Tässä on nyt tullut kärsittyä paniikkihäiriöstä kymmenisen vuotta. Se ilmenee lähinnä kahvikuppineuroosina, mutta myöskin yleisenä jännittämisenä. Erilaisia lääkkeitä on kokeiltu seuraavasti: Cipramil, Zoloft, Seroxat ja nyt on menossa Efexor Depot. Mikään näistä ei vaikuta toivotulla tavalla, mutta kaikkia niitä käytettäessä yhteisenä asiana on se, että ei saa kunnolla nukuttua ja olo on jopa ahdistuneempi kuin ilman. Ainoa apu tulee rauhoittavista, mutta niitä en viitsi ottaa kuin pakon sanelemana, koska ne nukuttavat kovasti. Masentunut en ole ollenkaan, joten sen puolesta ei luulisi masennuslääkkeen olevan oikea ratkaisu. Mikähän olisi oivallinen lääke vaivaani? Lääkärini on yhtä pihalla kuin minäkin kun mikään ei tepsi. Auttakaa nyt hyvät ihmiset toista mäessä.
Kahvikuppineuroosi
nimetön
71522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lääkkeet ovat aina yksilöllisiä. Minulla cipramilin maksimiannos ei riittänyt, mutta nyt cipralex puree. Se on - sanovat - täsmälääke nimenomaan tähän paniikkiin, cipramil on turhan laajaspektrinen. Ei väliä vaikka et masentunut olekaan, sama lääke puree molempiin.
..."la peste" on jännittäminen ja ahdistuneisuus kyllä minullakin ollut, ja on yhä.
Efexor oli henkilökohtaisesti erinomaisen tehokas ahdistuneisuuteen ja tuskaisuuteen. Tietysti vaste on henkilöriippuvainen myös. Kannattanee antaa jonkin aikaa sille, unihäiriöitä tulee joko väsyneisyytenä tai virkeytenä useasti näistä mielialalääkkeistä alussa. Samoin ahdistuneisuus voi aluksi jopa lisääntyä. Annostusta voinee myös yrittää säätää.
Perinteisemmistä lääkkeistä voisi olla apua Xanorista (liekö jo tuttu) täsmälääkkeenä, tai sitten voisi kokeilla (uudempaa ja ei-bentzo) Busparia. Kysele ihmeessä eri vaihtoehdoista tai lääkkeiden yhdistelmistä.
Mikäli selkeitä paniikkikohtauksia ei ole (äkillisiä paniikkitiloja, joihin liittyy voimakas ahdistuneisuus, kuolemanpelko tai ajatus siitä että pyörtyy tai sekoaa) niin tilasi ei vaikuta paniikkihäiriöltä vaan muulta ahdistuneisuushäiriöltä kuten sos. tilanteiden pelolta. Onko ahdistusta silloin kun olet yksin?
Onko näistä lääkkeistä ollut mitään apua? Se että masennuslääkkeitä käytetään ahdistustilaan ei tarkoita että olisit masentunut. Näitä lääkkeitä kutsutaan masennuslääkkeiksi koska masennus on edelleen yleisin käyttötarkoitus niille. Aivan kuten aspiriinia kutsutaan kipulääkkeeksi vaikka sitä voidaan käyttää myös veren ohentamiseen.
Mahdotonta sanoa täysin varmuudella mikä lääke saattaisi tehota tilaasi. Oletko käyttänyt näitä lääkkeitä riittävän pitkään todetaksesi tehottomuuden (yli kuukauden)? Tuo unihäiriö on yleinen sivuvaikutus mutta menee kyllä yleensä ajan myötä ohi. Muiden lääkkeiden osalta pelkkänä pohdintana tulee ainakin mieleen Aurorix, joka on uudempi MAO-estäjä sekä vanhempi trisyklinen lääke Anafranil.
Xanor on oirelääke (rauhoittava), joka ei ole aivan yhtä väsyttävä kuin muut rauhoittavat. Joidenkin psykiatrien mielestä koko lääkettä ei pitäisi käyttää lainkaan riippuvuusriskin vuoksi mutta joissakin tiloissa senkin käyttö on perusteltua. Hoito vaatii usein kärsivällisyyttä oikean lääkkeen löytämiseksi.
Minulle Cipramil aiheutti vaan valtavaa lisäahdistusta. Harmi, että sitä kuitenkin piti syödä riittävä aika nähdäkseen, lähtevätkö sivuoireet ajan kanssa. Eivät lähteneen, joten vaihdettiin Seromexiin. Sitä käytän 40 mg:n annostuksella ja hyvin on toiminut. Minäkin vierastin ensin masennuslääkeajatusta, koska en kokenut itseäni masentuneeksi. Lääkkeet vaikuttavat kuitenkin moniin eri asioihin, joten totesin, että tämä nyt ainakin tekee elämän paniikkihäiriön kanssa siedettävämmäksi.
Olen yrittänyt vähentää annostusta, mutta ahdistus palaa aina. Jossain vaiheessa toivottavasti enää ei. Käyn myös terapiassa ja siitä on ollut valtavasti hyötyä. Oletko sinä missään vaiheessa käynyt/harkinnut käyväsi?
