Hei! Kerronpa itsestäni. Olen nyt työssä, työharjoittelussa, saan työvoimatoimiston maksamaa työharjoittelutukea. Nyt olen puolessa välissä, vielä on jäljellä muutamia kuukausia. Olen 38-vuotias, kaksi akateemista loppututkintoa (hieman samoilta aloilta). Ongelma on se, että en saa öisin nukutuksi kunnolla. Sitä on jatkunut jo ainakin 15 vuotta.
Välillä olen ollut pidemmissäkin määräaikaisissa työsuhteissä. Opiskelin aikoinaan Helsingissä. Pidin aikani siellä asumisesta, mutta sitten se alkoi tuntua liian levottomalta paikalta. Nyt asun keskisuuressa Etelä-suomalaisessa kaupungissa. Lapsuudenkotini on lähellä olevassa pienemmässä kaupungissa. Käyn siellä n. kahden viikon välein viikonloppuisin. Äitini on kaupunginsairaalassa, ollut muutamia viikkoja Altzheimerin taudin vuoksi. Sitä on vaikea uskoa, etenkin kun hän on vasta 70-vuotias.
Helsingissä totuin siihen, etten tutustu ihmisiin. Välillä olen sortunut alkoholinkäyttöön hyvin vakavasti ja ollut useita kertoja hoidossa sen vuoksi. Noin 10 vuotta sitten aloitin KELA:n psykoterapian, mutta se jäi kesken, kun muutin takaisin Helsinkiin.
Nyt olen ollut jo pidemmän aikaa täysin raitis ja inhoan kaikkea alkoholia ja tupakkaa. Minulla on hoitosuhde mielenterveystoimistoon. He ovat määränneet minulle lääkkeitä, joita minulla ei ole varaa ostaa. Olen sanonut siitä heille. Esim. Remeron on hyvin kallis eikä se tehonnut. Voi olla, että päihteiden käyttö menneisyydessä on aiheuttanut sen, etteivät ne tehoa. Nyt minulla on vain iltaisin otettava nukahtamislääke Zopiclone. Sekään ei aina tehoa, vaan joudun joskus ottamaan kaksikin. Herään jatkuvasti aamuyöllä n. klo 3.00 tai 3.30, enkä saa enää sen jälkeen unta. Nukkumaan käyn n. klo 21.00 ja unen saanti ilman em. lääkettä olisi toivotonta.
Tunnen jotenkin, että olen menettänyt otteen ja mielenkiinnon elämään. Meidän kerrostalossa kokoontuu 1 krt/kk Raamattupiiri, johon osallistun kyllä mielenkiinnolla. Se on innostanut myös minua lukemaan enemmän Raamattua. Sitä ei vain jaksa lukea kovin kauan, mutta joka päivä koetan lukea sitä ja yhtä hartauskirjaa.
Mitään itsemurha-ajatuksia minulla ei kuitenkaan ole. Siitä olen hyvin tyytyväinen!
Asun yksin omistusasunnossa. Parisuhdetta ei ole, mutta minulla on lemmikkieläimiä. Niitäkään en ole aina jaksanut kunnolla hoitaa, vaan isäni ja eräs nainen samasta talosta ovat auttaneet. Ne ovat häkeissä asuvia pieneläimiä ja lintuja. Tiedän, että tämä on tosi tyhmää, mutta nyt kaikki eläimeni ovat minulle rakkaita ja hyvässä hoidossa. Käyn usein kirjastossa lukemassa lehtiä ja lainaamassa kirjoja. Se on minulle yksi "henkireikä."
Jotenkin tuntuu, etten oikein haluakaan tutustua ihmisiin. Kuitenkin pelkään tulevaisuutta, esim. pystynkö olemaan koskaan pitkäjänteisessä työsuhteessa. Minulla on ulkopuolisten ihmisten mielestä hyvät koulutukset. Esim. ne ovat haluttuja yliopistollisia aloja, joihin on melko vaikea päästä opiskelemaan. Koulussa olin aikoinaan koko luokkaan verrattuna hieman keskitason paremmalla puolella ja ylioppilastodistukseni yleisarvosana on laudatur.
Minua pelottaa tulevaisuus. Tiedän, että minua on ainakin 20 vuotta vaivannut masennus, jota olen lääkinnyt väärin esim. päihteillä ja joskus myös liiallisella liikunnalla. Kuitenkaan näitä kahta ei enää ole elämässäni. Vain masennus on jäänyt. Tänään menen taas MTT:n keskusteluun ja koetan jälleen kerran suostutella, että pääsisin pitkäaikaiseen terapiaan. Miten se voi olla niin, ettei lääkkeet enää vaikuta, vai enkö vain tarvitse niitä?
Yksi kauea asia elämässäni on myös se, että olen tehnyt rikoksia, saanut sakkoja ja ollut useinkin poliisin kanssa tekemisissä. Mutta tätäkään ei, luojan kiitos, ole enää. Jossain vaiheessa tuntui, että varmaan sortuisin huumeisiin. Ihme kyllä, en nähnyt niitä kaupattavan, vaikka kävelinkin joka päivä Helsingissä esim. asematunnelin läpi, joskus kahdestikin.
