Venevakuutuksista

Vaihdoin vakuutusyhtiötä purkkarin venevakuutuksen osalta. Tapiolassa jo perusmaksu on alempi kuin Sammossa (siis If), mutta todella ällistyin kun pursiseuran jäsenyydestä laivuritutkinnosta sai lisäalennusta 40 %!!!

Vakuutusmaksu jää alle puoleen viimevuotisesta :-)
164379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

oletko laskenut paljon nykyinen vakuutusmaksusi on vakuutusarvosta - entä miten ehdot menee?

itselläni ei ole kokemusta kummastaakaan vakuutusyhtiöstä venehommissa, mutta parin kymmenenkin prosentin lasku vakuutusmaksuissa kiinnostaisi kovastikin (jos ehdot ei muutu huonompaan suuntaa, ainakaan merkittävästi)

oma vakuutukseni on alandiasta.

Äänestä
  • Minäkin vaihdoin hiljattain vakuutusyhtiötä.

    Vanha yhtiö oli Tapiola ja uudeksi yhtiöksi valitsin Alandian. Maksu putosi noin 10% ja ehdot näyttäsivät olevan Alandiassa jonkin verran paremmat.

    Kuulopuheena olen kuullut, että Tapiolassa ei ole venevakuutuksessa juuri ammattitaitoa, kun kyseessä on yli 20 jalkaiset purjeveneet. Sehän ilmenee myös vakuutusehtoja lukiessa. Siellähän puhutaan kalastusvälineiden korvaamisesta. Taitavat pojat enemmän vakuutella. maanviljelijöiden Bustereita.

    Alandialla vaikuttaa olevan alan erikoisosaamista. Lopullisesti vakuutusyhtiön hyvyys/huonous tulee vasta ilmi vahinkotapauksessa.

    Äänestä

  • Tapiolassa purjeveneen vakuutusmaksu on 2,35 % vakuutusarvosta. Omavastuu 84 euroa on myös pienempi kuin minulla aiemmin Sammossa 126 euroa. Perusmaksusta lasketaan ensin pois 60 % bonus, ja jäljelle jäävästä osasta vähennettiin se 40 % pursiseura/laivurialennusta. Aika vähiin meni :-)

    Sammon osalta en osaa sanoa mitkä on prosentit, ne eivät selviä helposti kun niitä etsi iffin nettisivuilta. Joka tapauksessa prosentti on korkeampi ja alennuksia vähemmän, vaikka onkin ammattiliiton alennus sekä if-sopimusalennus. Tiedä sitten mihin nuo kaikki perustuvat, liekö paikallisen pursiseuran neuvottelemia juttuja koska Tapiolan venevakuutusesitteestä noita alennuksia ei löydy. Liekö tuollainen edes mahdollista?

    Muut vakuutukset jäivät Sampoon (piru vie kun en osaa sanoa if, enkä viitsisi moista kirjainyhdistelmää kirjoittaakaan suomalaiseen tekstiin!), pääosin Tapiola oli kalliimpi vakuuttaja.

    Äänestä

  • Purjehtija kirjoitti:

    Minäkin vaihdoin hiljattain vakuutusyhtiötä.

    Vanha yhtiö oli Tapiola ja uudeksi yhtiöksi valitsin Alandian. Maksu putosi noin 10% ja ehdot näyttäsivät olevan Alandiassa jonkin verran paremmat.

    Kuulopuheena olen kuullut, että Tapiolassa ei ole venevakuutuksessa juuri ammattitaitoa, kun kyseessä on yli 20 jalkaiset purjeveneet. Sehän ilmenee myös vakuutusehtoja lukiessa. Siellähän puhutaan kalastusvälineiden korvaamisesta. Taitavat pojat enemmän vakuutella. maanviljelijöiden Bustereita.

    Alandialla vaikuttaa olevan alan erikoisosaamista. Lopullisesti vakuutusyhtiön hyvyys/huonous tulee vasta ilmi vahinkotapauksessa.