Eikös jossain lääkkeissä ala vaikutus tuntua vasta viikkojen kuluttua kuurin aloittamisesta ja sitä ennen saatta ahdistus pahentua ja nukahtaminen saattaa olla hankalampaa. Näin olen kuullut. Ja sitä paitsi eikös "kahvikuppi" neuroosi liity sosiaalisten tilanteiden pelkoon? Näin olen ymmärtänyt...... Älkää nyt hätäilkö ihmiset hätäilkö niiden nappien kanssa!
Ei minulla koskaan ole minkäänlaista kuolenmanpelkoa, sekoamista tai pyörtymistä ilmennyt. Ainoastaan liiallinen jännittäminen ja vapina. Tämäkin vaihtelee siten, että välillä on parempia ja välillä pahempia kausia. Pahimpina kausina käsi alkaa kahvia juodessa vapista, vaikka olisin kotona yksin.
Cipramilia käytin vuosia ja ei auttanut. Zoloftia ja Seroxatia käytin lääkärin suositteleman koeajan, jonka aikana vaikutus olisi pitänyt ilmetä. Efexor Depotia on kokeiltu kohta vuosi.
Terapia kuulostaa tökkivältä ajatukselta. Jo pelkkä meneminen uusimaan reseptiä tai käynti apteekissa on vastenmielistä kun saa pelätä, että joku tuttu tulee vastaan. Tuttava/perhepiirini on sen verran ennakkoluuloista porukkaa, että saisin hullun leiman ja todennäköisesti toivotettaisiin ei-tervetulleeksi ja pantaisiin välit poikki.
Aion nyt vaihtaa Efexor Depotin toiseen ja kenties ehdotan lääkärilleni suosittelemianne. Rauhoittavana minulla on ollut alusta asti Alprox ja se onkin mainio apu. Se poikkeaa vahvoista rauhoittavista siten, että siitä ei mene sekaisin. Käyttöohjeen mukaan sen käyttäminen ei estä autolla ajoakaan, joten se sopii sikäli.
Itselläni ollut sama juttu kymmenisen vuotta. Kaikki alkoi teininä punastelulla; tein siitä mielessäni ison ongelman, josta sosiaalisten tilanteiden pelko lähti vierimään eteenpäin kuin lumipallo.
Vuosien kuluessa oireet ovat lisääntyneet; sydämen jyskytys, hikoilu, tärinä... Ja miksi? Koska olen tarkkaillut itseäni haukan lailla ja rekisteröinyt pienenkin jännitysoireen, jolloin oireet ovat vain voimistuneet. Pikkuhiljaa aloin vakuuttelemaan itselleni etten voisi mennä kohta mihinkään, kun en osaa hillitä itseäni.
No sitten tuli avoero...ja sain kaksi kertaa paniikkikohtauksen kaupassa; siis ei mitään jännittämistä vaan kunnon kohtaus, ja muutenkin ahdisti kotosalla. Luin sitten lääkärikirjoja, ja tein fiksuna tyttönä diagnoosin: Paniikkihäiriö!!
Nonni, tässä nyt sitten vaan panikoidaan enkä muuhun enää kykene; tai ainakin näin taas itselleni vakuuttelin.
Aloin kartella ihmisiä ja muuta elämää. Puolitoista vuotta kituutin, kunnes kyllästyin! Sanoin itselleni että; Perkele tää paska loppu Nyt!! Jos sulle on yksi lyhyt elämä annettu, niin omatahtosesti et sitä pilaa!
Heitin lääkärikirjat roskiin, unohdin paniikkihäiriön(eihän niitä kunnon kuolema tulee-kohtauksiakaan lopulta ollut kuin kaksi) ja aloin pitämään huolta fyysisestä hyvinvoinnistani.
Oivalsin että pari paniikkikohtausta ja ahdistus rankassa elämäntilanteessa, ei ole vielä mikään häiriö!
Jännittäminen on ennallaan sosiaalisissa tilanteissa, välillä pahanakin, mutta se on nimenomaan fobia eikä mikään paniikkihäiriö. Vaikka oireet samankaltaisia ovatkin, mutta kuitenkin niin erilaisia.
Lääkäriä en ikinä edes harkinnut, sen sijaan aloin syömään itseni terveeksi. Paljon kalaa, vihanneksia...
Sen lisäksi lisäsin liikunnan lähes jokapäiväiseksi; Juoksin apinan raivolla ympäri purua, treenasin lihaskuntoa, joogasin. Aloin myös kirjoittamaan, piirtämään ja yleensä touhuta enemmän. Näin ei jäänyt enää aikaa itsensä tarkkailuun, ja pääsi pois päänsä sisältä.
Joten sinunakin suuntaisin hetkeksi katseeni pillerien sijasta terveellisiin elämäntapoihin. Liikunta oli ainakin minun suurin pelastukseni; sen vaikutus on aivan mieletön!
Tsemppiä sulle!! :)