Minusta tuntuu, että minut pelastaisi myös se, että käytössäni ei olisi liikaa rahaa. Näin ei ainakaan nyt ole, sillä olen luovuttanut vanhemmilleni yli 3000 euroa vähän kerrallaan "pahan päivän varalle."
Ravintoloissa käynti ei kiinnosta, koska en hallitse alkoholin kohtuukäyttöä. Miksi mennä sinne vain kiusaamaan itseään?
Joskus tunnen olevani niin voimaton etenkin aamuisin, että en haluaisi mennä työhön ollenkaan, vaan jäädä kotiin lepäilemään. Sitten taas, jos lepäilen sängyssä, niin siitäkin tulee huono olo. Samoin tulee huono olo, jos katsoo yhtäjaksoisesti liian kauan televisiota. Musiikin kuuntelu piristää samoin kuin uutisten kuuntelu ja lukeminen. Ajattelen, että olen masentunut, mutta en koe itseäni mitenkään mielisairaaksi.
Mistähän saisi enemmän itseluottamusta?
Kertokaa hyvät lukijat, mitkä asiat elämässä auttavat teitä elämään normaalia ja terveellistä elämää! Tuntuu, että vielä olisi aikaa ja mahdollisuuksia, koska olen vain 38-vuotias.
Välillä olen ollut pidemmissäkin määräaikaisissa työsuhteissä. Opiskelin aikoinaan Helsingissä. Pidin aikani siellä asumisesta, mutta sitten se alkoi tuntua liian levottomalta paikalta. Nyt asun keskisuuressa Etelä-suomalaisessa kaupungissa. Lapsuudenkotini on lähellä olevassa pienemmässä kaupungissa. Käyn siellä n. kahden viikon välein viikonloppuisin. Äitini on kaupunginsairaalassa, ollut muutamia viikkoja Altzheimerin taudin vuoksi. Sitä on vaikea uskoa, etenkin kun hän on vasta 70-vuotias.
Helsingissä totuin siihen, etten tutustu ihmisiin. Välillä olen sortunut alkoholinkäyttöön hyvin vakavasti ja ollut useita kertoja hoidossa sen vuoksi. Noin 10 vuotta sitten aloitin KELA:n psykoterapian, mutta se jäi kesken, kun muutin takaisin Helsinkiin.
Nyt olen ollut jo pidemmän aikaa täysin raitis ja inhoan kaikkea alkoholia ja tupakkaa. Minulla on hoitosuhde mielenterveystoimistoon. He ovat määränneet minulle lääkkeitä, joita minulla ei ole varaa ostaa. Olen sanonut siitä heille. Esim. Remeron on hyvin kallis eikä se tehonnut. Voi olla, että päihteiden käyttö menneisyydessä on aiheuttanut sen, etteivät ne tehoa. Nyt minulla on vain iltaisin otettava nukahtamislääke Zopiclone. Sekään ei aina tehoa, vaan joudun joskus ottamaan kaksikin. Herään jatkuvasti aamuyöllä n. klo 3.00 tai 3.30, enkä saa enää sen jälkeen unta. Nukkumaan käyn n. klo 21.00 ja unen saanti ilman em. lääkettä olisi toivotonta.
Tunnen jotenkin, että olen menettänyt otteen ja mielenkiinnon elämään. Meidän kerrostalossa kokoontuu 1 krt/kk Raamattupiiri, johon osallistun kyllä mielenkiinnolla. Se on innostanut myös minua lukemaan enemmän Raamattua. Sitä ei vain jaksa lukea kovin kauan, mutta joka päivä koetan lukea sitä ja yhtä hartauskirjaa.
Mitään itsemurha-ajatuksia minulla ei kuitenkaan ole. Siitä olen hyvin tyytyväinen!
Asun yksin omistusasunnossa. Parisuhdetta ei ole, mutta minulla on lemmikkieläimiä. Niitäkään en ole aina jaksanut kunnolla hoitaa, vaan isäni ja eräs nainen samasta talosta ovat auttaneet. Ne ovat häkeissä asuvia pieneläimiä ja lintuja. Tiedän, että tämä on tosi tyhmää, mutta nyt kaikki eläimeni ovat minulle rakkaita ja hyvässä hoidossa. Käyn usein kirjastossa lukemassa lehtiä ja lainaamassa kirjoja. Se on minulle yksi "henkireikä."
Jotenkin tuntuu, etten oikein haluakaan tutustua ihmisiin. Kuitenkin pelkään tulevaisuutta, esim. pystynkö olemaan koskaan pitkäjänteisessä työsuhteessa. Minulla on ulkopuolisten ihmisten mielestä hyvät koulutukset. Esim. ne ovat haluttuja yliopistollisia aloja, joihin on melko vaikea päästä opiskelemaan. Koulussa olin aikoinaan koko luokkaan verrattuna hieman keskitason paremmalla puolella ja ylioppilastodistukseni yleisarvosana on laudatur.
Minua pelottaa tulevaisuus. Tiedän, että minua on ainakin 20 vuotta vaivannut masennus, jota olen lääkinnyt väärin esim. päihteillä ja joskus myös liiallisella liikunnalla. Kuitenkaan näitä kahta ei enää ole elämässäni. Vain masennus on jäänyt. Tänään menen taas MTT:n keskusteluun ja koetan jälleen kerran suostutella, että pääsisin pitkäaikaiseen terapiaan. Miten se voi olla niin, ettei lääkkeet enää vaikuta, vai enkö vain tarvitse niitä?
Yksi kauea asia elämässäni on myös se, että olen tehnyt rikoksia, saanut sakkoja ja ollut useinkin poliisin kanssa tekemisissä. Mutta tätäkään ei, luojan kiitos, ole enää. Jossain vaiheessa tuntui, että varmaan sortuisin huumeisiin. Ihme kyllä, en nähnyt niitä kaupattavan, vaikka kävelinkin joka päivä Helsingissä esim. asematunnelin läpi, joskus kahdestikin.
Minusta tuntuu, että minut pelastaisi myös se, että käytössäni ei olisi liikaa rahaa. Näin ei ainakaan nyt ole, sillä olen luovuttanut vanhemmilleni yli 3000 euroa vähän kerrallaan "pahan päivän varalle."
Ravintoloissa käynti ei kiinnosta, koska en hallitse alkoholin kohtuukäyttöä. Miksi mennä sinne vain kiusaamaan itseään?
Joskus tunnen olevani niin voimaton etenkin aamuisin, että en haluaisi mennä työhön ollenkaan, vaan jäädä kotiin lepäilemään. Sitten taas, jos lepäilen sängyssä, niin siitäkin tulee huono olo. Samoin tulee huono olo, jos katsoo yhtäjaksoisesti liian kauan televisiota. Musiikin kuuntelu piristää samoin kuin uutisten kuuntelu ja lukeminen. Ajattelen, että olen masentunut, mutta en koe itseäni mitenkään mielisairaaksi.
Mistähän saisi enemmän itseluottamusta?
Kertokaa hyvät lukijat, mitkä asiat elämässä auttavat teitä elämään normaalia ja terveellistä elämää! Tuntuu, että vielä olisi aikaa ja mahdollisuuksia, koska olen vain 38-vuotias.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuli luettua juttusi läpi, mutta en nyt oikein osaa mitenkään auttaa, kun ei mee itsellänikään kovin hyvin.
Olet kiinnostunut uskonnosta. Siinä on myös apu sinulle.Mutta ole kriittinen. Itse olen kiinnostunut uskonnoista ja olen niistä saanut apua.
Uskon, että olemme itse suunnitelleet Jumalan kanssa elämämme ja siihen kuuluu tiettyjä tapahtumia, jotka kouluttavat. Jeesus sanoi kysymyksessä miksi on kärsimystä: "jotta tietäisitte mitä ilo on". Et voi tietää mikä on vasen käsi jollet havaitse oikeaa kättä.
Ennustan, että et ole valinnut itsellesi kohtaloa, jossa elämäsi on aina tuollaista. Arvelisin, että elämääsi tulee nainen ja tämä suhde muuttaa kaiken.
Jos et vierasta rajatiedon kirjallisuutta niin lueppas Paul Bruntonin kirja: Yliminän viisaus ja perehdy Idealistiseen filosofiaan. Voisit myös lukea Diana Cooperin Hieman henkisistä laeista ( ks. ultra-lehti.com...kirjamyynti ). Bruntonin saat todennäköisesti kirjastostasi. Ohjeeksi sanon, että kun alkaa uskoa, että materiaa ei olekaan vaan on vain tajuntaa niin alkaa muutos ( Bruntonin kirjan ydin ).
Kyllä tiede monesti on oikeassa, mutta perimmäsisissä kysymyksissä se on täysin hakoteillä jos nojaudutaan Materialistiseen dialektiikkaan. Pohdi myös karman lakia ( löytyy myös Raamatusta: "Sitä niitätte mitä kylvätte".)En kuitenkaan usko, että sinulla olisi negatiivista karmaa, vaan olet tutkimassa masennusta, jotta kuoltuasi ja jo elämäsi aikana tietäisit mitä ilo on. On hyvinkin mahdollista, että elämäsi aikana saavutat Taivasten valtakunnan eli itäisten oppien mukaisen valaistumisen. Ala ajatella siten, että kaikki on vain välivaihetta...ajattele, että onni on sinua varten kunhan saat elämän oppisi päätökseen. Eikä siihen mene kauan. Olet älykäs mies, mutta älä usko, että tiede olisi Jumala... ja ethän niin kaiketi ole tehnytkään. Toivotan onnelista elämää sinulle ja kyllä se onni tulee, usko pois.
Kirjoitappas Pirkko Jalovaaralle ja pyydä esirukousta. Kun ihmisen keinot loppuvat, silloin Jumalan mahdollisuudet alkavat.