    Noh, laitoin tarjouspyynnön vetämään Alandiaankin, tänään nimittäin vasta lähettävät dokumentit täytettäväksi Tapiolasta. Katsotaan sitten, Alandiankaan sivuilta ei löytynyt helposti tietoa kuinka itse laskea vakuutusmaksu.

    Höylit näyttäisivät heillä kylläkin olevan korvausehdot, aika pienet ikävähennykset verratuna muihin yhtiöihin. Tiedä sitten kuinka hyvin yhtälö suurimmat korvaukset = pienimmät vakuutusmaksut pitää paikkansa?

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Tapiolassa purjeveneen vakuutusmaksu on 2,35 % vakuutusarvosta. Omavastuu 84 euroa on myös pienempi kuin minulla aiemmin Sammossa 126 euroa. Perusmaksusta lasketaan ensin pois 60 % bonus, ja jäljelle jäävästä osasta vähennettiin se 40 % pursiseura/laivurialennusta. Aika vähiin meni :-)

    Sammon osalta en osaa sanoa mitkä on prosentit, ne eivät selviä helposti kun niitä etsi iffin nettisivuilta. Joka tapauksessa prosentti on korkeampi ja alennuksia vähemmän, vaikka onkin ammattiliiton alennus sekä if-sopimusalennus. Tiedä sitten mihin nuo kaikki perustuvat, liekö paikallisen pursiseuran neuvottelemia juttuja koska Tapiolan venevakuutusesitteestä noita alennuksia ei löydy. Liekö tuollainen edes mahdollista?

    Muut vakuutukset jäivät Sampoon (piru vie kun en osaa sanoa if, enkä viitsisi moista kirjainyhdistelmää kirjoittaakaan suomalaiseen tekstiin!), pääosin Tapiola oli kalliimpi vakuuttaja.

    ymmärsinkö oikein, että todellinen vakuutusmaksu (euromääräinen) jaettuna vakuutusarvolla (euromääräisellä) on suunnilleen ton 0,56% (2,35%*0,4*0,6).

    kieltämättä edulliselta kuullostaa!

    Äänestä

  • Jeppe kirjoitti:

    Ymmärsit ihan oikein, sikäli summa on summittainen että siitä mahdollisesti saa vielä 5 % alennuksen jos keskittää useampia vakuutuksia Tapiolaan, mitä minä en kuitenkaan tehnyt. Tämä siis sillä oletuksella että edellinenkin vakuutus on ollut bonusoikeudellinen ja täydet bonukset on ehtinyt kertyä.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Noh, laitoin tarjouspyynnön vetämään Alandiaankin, tänään nimittäin vasta lähettävät dokumentit täytettäväksi Tapiolasta. Katsotaan sitten, Alandiankaan sivuilta ei löytynyt helposti tietoa kuinka itse laskea vakuutusmaksu.

    Höylit näyttäisivät heillä kylläkin olevan korvausehdot, aika pienet ikävähennykset verratuna muihin yhtiöihin. Tiedä sitten kuinka hyvin yhtälö suurimmat korvaukset = pienimmät vakuutusmaksut pitää paikkansa?

    Ole hyvä. Toivottavsti saat niin hyvän tarjouksen, ettet voi siitä kieltäytyä.

    Mainitsemasi suhdeluvun suuruuteen vaikuttavat myös veneen arvo ja omavastuun suuruus. Eli mitä suurempi vakuutusmäärä sen pienemmäksi tulee suhdeluvun suuruus. Sitä ei siten voida suoraan käyttää vertailuun eri hintaisten veneiden kohdalla.

    Paras tapa on pyytää tarjoukset, kuten olet tehnyt ja tehdä vertailu ehdoista ja maksujen suuruudesta.

