pitäiskö

pitäiskö mun alottaa potkunyrkkeily? mitä mieltä ootte? onko treenit rankkoja ja mitä niis tehää? ja onks mitää alkeiskursseja?
282845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Potkunyrkkeily lanseerattiin markkinoille alunperin "täyskontakti-karateksi", eli suojin tapahtuvaksi, kehässä oteltavaksi karatemuodoksi.

Tarvetta tälle oli, sillä Japanissa kovaan kontaktiin tottuneet ottelut eivät Jenkkilään palattuaan perustaneet light-contact kilpailuista. Niinpä muutamien ottelijoiden johdolla kehitettiin "kickboxing", ottelumuoto niille, jotka haluavat kovempaa kontaktia.

Ilmeisesti edelleenkin on täysin mahdollista osallistua myös karatepohjalta kilpailuihin, en tosin tiedä onko se mahdollista Suomessa.

"Kickboxeri" voi kuulostaa kovemmalta jätkältä kuin "karateka", mutta pohjimmiltaan kyse on samasta ottelumuodosta eri kontaktilla. Mikäli pitää kovasta kontaktista, niin mikäpä siinä. Joissakin karateseuroissa (ml. omani) otellaan myös täyskontaktilla suojilla tai ilman, joten kannattaa myös kuulostella minkälaisia karateseuroja alueella on.

Kickboxingiin halutaan yleensä jonkinlaista pohjaa omaavia kavereita, sillä kyseessä on erityisesti kilpailuihin painottava laji. Siis kilpaurheilumuoto.

Äänestä
  • "Ilmeisesti edelleenkin on täysin mahdollista osallistua myös karatepohjalta kilpailuihin"

    Voi niihin osallistua myös Thainyrkkeily tai Drunken ("American") Boxing pohjallakin.

    "pohjimmiltaan kyse on samasta ottelumuodosta eri kontaktilla"

    Ei ihmisen neljällä raajalla voi potkia ja lyödä kovinkaan monella eri tavalla. Se on aivan sama mitä lajia on harjoitellut ja kuitenkin matsissa se näyttää samanlaiselta kuin muidenkin muksinta. Thainyrkkeilyssä ja k1:kkösessä on myös sama ottelumuoto kuin potkunyrkkeilyssä, tosin saa ottaa kontaktia myös polvilla..

    "Kickboxingiin halutaan yleensä jonkinlaista pohjaa omaavia kavereita, sillä kyseessä on erityisesti kilpailuihin painottava laji. Siis kilpaurheilumuoto."

    Tämä on tietysti seurakohtaista, mutta ainakin meidän seurassa treenit on täynnä tyttöjä jotka haluavat vain päästä timmimpään kuntoon, eikä niillä yhdelläkään ole kyllä mitään aikaisempaa kokemusta lajeista. Thainyrkkeilyssä onkin sitten jo erillainen meininki ja paljon kisaajia.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    "Ilmeisesti edelleenkin on täysin mahdollista osallistua myös karatepohjalta kilpailuihin"

    Voi niihin osallistua myös Thainyrkkeily tai Drunken ("American") Boxing pohjallakin.

    "pohjimmiltaan kyse on samasta ottelumuodosta eri kontaktilla"

    Ei ihmisen neljällä raajalla voi potkia ja lyödä kovinkaan monella eri tavalla. Se on aivan sama mitä lajia on harjoitellut ja kuitenkin matsissa se näyttää samanlaiselta kuin muidenkin muksinta. Thainyrkkeilyssä ja k1:kkösessä on myös sama ottelumuoto kuin potkunyrkkeilyssä, tosin saa ottaa kontaktia myös polvilla..

    "Kickboxingiin halutaan yleensä jonkinlaista pohjaa omaavia kavereita, sillä kyseessä on erityisesti kilpailuihin painottava laji. Siis kilpaurheilumuoto."

    Tämä on tietysti seurakohtaista, mutta ainakin meidän seurassa treenit on täynnä tyttöjä jotka haluavat vain päästä timmimpään kuntoon, eikä niillä yhdelläkään ole kyllä mitään aikaisempaa kokemusta lajeista. Thainyrkkeilyssä onkin sitten jo erillainen meininki ja paljon kisaajia.

    Niissä seuroissa, joissa olen ollut jäsenenä (yksi potkunyrkkeily ja yksi thainyrkkeilyseura), ovat säännöt olleet rankasti: jos ei aiempaa kokemusta ole, ei ole tervetullut harjoituksiin.

    Kylmä linja siis.

    P.S. Kannattaa harjoittaa tuota otsikointia, kuten huomaat oma otsikkoni on ärsyttävä, jolloin keskustelusta menee maku pois.

    Äänestä

  • Jos lähdet puhtaalla karatepohjalla potkunyrkkeiljää vastaan, niin se matsi ei kauaa kestä. Potkunyrkkeily on nykymuodossaan kehittynyt niin suoraviivaiseksi ja kovaksi lajiksi, että karatekan täytyy kyllä muutakin treenata kuin omaa lajiaan. Karatetausta on tietty oivallinen pohja potkunyrkkeilyn aloittamiseksi. Poisoppimista täytyy varmaan kuitenkin tapahtua, esim otteluasento ja suojaukset.

    "Kickboxeri" voi kuulostaa kovemmalta jätkältä kuin "karateka", mutta pohjimmiltaan kyse on samasta ottelumuodosta eri kontaktilla"

    Tässä olet kyllä väärässä. Potkunyrkkeily on nykyään hyvin kaukana karatesta. Lähempi vertailumuoto löytyy thainyrkkeilystä. Jos motiivina lajin valintaan on lajin nimi ja sen "kovalta kuulostaminen", niin kannattaa liittyä vaikka Helvetin Enkeleihin. Mielestäni itsepuolustus- ja kamppailulajit eivät kaipaa tällä tavalla motivoituneita harrastajia.

    KB alkeiskursseja järjestetään joka syksy ja talvi lähes kaikissa lajin seuroisssa. Aiempaa kamppailutaustaa ei tarvita. Tämä on siis faktaa! Toinen fakta: valtaosa harrastajista ei kilpaile!

    Uskomattoman paljon sait asiavirheitä mahtumaan lyhyeen kommenttiin. Ei millään pahalla...
    :)

    Äänestä

  • 1. kuy kirjoitti:

    Niissä seuroissa, joissa olen ollut jäsenenä (yksi potkunyrkkeily ja yksi thainyrkkeilyseura), ovat säännöt olleet rankasti: jos ei aiempaa kokemusta ole, ei ole tervetullut harjoituksiin.

    Kylmä linja siis.

    P.S. Kannattaa harjoittaa tuota otsikointia, kuten huomaat oma otsikkoni on ärsyttävä, jolloin keskustelusta menee maku pois.

    Itse olen treenannut 3 eri seurassa PK-seudulla ja kaikkiin on päässyt treenaamaan sekä thaikkua että KB:tä alkeiskurssille ilman mitään aiempaa kappailutaustaa...

    Ainakin PK seudulla ei mitään aiempaa kokmeusta tarvita. Shootfighting/NHB on eri asia, ehkäpä sekoitat lajit?

    Äänestä

  • Mike kirjoitti:

    Jos lähdet puhtaalla karatepohjalla potkunyrkkeiljää vastaan, niin se matsi ei kauaa kestä. Potkunyrkkeily on nykymuodossaan kehittynyt niin suoraviivaiseksi ja kovaksi lajiksi, että karatekan täytyy kyllä muutakin treenata kuin omaa lajiaan. Karatetausta on tietty oivallinen pohja potkunyrkkeilyn aloittamiseksi. Poisoppimista täytyy varmaan kuitenkin tapahtua, esim otteluasento ja suojaukset.

    ... siirtyminen semicontact tai ei kontaktipuolelta vaatii totuttelua ja poisoppimista.

    Itse siirryin karate -> ju-jutsu -> TKD. Karatessa oppimani potkiminen oli jäykkää, etäisyydet vääriä ja matsisilmää ei juurikaan ollut. Suosittelen ehdottomasti kaikille jotka ihan oikeasti haluavat itseään puolustaa harrastamaan kontaktiottelua. Se on ainut keino ymmärtää mistä oikeassa ottelemisessa on kyse.

    TKD:ssäkin käy paljon tyttösiä. Näistä osa matsaa kontaktilla ja SM-tasollakin, mutta se suurempi osa ottelee... noh... siis jos sitä nyt voi otteluksi sanoa... Enemmänkin tulevat treeneihin tekemään aerobista jumppaa... :)

    Äänestä

  • Inertia kirjoitti:

    Se on ainut keino ymmärtää mistä oikeassa ottelemisessa/taistelussa on kyse. On aloittaa kungfun treenaus. Niin se vaan on.

    Äänestä

  • Mike kirjoitti:

    Itse olen treenannut 3 eri seurassa PK-seudulla ja kaikkiin on päässyt treenaamaan sekä thaikkua että KB:tä alkeiskurssille ilman mitään aiempaa kappailutaustaa...

    Ainakin PK seudulla ei mitään aiempaa kokmeusta tarvita. Shootfighting/NHB on eri asia, ehkäpä sekoitat lajit?

    Eli Savon puolessa ja muuallakin suomessa, PK-seudusta ei ole tietoa... muuta kuin että jotakin huhua olen kuullut että PK-seudulla tilanne olisi "parempi" sillä tavalla, että kaikki pääsevat harjoittelemaan.

    Sikälikin tilanne on muuttunut, että treenasin 1990-luvun puolivälissä ja siitä eteenpäin thaita sekä kickboxingia kun olin opiskelemassa savossa. Tämän jälkeen vaihdoin lajia, joten tietohan saattaa jo olla vanhaa (vuonna 1999 vaihdoin takaisin alkuperäiseen seuraan ja karateen).

    Äänestä

  • Mike kirjoitti:

    Jos lähdet puhtaalla karatepohjalla potkunyrkkeiljää vastaan, niin se matsi ei kauaa kestä. Potkunyrkkeily on nykymuodossaan kehittynyt niin suoraviivaiseksi ja kovaksi lajiksi, että karatekan täytyy kyllä muutakin treenata kuin omaa lajiaan. Karatetausta on tietty oivallinen pohja potkunyrkkeilyn aloittamiseksi. Poisoppimista täytyy varmaan kuitenkin tapahtua, esim otteluasento ja suojaukset.

    "Kickboxeri" voi kuulostaa kovemmalta jätkältä kuin "karateka", mutta pohjimmiltaan kyse on samasta ottelumuodosta eri kontaktilla"

    Tässä olet kyllä väärässä. Potkunyrkkeily on nykyään hyvin kaukana karatesta. Lähempi vertailumuoto löytyy thainyrkkeilystä. Jos motiivina lajin valintaan on lajin nimi ja sen "kovalta kuulostaminen", niin kannattaa liittyä vaikka Helvetin Enkeleihin. Mielestäni itsepuolustus- ja kamppailulajit eivät kaipaa tällä tavalla motivoituneita harrastajia.

    KB alkeiskursseja järjestetään joka syksy ja talvi lähes kaikissa lajin seuroisssa. Aiempaa kamppailutaustaa ei tarvita. Tämä on siis faktaa! Toinen fakta: valtaosa harrastajista ei kilpaile!

    Uskomattoman paljon sait asiavirheitä mahtumaan lyhyeen kommenttiin. Ei millään pahalla...
    :)

    Alunperin kickboxingin idea lähti liikkeelle nimenomaan karateotteluiden kovemmasta kontaktista, totta kai "lajiin" otettiin myös muita elementtejä mm. nyrkkeilystä. Näin siis joskus hamassa KBn historiassa.

    Ainakaan P. Maunun tekniikka ei poikennut oman seuran ottelutekniikasta juurikaan, mahtaako sitten johtua siitä, että omassa seurassamme otellaan enemmän vapaaottelun omaisesti kuin muissa karateseuroissa?

    Äänestä

  • 1.kuy kirjoitti:

    Kuulostat 1.kyu aikamoisen höpöhöpömieheltä kaikinpuolin jutuissasi. Ja kuka tervejärkinen vaihtaisi kickboxingin tai thainyrkkeilyn jälkeen takaisin valkotakkisten vyöpullistelijoiden lajiin? Vai oliko laji liian kova sulle? Todellinen syy ei voi olla lajien tehokkuudessa, ja että olisit havainnut karaten paremmaksi. Pistä nickiksi tulevaisuudessa vaikke Reino, sekin kuulostaa fiksummalta kuin tuo 1.kyu-pullistelu.

    Äänestä

  • Eki kirjoitti:

    Että nykyisellä asuinpaikkakunnalla ei muuta ole. Lähin on 50km tästä toiseen suuntaan.

    Äänestä

  • Eki kirjoitti:

    Kuulostat 1.kyu aikamoisen höpöhöpömieheltä kaikinpuolin jutuissasi. Ja kuka tervejärkinen vaihtaisi kickboxingin tai thainyrkkeilyn jälkeen takaisin valkotakkisten vyöpullistelijoiden lajiin? Vai oliko laji liian kova sulle? Todellinen syy ei voi olla lajien tehokkuudessa, ja että olisit havainnut karaten paremmaksi. Pistä nickiksi tulevaisuudessa vaikke Reino, sekin kuulostaa fiksummalta kuin tuo 1.kyu-pullistelu.

    Jos on aggressioita niin kiillota vaikkapa nyrkkeilyhanskojasi, älä esittele niitä täällä.

    Se että annat vastenmielisen kuvan itsestäsi, ei kyllä ihmetytä. Eikös siellä takana vaan luimistelekin hmd?

    "Ja kuka tervejärkinen vaihtaisi kickboxingin tai thainyrkkeilyn jälkeen takaisin valkotakkisten vyöpullistelijoiden lajiin? Vai oliko laji liian kova sulle?"

    Miksi kukaan tervejärkinen harrastaisi normaalia seksiä jos voi harrastaa SM:ää? Vai onko se liian kovaa? =)

    IMHO, ei ole mikään häpeä vaihtaa lajia vähemmän kovaan jos ei siitä kovuudesta niin välitä ja harvalla lienee niin kovaa tarvetta oppia tappelehtimaan kovemmin.. Ja tervejärkisethän eivät harrasta lajiaan vain sen takia että pääsee kehumaan muille kuinka kovaa lajia treenaa.

    Äänestä

  • flammee kirjoitti:

    jokainen laji on tasan niin kova kuin kyseisen lajin harrastaja itse on! Kaikki on kiinni itsestä ei niin paljon lajista. Karatea, thai nyrkkeilyä ja muita kikkeliboxinkeja voi treenata joko kovaa tai sitten ei. Se on se treenaamisen laatu ja määrä. henk koht ominaisuudet kuten psyyke joka minun mielestäni on kaikkein tärkein ominaisuus taistelussa ratkaisee aika paljon kamppailu ja taistelulajeissa. Kuten myös tosi paikassa! Ja Karate mun mielestä on enempi taistelulaji/itsepuolustuslaji kun taas nää kaksi muuta enempi Kamppailu urheilua ja kuntoilua. Hippa Karate on sitte asia erikseen ja se ei ainakaan mun mielestä ole mitään taistelua vaan kilpailulaji jossa on säännöt. Todellisessa karatessa ei ole sääntöjä. Toivottavasti nyt ymmärsitte tästä sössöstä mitä tarkoitan!

    Äänestä

  • vittuuntunut kirjoitti:

    Eli joka lajissa on aina tasainen, ennalta määrätty vakio kovia jätkiä? Onko näillä kovilla jätkillä syntymämerkki joka tekee heistä kovempia kuin muista?

    Eiköhän se kuitenkin ole niin, että ne lajit joiden harjoitusmetodit ja tekniikat ovat toimivia ja tehokkaita nimenomaan muokkaavat tavallisesta pulliaisista nakkikioskin kuninkaita ja kehäkettuja.

    Spiritti on tottakai supertärkeä ominaisuus, mutta kyllä sekin toisisa lajeissa kehittyy paremmin kuin toisissa.

    Äänestä

  • vittuuntunut kirjoitti:

    jokainen laji on tasan niin kova kuin kyseisen lajin harrastaja itse on! Kaikki on kiinni itsestä ei niin paljon lajista. Karatea, thai nyrkkeilyä ja muita kikkeliboxinkeja voi treenata joko kovaa tai sitten ei. Se on se treenaamisen laatu ja määrä. henk koht ominaisuudet kuten psyyke joka minun mielestäni on kaikkein tärkein ominaisuus taistelussa ratkaisee aika paljon kamppailu ja taistelulajeissa. Kuten myös tosi paikassa! Ja Karate mun mielestä on enempi taistelulaji/itsepuolustuslaji kun taas nää kaksi muuta enempi Kamppailu urheilua ja kuntoilua. Hippa Karate on sitte asia erikseen ja se ei ainakaan mun mielestä ole mitään taistelua vaan kilpailulaji jossa on säännöt. Todellisessa karatessa ei ole sääntöjä. Toivottavasti nyt ymmärsitte tästä sössöstä mitä tarkoitan!

    Tarkoitukseni ei ollut väittää mitään eri lajien kovuuksista toisiinsa verrattuna, kirjoittaja jonka viestiin vastasin sen sijaan väitti. Pääpointtini oli ettei se kovuus välttämättä ole se tärkein asia minkä takia jotain lajia harrastetaan.

    Ja se on totta että karate voi olla huomattavastikin "kovempaa" kuin mainitut kamppailu-urheilulajit, se on ihan seurasta kiinni.

    .. ymmärtää sen, ettei todellisuudessa ole minkäänlaisia lajeja, vaan ihmiset tekevät lajin, harrastamalla sitä tietyllä intensiteetillä jossakin paikassa.

    Ei ole olemassa kovaa tai pehmeää lajia, varmasti jopa aikidossa voidaan murjoa kunnolla menemään niin että todellakin otellaan kovaa. Sitäpaitsi; potkunyrkkeilyssä suurin osa treenaa kevyellä kontaktilla, kuten edellä mainittiin.

    Itse en treenaa kevyellä kontaktilla, lisänä voidaan mainita 2krt viikossa oteltavat täyskontaktiottelut seuralaisten kesken vapaaottelusäännöin, poikkeuksena ainoastaan puku päällä. Näitä on oteltu nyt sen aikaa kun itse olen seurassa vaikuttanut. Ja joka ikinen joka haluaa seuran jäsenistä voi otella myös kovissa otteluissa.

    Henk. koht. olen otellut vapailla säännöillä (ei nivusiin puremista tai muuta tekniikka, ei raapimista, ei korvista vetämistä, ei pieniin niveliin lukkoja, muut sallittua) jo pitkään, kun tulin seuraan toin vapaaottelun osaltani tullessani.

    Homman nimi on se, että jokainen "laji" tähtää samaan päämäärään; kehittää harjoittelijoitansa. Lähinnä tulee mieleen 4 vuotiaiden kinastelu hiekkalaatikolla tästä lajiparemmuusvertailusta. Mun laji on parempi, eipäs kun munpas... jne.

    Älkää viitsikö naurattaa. Vai oletteko tosissanne, että lähtisitte seuramme 115kg 1. danin mustavyötä vastaan, joka ottelee jatkuvasti vapaaottelusäännöillä? Koittakaa, saattaa olla pieni yllätys mihin "ei-ottelulaji" karatesta on.

    Mitkään säännöt eivät tee lajia kovaksi, harjoittelijat sen tekevät. Mitä vähemmän sääntöjä on, sen vapaampaa ottelu -> siitä seuraa myös kovia otteluita.

    Se että on joskus nähnyt jossakin karatea, ei tarkoita sitä, että kaikki seurat hippailisivat salilla ja vähän punnertelisivat. Käykääpä vaikka Lahdessa Gentain salilla katsomassa minkälaista karatea siellä on.

    Äänestä

  • 1. kuy kirjoitti:

    Niissä seuroissa, joissa olen ollut jäsenenä (yksi potkunyrkkeily ja yksi thainyrkkeilyseura), ovat säännöt olleet rankasti: jos ei aiempaa kokemusta ole, ei ole tervetullut harjoituksiin.

    Kylmä linja siis.

    P.S. Kannattaa harjoittaa tuota otsikointia, kuten huomaat oma otsikkoni on ärsyttävä, jolloin keskustelusta menee maku pois.

    Peruskurssithan ovat juuri niitä varten, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta. Epäilempä, että et ole ikinä treenannut yhtään mitään lajia. Yrität vain päteä tällä foorumilla koska olet homo.

    Äänestä

  • Ripa kirjoitti:

    Äläkä kirjoita sitä tänne.

    Äänestä

  • 1. kuy kirjoitti:

    Jos on aggressioita niin kiillota vaikkapa nyrkkeilyhanskojasi, älä esittele niitä täällä.

    Se että annat vastenmielisen kuvan itsestäsi, ei kyllä ihmetytä. Eikös siellä takana vaan luimistelekin hmd?

    Kävin matsaamassa ja painimassa tuossa muutama sitten, mutta tuntuu tuo 1.kyu-pullistelu vieläkin huvittavalta.

    En ole hmd, olen satunnainen kirjoittelija, joka ihmettelee tämän palstan viheltäjiä. Puolet trolleja ja puolet näitä valkoisten takkien vyöpullistelijoita.

    Löydät pullistelua. Ja jos löydät, niin mahtaa olla herkkä hipiä siellä, kun heti ärsyyntyy.

    "Vyöpullistelijat" taitavat olla ottaneet sinulta luulot pois kun noin vihaat muita lajeja. Näinhän se usein on, että omaa heikkouttaan on pakko sitten paikata nimettömänä netissä nimittelemällä esimerkiksi karaten harrastajia. Tuliko pahastikin turpaan, kun noin itkettää?

    Äänestä

  • 1.kuy kirjoitti:

    Alunperin kickboxingin idea lähti liikkeelle nimenomaan karateotteluiden kovemmasta kontaktista, totta kai "lajiin" otettiin myös muita elementtejä mm. nyrkkeilystä. Näin siis joskus hamassa KBn historiassa.

    Ainakaan P. Maunun tekniikka ei poikennut oman seuran ottelutekniikasta juurikaan, mahtaako sitten johtua siitä, että omassa seurassamme otellaan enemmän vapaaottelun omaisesti kuin muissa karateseuroissa?

    Vastasin vähän samaa aihetta sivuten toiseen threadiin jo mutta uudestaan:

    Kyllä joillakin karaten tyylisuunnilla on edelleen paljon yhteistä KB:n kanssa. Itse en tuntenut Karaten eri alalajeja joten yleistys meni metsään. Valitettavasti karateseuroista valtaosa on hippaporukkaa. Mutta täyskontaktein todellista ottelua treenaaviakin siis löytyy.

    K-1 2003 finaalin japanilainen häviäjä oli muuten aluneperin joku karateka... Ja oli nyt sentään finaalissa, eikä tullut tyrmätyksi. Tosin mun mielestä se ei kyllä ollut oikeasti hyvä ottelija, mutta se nyt ei välttämättä ole lajiin syy :)

    Äänestä

Kannattaa ehdottomasti aloittaa.

Aiemmista kommenteista poiketen olen ihan eri mieltä karate - kickboxing vertailusta. KB alkumuodossaan 80-luvulla oli varmastikin lähellä karatea mutta nykymuodossaan kyse on kahdesta ihan eri lajista. Potkunyrkkeily nykyään on lähempänä thainyrkkeilyä kuin karatea. Nyrkkeilytekniikka tulee enemmän perusnyrkkeilyn puolelta kuin karatesta.

Myöskään lajin aloittamiseen ei tarvitse aiempaa kokemusta mistään lajista! Useat seurat järjestävät potkunyrkkeilyn alkeiskursseja joka syksy ja kevät. Suosittelen lämpimästi!! Treeneissä on kivaa ja monissa seuroissa on hyvä treenihenki.

Treenit ovat alkeiskurssilla aluksi hidastempoisia mutta kunnon kasvaessa koko ryhmällä, vauhtia tulee lisää ja tietty kovuutta.

Lajin harrastajista on merkittävän suuri osa naisia (oliskohan n. 40% jopa?). Suurin osa harrastajista ei koskaan kilpaile. Kilpailjoita on harrastajista alle 20%.

Mukaan vain!

Äänestä
  • Soomesa laji tais saada alkusa erään yliopistonlaitoksen pannuhuoneesa jossa silloiset pioneerit pisteli meneen nk. karatepohjalta. Pioneereja kävi ohjailemasa eräs Bertil Johanson muittakkeni jol ol hirveet lämärit. Käytiinpä urheilutalolla mittelötki ja hemmot vieraili Tanskamaalla ottelemasa. Mitä tuohon karatepohjaan tulee niin oikke ja vääri. Riippu tyylilöist. Toisil pärjäil hyvinki ja toisil ei sitte yhtä. Pärjäilijöist löytyy esmerk E-P Oye (sori jos sukunimi kirjoitettu väärin) enemmän se asenteest ol kiin. Woodookanissakkii yheksäkyt taittees sai iha riittäväst tuta alapotkuloist ja yläkoukkuloist. Ol vivahteet kulkent jo parketillekkii. Mut mitä tuoho siu harrasteesees tullee nii alota tok. Hyvvee liikuntaa paskemmallekkii, mut älä unoha mattoo...

    Äänestä

  • Oli tarkotettu tohon ketjun alkuun eikä kommentiks sulle. Vanhuksella nää sormet ja näppäimet....

    Äänestä

Terve,

Kickboxingin aloittaminen ei vaadi mitään kokemusta kamppailulajeista. Helsingissä alkaa useita kursseja lähiaikoina. Esim. Helsingin Ju-Jutsu Klubin kickboxing-alkeiskurssin ensimmäiset harjoitukset ovat maanantaina Kaapelitehtaalla klo 17.00.

http://www.finjutsu.com/hjjk/html/peruskurssit.html

Yllä olevassa linkissä on päivämäärä 7.1. jolloin pidettiin näytös.

Mukaan vaan rohkeasti. Verkkarit päälle ja pesuvehkeet kassiin. Ei tarvitse pelätä, että saat selkääsi kurssilla :)

Äänestä
  • Ei todellakaan vaadi aikaisempaa kokemusta kamppailulajeista. Joskus aikaisemmasta kokemuksesta on vain haittaa kun ns. väärät tekniikat on jääneet selkäytimeen ja koituvat kohtalokkaiksi potkunyrkkeilyssä.

    Kickboxingilla ja Karatella ei kovin paljon yhteistä ole, vaika joku Karateka niin väittäisi.
    Vaikka laji on kehittynyt osittain Karatesta niin se on aikoja sitten muokkautunut täysin omaleimaiseksi lajiksi jossa Karatella ei enää pärjää.
    Eron näkee ensisilmäyksellä jo liikkumisessa, suojauksessa ja tavassa hyökätä. Kickboxing ei suosi yhtä nopeaa pistoa vaan enemmänkin rummuttavaa hyökkäystä. Täysin eri lajit.
    Kannattaa käydä kaapelitehtaalla toteamassa tosiasia. En tarkoittanut tällä, että Karate olisi jollain tapaa huonompi laji.

    Äänestä

  • Jido kirjoitti:

    Ei todellakaan vaadi aikaisempaa kokemusta kamppailulajeista. Joskus aikaisemmasta kokemuksesta on vain haittaa kun ns. väärät tekniikat on jääneet selkäytimeen ja koituvat kohtalokkaiksi potkunyrkkeilyssä.

    Kickboxingilla ja Karatella ei kovin paljon yhteistä ole, vaika joku Karateka niin väittäisi.
    Vaikka laji on kehittynyt osittain Karatesta niin se on aikoja sitten muokkautunut täysin omaleimaiseksi lajiksi jossa Karatella ei enää pärjää.
    Eron näkee ensisilmäyksellä jo liikkumisessa, suojauksessa ja tavassa hyökätä. Kickboxing ei suosi yhtä nopeaa pistoa vaan enemmänkin rummuttavaa hyökkäystä. Täysin eri lajit.
    Kannattaa käydä kaapelitehtaalla toteamassa tosiasia. En tarkoittanut tällä, että Karate olisi jollain tapaa huonompi laji.

    Karatejakin on kovin monenmoisia, uskoisin että joku saattaa muistuttaa kickboxingia paljonkin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinnostunut kirjoitti:

pitäiskö mun alottaa potkunyrkkeily? mitä mieltä ootte? onko treenit rankkoja ja mitä niis tehää? ja onks mitää alkeiskursseja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu