Hei! Voisiko joku kertoa teologian opinnoista Helsingin yliopistossa?
Olen nimittäin valmistunut samasta yliopistosta valtiotieteellisestä tiedekunnasta sosiaalityöntekijäksi. Luin jostakin, että uskonnon opetusoikeuden eri kouluihin saa, kun opiskelee 35 opintoviikon paketin teologiaa, vaikka tutkinto olisi esim. valtiotieteellisestä tdk:sta.
Papin uraa pidän liian kutsumuksellisen ja siten liian vaativana minulle.
Ennestään minulla on jo sivuaineena suoritettu opettajan pedagogiset opinnot 35 ov (aikuiskasvatus). Seuraavat aineet olen myös suorittanut: sosiaalityö siis syventävät opinnot ja pro gradu, kansantaloustiede 15 ov, sosiologia 15 ov ja sosiaalipsykologia 15 ov. Lisäksi olen mielenkiinnosta lukenut myös oikeustieteitä.
Luen Raamattua joka päivä omasta mielenkiinnosta. Te, jotka olette jo teologisessa tdk:ssa, niin voisitteko kertoa, olisiko ensin hyvä lukea koko Raamattu ennekuin suunnittelee alan opintoja? Olen lukenut kertaalleen Uuden Testamentin ja nyt luen Vanhaa Testamenttia 4. Mooseksen kirjaa.
Myös Åbo Akademin ja Joensuun yliopiston teologian kasvatit voivat kertoa kokemuksistaan!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.