    Huomaa myös heidän bonus-systeemi ja sen vaikutus omavastuuseen.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Tapiolassa purjeveneen vakuutusmaksu on 2,35 % vakuutusarvosta. Omavastuu 84 euroa on myös pienempi kuin minulla aiemmin Sammossa 126 euroa. Perusmaksusta lasketaan ensin pois 60 % bonus, ja jäljelle jäävästä osasta vähennettiin se 40 % pursiseura/laivurialennusta. Aika vähiin meni :-)

    Sammon osalta en osaa sanoa mitkä on prosentit, ne eivät selviä helposti kun niitä etsi iffin nettisivuilta. Joka tapauksessa prosentti on korkeampi ja alennuksia vähemmän, vaikka onkin ammattiliiton alennus sekä if-sopimusalennus. Tiedä sitten mihin nuo kaikki perustuvat, liekö paikallisen pursiseuran neuvottelemia juttuja koska Tapiolan venevakuutusesitteestä noita alennuksia ei löydy. Liekö tuollainen edes mahdollista?

    Muut vakuutukset jäivät Sampoon (piru vie kun en osaa sanoa if, enkä viitsisi moista kirjainyhdistelmää kirjoittaakaan suomalaiseen tekstiin!), pääosin Tapiola oli kalliimpi vakuuttaja.

    IF:n hintalaskuri löytyy täältä: http://www.if.fi/web/fi/venevakuutus.nsf

    Siinä on joitain rajoituksia (pituus max 14, arvo max 60 000), mutta noilla ehdoilla vakuutusmaksa pitäisi olla luokkaa 0,7 % vakuutusarvosta. Kalliimmilla veneillä vähemmän. Halvoilla veneillä perusmaksun (reilut 30 € ko. ehdoilla) osuus korostuu. Vakuutuksen hinta on siis ~30 € + ~0,007*arvo, joten kauhean suurta eroa ei pitäisi olla.

    Paljon tärkeämpää kuin hinta ja ehdotkin on se kuinka yhtiö käytännössä korvaa. Ehtoja pilkulleen luettaessa juuri mitään ei ole pakko korvata ainakaan käyvästä arvosta.

    Äänestä

  • Joakim kirjoitti:

    Tarkoititko sitä "osta vakuutus" sivua? Mistä löytyy tuo 30 euro + 0,7 % kaava (tai 75 euro + 0,28% - 60% bonus)???

    Ainoa mitä minä löysin oli sivulla "ohjeet" olleet esimerkkilaskelmat, jossa 51 keuro purkkarin vakuutusmaksu oli 445 euro, 60% bonuksilla. Siis 0,87 % vakuutusarvosta. Lisäksi minulla venevakuutuksen liitteenä oli vastuuvakuutus, tosin vain 8,5 euro, mutta Tapiolalla se sisältyy venevakuutukseen. Lisäksi vakuutuksessani oli erikseen alle kahdenkympin perusmaksu (mikä lienee), joka tapauksenna meikäläisen case on sellainen että vakuutusmaksu iiiiiifisä on reilu tuplat verrattuna Tapiolaan.

    Kuinka kattavaa vakuutusturvaa sitten on valmis maksamaan itse kukin? Meikäläisestä tuntuu että pikkunippeleistä en ala valittamaan, totaalituhot (haaksirikko eli esim. reilussa merenkäynnissä matalikkoon, telakointionnettomuudet eli jos rysähtää nostossa tai kuljetuksessa, jne...) ovat ne joilta haluan veneeni vakuuttaa. Pikkujutut hoitaa perstaskusta ja jos haaverin takia joutuu esim uusimaan takilaa niin korvauksen ja uuden erotus löytyy myös. Tuskin käyn itkemään vaikka en vanhoista venyneistä räteistä saisikaan kuin 30 % uuden arvosta.

    Kauhistuttavimpia juttuja mitä olen kuullut:
    Sitlooran kumiset tyhjennysputket olivat hapristuneet ja vesille laskua seuraavana yönä puli puli, toinen tyhjennysletkuista petti laskien meren pilssiin ja purkkari vajosi pohjamutiin. Tarina väittää että mikään venevakuutus ei korvaa moista vahinkoa!

    Syötä muutamat eri arvot, niin huomaat, että noin se kutakuinkin menee. Vielä viimevuonna oli venevakuutusoppaassa selkeät kaavat, mutta en muista prosentteja. Sen muistan, että jossain 60 k€ paikkeilla on raja, jonka yläpuolella prosentti on selvästi alempi (~1% ilman bonuksia).

    Tarinasi on varmasti totta, sillä ainakin IF:n ehdoissa selkeästi rajataan pois "itsestään" uppoamiset. Syynä pitää olla joko myrsky, varkaus, tulipalo tai törmäys. On täälläkin ollut juttua siitä, ettei läpiviennin tai letkun pettämistä korvaa mikään.

    Toinen tärkeä kohta on myrskyn määritelmä ja tulkinta. Monella yhtiöllä on rajana 18 m/s, joka ei toteudu missään kotisatamassa, jos vakuutusyhtiö niin haluaa (maan lähellä tuollaisia ei käytännössä mitata). Merelläkin se on todella harvinainen ja vaikeasti todistettavissa, jos lähimmän virallisen mittauspisteen tuulitiedot eivät osoita yli 18 m/s.

    Olen kuullut monia tapauksia, joissa vakuutusyhtiö on korvannut, vaikka ei olisi pakko tai korvannut uuden hinnan vanhasta varusteesta. Onko kyse sitten yhtiön linjasta, asiakkaan tärkeydestä vai mistä, en osaa sanoa.

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Tapiolassa purjeveneen vakuutusmaksu on 2,35 % vakuutusarvosta. Omavastuu 84 euroa on myös pienempi kuin minulla aiemmin Sammossa 126 euroa. Perusmaksusta lasketaan ensin pois 60 % bonus, ja jäljelle jäävästä osasta vähennettiin se 40 % pursiseura/laivurialennusta. Aika vähiin meni :-)

    Sammon osalta en osaa sanoa mitkä on prosentit, ne eivät selviä helposti kun niitä etsi iffin nettisivuilta. Joka tapauksessa prosentti on korkeampi ja alennuksia vähemmän, vaikka onkin ammattiliiton alennus sekä if-sopimusalennus. Tiedä sitten mihin nuo kaikki perustuvat, liekö paikallisen pursiseuran neuvottelemia juttuja koska Tapiolan venevakuutusesitteestä noita alennuksia ei löydy. Liekö tuollainen edes mahdollista?

    Muut vakuutukset jäivät Sampoon (piru vie kun en osaa sanoa if, enkä viitsisi moista kirjainyhdistelmää kirjoittaakaan suomalaiseen tekstiin!), pääosin Tapiola oli kalliimpi vakuuttaja.

    Tunnen monta veneilyseuraa jotka ovat sopineet vakuutusyhtiön (1-2)kanssa seurakohtaisia sopimuksia.
    Tällöin alennuksia myönnetään venevakuutuksesta eri yhtiössä hieman eri tavalla ja se mikä yhtiö on loppujenlopuksi edullisin on jokaisen itse tarkistettava.
    Alennusta venevakuutuksesta voi saada.
    Kuulumalla veneilyseuraan jäsenenä, 10 -15 %
    Katsastamalla veneensä ko seuran katsastajalla 15-20%, Käymällä Veneilyliiton tai vastaavan liiton
    ko vakuutusyhtiön hyväksymän kurssin 15- 20 %. ( Tällaisia kursseja järjestää mm Suomen Veneilyliiton seurat Navigaatioliiton seurat ja SPL.
    (Veneenkuljettaja-, Venepäällikkökurssi, Purjehtiajakurssi, tai jokin muu jolla saa mm ns kansainvälisen huviveneen kuljettajan lupakirjaa vastaavan tutkinnon.
    Alennus voi olla 40 -45% + vakuutusyhtiön normaalit sopimukset ja bonukset. Omalla kohdallani alennus on yhteensä 60 %.Seuramme on tehnyt hienoa työtä, tosin vakuutuksetkin ovat ko yhtiössä.

