matkustamisesta...

Kuinka kauan hamsteria voi pitää autossa? Mikä olis sellanen maksimi tunti määrä ettei se stressaantuisi tai mitään? (jos se olisi koko ajan kuitenkin omassa häkissään)
156858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Maksimiajasta en tiedä, mutta ainakin omat hamsterini ovat matkustaneet kuljetusbokseissa johtuen siitä, etteivät ne saa matkalla vetoa. Talvella vuoraan paperikassin erilaisilla lämmikkeillä, laitan kuljariin reilusti puruja ja vessapaperisilppua ja sitten hamsteri sinne. Ja tarkkailen tietysti kokoajan auton sisälämpötilaa, oli kesä tai talvi. Matkaevääksi olen pakannut jyviä ja kurkkua ja porkkanaa - selviävät kyllä tuolla satsilla pitkäänkin. Meidän pisin matka on kestänyt 2h ja hyvin ovat pärjänneet, uskoisin että pidemmänkin aikaa.

Äänestä

Hei,

Minä muutin kahden hamssuni kanssa ehkä noin 550km. Matkaan meni omalla autolla ehkäpä noin 8 tuntia. Pysähdellä piti koiran takia aika ajoin. Hamssut olivat omissa häkeissään, mutta vedon ja maisemien ohi vilistämisen estämiseksi päältä osittain avoimessa pahvilaatikossa. Kurkkua (paljon) ja porkkanaa oli "juomisena" ja jyviä tietysti kupissa. Enpä huomannut yllätyksekseni mitään stressioireita kummassakaan kaverissa! En matkan aikana, en perille päästessä, enkä seuraavanakaan päivänä. Toki tuollainen ei voi olla suositeltavaa, mutta tarvittaessa ihan mahdollinen.

-E&lauma-

Äänestä
  • kesäisin en suosittele pitkää matkaa kesähelteillä, joskus kun joku näyttely oli ollut keskikesällä, niin porukkaa oli tullut pitkänmatkankin päästä. ja kun perille pääsivät, kolmannes hamsuista oli kuollut nestevajaukseen, ja helteeseen. :(

    Äänestä

  • vegata kirjoitti:

    kesäisin en suosittele pitkää matkaa kesähelteillä, joskus kun joku näyttely oli ollut keskikesällä, niin porukkaa oli tullut pitkänmatkankin päästä. ja kun perille pääsivät, kolmannes hamsuista oli kuollut nestevajaukseen, ja helteeseen. :(

    Auto on tietysti ilmastoitu että kesällä se ei ole ongelma, mutta entäs noin 12 tunnin ajomatka helmikuussa?
    Tietysti en anna hamsun saada kylmää ilmaa ollenkaan...

    Äänestä

  • Turvallisinta on kyllä matkustaa kulketus boxissa sillä äkkijarrutuksessa hamsulle saattaa käydä köpelösti jos se vaikka lennähtää juoksupyörään pahki ynm. vastaavaa.
    Kuljetusboxiin kannattaa laittaa tuttu ja turvallinen mökki ja tutun hajuisia puruja.
    Juomapullo kannattaa ottaa matkaksi pois sillä se tiputtaa puruihin vettä ja hamsu voi vilustua.
    Juomapullon sijasta voi käyttää vedessä liotettuja porkkanoita tai kurkkua. Mutta voit myös juottaa hamsuasi auton pysähdyttyä.

    Muista talvella suojata hamsusi pakkaselta ja viimalta koska hamsu voi vilustua. Voit käyttää tässä esim. vilttiä, pahvilaatikko tai laukkua.

    Kesällä on myös tärkeää pitää hamu loitolla kohtisuoraan paistavasta auringosta, joka voi aiheuttaa lämpöhalvauksen: kannattaa kääriä boxin ympärillä märkä pyyhe ja sijoittaa hämärään paikkaa autossa. myös liotettuja porkkanoita boxiin.
    Myös jyviä boxiin.

    Äänestä

  • Voiko hamsteri kuolla jos on 5h autossa?

    Äänestä

  • vegata kirjoitti:

    kesäisin en suosittele pitkää matkaa kesähelteillä, joskus kun joku näyttely oli ollut keskikesällä, niin porukkaa oli tullut pitkänmatkankin päästä. ja kun perille pääsivät, kolmannes hamsuista oli kuollut nestevajaukseen, ja helteeseen. :(

    Voi harmi. Surullista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiko hamsteri kuolla jos on 5h autossa?

    Riippuu olosuhteista. Jos ovat kunnossa, ei voi. Hyviä neuvoja on tullut.

    Äänestä

Ollaan hakemassa hamsteria (120km) Ja täällä päin olen laittanut mökin sille jossa paperisilppua ja hiukkasen heinää ja niin laitoin ettei mökki heilu (tein mökin pahvipaketista) ja yhteenm seinään laitoin pahvipalan ettei näy ja toiseen kaksi seinää on auki pääty ja sivu ja niin samoin kiinni sitten laitan hiukan ruokaa ja omistajan antamaa ruokaa ja niin kuin tuossa ohjeissa tuo vesijuttu mutta pysähdytään niin hamsteri saa juoda. mutta yksi kysymys voiko hamsterin ottaa mukaan vaikka abc:lle kun pysähtyy en uskalla jättää autoon kun tähän vuodenaikaan niin kylmä vielä. Ja laitanko kuljetusboxin vielä johonki pahvilaatikkoon? Kuljetusboxi on 10l kokoinen ja hamsterin mukana tulee kaikki tavarat (itselläni hamsteri mutta en ole kuskannut sitä muutakuin 30min eläinkaupasta pahvilaatikossa) Oisiko hamsterilla hyvä olla seinät peitossa? ettei nää mitään

Äänestä
  • Opettelehan lapsonen käyttämään välimerkkejä ja kappalejakoa. Tolkuttoman hankalaa saada selvää tekstistäsi. Suosittelen kysymään neuvoja kasvattajalta, hän varmasti auttaa mielellään.

    Hamsteri saa tarvittavan veden tuoreruuasta, jota sen kuljetuslaatikossa tulee olla saatavilla, mitään erillistä juomataukoa ei tarvitse pitää ja hamsteri tuskin edes joisi mitään.

    Minä jättäisin hamsterin autoon, sitä stressaa turhaan, jos kannat sen hälinään koppa heiluen jne. Pitää vain huolehtia, ettei hamsteri kylmety (kääri kuljetuskoppa esim. huopaan, mutta huolehdi ilman saannista).

    Hamsterin olisi hyvä nähdä läpi jostakin seinästä, kaikista ei välttämättä tarvitse.

    Kuljetusboksia voi kantaa sellaisenaan (ei kahvasta vaan myös pohjasta pidellen). Mutta se huopa ympärille voisi olla tosiaan aiheellinen, jos on oikein kylmä ja jää vielä autoon.

    Äänestä

Okei kiitos tiedosta! =)

Äänestä
  • Sitä minäkin miettisin että voiko hamsterin ottaa huoltikselle,tähän aikaan vielä aika vilponen mutta varalle otan sitten sen huovan mutta ei me kauan olla poissa autosta.

    1. Pitäisikö omistajan antaa ruokaa kun lähdetään jos se syö eri ruokaa ettei ripuli iske?
    2.Eikö hamsteria ole parhain kuljettaa päivisin jolloin se nukkuu?
    3.Pitääkö hamsterin antaa ihan olla siellä kuljetusboxissa JOS se raapii seiniä tai no raapii ja raapi mutta tiedätte mitä tarkoitan
    4.Voiko hamsterin totuttaa olemaan häkissa eikä vapaana niin kuin entinen omistaja teki /tekee joka meille hamsterin lahjoittaa?(meillä koiria ja muutenkin voi kadota yks kaks) omistaja ei siis pitänyt kokoajan vapaana mutta paljon piti
    5. Matkaa on melkeinpä 2h ei mitäään stressia hamsterille? Hamsteri vajaa vuoden ikäinen.
    6. Tuoreruoka paras vedenlähde? Kurkku vedessä liuotetut porkkanat?
    7.onko se totta että hamsu vilustuu jos vesipullo on siellä ja tippuu matkan aikana vettä?

    Paljon kysymyksiä mutta toivottavasti pystytte vastaamaan ainakin joihinkin kohtiin.. =)

    Äänestä

  • Vastauksia vailla kirjoitti:

    Sitä minäkin miettisin että voiko hamsterin ottaa huoltikselle,tähän aikaan vielä aika vilponen mutta varalle otan sitten sen huovan mutta ei me kauan olla poissa autosta.

    1. Pitäisikö omistajan antaa ruokaa kun lähdetään jos se syö eri ruokaa ettei ripuli iske?
    2.Eikö hamsteria ole parhain kuljettaa päivisin jolloin se nukkuu?
    3.Pitääkö hamsterin antaa ihan olla siellä kuljetusboxissa JOS se raapii seiniä tai no raapii ja raapi mutta tiedätte mitä tarkoitan
    4.Voiko hamsterin totuttaa olemaan häkissa eikä vapaana niin kuin entinen omistaja teki /tekee joka meille hamsterin lahjoittaa?(meillä koiria ja muutenkin voi kadota yks kaks) omistaja ei siis pitänyt kokoajan vapaana mutta paljon piti
    5. Matkaa on melkeinpä 2h ei mitäään stressia hamsterille? Hamsteri vajaa vuoden ikäinen.
    6. Tuoreruoka paras vedenlähde? Kurkku vedessä liuotetut porkkanat?
    7.onko se totta että hamsu vilustuu jos vesipullo on siellä ja tippuu matkan aikana vettä?

    Paljon kysymyksiä mutta toivottavasti pystytte vastaamaan ainakin joihinkin kohtiin.. =)

    Vastaan parhaani mukaan. (:

    1. Pitäisikö omistajan antaa ruokaa kun lähdetään jos se syö eri ruokaa ettei ripuli iske?
    - Ei tarvitse. Hamstereillahan on aina saatavilla kuivaruokaa ja ne joko syövät tai eivät. Hamsterille ei siis varsinaisesti voi antaa ruokaa siten kuin esim. koirille voi.
    2.Eikö hamsteria ole parhain kuljettaa päivisin jolloin se nukkuu?
    - Periaatteessa kyllä.
    3.Pitääkö hamsterin antaa ihan olla siellä kuljetusboxissa JOS se raapii seiniä tai no raapii ja raapi mutta tiedätte mitä tarkoitan
    - Pitää antaa olla. Se on sille turvallisinta ja kyllä se yleensä jossakin vaiheessa rauhottuu. Itselläni oli talvikko, joka ei koskaan tottunut kuljetuskoppaansa ja hamusi aina vain sieltä pois, mutta eipä siinä silti auttanut kuin se sinne laittaa. Jokin pesä ja siellä pehmikettä voi auttaa hamsua rentoutumaan, kun pääsee turvaan nukkumaan.
    4.Voiko hamsterin totuttaa olemaan häkissa eikä vapaana niin kuin entinen omistaja teki /tekee joka meille hamsterin lahjoittaa?
    - Hamsterin pääasiallinen paikka on häkki. Onhan se mukavaa hamsterille, jos edes joskus pääsee vapaaksi vaikkapa vain "puuhalaatikkoon" tai juoksutusaitaukseen. Tämä ei kuitenkaan ole pakollista, kunhan muuten muistaa puuhailla paljon hamsun kanssa (jos on syyrialainen hamsteri).
    5. Matkaa on melkeinpä 2h ei mitäään stressia hamsterille? Hamsteri vajaa vuoden ikäinen.
    - Kyllähän noi matkat aina stressaa ja vanhoja hamstereita ei suositella kuskaamaan turhaan. Kunhan muistat kaikki kuljetusvinkit, niin kyllä se selviää. (:
    6. Tuoreruoka paras vedenlähde? Kurkku vedessä liuotetut porkkanat?
    - Kurkku on eräänlainen diureetti, eikä näin ollen sovellu nesteytykseen. Sen sijaan vedessä liotettu parsakaali tai porkkana on oikein hyvä vaihtoehto!
    7.onko se totta että hamsu vilustuu jos vesipullo on siellä ja tippuu matkan aikana vettä?
    - Hamsulle ei tarvitse eikä suositella vesipulloa matkan ajaksi (pullo voi vuotaa tai hamsu voi loukata siinä itsensä). Se saa kaiken tarvitsemansa veden tuorevihanneksista.

    Äänestä

Oi kiitti tiedoista :) Tästä voi olla muillekkin hyötyä =))

Äänestä

Pärjääkö mun hamsu 3h autossa tammikuussa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hamsteri kirjoitti:

Kuinka kauan hamsteria voi pitää autossa? Mikä olis sellanen maksimi tunti määrä ettei se stressaantuisi tai mitään? (jos se olisi koko ajan kuitenkin omassa häkissään)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu