. Mies ei kun häipyy kapakkaan tai muuten vaan kuin pieru saharaan kun lapsi sitten itkee/abortin tehnyt nainen itkee oloaan. Naisen pitää vaan yrittää miettiä omaa jaksamistaan yksin joka tapauksessa. Mies kun kuitenkin yleensä on, olkoonkin perheensä kanssa asuva isä, vain sivustakatsoja/avustaja siinäkin tapauksessa että vahinkolapsi syntyy.
Vai mitä? Käsi sydämelle iskät, milloin teidän vaimonne viimeksi vain kertoi lähtevänsä vaikka oluelle tietäen teidän hoitavan jälkikasvua? Entä te itse, milloin viimeksi kysyitte erikseen voitteko mennä, hoitaako hän lapsia.
Näin ollen voimme hyvin jättää miesten mielipiteen abortista täysin huomiotta, ja pitää asian niinkuin se on, yksin naisten asiana.
asiat "naisten" asioina niin saadaan itkee oikeen kunnolla kun miehet jättää...
Ei ole olemassa sellaista tekijää kuin lapsi. Vielä. Siksi sillä ei pidä oleman mitään oikeuksiakaan.
On olemassa nainen ja mies. Hedelmöittynyt munasolu sijaitsee naisen ruumiissa, mistä seuraa se, että naisella on ja on oltava lopullinen päätösvalta. Simple as that.
ja asialla sovinistinen mässäilijä...
päättää, koska nainen myös kantaa vastuun! Mies voi aina lähteä helpommin suhteesta, mutta mihin nainen ison mahansa tai jo syntyneen lapsen laittaisi??!?
Jos nainen yksin päättää, hän yksin kantaa vastuun. Jos yhdessä päätetään niin myös vastuu on jaettu. Nykyisin suhteen päättyessä lapsi jää usein -omasta halustaan ja yhteisestä päätöksestä- isän hoidettavaksi.
Ongelmana nykyään näyttää olevan se, että ihmiset tunevat itsensä heikoksi ja epävarmaksi ja päätyvät epätoivoisiin ratkaisuihin. Tunnetaan kyvyttömyyttä hahmottaa tulevaa elämää, jossa on myös uusi lapsi.
Olemme rikkaampia kuin koskaan. Jokaisen toimeentulo on monin tavoin turvattu. Meillä on terveydenhuolto, josta ei menneinä vuosisatoina osattu edes uneksua. Silti normaalit ihmiset - jostakin kummallisesta syystä - arvioivat, etteivät voisi hoitaa omaa lastaan ja päätyvät lapsen elämän lopettamiseen. Tämä ei voi olla oikein eikä järkevää.
jos yhdessä on lapsen hankkimisesta päätetty, on vastuu myös kannettava yhdessä. Mutta ajattelinkin lähinnä niitä tapauksia, kun nainen tulee joko OIKEASTI vahingossa raskaaksi, tai jätettyään (vastoin miehen tahtoa/tietoa) pillerit syömättä täysin itsekkäistä syistä. Myös yhden illan jutut ovat oma lukunsa, kuka pitää enää yhteyttä näihin ihmisiin.. Eli nainen kantaa vastuun.
Eiköhän vieläkin kuitenkin useimmiten lapsi jää äidin kanssa, jos parisuhde hajoaa.
Nostan kyllä hattua yh-isille (sekä tietysti äideille), itse en kuitenkaan halua tehdä lapsia ennen kuin tiedän suhteemme olevan tarpeeksi vahvalla pohjalla kestääkseen myös lapsen mukanaan tuoman vastuun. Nykypäivänä lapsia tehdään liian pian, ennen kuin tunnetaan edes sitä kumppania eli ei mitenkään ihmeellistä, että ongelmia tulee.
Mielestäni lapsella on oikeus sekä äitiin että isään, kuten myös vanhemmilla oikeus lapseensa (väkivaltaiset ihmiset poislukien).
tuo kohta jossa puhuit syntymättömän lapsen nimittämisestä kylmästi alkioksi jne. Itselläni juuri toissapäivänä päättyi toinen(kin) raskauteni keskenmenoon, edellisestä aikaa vain kaksi kuukautta. Voin todellakin sanoa, että on oppinut arvostamaan ihmiselämää, se on niin haavoittuvaa alusta saakka. Rakastin molempia jo ennen raskaustestin tekemistä, koska molemmilla kerroilla tiesin jo aikaisin itse olevani raskaana. JA; vaikka raskaus on tietenkin naiselle alussa paljon konkreettisempi asia kuin miehelle (koska muutokset tapahtuvat hänen kropassaan) niin myös mieheni on ollut myös hyvin pettynyt ja surullinen.
Lähelläni on myös lapsettomuutta ja kurkkua kuristaa kun ajattelen heidän kaipuutaan, kun lasta ei tule ja sitten niitä suotaisiin kyllä kovasti sellaisille, jotka ei niitä halua.
Lopuksi vielä; aborttia suunnittelevat: jos mahdollista niin keskustelkaa isän kanssa. Ehkä ns. omaan tilanteeseesi ei lapsi sovi, mutta mitäpä jos isä haluaisikin saada lapsensa???? Vai onko se sitten niin että jos en minä niin ei kyllä varmasti muutkaan? Ja sitten ollaan kaikki onnettomia.
Maailma ei ole täydellinen, ei lähelläkään.