    Äänestä

  • Sirius kirjoitti:

    Alennuksen ohella on tietenkin tärkeää se mitä vakuutus korvaa ja milloin. Esim korvaako vakuutuksesi Eestin-Venäjän aluevesillä tapahtuvat haverit ja onko ne sinulle tärkeitä.
    Korvaako vakuutus talvisäilytyksen ja mistä ajasta alkaa ns talviaika.Korvaako maasiirron aikana tapahtuneet haverit,korvaako osavahingon esim tulipalon osalta. Ja paljonko on oma vastuu.
    Mikä on korvauskien katto? Minkälaisia seikkoja varten tarvitset vakuutusta. Lähes kaikkia em asioita voi sopia vakuutusta tehdessä.

    Äänestä

  • Joakim kirjoitti:

    Syötä muutamat eri arvot, niin huomaat, että noin se kutakuinkin menee. Vielä viimevuonna oli venevakuutusoppaassa selkeät kaavat, mutta en muista prosentteja. Sen muistan, että jossain 60 k€ paikkeilla on raja, jonka yläpuolella prosentti on selvästi alempi (~1% ilman bonuksia).

    Tarinasi on varmasti totta, sillä ainakin IF:n ehdoissa selkeästi rajataan pois "itsestään" uppoamiset. Syynä pitää olla joko myrsky, varkaus, tulipalo tai törmäys. On täälläkin ollut juttua siitä, ettei läpiviennin tai letkun pettämistä korvaa mikään.

    Toinen tärkeä kohta on myrskyn määritelmä ja tulkinta. Monella yhtiöllä on rajana 18 m/s, joka ei toteudu missään kotisatamassa, jos vakuutusyhtiö niin haluaa (maan lähellä tuollaisia ei käytännössä mitata). Merelläkin se on todella harvinainen ja vaikeasti todistettavissa, jos lähimmän virallisen mittauspisteen tuulitiedot eivät osoita yli 18 m/s.

    Olen kuullut monia tapauksia, joissa vakuutusyhtiö on korvannut, vaikka ei olisi pakko tai korvannut uuden hinnan vanhasta varusteesta. Onko kyse sitten yhtiön linjasta, asiakkaan tärkeydestä vai mistä, en osaa sanoa.

    Tuollanen vakkuutusyhtiö ku pohojantähti.
    hyvin korvaamma sanottiin vaan annas olla kun tuli se aika ni hirviää kikkailua ja ikävähennyksiä vonkuttaan vaikka vanhaa tavaraa tuli tilalle.
    Kokemuksesta en vois suositella.

    Äänestä

Kilpailutin vuosi sitten venevakuutuksia. Mukana oli Tapiola, Alandia, Verdandi ja mitä näitä onkaan. Kun perheen kaikki muutkin vakuutukset olivat jo entuudestaan Tapiolassa, se oli itselleni selvästi edullisin vaihtoehto 36-jalkaisen purjeveneen vakuutuksessa.

Tuosta vahinkoarvioinnista ja sen osaamisesta Tapiola-yhtiöissä en tiedä mitään. Leevene korjaa ja vakuutus maksaa.

Äänestä
  • Tapiolaan menee venevakuutus. Se on puolet halvempi kuin if. Alandiasta tuli tarjous joka oli 30% korkeampi hinnaltaan kuin iffin vakuutus.

    Tapiolan tarjoama turvataso ja korvausmäärät riittävät minulle jos katastrofi kohtaa.

    Äänestä

Itse vertasin ja totesin että jos Iffissä käyttää seisoma-ajan alennetun hinnan niin varsinaista hintaeroa ei ole (15000 venessä). Ero on siinä että Ålandia korvaa vanhoista varusteista enemmän, mutta Iffillä on pienempi omavastuu. Eli jos sinulta pöllitään 5 purjetta on Ålandia parempi, mutta jos pöllitään VHF viisi kertaa, niin IF voittaa. En osaa sanoa kumpi on parempi, ehkä talvisäilytyksessä IF ja kesällä Ålandia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viki kirjoitti:

Vaihdoin vakuutusyhtiötä purkkarin venevakuutuksen osalta. Tapiolassa jo perusmaksu on alempi kuin Sammossa (siis If), mutta todella ällistyin kun pursiseuran jäsenyydestä laivuritutkinnosta sai lisäalennusta 40 %!!!

Vakuutusmaksu jää alle puoleen viimevuotisesta :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu